Bruce Dickinson levyarvostelut osa 5: Chemical Wedding

[maidenpoker]

Aivan uskomaton levy, vaikka onkin vasta muutaman päivän ollut tehokuuntelussa.Kappaleet aukesivat jo muutaman kuuntelukerran jälkeen mutta niistä nauttii silti enemmän kuunteluiden karttuessa.Bruce on loistavassa vedossa samoin koko bändi.Laatua tarjoillaan koko rahan edestä, soittopuolella varsinkin riffit ja soolot tarjoavat lähes pelkkää parhautta.

Chemical Weddingilta löytyy myös sama hieno ominaisuus mikä on tullut jo vastaan Blazen soolotuotannon kuuntelussa esiin:Kappaleet tarjoavat todella erikoisia mutta toimivia melodioita eivätkä junnaa liikaa samoja kaavoja.

Levyltä ei löydy yhtään heikkoa kappaletta vaan kaikki ovat hienoja tekeleitä.Varsinkin King In Crimson,nimibiisi ja Book Of Thel ovat todella uskomattomia biisejä varsinkin viimeksimainittu todella hienojen riffien,laulun sekä todella mahtavan tunnelman ansiosta.BOT rullaa täydellisyydessään pituudestaan huolimatta todella nopeasti loppuun mikä ei voi olla muuta,kuin merkki kyseisen biisin täydellisyydestä.Ko.kappaleessa ei ole oikeastaan yhtään toistoa mihin esimerkiksi Maiden on huonoimmillaan pitkien biisien kohdalla sortunut, vaan jokainen osio kuulostaa tuoreelta ,koska sitä ei toisteta jatkuvasti.

Nyt muutaman päivän levyä melkein jatkuvasti kuunnelleena,ymmärrän hyvin todella ylistävät arvostelut tästä levystä.Näin täydellisen kokonaisuuteen törmää harvoin ja tämä kuuluu varmasti jokaisen hyvästä musiikista pitävän hyllyyn.

Plussaa pitää antaa myös todella monipuolisesta kappalemateriaalista,joka käsittää melkeinpä kaikki tunnelmat King In Crimsonin raskaasta riffittelystä ja synkästä olemuksesta aina Jerusalemin ja Gates Of Urizenin todella kauniiseen tunnelmointiin.Tunnelma onkin tällä levyllä todella mahtava, jokainen kappale jää jo tunnelman ansiosta hyvin mieleen.

Enpä oikeastaan löydä tästä mitään huonoa, kaikki osa-alueet ovat vähintäänkin loistavalla tasolla ja suurin osa jo täydellisyyden puolella.Kappalemäärä ja pituus ovat juuri sopivat levyn jaksaa kuunnella loppuun koska se ei sisällä yhtään turhaa hetkeä vaan jokainen sekunti on kuuntelemisen arvoinen.Adrian Smith ja Roy Z ovat vähintäänkin yhtä tärkeässä osassa,kuin Bruce ja osittain minusta jopa tärkeämmässä,koska kitaratyöskentely on itselleni muodostunut, jopa levyn parhaaksi elementiksi.Myös tuotanto on onnistunut täydellisesti.Soundit ovat todella selvät ja sopivan raskaat, eivätkä ne jää missään vaiheessa etäisiksi vaan ne suorastaan vangitsevat kuuntelijan levyn ajoittain jopa lumoavaan tunnelmaan.

Vaikka olenkin omistanut Chemical Weddingin vasta muutaman päivän, on se silti soinut niin paljon kuin puoleat levyistäni kuukaudessa, eikä todellakaan kyllästytä vaan kuuntelun jälkeen tulee laitettua levy uudestaan pyörimään.Tämä on omalla kohdallani todella harvinaista sillä vaikka musiikki olisi kuinka loistavaa riittää yksi kuuntelukerta hyvin ainakin kuluvan päivän osalta.

