Rautaneito.com

Hello Muthas,

Elikäs ajattelin seurata tässä Starstruckin jalanjälkiä ja perustaa tälläisen sarjatopiskin, missä arvostellaan Brucen soolotuotanto levy levyltä, biisi biisiltä. Siis samaan malliin kuin Iron Maidenin levytkin arvostelimme (eli arvosteluskaala 1-5 ja keskiarvo merkitään loppuun).

Tosin vaapamuotoisempikin mielipiteiden esittäminen ja jutskailu albumista sallittu.
Perustarkoituksena tietysti saadaa kuunteluun niitä vanhoja Brucen lättyjä tässä Tyranno of souls huuman keskellä sekä maiden faneja tutustettua myös Brucen soolomatskuun

eli syvät ananyysit biiseista ja tunnelmista ja ajankohtaan liittyvistä asioista. Sana on vapaa olkaa hyvä. Sovitaan vielä niin, että uudelleenjulkaisulla olevia bonusmatskuja ei tässä pisteytetä.

Jokaisesta levystä tulee oma topiski ja nyt tässä vuorossa Brucen toinen soolo albumi Balls To Picasso. Picasso on mielenkiintoinen lätty jo siitäkin näkökulmasta, että se on Brucen eka soolo maidenista lähtemisen jälkeen.

Levy on vuodelta 1994 ja kokoonpano seuraava:
Bruce: vocals
Roy Z: guitars
Eddie Casillas: Bass
Dave Ingraham: Drums
Doug Van Booven: percussion


Cheers

Peke

1. Cyclops 3

+ Kitarariffittely
+ Kertosäe
+ Sopii hyvin levyn aloitusbiisiksi
- Rumpujen kolinasoundi
- Lopun huudahdukset olisi saanut jättää pois

2. Hell No 3

+ Brucen laulu
+ Kertsiä ennen tuleva säkeistö
+ Huudatukset toimivat livenä
- Tylsähkö kertosäe
- Laimea soolo

3. Gods Of War 3,5

+ Rumpuintro
+ Raskas kitarariffi
+ Sanoitukset
- Jossain kohdissa liian rauhallinen

4. 1000 Points Of Light 3,5

+ Alun riffi
+ 'People like to build they're prison walls'
+ Hyvä kertosäe
- Perussäkeistön kitarariffi kuullostaa ärsyttävältä
- Ennen viimeistä kertsiä tulevat hitaat kohdat latistavat tunnelmaa

5. Laughing In The Hiding Bush 4

+ Alkaa raivokkaalla meiningillä
+ Kertosäe potkii ja lujaa
+ Soolo
- Typerät sanoitukset

6. Change Of Hearts 4,5

+ Bruce
+ Sanoitukset
+ Hieno kertosäe
+ Kitarasoolo
- Kuullostaa hieman siirappiselta

7. Shoot All The Clowns 2

+ Positiivinen meininki
+ Soolo
- 'Räppikohta' kuullostaa todella huonolta
- Sanoissa ei mitään järkeä
- 'Shoot, shoot, shoot all the clowns'

8. Fire 3,5

+ Jälleen raskasta riffittelyä
+ Kertosäe
+ 'Fighting battles, never fired a shot'
- Hieman hidastempoinen
- Soolo

9. Sacred Cowboys 3,5

+ Melodia
+ Kitarariffit
+ Kertosäe on todella hyvä
- Sanoitukset
- Sanojen puhuminen

10. Tears Of The Dragon 5

+ Akustinen intro
+ Loistavat sanoitukset
+ Brucen tulkinta
+ Koskettava kertosäe
+ Yksi kaikkien aikojen hienoimmista kitarasooloista

Keskiarvo: 3,6

1. Balls To Picasso 3,6
2. Tattooed Millionare 3,4

Cyclops 3,5
Biisi alkaa rummuilla, jonka jälkeen tulee varsin lupaavaa kitarointia. Kertosäe on toimiva. Biisi loppuu mainiosti Brucen huutoihin ja komeasti taustalla soivaan kitarointiin. Kappale on aika pitkä materiaaliinsa nähden, joten olisi ehkä vähän voinut tiivistää. Toisaalta ei tuo pituus juuri haittaakaan. Ihan jykevä biisi, muttei tajunnan räjäyttäjä.

Hell No 3
Alku on rauhallinen. Biisi alkaa rullaamaan kunnolla vasta hieman vauhdikkaammassa väliosassa, jossa Bruce laulaa huomattavan hyvin. Tämän jälkeen tulee ihan ok kertosäe. Biisin ehkä paras kohta on soolon jälkeinen nostatus. Sitten 1,2,3,4 ja kertosäe.

Gods of War 3,5
Lyhyen rumpuintron jälkeen tulee kunnon riffittelyä. Oo-oo-oo luo vahvan tunnelman. Kertosäkeessä Brucen laulu on täyttä rautaa. Kitarasoolo on tähän mennessä levyn paras.

1000 Points of Light 3,5
Alkuriffi on ihan jees. Brucen äänessä on säkeistössä, jokin hieman epämiellyttävä vivahde. Kertosäe on mukanalaulettava ja sehän toimii. Biisistä löytyy myös ihan pätevää riffittelyä. Biisi on hyvä, mutta vähän liikaa kertosäkeensä varassa.

Laughing in the Hiding Bush 4,5
Tämä biisi rokkaa alusta lähtien ja kitara soi komeasti. Bruce laulaa hyvin. Kertosäe rokkaa kympillä. Kitarasoolokin on hyvä. Sanat vaikuttaa hieman oudoilta, mutta eipä se paljoa haittaa. Tästä biisistä löytyy sitä meininkiä, jota oltaisiin aikaisempiinkin kappaleisiin kaivattu.

Change of Heart 3,5
Sitten rauhallisempaa osastoa. Melodia on hyvä. Brucen balladi-ääni toimii kuten aina. Kertosäe on mukanalaulettava. Kappale on varsin leppoisaa kuunneltavaa.

Shoot All the Clowns 2,5
Aluksi "Shoot shoot" kuulostaa ihan hyvältä, mutta lopussa sen toisto alkaa puuduttamaan. Biisistä löytyy kyllä ihan hyvää rokkimeininkiä. "Räppikohta" puolestaan ei kuulosta hyvältä. Sanatkin oudoksuttavat, ainakin näin tarkempaa perehtymättä. Tavallaan biisi on kyllä ihan viihdyttävä.

Fire 2,5
Riffi on ihan ok. Kertosäe on hyvä ja soolokin ihan jees. Ei todellakaan kovin mieleenjäävä kappale.

Sacred Cowboys 3
Biisi alkaa harvinaisen ärsyttävästi western-tyylisillä huudahduksilla ja "sanojen puhumisella". Sanat vaikuttavat aika hauskoilta. "You can sell people crap and make them eat it". Kertosäe on harvinaisen tarttuva.

Tears of the Dragon 5
Heti alkumelodioista huomaa, että jotain erityistä on tulossa. Bruce eläytyy upeasti laulusuoritukseen ja tämä aiheuttaa heti kylmiä väreitä. Kertosäe on todella hieno ja tunnelmallinen. Seuraavat kylmät väreet tulevat soolon alkaessa. Tähän kun vielä saisi sen "Scream for me Brazil, scream for me Brazil. Mr. Roy Z on the guitar" niin aijai. Mahtava kohta. Soolot ovat suorastaan jumalaiset, loppua lukuunottamatta, joka ei mielestäni sovi yhtään muun biisin tunnelmaan. Brucen palatessa äänen palataan takaisin loistokkuuteen. Vielä viimeiset kertosäkeet ja viimeiset kylmät väreet ja se on siinä.

