Yhteenvetoa - kohta 50 vuotta mittarissa…
Posted: Thu Jan 20, 2022 1:13
…siis sekä minulla että Maidenilla. Mulle nämä pyöreät kopsahtavat ensi vuonna, bändille pari vuotta myöhemmin.
Kimmokkeen tähän pakinaan antoi se, että lueskelin pitkästä aikaa teidän, hyvät lajitoverit, kirjoittelemia levyarvioita tältä samaiselta palstalta. Viimeksi äsken kahlasin läpi lämpimäistunnelmia Book of Soulsin tiimoilta. Levy jakoi jengiä kahtia aika jyrkästi. Toiset kehuivat taivaisiin, jotkut noituivat syvään notkelmaan. Uskoisin, että monilla ajan mittaan mielipiteet ovat loiventuneet, loitontuneet äärilaidoilta. Sen hetkinen uutuus, tulokas pitkään kaanoniin, tuntui tuoreeltaan varmasti enemmän ”tapaukselta” kuin nyt, kun aika on jo antanut perspektiiviä. Uuteen albumiin piti ottaa kantaa! Sekin kakkoslevyn neljännen biisin toinen kitarasoolo, joka vaikutti turhalta, saattaa kuitenkin nyt sujahtaa ohi tuottamatta sen suurempia vitutuksenväreitä. Osana kokonaisuutta.
Osana kokonaisuutta.
Tähän tähtään. Olen sitä mieltä, että jokaisen tahdin, rummuniskun, kitarasoolon ja Brucen äännähdyksen anaalinen analysointi on kusemista omille kintuille. Tuollaiseen mikroskooppiseen runkkaukseen kun ryhtyy, ei voi kuin pettyä. Minun kaikkien aikojen Maiden-lempilevylläni, Piece of Mindilla, on paljonkin epätäydellistä kamaa. Jopa kaksi kokonaista biisiä on aika keskinkertaisia. Mutta vitut siitä, kun se kokonaisuus vaan potkii niin saatanan lujaa! Se potki vuonna 83, kun kuuntelin levyä (kaseettia) tuoreeltaan Panasonic-mankastani (jonka muuten isäni osti minulle synttärilahjaksi Tohmajärven Radio-Anderssonista syyskuussa 81, kun täytin kahdeksan. Viimeksi kun ajoin Tohmajärven kylän halki, oli Anderssonin ja naapurinaan sijainneen Helki-Baarin paikalle perustettu hautaustoimisto ja kebab-grilli. Kehitys kehittyy syrjäkylillä.) Silloin en ymmärtänyt yrittääkään pilkkoa biisejä mihinkään murto-osiin. Ja se potkii edelleen, kun olen ymmärtänyt etten halua yrittää pilkkoa biisejä jne jne.
_____________
Vitutelma alkaa:
Esimerkki: Ärsyttävä ja tylsä biisianalyysi
Kappale alkaa 0.00. Introssa Nicko lyö rumpuja, Steve tulee bassolla mukaan ja kitarat alkavat soittaa. Ajassa 0.47 Bruce alkaa laulaa ensimmäistä säkeistöä. Biisi kertoo kai sodasta tai jostain. 1.25 tulee kertosäe. Bruce laulaa korkeampaa. Nicko lyö komppipeltiin. Kertosäkeen jälkeen toinen säkeistö ja toinen kertosäe. Sooloissa ensin soittaa Dave vai onko se Janick. Aika monta ääntä tulee kitaran kaulalta. 4.17 alkaa kolmas säkeistö. Bruce laulaa taas. Kolmannen kertosäkeen jälkeen joku (Adrian? ) soittaa taas soolon. Lopuksi tulee tuplasoolot. Minusta ihan hyvä biisi, 4/5.
Ymmärrättekö? Informaatioarvo: nolla. Kaiken tuon voi jokainen kuulla itse. Se, mitä minä toivoisin levyarvosteluilta, olisi jokin oma näkökulma. Kuvailu tunteesta, jonka kuunteleminen tuo. Jotain subjektiivista. Mitä mielikuvia biisi tai levy herättää. Jotain kokonaisvaltaista. Jotain mielenkiintoista. Ei se ole mielenkiintoista, että kymmenen ihmistä vuoron perään toteaa Shadows of the Valleyn intron muistuttavan Wasted Yearsia tai että Death of the Celtsissä on Nomadia mukaileva melodianpätkä. Shit, Sherlock. Sinäkin tajusit?
