Ja puskeehan se väkisin mieleen reilun viikon päästä todistettavan, allekirjoittaneen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Iron Maiden-keikan. Ehkä hieman yllättävää, mutta minkäänlaista hermoilua ei ole ilmassa, ja odotusjännitys loistaa poissaolollaan. Asia lienee liian suuri käsiteltäväksi sellaisenaan, vaikkakin keikkaa pohtiessa iskee väkisin kylmän väreet selkään.
12.11. tulee olemaan allekirjoittaneen tähänastisen elämän hienoin päivä, päivä jolloin todistan suurimmat sankarini elävänä, soittamassa musiikkia jota niin kovasti arvostan ja rakastan. Bändi, esittämässä materiaalia tuoreimmalta albumiltaan, levyltä joka vielä itselleni on Se Maiden-levy.
Lauantaina Dantelle fiilistelemään pohjia, ja sunnuntai-iltana sitten actionin paikka. First to banner-skaban ansiosta todistan Danten kanssa lempibändini melkoisen läheltä lavaa, ja nimenomaan Smithin puolelta sitä lavaa.

Saas nähdä kuinka suuria tunteita keikka loppujenlopuksi herättääkään. Eiköhän sitten allekirjoittaneen suunnasta paiskata kattava raportti keikan kulusta rautaneitolaisten iloksi/harmiksi.
Cheers, Strato