Keskiarvo: 3,5

Pelkäsin jo, että tää topic on hukkunu ja rakas aihe jää analysoimatta ihan tyystin... Vaan tuolta bittiavaruuden reunalta sen kaivoin. Nimittäin, minä tykkään tästä levystä kuin hullu puurosta.
Siitä en ole täysin selvillä, miten tämä minun mielipide menee yksiin yleisen mielipiteen kanssa, mutta eipä sillä mitään väliäkään ole...

Balls To Picasso... Ässäkokoonpanon ensimmäinen tuotos joka ei tosin ole vielä sitä kehutuinta Brucea ja Tribe Of Gybsies taitaa vaikuttaa osaltaan soundeihin, mutta kokoonpano on huima, vaikka Adrian ei mukana olekaan.

Cyclops avaa pelin hämmentävillä kitarasoundeilla, hienolla bassottelulla ja maltillisella tempolla. Siinä mielessä biisi puolustaa hienosti avauspaikkaa levyllä, että se on suhteellisen simppeli, ei turhan monimutkainen ja kuvaa kuitenkin levyä mainiosti. Ja Bruce venyttelee äänijänteitään ihan pirun upeasti.

Rauhallisilla linjoilla jatkaa myöskin Hell No, joka alkaa letkeästi perkussioiden tukiessa meininkiä ja sama letkeys jatkuu, vaikka kertosäkeessä (melko maltillinen) särökitara tuokin ryhtiä. Biisi on kuitenkin tavallaan ”vain” rallatus. Ei se varsinaisesti alun jälkeen elä eikä hirveästi kasva vaikka kitarasoolo onkin yksi hienoimpia levyllä. Soolon jälkeinen hokema jää päähän soimaan ja Bruce vähän ärähtelee, hieman väkinäisen kuuloisesti tosin. Onneksi loppuun saadaan kuulas venytys ja hieno hidastus.

Gods of War on minulle hieman vaikea biisi, kun en siitä tahdo saada otetta mitenkään, vaikka kuinka kuuntelen. Bruce kuitenkin laulaa hyvin ja biisi antaa tilaa tähän ja myös sanoitus on levyn parhaita. Hyvin rytmi- ja vokaalivetoinen biisi joka tuntuu hengittävän. Kitaraa ei oikeastaan edes huomaa ennen sooloa.

Kolmen hyvän jälkeen onkin oiva aika laittaa tiskiin yksi erinomainen... 1000 Points Of Light on alkuriffistä lähtien melkoisen täydellinen kappale. Vähemmän rytminen ja enemmän raa'alla kirasoundilla johdateltu biisi jossa laulu on vähemmän pinnassa kuin edeltäjässään, mutta tässäkin on ihan jumalattoman upea sanoitus. ”What kind of a freedom is bought with a gun?” C-osan nykiminen tuo vielä pikku mausteen ennen sooloa. Ja kun vielä fiilistelyäkin mahtuu loppupuolelle, niin aika progeahan tämä sitten kai on. Hulppeaa. Brucen laulu tasapainoilee äärimmäisen hienosti karhean ja melodisen välillä. Grrrreat, sanoo Tony Tiikeri.

Laughing In The Hiding Bush jatkaapi sitten äreämmällä linjalla kun sille kerran lähdettiin. Bruce-hitti tämäkin. Leppoisaa kitarointia, omituinen sanoitus ja melkoisen skitso kertsi. Pääriffi jää takaraivoon junnaamaan, väkisin. Perkussiot ovat taas kuultavissa ja soolo on silkkaa heavy-metallia taustariffeineen. Vaikka tästä biisistä ei ole paljoakaan sanottavaa, on se ehdottoman toimiva.

Change Of Heart on biisi, jolle ei ole annettu paljon mahdollisuuksia. Biisihän on toimiva ja kaikinpuolin hyvä balladi, mutta... Kun levyllä päätösbiisinä on kaikkien aikojen hienoin rockhituri, niin turha siinä on rimpuilla. Myös biisin sijoitus levyllä on kaksipiippuinen juttu, sillä tavallaan suvantokohta tässä kohtaa levyä toimii, mutta toisaalta ei. Hieno biisi hieman keskinkertaisella sanoituksella ja hivenen väärässä paikassa. Aina ei voi voittaa.

Shoot All The Clowns onkin sitten ihan hitti ja ns. groovaa aivan omissa sfääreissään, monessakin mielessä. Nyt on levyn se piste missä rytmiikka ja kitarat elävät täysin tasapainossa ja hyvä niin, se sopii tähän kuin isä äitiin. Bruce laulaa taas vähän ärhäkämmin välillä, mutta ei niin kankeasti kuin Hell Nossa, mutta ei myöskään niin sujuvasti kuin 1000 Points Of Lightissa. Ja sitten se ”kamala hirvitys”, se puhelaulu... Se vaan toimii. Hieno mauste.

Fire on ainoa biisi levyllä joka edes tarjoilee pientä tasapaksuuden merkkiä. Biisi myös louhii kitaraosastolla miehekkäämmin kuin muut biisit. Kertsi kuiten on jollakin tavalla äärimmäisen viehättävä. Ei tästä muuta, kun ei tässä paljon muuta tapahdu.

Sacred Cowboys... Aijai, olisiko levyn paras biisi? No ei ihan, mutta voi pojaat kun toimii. Heti alusta on niin hillitön draivi ja tekemisen riemu käsillä. Tässä on nyt enemmänkin sitä puhelaulua, mutta tietyllä tavalla se toimii juuri tähän sanoitukseen kuin nyrkki silmään... Varsinkin kun melodinen laulu ottaa heti perään niskalenkin ja alleviivaa biisin sanoman. Ei ehkä ihan oivaltavin sanoitus Brucelta, mutta sivaltaa silti täsmällisesti minne pitääkin. Soolokin sopii tähän kuin isä äitiin ja taluttaa hienosti Brucen karheampaa ilmaisua, jossa on jälleen oikeanlaista voimaa. Ja se loppuvenytys.

Ja mitä jää... Jää äärimmäisen hienolla akustisella soundilla soitettu äärimmäisen hieno sävellys ja sanoitus joka kylmää joka kerta ja lyö ihon kananlihalle. Joka. Jumalan. Kerta. Tears Of The Dragon on, kuten sanottua, hienoin rock-balladi ikinä ja ehdottomasti hienoin levynlopetusbiisi myös. Ja se tunne millä Bruce päästelee menemään on tällä levyllä, ja koko herran tuotannossa, lähes tavoittamattomissa ulottuvuuksissa. Vaikka loppupuolella haetaankin sähkökitara takaisin kanista ja koetellaan balladin rajoja voimallisesti, niin tuo nostatus tuo sellaisen lisäarvon sille, miten biisi liukuu loppuunsa, että se on määrätön. Täydellinen biisi!

Minä en henkilö kohtaisesti pysty Brucen soololevyjä laittamaan mihinkään järjestykseen, enkä edes halua. Niin fiilispohjalla mennään. Mutta sen tiedän, että Balls To Picasso on minulle äärimmäisen rakas levy, vaikka se onkin niin kovin erilainen. Tai ehkä juuri siksi. Levy nojaa niin vahvasti rytmiikkaan, että meininki on rock-levyksi jotain ihan muuta, niin sanotusti, ja muistuttaa myös, että Roy Z on äärimmäisen monipuolinen kitaristi, mikäli vain tahtoo.
Tämä levy ansaitsisi hirveästi enemmän kunnioitusta kuin se on osakseen saanut. Se on hienon taiteilijan ja hänen ympärillensä kasaaman ryhmittymän näkemys yhdestä ajasta, mutta ei ole siihen aikaan jäänyt jumiin.

Mikäli Fire olisi pikkuisen mielikuvituksellisempi biisi, niin antaisin kympin, mutta nyt 9½ (Siitäkin huolimatta, että vähän nurisin parista biisistä. Analysointi on hankalaa tällaiselle levylle, joka on enemmän kuin osiensa summa.) ja Klassikko-tarra päälle.