Vitutelma päättyy.
____________
Elämä on kokonaisuus. Minun elämäni, ja Maidenin taival. Molemmat ovat menneet välillä helevetin hienosti. Molemmissa on myös ollut huonot hetkensä. Mulla se oli suunnilleen koko 90-luku. Maidenilla… no, suunnilleen koko 90-luku. Mutta ihan samalla tavalla ja yhtä paljon kuin jaksan muistella omasta menneisyydestäni vaikkapa erittäin paskaa vuotta 2015 - eli en vittu pätkääkään - jaksan piitata jostain kehnohkoksi osoittautuneen Final Frontierin ”virheistä”. Minun elämäni on kokonaisuutena aika reilusti plussan puolella. Siksi en ole vielä kiskaissut itseäni kaulakiikkuun. Myös Maidenin ura on kovasti enemmän hyvä kuin huono, kokonaisuutena. Se on ollut matka. Kuin romaani, jossa jokainen luku saati jokainen lause ei tietenkään voi olla täydellinen, mutta tarina kuitenkin etenee ja mielenkiinto säilyy.
Jos soitat vaikka Killersin ja Senjutsun peräkkäin, löydät kyllä yhtäläisyydet, mutta ero voi olla aika hätkähdyttävä. Sitten kun lisäät välille parit kiintopisteet, logiikka löytyy ja jatkumo avautuu. Kuljettu reitti ei ole aina ollut suora eikä ongelmaton, mutta taatusti kiinnostava. Muutamista kehnohkoista levyistä ja ehkä joskus jotakuta nippeliniiloa häirinneestä AMOLADin seitsemännen biisin kuudennen minuutin puolivälissä neljäksi sekunniksi ilmestyneestä lattiatomisoundista huolimatta.
On se hyvä, että meillä on vielä Iron Maiden.
P.S. Senjutsu on kyllä perkeleen hyvä paketti. Etenkin kun sitä kuuntelee ihan vaan kuunnellen, musiikista nauttien. Ilman pakonomaista tarvetta löytää jotain parannettavaa, kritisoitavaa, arvosteltavaa.
Laitan silmät kiinni, Senjutsun stereoihin ja annan tunnelmien viedä. Sitä varten, minun nähdäkseni, musiikki on tehty. Ei atomeiksi pilkottavaksi, vaan antamaan elämyksiä.
Kimmokkeen tähän pakinaan antoi se, että lueskelin pitkästä aikaa teidän, hyvät lajitoverit, kirjoittelemia levyarvioita tältä samaiselta palstalta. Viimeksi äsken kahlasin läpi lämpimäistunnelmia Book of Soulsin tiimoilta. Levy jakoi jengiä kahtia aika jyrkästi. Toiset kehuivat taivaisiin, jotkut noituivat syvään notkelmaan. Uskoisin, että monilla ajan mittaan mielipiteet ovat loiventuneet, loitontuneet äärilaidoilta. Sen hetkinen uutuus, tulokas pitkään kaanoniin, tuntui tuoreeltaan varmasti enemmän ”tapaukselta” kuin nyt, kun aika on jo antanut perspektiiviä. Uuteen albumiin piti ottaa kantaa! Sekin kakkoslevyn neljännen biisin toinen kitarasoolo, joka vaikutti turhalta, saattaa kuitenkin nyt sujahtaa ohi tuottamatta sen suurempia vitutuksenväreitä. Osana kokonaisuutta.
Osana kokonaisuutta.
Tähän tähtään. Olen sitä mieltä, että jokaisen tahdin, rummuniskun, kitarasoolon ja Brucen äännähdyksen anaalinen analysointi on kusemista omille kintuille. Tuollaiseen mikroskooppiseen runkkaukseen kun ryhtyy, ei voi kuin pettyä. Minun kaikkien aikojen Maiden-lempilevylläni, Piece of Mindilla, on paljonkin epätäydellistä kamaa. Jopa kaksi kokonaista biisiä on aika keskinkertaisia. Mutta vitut siitä, kun se kokonaisuus vaan potkii niin saatanan lujaa! Se potki vuonna 83, kun kuuntelin levyä (kaseettia) tuoreeltaan Panasonic-mankastani (jonka muuten isäni osti minulle synttärilahjaksi Tohmajärven Radio-Anderssonista syyskuussa 81, kun täytin kahdeksan. Viimeksi kun ajoin Tohmajärven kylän halki, oli Anderssonin ja naapurinaan sijainneen Helki-Baarin paikalle perustettu hautaustoimisto ja kebab-grilli. Kehitys kehittyy syrjäkylillä.) Silloin en ymmärtänyt yrittääkään pilkkoa biisejä mihinkään murto-osiin. Ja se potkii edelleen, kun olen ymmärtänyt etten halua yrittää pilkkoa biisejä jne jne.