En muista koskaan kirjoittaneen SIT ja Seventh Son-levyjä lukuunottamtta näin ylistävää tekstiä musiikin saralla ja jos olisin arvostellut Chemical Weddingin kappalekohtaisesti, olisi keskiarvo todennäköisesti ollut jopa parempi kuin kahdella edellämainitulla, koska en ole siitä vielä mitään huonoa löytänyt ja tuskin tulen löytämäänkään.

[Hilguma]

Ajattelinpa tänne pistää omankin mielipiteeni kyseisestä levystä.

On tuossa tullut kuunneltua Youtubesta bruussin soolokamaa ihan hulluna pari viime viikkoa ja nyt viimein sain pari levyä hankittua. Tarkoitus oli tilata koko satsi AoB-CW-ToS, mutta AoB maksoi Levykauppaäksässä niin hel*etin paljon että tuli tilattua sitten vain Chemical Wedding ja Tyranny Of Souls. Pakko sanoa että ehkä elämäni paras ostos sitten ekan maiden-levyni.

Chemical Wedding on todella loistava, yhteinäinen kokonaisuus jonka parasta antia ovat mielestäni kolmikko Book of Thel-Gates of Urizen-Jerusalem. Myös päätöskappale The Alchemist erottuu edukseen muutenkin loistavista kappaleista varsinkin loppunsa ansiosta. Yhtään heikkoa lenkkiä ei levyltä ainakaan vielä ole löytynyt. Pidän kitarasooloja todella suuressa arvossa (kitaristi olen itsekkin ) ja CW on siinäkin mielessä hyvää parempi levy. Varsinkin Jerusalemin kitarasoolot Adrianilta ja Roy Zetalta ovat onnistuneet todella hienosti ja ne tuovat oman lisänsä kappaleen eeppiseen tunnelmaan. Näin. Kiitos.

[SPD10]

Chemical Wedding on todella loistava, yhteinäinen kokonaisuus jonka parasta antia ovat mielestäni kolmikko Book of Thel-Gates of Urizen-Jerusalem. Myös päätöskappale The Alchemist erottuu edukseen muutenkin loistavista kappaleista varsinkin loppunsa ansiosta. Yhtään heikkoa lenkkiä ei levyltä ainakaan vielä ole löytynyt. Pidän kitarasooloja todella suuressa arvossa (kitaristi olen itsekkin ) ja CW on siinäkin mielessä hyvää parempi levy. Varsinkin Jerusalemin kitarasoolot Adrianilta ja Roy Zetalta ovat onnistuneet todella hienosti ja ne tuovat oman lisänsä kappaleen eeppiseen tunnelmaan. Näin. Kiitos.

Meikäläinen on hyvin pitkälti samoilla linjoilla, paitsi en ole kitaristi ja mun mielestä kovimmat biisit on King in Crimson, Chemical Wedding ja Machine Men.
Tosiaan perkeleen kova levy, joskin Tyranny of Souls on mielestäni vieläkin kovempi albumi.

[Jimmy Harris]

"Joe Floyd accidentally varispeeded it" tjsp.

Tämä siis syynä, miksi Real Worldin laulu kuulostaisi siltä, kuin joku purisi Brucea palleista. Mitä tämä varispeeding käytännössä tarkoittaa?

[Viper]

"Joe Floyd accidentally varispeeded it" tjsp.

Tämä siis syynä, miksi Real Worldin laulu kuulostaisi siltä, kuin joku purisi Brucea palleista. Mitä tämä varispeeding käytännössä tarkoittaa?

Mitä itse Brucen puheesta ymmärsin, "variespeeding" tarkoittaa kappaleen toiston nopeuden muuttamista. Kyseessä on niin sanottu pikkuoravat/smurffit -efekti.

[Jimmy Harris]

Hmm... tuollainen varispeed -kirjoitusasu tuntuu olevan aika yleinen googlen perusteella, varyspeed tosin kuulostaisi järkevämmältä.

[Emeritus]

"Joe Floyd accidentally varispeeded it" tjsp.