Edit... Olipa niin huonoa suomenkieltä tuo kirjoitus, että alkoi ihan hävettää. Korjailua siis.

Kiitos Taival....

Upeeta analyysia ja paljon olen samoilla linjoilla kanssasi.
Kuuluu myös minun suosikki Brucen soololevyihin.

varsinkin Tears Of A Dragon ja 1000 Points Of Light ovat parasta matskua, mita kuvitella saattaa. Ovat myös hyvin omanlaista tulkintaa varsinkin verraten julkaisuaikaan ja tapoihin silloin.

Peke

The Breeding House olisi ehdottomasti pitänyt laittaa alkuperäiselle levylle. Myös Fire Child ja No Way Out... To Be Continued olisi voitu laittaa levylle singlen b-puolen sijaan. Ovat ainakin minulla nousseet korkeammalle kuin yksikään varsinaisen levyn biisi.

Aiheeseen liittyen, tutkimusmatkoillani Tuubissa tapasin vanhan tutun, eli Bruce Dickinson & Alex Dickson Unplugged MYV:ssä silloin joskus, kun Brucella oli vielä hiukset ja Balls To Picasso oli tuore julkaisu. Katsoinhan minä tuon silloin aikoinaan, mutta oli siitä jo aikaa. Kiinnittäkää huomiota Alexin sooloon, kylläpä jätkä vetää komeasti akustisella, soittaako Bruce ihan oikeasti, ainkin otetta on vaihtelevinaan ihan virtuoosimaisesti ja kyllä vain, on se vaikea laulaa tuo biisi, ei anna tuommoinen tilanne mitään anteeksi. Hyvin Bruce klaaraa, pari kertaa pitää vähän höllätä, ei ihan 1:1 levyversion kanssa. Menköön nyt

->http://www.youtube.com/watch?v=CFXx-NuH ... 0dickinson

Noniin, yritetäänpä itsekin muistin varassa värkätä jotain arvosteluntynkää tästä hienosta albumista.

1. Cyclops [4,5]

+ alun hieno tunnelma + kitarariffi
+ sanoitukset
+ "where are you going, what are you doing..."
- lopun venytys

2. Hell No [4]

+ alun kitarariffi
+ "you can't really say what you don't really know..." & "screamin' out hell no"
+ sanoitukset
- paikoin hidas, pitkäveteinen

3. Gods Of War [4,5]

+ alku
+ Brucen "sotahuuto" alussa
+ kertsi
+ soolo
+ sanat
- lyriikkaa liian vähän

4. 1000 Points Of Light [3]

+ pre-chorus
+ riffi säkeistöjen aikana
+ "there's a time for love, but there's too much room for hate..."
- kertsi
- tylsähkö

5. Laughing In The Hiding Bush [3,5]

+ riffi
+ vokaalimelodiat säkeistöissä
- abstraktit sanat

6. Change Of Heart (l. sydämensiirto ) [3]

+ kitara
+ kertsi
+ Bruce
- ennalta-arvattavat sanoitukset
- tylsä

7. Shoot All The Clowns [4]

+ "Shoot, shoot, shoot all the clowns"
+ Brucen laulu
+ sanat
+ "Wanna gimme money, well you better get ready..."
+ rummut
- vaisuhkot soundit

8. Fire [3]

+ "Kicked in the teeth is what you meant to say"
+ Brucen narinavokaalit säkeistöissä
+ kertsi
- tylsä
- "peruskamaa"
- laiska riffi

9. Sacred Cowboys [5]

+ puhutut säkeistöt
+ loistava kertsi
+ sanat
+ soolo
+ pre-chorus: "you can get all the things you ever needed..."

10. Tears Of The Dragon [5]

+ Brucen ilmiömäinen laulusuoritus kauttaaltaan
+ akustinen intro
+ sanat
+ soolo
+ reggae

Keskiarvo: 3,95

Dodii. Katotaas mitä ensimmäisestä levyarvostelusta tulee. Yhtä paljon en ole levyä kuunnellut kuin joitakin maidenin albumeja, mutta viime aikoina on ollut ihan riittävästi kulutusta kyseisellä levyllä. Ja sisältäähän se hyviä kappaleitakin...

1. Cyclops
Alun kitarat ovat lupaavat. Hieman "paholaismaiset" ja pelottavat. Alussa (ja muissakin kappaleen vaiheissa) esiintyvät robottiäänet häiritsevät hieman. Ensimmäiset laulusäkeet lupaavat hyvää ja niistä siirrytäänkin mukaansatempaavaan kertsiin. Laulumelodiat sopivat hyvin kitaroihin. 4 minuutin jälkeen onkin jo sitten hyvä kitarasoolo. Sen jälkeen tuleekin useaan otteeseen kertsi. Yhen kerran ois voitu vähemmän kertsi tulla,että ei tulis liikaa toistoa. Niiden jälkeen alkaakin kappaleen paras osuus. Dickinsonin "voihkinta" tuo mukavasti fiilistä ja tunnelmaa kappaleeseen. Kappale on ehkä minuutin liian pitkä. Kertosäe tuli ehkä turhan useesti. Rummut ehkä vähän koko kappaleen ajan jauhaa paikallaan, joka tuo hieman tylsyyttä. Tosin kitarat paikkaavat hyvin tätä. Kaiken kaikkiaan hyvä kappale ja erikoinen valinta levyn aloitusbiisiks.
4

2. Hell no
Rento ja pehmeä alotus rummuilla tuo mukavaa tunnelmaa. Dickinsonin laulu liittyy mukavasti mukaan. Hell...hell no - säkeistö on mukaansatempaava. Sen sijaan sitä edeltävä säkeistö on jotenkin mitäänsanomaton( I`ve been taking...). Instrumentaaliosio on hyvä. "Screaming out hell no, shouting out hell no..." säkeistö sopii hyvin kappaleen rytmiin. Lopussa taas kertosäkeen turhaa jankkausta hieman. Taas kuitenkin hyvä kappale, mutta ehkä "voimaa" tarvittaisiin lisää.
3.75

3. Gods of war
Alussa vahvat kitarat ja D:n "oo-oo" kohdat nostattavat tunnelman kattoon. Jälleen kerran kappaleen laulu alkaa melodisesti ja hyvin. Kertosäkeen laulusta ei saa oikein selvää ja ei jää oikein päähän. Sen jälkeen tulee taas kuitenkin melodisempaa ja selvempää laulantaa. 3 minuutin paikkeilla alkava kitarointi ja (lyhyt) instumentaaliosio on jälleen kerran pettämätön. Loppuun vielä kertsin jälkeen tulevat "oo-oo" kohdat vievät kappaleen mukavasti loppuun.
4.25

4. 1000 points of light
Tiukka riffi heti alkuun. Kappaleen tempo ja rytmi on aika omaperäinen. Samoin on laulumelodioidenkin osalta. Kertsi on taas tarttuva. "Konemainen" puhe on turha, joskin sen sisältö on asiaa(haukutaan amerikkaa :d). Samaa riffiä toistetaan vähän turhan paljon kappaleen aikana. Jotenkin kappale jumii hieman paikallaan. Kertsi pelastaa paljon. Jotenkin vaisuhko kappale tiukasta riffistä huolimatta. Kaipaisi jonkinlaista instrumentaaliosiota.
3.5

5. Laughing in the hiding bush
Jälleen raskas riffi alkuun, joka "rentoutuu" laulun alkaessa. Alussa laulu lupaakin hyvää. Sen sijaan kertsi on turhan ahistava, mielikuvitusta lisää. Kertsiä seuraakin sitten taas mukava melodinen laulu. Instrumentaaliosiokin jää hieman vaisuksi. Loppuun tulee taas tylsä kertsi. Levyn heikoimpia biisejä.
3

