Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Keskustelua Iron Maidenista ja kaikesta bändiin liittyvästä.

Moderator: The Killer Krew

Maiden?

On!
58
82%
Off!
13
18%
 
Total votes: 71

Finnarry
The Bassist
The Bassist
Posts: 850
Joined: Mon Jan 05, 2004 11:01
Location: Nokia
Contact:

Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Finnarry »

Laitetaas ihan oma ketju tälle ilouutiselle.

LiveNation:
Iron Maiden Pohjoismaiden kiertueelle kesällä 2011

Kaikkien aikojen parhaimpiin rock-bändeihin lukeutuva yhtye palaa Helsingin Olympiastadionille heinäkuussa
Pe 8.7.2011 Helsinki, Olympiastadion
Portit auki klo 17

Iron Maiden pitää paikkaansa hevibändien aatelistossa yli 85 miljoonan albumimyynnillään. Porin Sonisphere Festivalillakin esiintynyt yhtye antoi esimakua tulevasta jo elokuussa. Tänään yhtye on vahvistanut, että ”The Final Frontier World Tour” saa jatkoa Pohjoismaissa ja yhtye nähdään myös Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 8. heinäkuuta.

Iron Maiden esiintyi viimeksi stadionkonserteissa Suomessa kesällä 2008, tuolloin yhtye myi loppuun sekä Helsingin Olympiastadionin että Tampereen Ratinan stadionin. Kuluneena kesänä yhtye nähtiin pääesiintyjänä Porin Sonisphere Festivalilla, jossa se esiintyi 40 000 fanilleen. Keikan jälkeen bändin manageri Rod Smallwood kommentoi, että ”Iron Maiden has never played to such a fantastic audience in Europe ever before”. Yksinkertaisesti sanottuna: Suomi rakastaa Iron Maidenia ja Iron Maiden rakastaa Suomea.

Iron Maidenin Bruce Dickinson kertoo: ”Our Finnish fans are amongst the most, if not the most, loyal fans of anywhere in the world. It’s an honour and priviledge for us to go back and see everyone next year. And in return we give you OUR promise that it will be the most amazing live show you will see in 2011!”

30 vuotta, yli 85 miljoonaa myytyä albumia, 17 maailmankiertuetta, lähes 2000 live-keikkaa, 15 studioalbumia, ja Iron Maiden on edelleen huipulla. Basisti Steve Harrisin vuonna 1975 perustaman bändin debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1980 ja sen jälkeen bändi on nauttinut laajaa suosiota alati kasvavan fanijoukkonsa ansiosta. Yhtyeestä tuli kuusihenkinen vuonna 1999 kun laulaja Bruce Dickinson ja kitaristi Adrian Smith liittyivät takaisin bändiin Steve Harrisin, Dave Murrayn, Janick Gersin ja Nicko McBrainin lisäksi. Tällä kokoonpanolla Iron Maiden julkaisi ensimmäisen levynsä ”Brave New World” vuonna 2000. Suuri rooli on myös yhtyeen maskotti Eddiellä, joka koristaa jokaista levynkantta ja konserttitaustalakanaa.

LIPUT:
Myyntiin to 30.9.2010 klo 9
69 / 63 euroa + mahd. toimituskulut
Huom! Max. 8 lippua / ostaja.
IronBrother
Hang-Around
Hang-Around
Posts: 145
Joined: Mon Mar 30, 2009 10:46
Location: Somewhere in Finland

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by IronBrother »

Kiitos ilouutisesta!

Nyt sitten odotetaan aluksi 9 päivää että saadaan liput, sitten 10 kuukautta että päästään itse paikalle.

Pitkä odotus palkitaan. :finger:
I will set the world on fire to scream my suffering. I am wasted by the loneliness and grief.
Ipe
Wanha Merimies
Wanha Merimies
Posts: 4374
Joined: Wed Jan 07, 2004 10:28

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Ipe »

Oliskohan pari olympiastadion-vetoa nyt tiedossa?
tombie
Kisälli
Kisälli
Posts: 500
Joined: Thu Jan 08, 2004 19:57
Location: Jyväskylä

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by tombie »

Nyyyyh. Missä Hartwall? :cry:
(Liput joka tapauksessa ostoon, yes!)
K A L E V A N P A L L O 1 9 2 9
S.R.
Horus
Horus
Posts: 3975
Joined: Wed Dec 08, 2004 18:19
Location: Imatra
Contact:

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by S.R. »

Ok, ei siinä mitään. Olisin kovasti odotellut Hartwallille keikkoja mutta Stadikalle sitten toki lähdetään.
"You see, pal: Elvis can't read a contract. All he knows is: No Ferrari, no rides with the top down." - James "Sonny" Crockett
Maiden1975
Vempare
Vempare
Posts: 3
Joined: Thu Sep 16, 2010 12:24
Location: Kerava

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Maiden1975 »

Hieno uutinen! Kyllähän tuonne täytyy mennä. :finger:
Butch
Hang-Around
Hang-Around
Posts: 117
Joined: Mon Feb 09, 2004 23:38
Location: Teivo

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Butch »

Tuonne tietysti mennään, vaikka jäähallikeikkoja itekin kovasti odottelin.

Mistähän näkisi koko kiertueohjelman? ts. miten todennäköistä on toisen keikan ilmestyminen ekan myytyä loppuun?
Maiden1975
Vempare
Vempare
Posts: 3
Joined: Thu Sep 16, 2010 12:24
Location: Kerava

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Maiden1975 »

Butch wrote:Tuonne tietysti mennään, vaikka jäähallikeikkoja itekin kovasti odottelin.

Mistähän näkisi koko kiertueohjelman? ts. miten todennäköistä on toisen keikan ilmestyminen ekan myytyä loppuun?
Veikkaisin itse että kyllä tuo kiertueaikataulu aika väljä on, Ullevin keikka kun on 1.7. Välissä tottakai Norja ja Tanskakin, mutta
itse uskoisin että lisäkeikalle on aikaa järjestetty, ainakin alustavasti.
rocker
Sateentekijä
Sateentekijä
Posts: 2233
Joined: Sat Jan 10, 2004 11:24

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by rocker »

Hartwallia toivoin kyllä. No, toki mennään stadikalle kuitenkin.
What we do in life, echoes in eternity
Vekkuli
Lentäjä-Ässä
Lentäjä-Ässä
Posts: 1278
Joined: Wed Jan 30, 2008 16:48
Location: Espoo

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Vekkuli »

tombie wrote:Nyyyyh. Missä Hartwall? :cry:
(Liput joka tapauksessa ostoon, yes!)
Samat miettee. Voihan ton lipun ostaa pois kuleksimasta. mutta toisin kuin Jaffalan kanssa niin nyt lopullinen osallistuminen ei ole varmaa. Suht paska fiilis jäi viime stadikkakeikasta. Toisaalta, onhan se silti Maiden.
S.R.
Horus
Horus
Posts: 3975
Joined: Wed Dec 08, 2004 18:19
Location: Imatra
Contact:

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by S.R. »

Vekkuli wrote:

2008 Suomen vedotkin tuli nähtyä molemmat melko hyviltä paikoilta. Mentiin vaan kaverin kanssa ajoissa jonottelemaan Stadionille niin pääsi etukarsinaan kattelemaan ja sitten Tampereella olikin First To The Barrier joten mikäs siinä eturivissä oli ollessa. Näinköhän tälle tai mahdolliselle toiselle keikalle tulee FTTB-kilpailua?

Kyllähän nuo isommatkin keikat aina koska se on juuri Maiden, vaikka ehkä nuo Areenan vedot ovatkin olleet jotenkin hieman intiimimpiä tilaisuuksia. No ei passaa silti valittaa, sillä onhan bändi tullut nähtyä erilaisissa olosuhteissa eikä yksikään keikka ole missään nimessä ainakaan bändin puolesta ollut huono vaan se on toki yleisön omilla harteilla ollut.

Tuli tästäkin keikasta tieto melko "puskista" ja yllättäen silti.
Last edited by S.R. on Tue Sep 21, 2010 12:37, edited 1 time in total.
"You see, pal: Elvis can't read a contract. All he knows is: No Ferrari, no rides with the top down." - James "Sonny" Crockett
Osiris
Sateentekijä
Sateentekijä
Posts: 2489
Joined: Mon Nov 05, 2007 18:38
Location: 02330
Contact:

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Osiris »

Sinne sitten vaikka katseet oli käännetty jo jaffaan. Toivottavasti kohta aukea fc:n presale!
** Iron Maiden **

2005-2025 – yli 85 keikkaa Euroopassa ja USA:ssa...
Vekkuli
Lentäjä-Ässä
Lentäjä-Ässä
Posts: 1278
Joined: Wed Jan 30, 2008 16:48
Location: Espoo

