Pakko sanoa ensin yksi pieni sana.. Vittu. Todellakin, tämä jos mikä on samalla kaikista miellyttävintä, mutta toisaalta taas sitä kaikista epämiellyttävintä puuhaa, kun puhutaan mistä tahansa bändistä. Ja etenkin jos kyse on itselle siitä rakkaimmasta, tärkeimmästä ja parhaimmasta. On lähes sula mahdottomuus saada itselleen toinen toistaan tärkeämpiä kappaleita johonkin järkevään järjestykseen. Kuitenkaan täysin mahdotonta se ei ole, osoituksena siitä on alla oleva Iron Maidenin 20:n parhaimman kappaleen lista. Voitte todellakin uskoa, että tuskan hiki on otsalla virrannut kun näitä kovin erilaisia biisejä on laittanut lopulliseen järjestykseen.
20. Stranger In A Strange Land
19. The Thin Line Between Love And Hate
18. Infinite Dreams
17. The Lonliness Of The Long Dinstance Runner
16. For The Greater Good Of God
15. Strange World
14. The Evil That Men Do
13. Where Eagles Dare
12. Caught Somewhere In Time
11. Phantom Of The Opera
10. The Trooper
Mitä tästä voisi sanoa? Jos joltain maallikolta (lue:ei Maiden-fani) menee kysymään mitä tiedät Iron Maidenista, yksi yleisimmistä vastauksista on että: "no niillähän on se truupperi! däädäädädädää jne..". Ehkä Iron Maidenin tunnetuin kappale suuren yleisön keskuudessa. Eikä syyttä. Yksinkertaisesti heviklassikko. Legenda. Biisin musiikillisista ansioista mainittakoon nyt legendaarinen aloitusriffi, joka toden totta jää soimaan loppuiäksi päähän jos sen vaan edes kerran on jossain sattunut kuulemaan. Kaikki vaan yksinkertaisesti toimii niin saatanallisen loistavasti.
9. The Sign Of The Cross
Blaze Baileyn ajan ehdottomasti paras biisi. 11-minuuttinen mestariteos, joka alkaa synkällä ja hiljaisella melodialla ja matalalta lauletulla osuudella.. sitten räjähtää. Hienoja, melodisia kuvioita, jotka todella miellyttää korvaa. Kertosäe toimii. Keskellä yhtäkkiä arvaamaton stoppi ja Harrisin tavaramerkiksi muodostunut aivan täydellinen rytminvaihdos. Kaiken kaikkiaan mahtava eepos, jonka arvoa ei vähennä yhtään se, että on levytetty vuonna 1995 eikä se, että laulajana toimii Bailey. Mahtipontisen synkkä tunnelma alun kuoroista lopun hiljentymiseen asti, tällaista edes harvoin saa kokea missään muualla Maidenin tuotannossa.
8. Hallowed Be Thy Name
Pahanenteiset ja mystiset kongin iskut, hiljainen ja salaperäinen kitarakuvio "I'm waiting in my cold cell...".. Vittu mikä fiilis tuosta tulee kun alkaa keikalla! Tämä biisi jos mikä on yleisesti Iron Maiden- fanien suosikki, joillakin vähän vähemmän joidenkin mielestä paras tai parhaimpien joukossa, mutta anyway, en ole tavannut Iron Maidenia kuuntelevaa ihmistä, joka ei arvosta tätä teosta enemmän tai vähemmän. Studioversio sinänsä on ajoittain hieman munaton ja tempo on luvattoman hidas, mutta.. voi että sitä live-fiilistä. Ei vittu mitään väliä onko tämän kuullut 10 vaiko 10 000 kertaa, sama fiilis joka ainoa kerta kun tämä keikalla rupeaa soimaan.
7. Seventh Son Of A Seventh Son
Lähes 10 minuuttia kestoa, eikä aika käy missään vaiheessa pitkäksi. Alussa 2x säkeistö+kertosäe- kierto, jonka jälkeen hiljainen osio, joka kuulostaa osin todella aavemmaiselta ja luo lähes täydellisen tunnelman. Sitten lähdetään taas liikkeelle isolla vaihteella ja paahdetaan loppuun asti. Soolot ovat kokonaisuudessaan yhdet parhaista koko Maidenin tuotannossa. Todella eeppinen ja tunnelmainen teos. Ja 8:51 --> eteenpäin on melkein jotain parasta mitä on koskaan tehty, ihokarvat nousevat pystyyn.. jotain niin kaunista. Niin kuin jossain toisessa topicissa jo mainitsinkin, tämän kappaleen viimeinen minuutti vaan on yksinkertaisesti jotain, jonka takia kannattaa elää. Ei sitä sanoin oikein voi kuvata, se täytyy kuulla ja kokea. Onneksi teille ei tarvitse sitä selittää.