6. Change of heart
Sitten tuleekin rentoa akustista meininkiä. Tunnelmaa riittää aina alusta lähtien. Melodia tukee hyvin Brucen laulua. Kertsissä on mukavan rentoa tunnelmaa, ehkä jopa turhankin lällyä. Rento fiilishän tässä kappaleen aikana tuleekin 5 tiukan menopalan jälkeen. Laulu ei petä missään vaiheessa. Loppuun vielä mukavaa fiilistelyä. Erittäin hyvä kappale, jonka aikana rentoutuu mukavasti. Brucen lauluäänikin pääsee hyvin esille.
Tämä ei ole myöskään ylipitkä, mikä joittenkin D:n kappaleiden ongelmana on.
5

7. Shoot all the clowns
Taas rentoo meininkiä, kuitenkin eri tyyppisisesti kuin äskeisessä kappaleessa(ei ole akustinen). Omaa kuitenkin hyvän riffin. Brucen ääni mukavan karhea tässä kappaleessa. Väkisin rupeaa kappaleen mukana kyllä laulamaan. 2 minuutin kohdalle on saatu vielä hyvä soolo aikaiseksi. "Räp-kohta" kyllä vähän "mitä vittua" fiilistä aiheuttava kohta. Olis voinu jättää välistä. Sen perään tulevat kertsit lopettavat kuitenkin kappaleen rennolla tavalla. Tämmöinen rennompi kappale onkin asetettu hyvin akustisen kappaleen jälkeen, sillä akustisen jälkeen suoraan alkava raskaampi kappale saattaisi olla turhan kova pala . Kokonaisuudessaan mielyttävän fiiliksen tuova kappale, joka nyt ei hirveitä musiikillisia ulottuvuuksia tarjoa.
3.75

8. Fire
Nyt tulee taas tiukempi kappale. Alku onkin erittäin lupaava ja hyvin se jatkuukin. Laulumelodiat on erinomaiset, tosin kertsi on erikoinen. 2.30 kohdalla kappale rauhoittuu mukavasti sooloihin ja instrumentaaliosioon. Tuo kappaleeseen lisää ulottuvuuksia. Kappaleella ei ole liikaa pituutta, sen sijaan instrumentaaliosio saisi olla hieman pidempikin. Hyvä kokonaisuus.
4.5

9. Sacred cowboys
Nopea riffi ja levoton huuto pistävät ihmettelemään alussa. Sen jälkeen tulee vielä räppäämistä muistuttavaa paskaa D:n suusta. Sen sijaan kertsi pelastaa täysin tämän kappaleen. Levoton kappale, jota ei pitkän työ/koulupäivän jälkeen huvita kuunnella. Kappaleen kuunneltavuus riippuukin tilanteesta. Sen sijaan ~2.30 oleva soolo on erinomainen. Hyvää kertsiä viljelläänkin kappaleen lopussa. Jättää hiukan paremman maun kappaleesta.
3

10. Tears of the dragon
Alkaa saatanan hyvällä laulu/kitaramelodialla. Vittu mikä tunnelma tässä kappaleessa on. Kertsissä tunnelma meneekin huippuunsa. Fiilistä kappaleessa on jopa enemmän kuin missään Maidenin biisissä. Brucen paras kappale. Päihittää jopa Maidenin Journeymanin. Tunnelma onkin paras sana kuvaamaan tätä biisiä. 3 minuutin kohdalla sähkökitarat tulevat vielä helevetin nerokkaasti mukaan biisiin. Sähkökitarien ansiosta biisi ei jauha turhaan paikallaan ja niistä lähtevät soolot ovat vielä kaiken lisäksi täydelliset. Tässä kappaleessa ei oo mitään moitittavaa. Puhasta täydellisyyttä. Ite asiassa tän kappaleen takia rupesin jopa arvostelemaan tätä levyä.
5+

Keskiarvo=4

Ei tämä oikein iskenyt silloin vuonna 1994 ilmestyessään, eikä iske oikein vieläkään kunnolla. Sitä punaista lankaa en löydä. Oma tunnelmansa levyllä toki on, mutta se ei ole mieleiseni. Soundimaailma tökkii ajoittain pahasti ja esimerkiksi rumpusoundit ovat harvinaisen karmeat, paperiset, sellaiset leikkirummun tuntuiset. Ehkä olen liian perinteisen tyylin mies. Kaksi ensimmäistä kipaletta Cyclops ja Hell No eivät sytytä lainkaan, vaan jotenkin venyttelevästi johdattelevat sisään Dickinsonin maailmaan vm ´94. Mielenkiintoinen säe kuitenkin Hell Nosta löytyy:

I've been taking my life in my hand
And I'm making new plans yeah...
Now I'm starting my life on my own
In the virgin unknown...

Mitähän mullistavaa Dickinsonin elämässä oli tuolloin tapahtunut, kun hän oli päättänyt ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja aloittanut jotain uutta…?

Kohokohtiakin kuitenkin löytyy; Gods of War on kaikessa kummallisuudessaan erittäin mahtipontinen ja biisin avulla pääsee melkoiseen intiaanifiilikseen nuotion ympärille pienessä hurmoksessa ennen taisteluja tanssaamaan. Selvästi ainesta Porin ”Valkoiset Intiaanit” Ässien maalilauluksi! Melko erikoinen rumpukomppi ja astetta raskaampaa otetta kitaran varressa – Pertti tykkää. Ääni on kunnossa, ei epäilystäkään. Muut huiput albumilla ovat Sacred Cowboys, jonka kertosäe on kertakaikkisen loistava John Wayneineen ja Tears of the Dragon, joka on yksinkertaisesti laatukamaa. Käydäänkö Tears of the Dragonin sanoituksessa läpi Maidenista eroamista vai jotain muuta, sitä voi jokainen miettiä. Tears of the Dragon kuitenkin eroaa muusta materiaalista liikaa edukseen. Kun viimeisenä on tällainen timantti, loppulevy ei yllä lähellekään samaa tasoa ja se latistaa koko levyä. Change of Heart saa aina niin sydänsurulliselle fiilikselle, että eihän sitä perheellinen selvin päin kestä. Kappale tavallaan siis onnistuu tavoitteessaan, kai. Hell Nossa on miltei pohjalaasta asennetta, mutta jotain puuttuu. Ja ymmärtääkö joku Laughing In The Hiding Bushin sanoista mitään? Jos hjummartaa, niin saisi valaista vähän minuakin. Kokonaispointsit levylle kolmosen tasoa ja nyt ilman Maiden laseja.

Jos muuten ajatellaan tuota aikaa kokonaisuudessaan, niin kyllä meni aika lailla päin persettä. Ei ollut Brucen soolo niin kova kuin odotin, eikä ollut The X-Factorkaan mieleeni. 1994 – 1996 on varmasti pisin ajanjakso elämässäni, jolloin ei oikein Maiden leirin touhut kiinnostaneet samalla tavalla kuin normaalisti. Meillä oli ns. ryppy rakkaudessa . Minulla oli tuolloin niin paljon muuta mielessä (esim. tapasin muuan S. Östermalmin), että B-luokan matsku ei aiheuttanut tuttua keulintaa.

Laughing toimii kyllä riffinä ja sovituksena kympillä.
Laulun sanat ei tietyst ole mitään nerokkuutta. Biisissä kritisoidaan lasten kasvamista koulusta kuolemaan. Arvaisin lipun heiluttamiseen viittavan tekstin olevan kritiikkiä Amerikan suuntaan ja Irakin sotaan tms kohtaan.

There's a sinister game
That children play...Hey...Hey
When they get to the end
Of each schoolday...Hey...Hey
They spend their lives
Getting ready for the kill...

Laughting in the hiding bush
The joker is back
Laughting in the hiding bush
The joker is back

Who remebers the names
Of fallen heroes aha aha?
Who remebers today
To fly their flag?
I couldn't say I loved you
Like I did be fore...Ha!