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Vekkuli »

Samhain wrote:
Vekkuli wrote:
tombie wrote:Nyyyyh. Missä Hartwall? :cry:
(Liput joka tapauksessa ostoon, yes!)
Samat miettee. Voihan ton lipun ostaa pois kuleksimasta. mutta toisin kuin Jaffalan kanssa niin nyt lopullinen osallistuminen ei ole varmaa. Suht paska fiilis jäi viime stadikkakeikasta. Toisaalta, onhan se silti Maiden.
2008 Suomen vedotkin tuli nähtyä molemmat melko hyviltä paikoilta. Mentiin vaan kaverin kanssa ajoissa jonottelemaan Stadionille niin pääsi etukarsinaan kattelemaan ja sitten Tampereella olikin First To The Barrier joten mikäs siinä eturivissä oli ollessa. Näinköhän tälle tai mahdolliselle toiselle keikalle tulee FTTB-kilpailua?

Kyllähän nuo isommatkin keikat aina koska se on juuri Maiden 8) Tuli tästäkin keikasta tieto melko "puskista" ja yllättäen silti.
Itellä oli 2008 First to the Barrier Helsinkiin, ei ollut omilla kokemuksilla siis tuon kanssa tekemistä. Mutta eipä nyt auta valittaa vanhoja, kun alkaa jo keikkainnostus nousemaan tasaisesti :)
S.R.
Horus
Horus
Posts: 3975
Joined: Wed Dec 08, 2004 18:19
Location: Imatra
Contact:

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by S.R. »

Osiris wrote:Sinne sitten vaikka katseet oli käännetty jo jaffaan. Toivottavasti kohta aukea fc:n presale!
Irman sivullahan lukee:

The Iron Maiden Fan Club pre-sale for the Sweden, Norway and Finland shows will start on MONDAY 27th September - details will be posted shortly on the homepage.
Tickets go on sale to the public on THURSDAY 30th September. (Note that Roskilde Festival goes on sale later in the year - we'll let you know when!)

http://www.ironmaiden.com/index.php?cat ... cleid=1258" onclick="window.open(this.href);return false;
"You see, pal: Elvis can't read a contract. All he knows is: No Ferrari, no rides with the top down." - James "Sonny" Crockett
Emeritus
Berserkki
Berserkki
Posts: 965
Joined: Fri Mar 26, 2004 13:57

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Emeritus »

Vekkuli wrote:
tombie wrote:Nyyyyh. Missä Hartwall? :cry:
(Liput joka tapauksessa ostoon, yes!)
Samat miettee.
Aivan samat.
Stadikalla riippuu kulttuurielämys vähän turhan paljon siitä millaiset paikat onnistuu saamaan.
Justice
Roudari
Roudari
Posts: 429
Joined: Sat Apr 18, 2009 12:36

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Justice »

LIPUT:
Myyntiin to 30.9.2010 klo 9
69 / 63 euroa + mahd. toimituskulut
Huom! Max. 8 lippua / ostaja.te
Jumalauta! Pakkohan tonne on mennä. Vituttaa vaan kun noi liput tulee niin aikasi aina myyntiin. Liput on kyllä ihan koht. halvat.
Millähän tonne olympiastadionille pääsee? Kulkeeko esim. busseja tai onko rautatieaseman lähellä?
Mariner
Wimp
Wimp
Posts: 28
Joined: Wed Dec 30, 2009 11:38
Location: Seinäjoki

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Mariner »

Wohoo! En mä tätä uutista ihan näin pian odottanut. Ihan ajattelin, että vasta tuossa syksymmällä olis
tullu tietoa asiasta. Mutta eipä voi valittaa. Nytpä sitä taas odotellaan kieli pitkällä mitä muita päiviä tuolta
putoilee. Ite odotan eniten, että Irlanti tulis kans listalle mutta saattaa olla hieman epätodennäköistä kun
siellä ei tänä vuonna kovin nopeesti menny edes O2-areena täyteen Iron Maidenin osalta. Mutta
jähtäväksi nää.
Mariner
Wimp
Wimp
Posts: 28
Joined: Wed Dec 30, 2009 11:38
Location: Seinäjoki

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Mariner »

Veikkaan myös, että tulee lisäpäiviä kaikkiin noihin. Sen verran sopivat raot näyttäs päivien
välissä olevan:

Friday July 1st - Gothenburg Ullevi Stadium, SWEDEN
Wednesday July 6th - Oslo Telenor, NORWAY
Friday July 8th - Helsinki Olympic Stadium, FINLAND

Tuo Maidenin sivuilla oleva tiedote viittaa rivien välissä siihen, että kun levy on menestynyt niin tarkoitus
varmasti on, että mahdollisimman moni pääsis kans keikan näkemään.
QazKFD
Rautaneito IRC Crew
Rautaneito IRC Crew
Posts: 5095
Joined: Tue Jan 06, 2004 22:26
Location: Hatanpää Kult

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by QazKFD »

Jaahas, perjantaiks stadiin... lauantaiks Tampereelle? Sisäkeikkaa kaipas, mutta kai se on ulkoilmaan tyytyminen.
YOU DON'T ROCK HARD
YOU NEVER DID
asa
MAIDEN HELL
MAIDEN HELL
Posts: 6061
Joined: Tue Jan 06, 2004 18:48
Location: Lahti Metal HELL
Contact:

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by asa »

:!: Jokaisen ei sitten tarvitse päivitellä erikseen, kuinka nyt ei tullutkaan keikkaa jaffalle. Cést la vie, ja juna kulkee. :!:
Jamo
Kisälli
Kisälli
Posts: 541
Joined: Sat Aug 25, 2007 20:16
Location: Joensuu

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Jamo »

Loistava uutinen kertakaikkiaan, ja ehdottomasti paikalle. Saas nähdä meneekö liput yhtä nopeesti kun pari vuotta sitten. Joka tapauksessa Maiden on Maiden.
-Up the Irons-
The Ritual Has Begun, Satan's Work Is Done. 666 The Number Of The Beast. Sacrifice Is Going On Tonight.
QazKFD
Rautaneito IRC Crew
Rautaneito IRC Crew
Posts: 5095
Joined: Tue Jan 06, 2004 22:26
Location: Hatanpää Kult

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by QazKFD »

asa wrote: :!: Jokaisen ei sitten tarvitse päivitellä erikseen, kuinka nyt ei tullutkaan keikkaa jaffalle. Cést la vie, ja juna kulkee. :!:
Päivitelläänkö seuraavaks lipun hintaan, kun kerran saatiin mukiinmenevä 17 % indeksikorotus siihenkin? No, tämänkesäiseen nähden kyseessähän on alennusmyynti... :D
YOU DON'T ROCK HARD
YOU NEVER DID
SPD10
Hiippari
Hiippari
Posts: 1506
Joined: Wed Nov 07, 2007 13:48
Location: Loimaa

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by SPD10 »

Tätä pitää harkita. Sen verran on keikkaan pitkä aika ettei vielä ensi viikolla varmaan uskalla pistää lippuja tilaukseen. Oishan se komiaa tämäkin todistaa, mutta saas nyt nähdä mitä tässä vielä eteen tulee ennen heinäkuuta.
Bruusbruus
Roudari
Roudari
Posts: 494
Joined: Tue Oct 02, 2007 14:35
Location: Vantaa

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Bruusbruus »

Taitaa olla jo tullut tavaksi, että Euroopan kiertueesta aina julkaistaan Pohjoismaat ekana. Täällä kun liput myy kuin häkä, niin sitä on sitten hyvä käyttää markkinointivalttina muualle Euroopassa.

Tähän on sitten tultu Maideninkin osalta, että bändi on jo niin iso, että hallikeikat on jääneet taakse. Ymmärtäähän sen, että stadionkeikka tehdään jos sen pystyy tekemään vaan mielelläänhän shown olisi pimeässä hallissa nähnyt. Keskellä kesää valot ei näytä yhtään miltään uhosi Bruce sitten vaikka kuinka:
Finnarry wrote: we give you OUR promise that it will be the most amazing live show you will see in 2011!”
Anyways, paikalla kuitenkin ollaan mikäli henki pihisee.
Hilguma
Peräruiske
Peräruiske
Posts: 93
Joined: Mon Oct 27, 2008 16:28
Location: Kauhajoki

Re: Iron Maiden @ Helsinki Olympiastadion 8.7.2011

Post by Hilguma »

Jes! Kylläpä oli mukava uutinen tälle sateiselle päivälle! Tuonne ehdottomasti mennään.
Eleven saintly shrouded men
Silhouettes stand against the sky
One in front with a cross held high
Come to wash my sins away
Post Reply