Tämä siis syynä, miksi Real Worldin laulu kuulostaisi siltä, kuin joku purisi Brucea palleista. Mitä tämä varispeeding käytännössä tarkoittaa?

Mitä itse Brucen puheesta ymmärsin, "variespeeding" tarkoittaa kappaleen toiston nopeuden muuttamista. Kyseessä on niin sanottu pikkuoravat/smurffit -efekti.

Ellen muista väärin lukemaani, tuossa oli laulu puoli oktaavia(vaipaljonkoseoli?) normaalia korkeammalla, ilman että nopeutta oli kasvatettu.

[Poinas]

Bruce Dickinson - Chemical Wedding (1998)

Ensikosketuknseni tähän levyyn tapahtui kahdeksan vuotta sitten, ystäväni kautta. Hänen isosiskonsa (eittämättä hyvin viisas, komea ja elämässä hyvin menestyvä) poikaystävä oli antanut muutaman levyn kuunneltavaksi. Näihin lukeutui mm. Brave New World, Chemical Wedding ja jonkin epämääräisen, kaljun nahka-asuun pukeutuvan miehen kuvalla varustettu tuotos.

Edesvastuuttomana nuorena warettajana repäisin levyiltä muutaman kappaleen koekuunteluun. Tuolloin en ollut raskaamman musiikin ystävä, enkä juuri tietoinenkaan siitä että on jotain parempaakin tarjolla kuin mitä radiosta soi. Metallineitsyyteni menetin The Wicker Manin, Book of Thelin ja The Toweriin puskiessa taivaallisia sulosointuja 30 €:n muovipurkkien läpi.

Levyn avaava King in Crimson tulee ikuisesti pysymään mielessäni. Olen kuunnellut sen noin 694 kertaa, ja se ei petä koskaan. Todellinen nousuhumalabiisi, uskomaton tunnelmannostattaja. Kiima nousee kattoon asti alkutahtien soidessa, kädet kääntyvät ilmakitara-asentoon ja niska alkaa nytkähtelemään pahaenteisesti aamun terävää sängystä ylösnousemista ajatellen. Ei mikään raivoisaa headbangingiä aiheuttava, vaan sellaista fiilistelyheilutusta, jota ei voi välttää. Tässä kappalessa on tunnelma kitaroiden puolesta kohdallaan. Ja ne soolot! Tykitys kestää minuutin ja se on silkkaa timattia alusta loppuun. Nytkin kun koitin tarkistaa soolon pituuden, säädin biisin kohtaan 2:40...pää notkahti välittömästi taaksepäin sohvan päälle, suljin silmät ja aloin fiilistelemään unohtaen tarkistaa keston. 4,5

Niistä tunnelmista jotka KiC jätti kitaraosastolla, päästään Chemical Weddingingin mahtaviin lauluosuuksiin Brucen ääni on hunajaa, kitaroiden ollessa aavistuksen enemmän taustalla. Erikoismainintana bassokitara, joka murisee todella mallikkaasti. Voisin mykistää kaikki muut soittimet tämän biisin ajaksi, ja kuunnella alataajuussoittimen rauhoittavaa kehräystä. Mistä tällaisen miksauksen saisi hankittua? Kappaleen lyriikat ovat mielenkiintoiset. Sitä toivoo itsekin voivansa viettää kemiallista hääpäivää jonkun kanssa vuosikymmenten päästä. 4,5