Laughting in the hiding bush
The joker is back
Laughting in the hiding bush
It's the laughting attak
Laughting in the hiding bush
The joker is back

Itse pidän paljon Balls Of Picassosta. Levyyn pitää ottaa kyllä ihan toisenlainen näkökulma ja lähestyminen kuin Iron Maidenin juttuihin taikka Brucen viimeisiin soololevyihin. Tämähän on juuri se irtiotto maidenista.

Pertti Keinonen wrote: . Minulla oli tuolloin niin paljon muuta mielessä (esim. tapasin muuan S. Östermalmin), että B-luokan matsku ei aiheuttanut tuttua keulintaa.

ja tuota B-luokan matskua en allekirjoita
Muuten Mr Keinonen vaikuttaa kuunnelleen lätyn ihan tosissaan

Jep, meikäläinenkin kyllä ymmärtää, mitä Keinonen tarkoittaa, mutta en allekirjoita sitä omalta kohdalta yhtään.

Vaan tämän viestin piti pohtia tuota Laughing In The Hiding Bushin tekstiä.

Biisin tekijöiksihän on merkitty B.Dickinson/Roy Z/A. Dickinson... Ja muistelen, että jossain olisi ollut joskus juttua, että joku Brucen jälkikasvusta olisi ollut pääosin tuon sanoituksen takana. Onkos Austin Dickinson Brucen poika? Austinin kun herra aina levyjen kiitoslitanjoissa mainitsee.

Muistaako joku kenties tarkempaa faktaa?

Brucen lapsethan ovat Austin, Kia ja Griffin. Austinilta oli muistaakseni tullut juuri tuo biisin nimi. Näin muistan lukeneeni aikoinaan jostain haastattelusta.

Taival ja Peke, oletteko oikeasti sitä mieltä, että Balls to Picasso on saman luokan levyjä kuin esim. Chemical Wedding tai Accident of Birth?

^ Jep, kun mähän en tosiaan muista, että kuinka iso osa tekstistä oli nuorison tekosia. Näin vaan muistan lukeneeni.

Ja kuten voinet päätellä, jos luet (tai kun jo olet lukenut) tuon "analyysini", niin kyllä, BTP on mulle ihan yhtä tärkeä levy kuin AOB ja CW. Ja todellakin aivan yhtä laadukas. TOS on nousemassa kovalla tohinalla samoihin geimeihin, mutta kun se vaan on niin erilainen... Kuten toki on BTP:kin.

AOB oli mun eka tutustuminen Brucen soolomatskuihin, mutta se ei koko mitassaan auennut teinipojalle heti (tästä tarkemmin kun saisi tuohon AOB analyysiin jotain tolkkua... On meinaan kohtuu vittimäinen levy ko. projektin kannalta.) mutta toisena hankittu BTP oli rakkautta ensikuulemalta. Ja levy jaksoi kasvaa monen monituiset kuuntelut. Nykyään enää ei, mutta se ei levyn arvoa vähennä yhtään. Sitä en sitten muista, ehtikö CW ilmestyä ennenkuin hankin Skunkin ja Tattooedin... Joka tapauksessa nuo kaksi viimeksimainittua ovat vähiten kunnellut Brucet, mutta SW on auennut hitaasti mutta varmasti. Tattooed nyt vaan ei ole mitään klassikkokamaa.

Näistä tarkemmin myöhemmin.

Pertti Keinonen wrote:Taival ja Peke, oletteko oikeasti sitä mieltä, että Balls to Picasso on saman luokan levyjä kuin esim. Chemical Wedding tai Accident of Birth?

Noh....ei minulle aivan samalla viivalla, mutta kyll esim Ballsia kuuntelen nykyään enemmän kuin CW:tä.

Se riippuu fiiliksistä. Tottakai CW on on rankempaa matskua. Paremuudesta on vaikea sanoa koska mennään ihan eri tyyleissä. Mahdoton verrata keskenään 1:1

Kyll molemmat laittaisin "A-luokkaan"

AOB on taas ollut ja on se se #1

Itse ajoittain kuuntelen paljon muutakin kuin pelkkää metallia.

Laitanpa minäkin lusikkani soppaan, ennenkuin kirjoittelen arvion Picassosta. Balls To Picasso oli silloin ilmestyessään minulle tärkeä levy, tarpeeksi hyvä lievittämään Dickinsonin lähdön aiheuttamaa järkytystä ja rajusti parempi kuin Tattooed Millionaire. Levyhän on aika tasainen kokonaisuus, jolla on tarpeeksi hyviä biisejä pitämään mielenkiintoa yllä, tarpeeksi raskas ote läpi levyn ja laulukin on perinteisempää Dickinsonia. Lisäksi levyltä puuttuvat ne pari Tattooedin rimanalitusta. Myöhäisempien levyjen valossa tämä on vaipunut Brucen kataloogissa kauas Accidentin ja Chemicalin taakse, jonkun verran jälkeen Tyrannysta ja suurin piirtein samoihin Skunkworksin kanssa.

Siis puhtaasti musiikillisesti levy ei ole niin ansiokas, kuin henkisellä tasolla, jolla tämä on tärkein Bruce-levy Accident Of Birthin ohella. Balls To Picasso ruokki samalla tavalla uskoa tulevaan, kuin Accident muutamaa vuotta myöhemmin Skunkworksin aiheuttaman pienen laman jälkeen.

Varmaan esim. minulla ja veli Taipaleella on eri lähestymistapa näihinkin levyihin, koska minä olen ottanut nämä käsittelyyn ilmestymisjärjestyksessä ja Taival tuli mukaan AOB:n myötä ja on hankkinut kokemukset vanhemmista sen jälkeen. On vaikeaa kuvitella, mitä mieltä olisin esim. Tattooed Millionairesta, jos olisin kuullut sen AOB:n jälkeen. Voisi olla, että kommentit olisivat vielä hiukkasen murskaavampia ja toisaalta ne hyvät biisit eivät iskisi niin hyvin kuin ne iskevät, näin 16 vuoden kuuntelujen seurauksena. Who knows ?

Iron Constable wrote:Varmaan esim. minulla ja veli Taipaleella on eri lähestymistapa näihinkin levyihin, koska minä olen ottanut nämä käsittelyyn ilmestymisjärjestyksessä ja Taival tuli mukaan AOB:n myötä ja on hankkinut kokemukset vanhemmista sen jälkeen. On vaikeaa kuvitella, mitä mieltä olisin esim. Tattooed Millionairesta, jos olisin kuullut sen AOB:n jälkeen. Voisi olla, että kommentit olisivat vielä hiukkasen murskaavampia ja toisaalta ne hyvät biisit eivät iskisi niin hyvin kuin ne iskevät, näin 16 vuoden kuuntelujen seurauksena. Who knows ?

Noniin, tämähän se vasta totta onkin.
Aivan varmasti henkilön suhtautuminen on eri mikäli hän on ollut seuraamassa vaikkapa Brucen lähtöä Maidenista ja sitten odottanut soolomateriaalia innokkaasti tai vähemmän innokkaasti.
Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että kun musiikki (ja tarkemmin jotkut levyt) kasvavat niin tärkeäksi osaksi elämää, kuin vaikkapa tässä topicissa kirjoittavilla hepuilla se on kasvanut, niin siihen kokonaisuuteen ei voi olla summaamatta vaikkapa juuri niitä elämäntilanteita, yms. seikkoja joiden aikaan materiaaliin on tutustunut.

