Aikani kuluksi mieleeni juolahti, että useamman vuoden tauon jälkeen olisi hyvä aika antaa tällekin levylle uusi mahdollisuus arvostelun parissa. Levyä olen aina pitänyt Maiden-asteikolla poikkeuksellisen huonona, jopa häpeällisenä, mutta kai tältäkin hetkensä löytyy. Katsotaas...
Futureal
Levy alkaa räväkällä startterilla, joka onneksi edustaa albumin parhaimmistoa (?) eikä levyä tarvitse repiä ulos soittimesta jo alkuminuuteilla (mikä olisi hyvin todennäköinen skenaario, mikäli ensimmäiseksi kappaleeksi olisi valittu vaikkapa Don't look to the eyes of a stranger). Pääriffi on melko hajuton ja mauton, mutta se mikä puuttuu omaperäisyydessä korvataan vauhdikkaalla meiningillä. Säkeistöjen laulumelodiat ovat rytmitykseltään melko hätäiset, mutta kertosäkeessä Blaze laulaakin sitten sopivassa rekisterissä. Huomaa että kehitystä on tapahtunut X-Factorista. Kertosäkeen taustalla oleva riffi ja mukavan melodinen soolo-osio tuovat mielenkiintoa biisiin, mutta onhan tämä nyt kuitenkin melko keskinkertainen veto.
The Angel and the Gambler
Vaikka biisi saakin jatkuvasti kuraa niskaansa, täytyy myöntää että ihan mukavan rokkaavahan tämä on. Alun urut tuovat kivaa vintage-meininkiä kehiin, sen sijaan urkuja seuraavat kämäset Anttila-syntikat olisi voitu jättää suosiolla pois.
Kädet kohoavat kuitenkin väistämättä naamalle kun kertosäe on soinut 345 * 10^234 kertaa. Tuntuu kuin olisi joutunut huonolle happotripille, josta paluuta ei ole. Jonkinlaisella tripillä varmaan Harriskin oli tätä biisiä säveltäessään, kun päätyi noin jäätävään ratkaisuun. Ja kas, sinne meni 10 minuuttia mitä en enää koskaan saa takaisin
.
Lightning Strikes Twice
Tässä biisissä ei ole oikeastaan mitään. Varsinainen keskinkertaisuuden huipentuma täydennettynä niin tylsillä riffiellä ja melodioilla että oksat helvettiin. Esimerkiksi väliosan onneton "kitaraharmonia"-osio voisi olla jostain Maiden-parodiasta.
Laulusuorituksessakaan ei kehumista, erityistä hilpeyttä aiheuttaa kertosäkeen jäätävä rytmitys: "maybeeeee lightniiiing SWEICH-SWEICH". Ainakin tuolta se minun korviini kuulostaa
.
Tässä biisissä käy myös hyvin ilmi se, kuinka Blaze ei sopinut Maideniin loppujen lopuksi lainkaan, vaikka soololevyillään lauleleekin ihan hyvin. Pasilaa mukautetusti lainaten: "Blaze ja Maiden. Kivat erikseen, yhdessä syntiä. Ai jumankekka"
The Clansman
Oikeastaan tämä oli hieman parempi veto kuin muistin, erityisesti introssa on hienoa tunnelmointia ja nyt melodioissakin on jo yritystä. Pidemmän päälle kuitenkin hieman puuduttava tekele, ja onhan tämä Maidenin eeppisemmistä vedoista varmaan heikoin. Tämän levyn asteikolla kyllä kärkipäätä.
When two world's collide
Samankaltainen linja jatkuu; Maideniksi melko keskinkertaista musiikkia mutta tämän levyn asteikolla ei ainakaan huonoimmasta päästä. Kunpa olisi tajuttu tässäkin lopettaa ajoissa, hoilausosion jälkeen mentiin kyllä metsään. Lyriikat ovat kauttaaltaan melko heikot, mutta se nyt menköön kun tällä levyllä on pahempiakin virheliikkeitä.
The Educated Fool
Noniin, levyn humoristiset piirteet tulevat hyvin tämän biisin myötä esille. Järkyttävän tönkön kertosäkeen ohella pokan pitäminen on vaikeaa "Time will flow" -kohdassa. MITÄ ovat nämä lauluharmoniat? MITÄ?