The Tower on jotain aivan uskomatonta. Lyhyt intro paljastaa heti että jotain todella kovan luokan fiilistelyä on tulossa. Riffi ei ole äärimmäisen raskas, muttei todellakaan mikään kevyt. Sanoituksista en juurikaan ymmärtänyt mitään aluksi, en osannut tulkita niitä. Katsellessani loistavaa Carnivale- sarjaa huomasin alkuteksteissä esiintyvät tarot-kortit, ja yksi niistä oli nimeltään "The Hanged Man". Mieleeni juolahti välittömästi The Tower, onhan kappaleen sanat painuneet mieleeni varsin hyvin lukuisten kuuntelukertojen tuolksena. Aloin etsimään internetistä lisää tietoa noista mystisistä ennustuskorteista, ja The Tower sai sanoituksiensa puolesta uusia merkityksiä. Tarot-korteista kappaleessa on hyödynnetty ainakin The Tower, The Sun, The Moon, The Star, The Hanged Man, The Lovers, The Fool ja The Magician. Tämä biisi laittaa aina leuat liikkeelle, pakko laulaa mukana. Loveeeerrrrrrssssss in tö tauerrrrr!!! Biisi hurahtaa ohi joka kerta aivan liian nopeasti. Kun "Lovers in the tower, the moon and sun divided..." alkaa rullaamaan viimeisiä kertoja, niin päähän putkahtaa epätoivoinen pyyntö että biisi kestäisi vielä ainakin kolme minuuttia. Ehkä se onkin juuri siitä syystä täysin oikean pituinen, se jättää miehen haluamaan lisää kerta toisensa jälkeen, aivan kuin hyvä seksikumppani. Onneksi tätä saa lisää aina kun haluaa. 5

Seuraavaksi kaiuttimista kajahtaa Killing Floor. Mielestäni kappale on hieman tasapaksu. Siitä ei oikein erotu mikään. Ei kuitenkaan mitään skippaamismateriaalia, vaan tasaisen perusvarma suoritus, joka sujahtaa ohi melko nopeasti, riffi jaksaa kantaa helposti koko kappaleen ajan. Jos joku väitää tätä kappaletta täytebiisksi, niin sitten perkele minä kyllä...lähden itkien pois paikalta. Millä tahansa muulla levyllä tämä olisi eturivin etenijä, ylintä eliittiä. Valitettavasti 100 m:n Suomen mestarin vauhti ei riitä maailmanmestaruuskisoissa. Referenssitaso on huikean korkealla, ja puolet kappaleista on väistämättä keskitasoa huonompia. Mikään tunnelman latistaja tämä ei ole, vaan se on juuri sopiva hiukopala pääruokaa, todellista tajunnanräjäyttäjää, pajatson tyhjentäjää, Book of Theliä varten. 3,5

Book of Theliä ei voi sanoin kuvailla. Mitä tahansa koitan kirjoittaa, se ei riitä kuvaamaan sitä onnen tunnetta joka rinnassani sykkii sen johdosta että tämä kappale on nähnyt päivänvalon. Kunnon runttausriffi, mielessä pyörii panssarivaunut jyräämässä henkilöautoja kuskeineen alleen. Metallia vääntyy, ihmiset huutavat ja lasia särkyy. Taustalla Magnus ver Magnusson nostaa tuhannen kilon tiilikuormaa otsasuonet pullottaen kuin normaalin miehen lenkkimakkara missikisojen uimapukukierroksella. Tämä taideteos on timanttia, rautaa ja kertakaikkiaan silkkaa PARHAUTTA! 5

Gates of Urizen palauttaa ihmisen Book of Thelin jälkeen uupuneena takaisin sohvalle. Aggressiivisuus alkaa muuntautua tunteellisuudeksi. Kappaletta on vaikea pukea sanoiksi. Sen suhde Book of Theliin on mielestäni vahva, ja kappaleiden peräkkäinen sijoittelu on onnistunut täydellisesti. Rauhallinen intro ja Brucen laulu hellivät kuuloaistima. Kappale soljuu äärimmäisen sulavasti läpi. Ei töksähdyksiä, pysähdyksiä, kaikki osat sulautuvat yhteen. Tunnelmat kappaleen aikana ovat samat kuin rakastelun jälkeen lepuuttaessasi päätäsi naisen rintakehän päällä, samalla silitellen hellästi hänen vatsaansa. 4,5