Jos ajatellaan mun henk. koht. tilannetta, niin silloin kun BTP:on tutustuin, niin kaiken järjen mukaan mun ei olis pitänyt siitä pitää, koska se on materiaalina niin eriaista verrattuna siihen, että kuuntelin lähes vain ja ainoastaan Maidenin kaltaista perinteisempää heviä. (Tämä siis noin vuonna -97 tai -98 ja meikä noin 14-15 wee.) Mutta jostain syystä se vain toimi ja niin on hyvä.
Tarkemmin kun ajattelee, niin ei ole lainkaan mahdotonta, että BTP on ollut yksi syy siihen, miksi meikäläisen musamaku on kasvanut sellaiseksi kuin se nyt on, eli kuuntelen hyvää musaa... Ei ole vitunkaan väliä mistä genrestä se on jos se kuulostaa hyvältä. Kaikille genrerunkkaajille ja muille puristeille kykenee onneksi jo nykyään sanomaan rehellisesti, että minä kunnioitan sinun valintojasi, kunnioita sinäkin minun...
Ja nyt lipsahdettiin jo vähä off topicin poluille, mutta ehkä pointti kuitenkin selkeni.

Laitetaas omatkin arviot kehiin. Hienoja juttuja ootte kirjottaneet, jälleen kerran, joten laitetaan itsekin muutama sananen. Levy on itselle melko henkilökohtainen pala, monet asiat, hyvät/huonot jutut, palaavat mieleen, kun tämän levyn iskee tulille. Mm. Brucen lähtö Maidenista. Enemmän kuitenkin niitä hyviä henk.koht. juttuja . "Kevyehkön" Tattooedin jälkeen siirryttiin aavistuksen raskaampaan suuntaan, joka sopi meikäläiselle paremmin kuin hyvin. Brucen ääni loistaa ja soundimaailmakin kokenut kasvojenkohotuksen.

Cyclops
Levyn alotubiisi, joka heti ensitöikseen nostattaa fiiliksen hämäriin, futuristisiin tunnelmiin. Biisiä sävytetään erilaisilla efekteillä ja vilakitkuttimilla. Kertosäköistö tässä biisissä on todella tarttuva, jota rytmittää raskaat riffit. 3.55 ensimmäinen soolo, joka melodisuudessaan sopii todella loistavasti taustoihin. Erikoisplussat 5.30 kohdilla alkava tunnelmallinen kitaraväliosa, ensimmäiset kylmät väreet. Tästä alkavat Brucen huudatukset. 6.05 kohdilla pamautetaan vielä Maiden-tyylistä kitaraharmoniaa, ISOJA kylmiä väreitä pitkin kroppaa. 6.45 vielä lisää kitarasooloa ja loppuriffittelyt Brucen kiekumisen kera. Eipä olisi voinut paremmin levyä aloittaa. Meikäläiselle uppoaa täydellisesti.
5

Hell No
Raskaan aloituksen jälkeen lähdetäänkin liikkelle akustisella osastolla. Mutta mitäs, tämähän muuttuikin oikeen meneväksi ralliksi. Biisi etenee letkeästi, kuulostaa paikoitellen improvisoidulta jamitukselta. Kertosäköistö onkin sitten taas raskaampaa ja erittäin tarttuvaa. Biisin parit tilutus-soolot eivät jää erityisesti mieleen. Erityisplussat lähtee kuiskailuista ja väliosasta:"If you don't really know what you can't
really say.Then you can't really say what you don't really know.", jonka jälkeen vedetään TUNTEELLA "On his knees, saying 'hell no, hell no!. Kylmät väreet käyvät jälleen vierailulla, mutta vain pikaisesti.
3,5

Gods of War
Tähän biisiin ovat päässeet vierailulle kulkuset, jotka pärähtävät korville heti ensimetreiltä. Bruce kiekuna rytmittää biisin alkua "Oh, oh", ei näihin Brucen huudatteluihin voi kyllästyä koskaan. Biisi etenee aavistuksen samaan tyyliin, kuin Hell no ja kertsissä nostetaan taas panoksia, tässä biisissä kertosäköistöön tuodaan vielä enemmän "munaa". "Cry oh-oh-oh, the gods of war" mahtavan kuuloista laulua, Brucea parhaimmillaan. Mahtava kitara soolo, johon siirrytään hienosti fiilistä nostattavilla riffittelyillä, soolossa on aavistuksen haikea tunnelma,joka sopii biisiin hienosti.
4

1000 points of light
Biisi aloittaa heti vahvat riffittelyt ja erittäin oudohko kitarakuvio, joka jatkuu kertsiin saakka. Tästä tulee mieleen joku proge/funk-viritelmä, joka ei itselle kyllä maistu ollenkaan. Kertosäkeistössä mennäänkin jo tutummissa ympyröissä, biisin kertosäkeistö ja biisin loppupuoli sooloineen pelastaa paljon. Fiilistysosa jälleen mukana, joka nostaa myös biisin pisteitä:"There should be time for love.But there's too much room for hate". Ahh, niin herkkää.
3

Laughing in the hiding bush
Svengaavat riffittelyt heti alkuun, josta pian vauhti hieman hidastuu. Mutta tempoa riittää alusta loppuun melko mukavasti, levyn vaudikkaampia biisejä. Yksinkertainen ja vauhdikas biisi, jossa todella koukuttava kertosäkeistö. Tämä jää päähän soimaan. Kuulostaa siltä, että Bruce laulaa virne naamalla, itse ainakin olen kuulevani pirullista virnuilua. Soolo ei ole tässä biisissä kummoinen, ei jää erityisesti mieleen.
3,5

Change of Heart
Tämä on yksi henkilökohtasia suosikki-slovareita. Eihän tässä nyt mitään erikoisempia sävelkulkuja ole, mutta ihan mahtava fiilis tässä biisissä on. Sanoitukset myös melkosen osuvat. Yritäppä nyt kuunnella tämä biisi muutaman bissen jälkeen, kun oot yksin himassa. Viimeistään tunnelmalliseen fiilistely soolopätkään mennessä pitää roskia poistella silmistä takuuvarmasti.
5

Shoot all the clowns
Alusta tuli mieleen, että tämähän kuulostaa joltain TV-sarjan tunnusmusiikilta. Mutta se mielleyhtymä kyllä muuttui pian kun 00.30 kohdilla Bruce aloittaa laulun räkäisellä tyylillä. Biisi etenee melko yksinkertaisella riffittelyllä, joka jatkuu koko biisin läpi, jossa on kyllä mukavasti svengiä. Biisistä löytyy aavistuksen yllättävä "räp" kohta, joka kyllä tuo hymyn huulille. Biisissä on kyllä liikaa kertsin toistoa, joka vie parhaimman terän kipaleesta.
2

Fire
Tämä biisi ei ole mulla koskaan avautunut, en tiedä onko se edes mahdollista. Biisi starttaa raskailla, Black Sabbath-tyylisillä riffityksillä. Biisi laahaa mielestäni liikaa, ihan alusta loppuun, ei vaihtelua missään vaihheessa. Myös kertosäkeistö on tylsähkö, eikä siitä saa minkäälaista tarttumapintaa. Selvää väliinputoaja.
1

Sacred Cowboys

Heti alkuun pamauttaa Bruce jälleen "räpiksi", jokaa jatkuu kertosäkeistöön johdattavaan bridgeen saakka. PAM! Kertosäkeistö lähtee käyntiin, joka onkin levyn parhaimmistoa.
"But where is our John Wayne?
Where's our sacred cowboy now?
Where are the indians on the hill?
There's no indians left to kill".
Kertsi kyllä tempaisee kovaa mukaansa. Kertsi tosin kannattelee koko biisiä. Räpätys-kohdat ei oikeen uppoa, kun tietää, että minkälaista lauluääntäkin olisi tarjolla.
3,5

Tears of a dragon

Voi pojat!, että minkälaisen timantin olivatkin säästäneet levyn päätösraidaksi. Tämä biisi on kyllä eräs niistä harvinaisista helmistä, jotka ovat kuolemattomia. Tähän biisiin ei voi vaan kyllästyä, tuntuu yhtä tuoreelta tänään, kuin 12 vuotta sitten. Joskus aikoinaan rankkasin tämän kaikkien aikojen TOP3-biisiksi, tänäpäivänä ei ehkä aivan niin korkeelle päästä, mutta TOP10:ssä se vieläkin on, lähes ainakin . Olen varmaan kuunnellut kipaleen satoja kertoja, sanat muistan varmaan unissakin, mutta kyllä toimii joka ikinen kerta. Akustisella skitalla aloitellaan, jonka jälkeen Brucen tunnelmallinen tulkinta johdattelee kohti tajunnan räjäyttävää kertosäkeistöä. Soolo on JÄRISYTTÄVÄN hieno, kaikkine pienine vivahteineen, joka päättyy yllättäen "reggae" fiilistelyyn. 1994 Tavastialla allekirjoittaneelta tuli MILJOONA pientä, kun tätä sooloa veivattiin. Olen myös aina ymmärtänyt sanoitusten liittyvän lähtöön Maidenista. Brucen EHDOTTOMASTI paras biisi koskaan.
5

KA 3,55 . Täytyy pyöristää siis 4:seen.