Väliosassa kuullaan luonnollisesti tuttuun tapaan viiden pennin riffittelyä ja yksiäänistä tylsää melodialurittelua. Mikä siinä muuten on, että 90% Blazen ajan biiseistä noudattaa niin perusteellisesti samaa kaavaa; alussa vähän vitossointujen näppäilyä ja hiljaista laulua, ja loppuun on välttämättä pakko tunkea vielä 10 sekunnin pätkä hiljaisesta alusta?? Kaavaa on noudatettu suhteettoman paljon myös 2000-luvulla. Ikävä kyllä.
Don't look to the eyes of a stranger
Tästä biisistä voisi kirjoittaa kokonaisen romaanin verran kritiikkiä, mutta jos nyt pidetään lyhyenä. Muutaman keskinkertaisen minuutin jälkeen överiksi venytetyssä hiljaisessa osiossa annetaan se vaikutelma, että kohta biisi huipentuu johonkin eeppiseen... huipentumaan. Tämä illuusio romuttuu kuitenkin, kun Maiden päräyttää ilmoille tuotantonsa ensimmäisen HUMPPAOSION. Eihän tässä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ensimmäinen reaktio on tietysti spontaani repeäminen, mutta kun miettii millaisiin pohjamutiin Maiden on joskus vajonnut tehdessään tämän biisin, tulee miltei tippa linssiin.
Pisteenä I:n päälle koko biisin lopetus on niin totaalisen kustu, että pitää vielä tehdä tuplatarkistus varmistaakseen onko kyseessä oikeasti Maidenin levy. Se, että laulaja mölisee täysin epärytmisesti biisin nimen ei ainakaan omasta mielestäni kuulu luokkaan "nerokkaat tavat lopettaa 10-minuuttinen biisi."
Como Estais Amigos
Koska toivun yhä edellisen biisin aiheuttamasta järkytyksestä, voi arvostelukykyni olla hieman sumentunut tämän biisin osalta. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että melko tylsä rallihan tämäkin on ilman mitään erikoista sisältöä. Sääli että levyä ei voitu edes lopettaa kunniallisesti.
Summa summarum: Vaikka levyltä löytyikin yllättävän hyviä yksittäisiä kohtia, ja pari biisiä olivat ihan kelvollisia, siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri että kyseessä on selkeästi Maidenin heikoin tekele. Lisäksi levyllä häiritsee melko kehnot miksaukset ja soundit, joiden ansiosta levy voisi olla jonkun autotallibändin demo. Levyä kuunnellessa ei voi olla ajattelematta, kuinka sopimaton valinta Blaze oli Brucen korvaajaksi. Nyt kun olen miehen soolotouhujakin seuraillut, täytyy sanoa että on aivan kuin eri mies kyseessä. Nykyäänhän Blazelta lähtee Maiden-vedot varsin mallikkaasti livenäkin.
Tuli myös pohdittua, kuinka hienoa Maidenin musiikki olikaan 1980-luvulla. Monet dissaavat biisejä kuten Sanctuary tai Run to the hills, mutta itse väittäisin, että 80-luvulla Maiden ei tehnyt oikeastaan yhtään huonoa biisiä, toiset biisit vain jäivät hieman muiden mestariteosten varjoon. Esimerkiksi RttH:ta en ole kuunnellut vuosiin, mutta sekin johtunee enemmän radiosoiton aikaansaamasta ärsytys-reaktiosta ja siitä, että biisi kamppailee levyllä Hallowed be thy Name -kaltaisten biisien seassa.
Sen sijaan 90-luvun Maiden, erityisesti Virtual XI, sisältävät niin perusteellisen huonoa tavaraa, että ei voi kuin ihmetellä, mitä Maidenille oikein tapahtui. Tälläkin levyllä melodiat ovat käsittämättömän mielikuvituksetonta molliskaalan edestakaisin veivaamista, ja samat kaavat toistuvat biisistä toiseen.
Noh, kaipa tällekin levylle kuuntelijansa löytyy, itse laitan sen suosiolla takaisin hyllyyn pölyttymään
.
Itsekin pidän XI:stä kovasti, mutta X-Factor on mielestäni kovempi, nimenomaan kokonaisuutena.
näkyväthän nuo ulvovat usvapäiset siellä oikeassa alanurkassa cd:n vihossakin?
3-
) kitaramelodia Blazen alulaessa samalla tavalla on levyn parasta toistokohtaa tähän mennessä. Tämän jälkeen tuleva time will flow and I will follow on kuitenkin aika huonon kuuloista. Tämän jälkeen tulee aika hidas välikohta, joka kuitenkin nopeutuu edespäinmentäessä, mutta sen jälkeen alkaakin tapahtua.