Siinä missä Book of Thel ja Gates of Urizen ovat DeVito ja Schwarzenegger elokuvasta Twins, niin Jerusalem on näiden pikkuveli. Kappale kasvaa edetessään kuin hyökyaalto. Ensin ei näy mitään, mutta vähitellen merestä nousee kymmenmetrinen peto joka huuhtoo kuulijan alleen ja nappaa otteessaan minne haluaa. Jokainen kuntelukerta on uusi seikkailu. Tunnetilasta riippuen, kappale tuntuu joko surulliselta, haikealta, iloiselta vahvistavalta ja niin edelleen. Toisin kuin melkein kaikissa muissa kappaleissa noin yleensäkin, niin tämän nostattamat mielikuvat ovat kerta toisensa jälkeen erilaisia. Yleensä alan ajattelemaan eri asioita omassa elämässäni. Lopetus on todellä väkevä, JERUSALEM!! 5

Trumpets of Jericho on mielestäni hienoinen yllättäjä. Alku ei oikein sytytä, mutta kerta toisensä jälkeen sitä huomaa innostuvansa kappaleen edetessä, ja loppujen lopuksi olevansa aivan fiiliksissä. Viimeistään soolojen alkaessa huomaa olevansa lattialla korkeasa polviasennossa sormien hyväillessä kuvitteellisia kitarankieliä. Ei todellakaan tunnu kuuden minuutin repäisyltä, mikä on hyvä asia. 3,5

Machine men - cannibals of rust
Machine men - iron bites the dust
Machine men - built with feet of clay
Are coming to take you all away

Jo nuo sanat kertovat mistä on kyse, nyt mennään eikä meinata. Todellä väkevää ja päämäärätietoista suorittamista. Tätä tehtäessä on todellakin tiedetty mitä sieltä ämyreistä halutaan lopputuotteena ulos. Mahtava biisi alusta loppuun. Miten joku voi keksiä tällaista? 4,5

The Alchemist on yksi tunnelmallisimmista kappaleista joita tiedän. Sitä kuunnellessa herkistyy joka kerta. Usein soitan sen kaksi kertaa putkeen. Rakastan Brucen suoritusta tässä veisussa. Jos Dickinson lopettaisi uransa laulaen tämän kappaleen, ja olisin paikalla, itkisin varmasti. Kappaleen lopussa palataan levyn alkupuolen tunnelmiin, Chemical Weddingiin. Ympyrä sulkeutuu, ja olen jälleen kotona. And so we lay, we lay the same grave, our chemical wedding day 5

Kokonaisuutena levy on uskomaton. Todella tasainen suoritus, joskin muutama kappale erottu aivan huikeina tästä erinomaisesta joukosta. Henkilökohtaisessa rankingissa tämä levy on kolmen parhaa joukossa (aivan kaikki kuulemani levyt huomioiden), niitä en osaa laittaa paremmusjärjestykseen. Kappaleiden järjestys on juuri oikea, juuri tässä järjestyksessä niiden kuuluukin olla. Lyriikat, laulu, kitarat, soolot ovat kaikki kohdallaan. Ainoa miinus tulee mielestäni hieman utuisista soundeista. Se viimeinen selkeys ja terävyys puuttuu. Levyn kaikki kappaleet tuntuvat kestoaan lyhemmiltä. Hetkeksikään ei pääse tylsistymään ja kappaleiden pariin palaa uudestaan ja uudestaan. Tämä on niitä levyjä jotka haluaa kuunnella kokonaisuudessaan läpi. Jos Dickinson olisi jatkanut tällä linjalla soolotuotantoaan, niin ei olisi edes harmittanut jos hän ei olisi Maideniin palannutkaan.

*****

[Asamael]

^
Hmm... olipas pätevä ja tunteella vedetty arvio. Kaiken lisäksi taidan olla aikalailla samoilla linjoilla, vaikka viime kuuntelusta onkin jo hieman vierähtänyt aikaa. Kaippa sitä voisi jossain vaiheessa taas palata Brucen tuotosten äärelle.