Kuusi ensimmäistä, tasaista ja kliimaksi. Sitten parin biisin verran antikliimaksia, nousu ja uusi purkautuminen. Noin levyn olisi kai voinut kiteyttää hyvin lyhyesti. Mutta laitanpa kuitenkin kommentit tapani mukaan. Aika samoilla kaavoilla mennään, kuin esim. edellinen kirjoittaja.

BRUCE DICKINSON – BALLS TO PICASSO

CYCLOPS

-Melkoisen raskas ja tunnelmallinen alku, rumpali vetää väliin kuin Afrikan viidakoissa. Todella raskaaseen siirrytään nopeasti, äänenmuuntajasta voimme olla montaa mieltä, turhaa, sanon minä. Helpotukseksemme Bruce aloittaa ”omalla” äänellään ja artikuloi millintarkasti. Kertosäe on kohtuullinen ja istuu kappaleen luonteeseen hyvin. Soundimaailma kappaleessa on mielenkiintoinen, tunnelma on sanalla sanoen eteerinen ja omituinen. Tästä on vaikea saada selvää, onko lintu vai kala. Pitää kuitenkin otteessaan melkoisen hyvin. 3:35 kohdalla Bruce nostaa skaalaansa vielä piirun verran ja vetää todella komeasti, sitten onkin aika kitaroiden, hmmm, tunnelmoida ? Kappaleen kesto on venytetty melkein kahdeksaan minuuttiin, mutta viiden minuutin kohdalla ei vielä kyllästytä yhtään. 5:30 aloittaa hienon kitarakohdan, vaikka ääntä väännelläänkin taustalla melkein häiritsevästi. Sitten on vuoro Brucen esitellä äänijänteitään vuosimallia 1994, kitarat tukevat aaa-ooo-aaa maratonia messevästi. Yllättäen kappaleen loppuun ladataan vielä parhaimmat kitara-osuudet tähän asti. Oudon tunnelman omaava, mutta samalla viehättävä ja raskaahko aloitus. Ei paha. 8½


HELL NO

-Huomio kiinnittyy heti ”bongorumpuihin” ensimmäisen kappaleen malliin. Bruce jatkaa vakuuttavaa vokalisointia ja siirtyy nopeasti yksinkertaiseen kertosäkeeseen. Tässäkin kappaleessa on outo tunnelma, ei todellakaan mitään suoraviivaista rynkytystä, hetken tulee mieleen, että mitä sieniä sitä on sävellystyön tiimellyksessä syöty. Kappale kärsii ehkä hienoisesta tasapaksuudesta, sillä tuntuu, ettei se pääse lopulliseen vauhtiinsa oikein millään. Kitarasoolot ovat myös tavallisuudesta poikkeavat ja askarruttavat mieltä, loppu on, Hell No. Yksinkertaisesti. Menettelee, muttei liiemmin sytytä. 7½


GODS OF WAR

-Aloituksessa on taas jotain efektejä/soittimia, joista ei valkoinen mies tiedä mitään. Brucen aloitus menee heti ooo-ooo linjalle, mutta erittäin tyylikkäästi. Basso kiemurtelee taustalla kuin käärme ja varsinainen säkeistö laskeutuu rauhalliseen tunnelmaan nousten nopeasti melkoisiin sfääreihin. Bruce todellakin panee parastaan ja kuulostaa todella hyvältä. Tässä vaiheessa levyä on selvää, että laulusuoritus on monta astetta parempaa tasoa kuin debyyttisoololla. Kappale on mielenkiintoinen sekoitus tunnelmallisempaa haaveilua ja kovaa ja korkealta vedettyä raskaampaa osaa. Kitaroiden murahdus kovaa vedettävään kertosäkeeseen mentäessä on hieno efekti. Kitarat rakentelevat kappaletta entistä parempiin korkeuksiin kolmen minuutin jälkeen ja loppuun mennään niin sujuvasti, että tästä on annettava hyvät pisteet. Brucen suoritus ansaitsee ainakin yhden ylimääräisen sellaisen. Loppuun raskasta rytkettä ja avot ! 8½


1000 POINTS OF LIGHT

- Kunnon riffi alkuun ja hitaalla tempolla liikkeelle. Brucen aloitus ei oikein vakuuta, puhelaulua. Hell No Kertosäkeeseen paetaan onneksi melko nopeasti ja se onkin mainio, jostain syystä osaan sen edelleen ulkoa. Perussäkeistö on melkoinen vastakohta kertosäkeen hyvyydelle, todella kaksijakoista tavaraa. Keskikohdilla oleva puhekohta jatkaa suht ärsyttävää linjaa, mutta sen jälkeiset soolot korjaavat tilannetta, etenkin rauhallinen kohta kolmen minuutin kohdalla on erittäin hieno. Ihmebiisi, välillä annetaan siimaa ja sitten se taas kelataan kokonaan sisään. Päättäisi nyt. Epätasainen viritys, joka päätetään mainioon venytykseen. Onpa vaikeaa. 8-


LAUGHING IN THE HIDING BUSH

-Mitäs vaikeaa tämän sanoituksessa on ? Otsikossakin kerrotaan, kuinka naurattaa, kun ollaan piilossa Bushilta. Varmaan siis George vanhempi, Usan presidentti ? Jaa ei vai. Olen aina yrittänyt pitää tästä biisistä, mutta yritykseksi se on jäänyt. On riffiä ja monenlaista tunnelmaa, rankka kertosäe etc. Mutta kun kokonaisuus ei nappaa, ei sitten millään. Voisi fiilikseltään verrata vaikka Maidenin Die With Your Boots On:iin, jolla on minuun sama vaikutus. Kitarasooloista varovainen plusmerkintä, mutta seuraavaa jo kovasti odotellaan. 7½


CHANGE OF HEART

-Perhana, hieno alku ja rumpalilla vispilät. Mitä mitä ? Aina vain paranee, kun Bruce avaa suunsa, todella tyylikästä meininkiä. Sanatkin koskettavat, monta kertaa on alakuloisissa fiiliksissä tullut tämä kuunneltua. Alustus kertosäkeeseen on jo hieno, mutta kertsissä pankki räjähtää viimeistään. Ei voi mitään, täydellisyyttä tavoitellaan ja melkein saavutetaan. Enpä taida enempää kommentoida, vaan keskityn kuunteluun. Alusta loppuun niin soiton kuin laulun osalta herkkä ja äärettömän tyylikäs kokonaisuus. Parhaita balladeja, jolle Bruce on äänensä antanut. Kitarat 3:15 eteenpäin saavuttavat jopa bluesmaisia sfäärejä alakuloisessa pehmeydessään. Olisiko tämä biisi jotain velkaa Deep Purplen herkemmälle puolelle, varsinkin lopun feidauksessa tulee jotain sellaisia mielleyhtymiä. Hrrrr. 10