_____________
Vitutelma alkaa:
Esimerkki: Ärsyttävä ja tylsä biisianalyysi
Kappale alkaa 0.00. Introssa Nicko lyö rumpuja, Steve tulee bassolla mukaan ja kitarat alkavat soittaa. Ajassa 0.47 Bruce alkaa laulaa ensimmäistä säkeistöä. Biisi kertoo kai sodasta tai jostain. 1.25 tulee kertosäe. Bruce laulaa korkeampaa. Nicko lyö komppipeltiin. Kertosäkeen jälkeen toinen säkeistö ja toinen kertosäe. Sooloissa ensin soittaa Dave vai onko se Janick. Aika monta ääntä tulee kitaran kaulalta. 4.17 alkaa kolmas säkeistö. Bruce laulaa taas. Kolmannen kertosäkeen jälkeen joku (Adrian? ) soittaa taas soolon. Lopuksi tulee tuplasoolot. Minusta ihan hyvä biisi, 4/5.
Ymmärrättekö? Informaatioarvo: nolla. Kaiken tuon voi jokainen kuulla itse. Se, mitä minä toivoisin levyarvosteluilta, olisi jokin oma näkökulma. Kuvailu tunteesta, jonka kuunteleminen tuo. Jotain subjektiivista. Mitä mielikuvia biisi tai levy herättää. Jotain kokonaisvaltaista. Jotain mielenkiintoista. Ei se ole mielenkiintoista, että kymmenen ihmistä vuoron perään toteaa Shadows of the Valleyn intron muistuttavan Wasted Yearsia tai että Death of the Celtsissä on Nomadia mukaileva melodianpätkä. Shit, Sherlock. Sinäkin tajusit?
Vitutelma päättyy.
____________
Elämä on kokonaisuus. Minun elämäni, ja Maidenin taival. Molemmat ovat menneet välillä helevetin hienosti. Molemmissa on myös ollut huonot hetkensä. Mulla se oli suunnilleen koko 90-luku. Maidenilla… no, suunnilleen koko 90-luku. Mutta ihan samalla tavalla ja yhtä paljon kuin jaksan muistella omasta menneisyydestäni vaikkapa erittäin paskaa vuotta 2015 - eli en vittu pätkääkään - jaksan piitata jostain kehnohkoksi osoittautuneen Final Frontierin ”virheistä”. Minun elämäni on kokonaisuutena aika reilusti plussan puolella. Siksi en ole vielä kiskaissut itseäni kaulakiikkuun. Myös Maidenin ura on kovasti enemmän hyvä kuin huono, kokonaisuutena. Se on ollut matka. Kuin romaani, jossa jokainen luku saati jokainen lause ei tietenkään voi olla täydellinen, mutta tarina kuitenkin etenee ja mielenkiinto säilyy.
Jos soitat vaikka Killersin ja Senjutsun peräkkäin, löydät kyllä yhtäläisyydet, mutta ero voi olla aika hätkähdyttävä. Sitten kun lisäät välille parit kiintopisteet, logiikka löytyy ja jatkumo avautuu. Kuljettu reitti ei ole aina ollut suora eikä ongelmaton, mutta taatusti kiinnostava. Muutamista kehnohkoista levyistä ja ehkä joskus jotakuta nippeliniiloa häirinneestä AMOLADin seitsemännen biisin kuudennen minuutin puolivälissä neljäksi sekunniksi ilmestyneestä lattiatomisoundista huolimatta.
On se hyvä, että meillä on vielä Iron Maiden.
P.S. Senjutsu on kyllä perkeleen hyvä paketti. Etenkin kun sitä kuuntelee ihan vaan kuunnellen, musiikista nauttien. Ilman pakonomaista tarvetta löytää jotain parannettavaa, kritisoitavaa, arvosteltavaa.
Laitan silmät kiinni, Senjutsun stereoihin ja annan tunnelmien viedä. Sitä varten, minun nähdäkseni, musiikki on tehty. Ei atomeiksi pilkottavaksi, vaan antamaan elämyksiä.