[Pertti Keinonen]

Yritän parhaillaan saada jotain selkoa niihin, että voin sitten jossain vaiheessa pistää Tonille hänen haluamansa jutun. Ei vaan kiireiden takia ole kerinnyt keskittyä juttuun enkä halua tuoda julki mitään juosten kustua, joten sori pikku viivästys.

Johtaja Purppuranpunaisissa ottaa vaan aikansa, nou hätä. Kun hyvä väli ja oikea fiilis löytyy, niin jälkikin on paljon parempaa.

Itse omistan levystä tuon uusintapainoksen josta siis löytyvät Return of the King, Real World ja Confeos -biisit. Juttu menee niin, että The Alchemistin jälkeen hypätään suoraan Return of the Kingiin, mutta olen saanut sellaisen käsityksen että alkuperäisellä levyllä viimeisen biisin jälkeen tulisi vielä katkelma Blakea. Pitääkö paikkansa? Mitähän siellä mahdetaan tilittää?

Alchemistin jälkeen tulee parin minuutin hiljaisuus ja sitten sama hemmo, joka Jerusalemin jälkeenkin pauhaa, lausuu jotain, mitä en kyllä ulkoa valitettavasti muista.

Maidenin hiljaiselon aikana on taas tullut Dickinsonin sooloja soiteltua ahkerasti ja kyllä pienen tauon jälkeen taas kolisee. Tästä syystä ajattelin, että voisi olla ihan piristävä lisä laittaa sivuille oma osio Maideniin liittyvien tyyppien sooloiluista. En todellakaan ole itse kovinkaan hyvä materiaalintuottaja, mitä tulee Paulin ja Blazen tuotoksiin, mutta Dickinson & Smith juttua niin omaa kuin muilta luvalla varastettua saadaan aikaan varmasti. Albumit, keikat, kiertueet, kirjat ym. voisivat olla ihan mielenkiintoista lisää. Onko muilla jotain tähän aiheeseen lisättävää tai kommentoitavaa?

[Jimmy Harris]

Meikäläistä häiritsee tässä uusintapainoksessa nämä alkuperäisen kuningaslevyn perään lisätyt bonarit.

Mieluummin olisin nähnyt ne kakkos-CD:llä, jolle olisi voitu laittaa myös Scream for Me Brazililta leikatut biisit.

Jerusalem
2 Minutes to Midnight
Tattooed Millionaire
Powerslave
Flight of Icarus

[QazKFD]

Meikäläistä häiritsee tässä uusintapainoksessa nämä alkuperäisen kuningaslevyn perään lisätyt bonarit.

Sama. Armoton tyylivirhe mielestäni pistää samalle levylle nuo bonarit, kun muissakin reissue-kiekoissa on isketty bonuslevy matkaan. Tosin tässä tapauksessa se ei tietenkään ollut biisien määrän huomioon ottaen pakollista, mutta tyylivirhe mielestäni silti.

[Emeritus]

Olisiko myös kustannusseikka ollut? Miksi laittaa mukaan toista levyä kun ne kaksi bonusraitaa mahtuvat sille yhdellekin.
Jännästi ovat muuten reissueen laittaneet sen alkuperäisellä julkaisulla Alchemistia seuraavan hiljaisuuden jälkeen tulevan puheosuuden vasta Confeoksen jatkoksi. Tavallaan bonusbiisit tulevat varsinaisen albumin sisään...

[QazKFD]

Olisiko myös kustannusseikka ollut? Miksi laittaa mukaan toista levyä kun ne kaksi bonusraitaa mahtuvat sille yhdellekin.

Ööö... toki?

Mutta siitä huolimatta mielestäni paha tyylivirhe.

[Suotana]

^Itseänikin ärsyttää bonusbiisit uudelleenjulkaisuilla varsinkin kun ne usein on jotain turhia remixejä. Itse ainakin tykkään kuunnella albumia ilman mitään turhia lisiä, joita ei ole orginaalillakaan ollut. Toki jos ne bonukset lyödään kakkoslevylle niin sillon ei haittaa. Pohjat kyllä näissä bonus asioissa vetää Holy Diver jossa on joku Dion haastattelu lopussa, joka oli muistaakseni jotain parinkymmenen minuutin pituinen.. sitä on kiva kuunnella jos ei ole skippi nappula lähettyvillä.