SHOOT ALL THE CLOWNS

-Shoot me. Just kidding. On kiva pudota korkealta edellisen täydellisen esityksen jälkeen. Heti alun stemmat pudottavat ryskyen maahan, kaiken lisäksi Bruce väläyttelee räkäistä repertuaariaan. Sävellyksenä melkoisen heikko tekele ja enimmäkseen tätä kuunnellessa tulee pudistelluksi päätään. Pitää sitä kai levylle yksi heikompikin tekele mahduttaa, ettei käy yksitoikkoiseksi. 2:15 kitarat ja sitä seuraava räppäys on aivan kauheaa kuunneltavaa. Voi pyhä Isä ! Eihän tätä nyt Lickin´The Guniin voi verrata, mutta kuitenkin. Jos ei koko biisiä, niin viimeisen minuutin olisi voinut napsia huoletta pois. 5½


FIRE

-Verkkainen aloitus ei kerro vielä mitään. Edellisen linjoilla lievästi parantaen jatketaan, valitettavasti. Menee selkeästi kategoriaan b-puolet, joka on vahingossa eksynyt levylle. Tasaisen aloituksen jälkeen ollaan hitaasti mutta varmasti luisumassa heikon keskinkertaisuuden markkinoille. Tästä kappaleesta ei oikeastaan ole paljoa sanottavaa, kuuntelukokemus ei herätä tunteita oikein mihinkään suuntaan. Ei tämä ärsytäkään, ellei rumpalin bongorumpuja oteta huomioon kitarasoolojen keskellä, muttei kyllä mitään annakaan. Täytekamaa. 6


SACRED COWBOYS

-Vauhdilla liikkeelle, huutaako Bruce alussa kaiken muun seassa Arriva Arriva tai jotain ? Siis Epsanjaa tms. Ja sitten räpätään taas, mitä hittoa ? Jostain syystä tämä ei kuitenkaan ärsytä samalla tavalla kuin vastaava Shoot All The Clownsissa. Kertosäehän on legendaarinen, sanoitus on suorastaan loistava. Kaksijakoinenhan tämä kappale on pakostakin, loistavan kertosäkeen ja räppäyksen toimiessa peilin vastakkaisina heijastuksina. Kitarasoolot jatkavat kertosäkeen erinomaista linjaa. Varma laulatusbiisi, perhanan John Wayne ja intiaanit. 8


TEARS OF THE DRAGON

-Mitä tästä biisistä voisi sanoa, mitä ei ole jo sanottu ? Mahtava akustinen aloitus, joka saattelee Brucen upeat vokaalit matkaan. Tunnelma on käsin kosketeltava ja jotain elämää suurempaa suorastaan tihkuu kuulijan korviin täyttäen korvakäytävät parhaudellaan. Kaikki lauletut säkeistöt ovat erinomaisia, kertosäe raastavuudessaan edustaa jäävuoren huippua. Jos jotain negatiivista haluaa väkisin hakea niin ehkä kertosäettä toistetaan muutaman kerran liikaa. Sanoitus on moniulotteinen ja saa joka kerta miettimään, mitä siinä loppujen lopuksi mahdetaankaan sanoa. Kiihdytyskohta kolmen minuutin kohdalla ja kaikki soolot ovat jotain sellaista, jota ei voi kehua liikaa. Kyllähän tämä on malliesimerkki täydellisestä biisistä niin rakenteeltaan kuin toteutukseltaan. Silloin. Nyt. Aina. 10


Keskiarvoksi tulee melkein 8, johtunee pitkälti siitä, että kaksi täydellistä biisiä kumoutuu kahdella melkoisella flopílla jo loput asettuvat siihen kahdeksikon pintaan pisteen sisään. Sellainen tämä on, kasin pläjäys. Erinomaista yritettiin, hyvä saatiin.

Onkohan Bruce tehnyt Tears Of A Dragonin alkujaan Somewhere in Time lätylle? Brucellahan oli ideana SIT levyn sävellyshetkinä, että nyt tehdään Led Zeppelin tyylinen kasvava tykitys mallia Stairway To Heaven.

Pettymys olikin kova, kun Steve ja Martin (Birch) eivät kelpuuttaneet yhtään Brucen biisiä SITille

^Ei muuten huonompi heittolaukaus siellä ylempänä. Miksei, tosin Harris on todennäköisesti nähnyt punaista viimeistään sen reggaepitoisen väliosan kohdalla . En kyllä valitettavasti jaksa uskoa, että biisi olisi edes raakileena ollut esityslistalla, vaikka jokunen riffinpätkä on saattanutkin tarttua mukaan SIT:n sessioista.

Tears of the Dragonissa on kyllä Brucelle tyypillistä sävellystyyliä ja Maidenin tuotannosta hengenheimolaiseksi mieltäisin ehkäpä Revelationsin.

^^Käsitykseni mukaan tuo biisi on tehty silloin Keith Olsen albumille, siis levylle joka tehtiin ennen Balls to picassoa. Tears oli ainoa biisi mikä kelpuutettiin sitten tuolle Ballsille, tosin sekin oli jäädä pölyttymään kunnes Roy Z keksi siihen Brucen mielestä loistavan soolon. Muita tuon "Lost" albumin biisejähän on sittemmin julkaista sinkuilla jne..

Toki voi olla että biisin osasia olisi ollut jo tuolloin 1986, mutta ihme ettei Bruce olisi käyttänyt moista helmi matskua jo Tattooed millionairella, tiedä häntä...

Iron Constable wrote:SHOOT ALL THE CLOWNS

Jos ei koko biisiä, niin viimeisen minuutin olisi voinut napsia huoletta pois.

Hehe, miten olisi:

ns: Shoot All The Clowns (extended remix) (5,39min)
-samannimiseltä 12" kuvalevy- & cd-versio II -sinkulta. Eli melkein puolitoista minuuttia (turhahkoa) ekstraa päälle. Onneksi jotkut tahot harrastavat editointia tuotantovaiheessa

Itseasiassa kappalehan oli Balls To Picassolle tavallaan viimehetken lisä, kun Castlelta tahtoivat radiosoittoon kelpaavan rokkibiisin singleksi.. tiedä sitten miten siinä onnistuttiin.

Jimmy Harris wrote:The Breeding House olisi ehdottomasti pitänyt laittaa alkuperäiselle levylle. Myös Fire Child ja No Way Out... To Be Continued olisi voitu laittaa levylle singlen b-puolen sijaan. Ovat ainakin minulla nousseet korkeammalle kuin yksikään varsinaisen levyn biisi.

Mitäs mieltä olette näistä kolmesta b-puolesta? Itse kerroin tuossa jo mielipiteeni, jos näillä olisi korvattu joitain heikompia biisejä, niin levy olisi ainakin minun mielestäni parantunut huomattavasti.

Breeding Housen luulisi ainakin uppoavan muihinkin.

Jimmy Harris wrote:

Jimmy Harris wrote:The Breeding House olisi ehdottomasti pitänyt laittaa alkuperäiselle levylle. Myös Fire Child ja No Way Out... To Be Continued olisi voitu laittaa levylle singlen b-puolen sijaan. Ovat ainakin minulla nousseet korkeammalle kuin yksikään varsinaisen levyn biisi.

Mitäs mieltä olette näistä kolmesta b-puolesta? Itse kerroin tuossa jo mielipiteeni, jos näillä olisi korvattu joitain heikompia biisejä, niin levy olisi ainakin minun mielestäni parantunut huomattavasti.

Breeding Housen luulisi ainakin uppoavan muihinkin.

Nuo kaikki mainitsemasi ovat kelpo biisejä, oikestaan ainoat, joita tulee kuunneltua Balls To Picasson kakkoslevyltä. Ainakin Shoot All The Clownsin olisi tosiaankin voinut korvata tuolla The Breeding Housella. Ja Firen vaikka tuolla Fire Childilla. Ja Winds Of Change on myös ihan kelpo veto, vaikka siitä löytyy jo versio Tattooed Millionairen kakkoslevyltä.