6. Revelations
Tämä biisi ei todellakaan auennut täydellisesti heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla, mutta vuosien mittaan se on kasvanut meikäläisen mielessä arvolleen sopivaksi mestariteokseksi. Bruce Dickinson näyttää ensimmäisen kerran mihin hänestä todella säveltäjänä on. Nopeat hevilaukka-kohdat ja herkät akustiset kohdat täydentävät täydellisesti toisiaan. Musiikillisesti nämä kummatkin osuudet ovat loistavasti kontrastissa keskenään. Tässä biisissä vaan on jotain ihmeellistä vetovoimaa ja syvyyttä ja samalla jotain kaunista. Lyriikatkin ovat omalla tavallaan loistavat ja helvetin mielenkiintoiset.
5. Rime Of The Ancient Mariner
Jos biisi kestää 13 ja puoli minuuttia, voi helposti ensireaktiona olla ettei millään voi kuvitella jaksavansa kuunnella sitä loppuun tylsistymättä. No, poikkeuksia löytyy aina. Tämä biisi on erittäin kunnianhimoinen ja massiivinen, joka tarjoaa jos mitä kaikenlaista matkan varrella. Laukkaheviä, hiljaista ja salaperäistä, lähes uinuvaa ja odottavaa tunnelmaa, uudestaan täysiin mittoihin kasvavaa nostatusta.. Tämä biisi on monellakin tapaa syy, jonka vuoksi todellakin kannattaa uhrata elämästään se reilu 13 minuuttia ja lähteä matkalle, joka takuulla antaa kaikenlaista. Ja sokerina pohjalla.. Lyriikat. Mikä tarina! Siihen suorastaan uppoutuu ja unohtuu, eikä 13 minuuttiakaan välillä tunnu riittävän.
4. Powerslave
Bruce Dickinson näyttää jälleen rautaisen osaamisensa. Alusta n. kahteen ja puoleen minuuttiin ehkäpä Maidenin 80-luvun raskainta jyystöä "rättätätättätä", fiilis nousee taivaisiin ja tunnelma tosiaan on erehdyttävän egyptimäinen, mainiot kitarariffit pitävät huolen siitä. Sitten yhtäkkiä alkaakin jotain aivan uskomatonta.. Siis jumalauta, tämä on yksi niitä syitä, minkä takia ylipäätään musiikkia kuuntelen! Kuunnelkaa itse väliosa n. 2 ja puolesta minuutista eteenpäin.. Jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Maidenin kautta aikain parhaat soolot, mitä missään biisissä on. Kyllä! Jos jossain kysytään (onhan täällä semmoinenkin topic toki) mikä/mitkä ovat Maidenin parhaat soolot koko tuotannossa, niin nämä kyllä vievät pisimmän korren tarkastelipa asiaa miltä kantilta tahansa. Löytyy sekä uskomatonta tunnelmaa, että nopeatempoista tilua, joka ei kuitenkaan ole mitään tusinakamaa vaan kuulostaa sekin aivan mahtavalta. Strangerin Adrianin soolo on ehkä ainoa jonka kanssa käydään tiukkaa taistoa, mutta kyllä nämä voiton vievät.
3. Fear Of The Dark
"Whooo-ooo-o-ooo-oo-ooo-o-oo". Yksi syy, minkä takia voi olla 110% ylpeä omasta suomalaisuudestaan. Vai mitäs sanotte, onko A Real Live Onen versioksi Fear Of The Darkista valittu aivan sattumalta juuri Helsingin jäähallissa nauhoitettu versio? En toki ollut itse mukana silloin (taisin olla 2v tai jtn sinnepäin
), mutta mitä nyt on kaikkia juttuja kuullut ja lukenut paikanpäällä olijoilta niin voi lähes kuvitella sen fiiliksen mikä siellä on ollut. Miksi tämä biisi sitten ylipäätään on näin korkealla listassa? Monien mielestä yliarvostettu ja varsinkin livenä ylisoitettu biisi ei tarjoa mitään maata mullistavaa, mutta minä näen tässä jotain muuta. Juuri tämä oli Trooperin ohella ensimmäinen biisi, jonka kautta aloin kuuntelemaan Iron Maidenia. Seuraavan 2 kuukauden aikana omistin kaikki studiolevyt aitoina hyllyssäni. Se kertoo jotain. Tässä biisissä vaan on aina ollut sitä jotain. Loistava tunnelma, kunnon meininki, hienoja riffejä, hienoja melodioita ja alussa sekä lopussa olevat hiljaiset ja synkät akustiset osuudet.. Emmä tiiä, tämä vaan toimii niin julmetun mahtavasti. Aina ollut tärkeä biisi mulle ja tulee olemaan.