[Summerganon]

Totta, varsinkin un CW:n lisukkeet ovat albumin muuhun materiaain verrattuna varsin köyhiä teoksia. Return Of The King on bonuskolmikosta paras ja ainoa joka kestää jotenkuten varsinaisten biisien seurassa, mutta Real World on kaikessa hyvyydessäänin suht. turha veto ja Confeos on mielestäni Brucen tulkintaa myöten ärsyttävä biisi.

SFMB:lilta leikatut biisit olisivat tosiaan kelvanneet, jos ei Maiden vetoja niin ainakin Tattooeed Millionaire ja Jerusalem (joka taitaa muuten löytyä Best Offilta, jos en ihan väärin muista). Toki Flight Of Icarus CW tourin upealla "Ashes to ashes, dust to dust jne." spiikillä olisi ollut korvakarkkia... Powerslavesta, jossa Adrian muistaakseni mölisi kertsissä (ainakin näin hän teki AOB-kiertueella) nyt puhumattakaan

[nickorules]

Laitan arvostelua parin kuuntelukerran jälkeen, mutta on kyllä luultavasti kovin Brucen sooloplätty. Pieksee kyllä Virtualin. Paras biisi on kyllä Book of Thel.

[QazKFD]

Pieksee kyllä Virtualin.

Ja toistakymmentä muutakin Maiden-albumia!

[scorpions]

^Amen!

Virtualia kylläkään väheksymättä, kova lätty kun sattuu ollemaan Maidenilta!

[nickorules]

Pieksee kyllä Virtualin.

Ja toistakymmentä muutakin Maiden-albumia!

No ei ehkä niin monta, mutta Virtualin mainitsin, kun samana vuonna tulivat.

[Beast Doctor 661]

Ihan hyvä levy, vaikkei multa täysiä pointseja eikä edes lähes saakaan. Parempia levyjä mielestäni ovat ehdottomasti Accident of Birth, Balls to Picasso ja Tyranny of Souls. Esimerkkeinä. Kyllä Chemical Weddingissä omat hyvät puolet on ja vahvuutensa, mutta on se hieman raskassoutunen ja matalan äänialan osastoa, joten pitää olla ilmeisesti ainakin meikäläisen synkemmällä tuulella, kun kuuntelee sitä. Levyllä on joitain tosi kovia biisejä. Tiedän kyllä että yleisesti ottaen levy on tosi suosittu.

[QazKFD]

Nostetaan tääkin!

Chemical Wedding (w/ bonus) 5,49 e
http://www.play.com/Music/CD/4-/2371579 ... ml?cur=258" onclick="window.open(this.href);return false;

[Riivinrauta]

Oh my God. Uskomaton levy. Tämän hetken fiiliksellä Trumpets of Jericho on maailman kovin biisi, kuunneltu tänään noin 30 kertaa. Koko levy kuudesti peräkkäin. Huhhuh.

[Pertti Keinonen]

^Mulla on kans soinut viime aikoina autossa tämä mestariteos. Ihan top kolmosessa omassa levyhyllyssä ikuna. Joku Gates of Urizen, huh, ei tollasia tehdä enää. Kitarasoundi ja tyyli on sellainen, että tulee kelailtua takaisin päin samoja kohtia, kun kuulostaa niin hyvältä. Molossialainen pauhaa kans hienosti ja King in Crimsonin alkaessa tipahtaa paska housuun.

En varmaan kyllästy koskaan tähän albumiin ja sen hehkuttamiseen.

[asa]

En varmaan kyllästy koskaan tähän albumiin ja sen hehkuttamiseen.

Klassikoilla on sellainen vaikutus. Hieno levy, TOP 5 ikinä varmasti mullakin, tai ainakin TOP 10.