2. Paschendale
Sanattomaksi tosiaan lähes vetää. Biisissä on niin sanoinkuvaamaton tunnelma loppuun asti, että lähes kuvittelee itsensä keskelle taistelua. Heti alun Adrianin tappingistä lähtien on selvää, että nyt ollaan jossain aivan muualla mitä Maideniltä on totuttu kuulemaan. Tämä kappale tarjoaa lähes kaikkea: ehkäpä Maidenin raskaimman riffin koskaan, hienoja melodioita ja yksinkertaisia, mutta kekseliäitä riffejä. Biisin mahtavin kohta, sekä yksi parhaista koko Maidenin tuotannossa on Adrianin riffi ennen sooloja ja sitten varsinainen soolo-osuus. Jokainen niistä panee parastaan, mutta pakko myöntää, että juuri Adrianin soolon kohdalla on ehkä kaikista paras fiilis. Leijun aina jossain toisessa maailmassa kun sitä kuuntelen. Toistettakoon tässä nyt omia kirjoituksiaan, mutta nämä soolot ja niitä edeltävä riffi kuuluu katogoriaan "tämän takia kannattaa elää". Ihan oikeasti, jotain aivan satumaisen hienoa, samoin kuin SSOASS:n last minute. Tämä on niitä biisejä, jotka eivät välttämättä läheskään heti aukene. Sijoitus kertokoon puolestaan mitä itse ajattelen, voiko tämä edes enää suurempiin mittasuhteisiin kasvaa..
1. Aces High
On tavallaan aika helvetin vaikeaa vertailla aivan erilaisia biisejä keskenään. Iron Maidenilla niitä löytyy, paha pistää vastakkain 10-minuuttinen, moniulotteinen eepos ja 4-minuuttinen, suoraviivainen heviralli. Joidenkin asioiden kuitenkin vain loksahdettua paikoilleen, voi järjestyksen todella luoda, on monia seikkoja jotka pitää ottaa huomioon. Jos joku ihminen kysyisi minulta, mitä biisejä kannattaa kuunnella kun haluaa tutustua Iron Maideniin, ensimmäiseksi sanoisin aina saman: Aces High. Tässä biisissä yksinkertaisesti toimii kaikki, joka ainoa sekunti on yhtä täydellisyyttä. Mahtavat riffit, aivan käsittämättömät soolot. Murray ja Smith loistavat. Kertosäe saa kalun pystyyn ja kusemaan hunajaa. Reilu 4 minuuttia energistä heavy metal-paahtoa, sopivasti melodista, sopivasti myös raskasta. Bruce Dickinson vetää yhden uransa parhaista laulusuorituksista. Koittakaa itte vetää "Ruun, liiive too fyyyyy, flyyy too liiiveee" jne. Minä olen joka kerta ihan fiiliksissä tämän biisin kuultua, olin 5 vuotta sitten, olen nyt, olen tulevaisuudessa. Lopulta se on kuitenkin se nopeatempoinen ja energinen, samalla melodinen hevirykäys missä Iron Maiden on kaikkein parhaimmillaan. Aina ei tarvita välttämättä 7 tai 10 minuuttia ja useita temponvaihdoksia, joskus riittää yksinkertaisuus.. niinkuin nyt. Tämä biisi on vittu legendaarinen. Paras. Täydellisyyttä.
Eipä se helppoa ollut. En minä kyllä sitä odottanutkaan, joten turha kai valittaa. No, tämmöst tää on.
).
. Ei kai se ykkösbiisi enempää perusteluita kaipaa. Tiivistää mukavasti levyn meisingin - johon kuuluvat syntsakitarat, futuristinen maailma, aika ja avaruus. Brucen veto on tässä jotenkin sykähdyttävän kova. Somewhere in time oli tosiaan myös visuaalisesti näyttävinä aikaa Maidenille. Jokainen tuon ajan valokuva, jokainen livekulissi, jokainen levynkannen yksityiskohta saavat sydämeni tykyttämään kiihtyvästi (ah!). Kaverini Harrin luona näkemäni iso juliste Somewhere On Tourilta 1986/87 on varmaan yksi hienoimmista mitä koskaan olen nähnyt (Live After Death-kansikuvan lisäksi). Tulipa paljon tekstiä tästä. Harmi, että mun Top 10:ssä ei ole muita biisejä levyltä, mutta en halua yhtään väheksyä "Sea of Madnessia", "Stranger in a strange landia" enkä "Alexander the Great"-eeposta. Vaikea valinta tuli!
Tokihan tuokin kielii jo jonkinmoisesta arvostuksesta jos rapian puolentoistasadan biisin joukosta yltää noin korkealle, mutta kyllä kyseinen kappale on tässä vielä hiljattain lähentynyt itselleni ja saanut aivan uudenlaisen merkityksen. Jos eritellään vielä tarkemmin, niin alun laukkaanlähtö (oisko ollut n. 0:47) on jotain, jossa on vaikea olla laukeamatta. Kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti, miten vaan. Myös n. 2:09 tuleva riffi on avautunut aivan uuteen uskoon ja osoittautunut vallan nautinnoliseksi. Vielä kun lisätään kakun päälle muhkea kirsikka ja mainitaan Adrianin soolo.. Voi pojjaat kuulkaas, ei voi sanoa kuin että: "Aaaah...".
Mitähän mahdat oikein tarkoittaa tuolla kun kyseinen biisi on edelliseltä vuodelta?