A Matter of Life and Death (yleinen keskustelu)

[Weekend Warrior]

Puhuttiin monesti poikien kanssa pikkutunneilla, milloin mäkissä, milloin Tallinnassa, että mitä jos ne vielä tekee sen kympin. Sanoin, että se vaatii Martinin puikkoihin. Mutta onnistui ilmankin. Ja taas itkettää.

The Longest Day. Ei tämmösiä biisejä saa tehdä.

Or was it just a dream?


Their finest hour.

[Relic]

Bruce, jonka korkeammalta laulaminen on todella pakonomaisen, vaikean ja itse asiassa aika huonon kuuloista.

AMEN! Onneksi edes jotkut ovat samaa mieltä tästä asiasta, niin ei tarvitse korvalääkäriin lähteä kyselemään joskos äänessä on vikaa.

Samaa mieltä ehkä, mutta tuskin kuitenkaan yhtä jyrkästi samaa mieltä kuin sinä viittaan vaan tuohon sinun levyarvosteluun.

BALZE takaisin, heti!

Niin positiivisesti yllättynyt kuin tästä uudesta levystä olenkin, epäilen että Brucesta ainakin studiossa olisi saanut piiskattua vieläkin paremman suorituksen, ikään kuin levylle olisi päässyt livahtamaan jotkut demoversiot .

Dokumentin perusteellahan levylle ei useista otoksista aina päätynyt niin sanotusti parhaiten soitettu tai tulkittu versio, jos siitä puuttui se mystinen tekijä X .

[Soldier Of Death]

Anteeksi vain typeryyteni, mutta kun olen ollut tässä muutaman päivän täysin tiedottomassa tilassa täysin tiedottomassa paikassa, nin tulen tänne nyt kysymään, että onko se A Matter Of A Life And Death Julkaistu/saatavilla? Kaikkien puheista päätellen kyllä, mutta tarvitsen varmistuksen tähän asiaan mahdollisimman nopeasti.

[Töpsötäyshöpsö]

^ Kyllähän se on ilmestynyt. Pitäisi löytyä useimmista musiikkikaupoista

[Soldier Of Death]

^ Kyllähän se on ilmestynyt. Pitäisi löytyä useimmista musiikkikaupoista

Jumalauta! Koskaan ei pitäisi olla poissa kotoa. Tänään lähden metsästelemään ja jos ei metsästys onnistu, käyn maanantaina anttilasta levyn hakemassa.

[Meisseli]

Kyllähän se on ilmestynyt. Pitäisi löytyä useimmista musiikkikaupoista

Oli muuten useammallakin lievää suurempia epäselvyyksiä siitä julkaisupäivästä. Esim. Radio City mainosti ihan viime metreille jatkuvasti levyn ilmestyvän vasta ensi viikolla, en tiedä tuliko sieltä sitten lopulta oikeaakin tietoa. Varmasti kuitenkin onnistui hämäämään monen ei-niin-kovan-fanin, joka ei esim. tätä foorumia seruraa.

[Stratocaster]

Brucen suoritus se jaksaa keräillä eri tasoisia kommentteja ympärilleen.
Minulle riitti ennen AMOLAD:a kaksi seikkaa todistamaan Brudcen nykykunto:

Dance of Death-albumi
Live @ Ullevi 2005, Early Days-tour

Vaikka minulla on melkoiset Iron Maiden-lasit päässä, mulla EI ole Bruce-laseja koskaan ollut. Koko 2000-luvun tuotoksista on ollut huokumassa selvä linja siitä, kumpaan suuntaan ollaan menossa. Dance of Death vaikutti ihmeen flunssaisesti lauletulta. Ullevin keikka on kova repäisy, mutta kyllähän sieltä kuului että kun The Trooperiakin vedeltiin niin rupesi ukosta happi loppumaan. Death On The Road vasta nurinaa keräsikin, ja toisaalta ihan syystäkin, tosin Bruce oli flunssassa (niin aina.)
-------------------------------------------------------------------------------------

Tällaisiin johtopäätöksiin nojaten kuuntelin ensimmäisen kerran The Reincarnation of Benjamin Breegin, ja jo tällä kappaleella Brucen laulu peittosi nuo aiemmat heikkenemistä huokuvat esimerkit. Different World korkeine kohtineen pisti vaan lisää vettä myllyyn, ja viimeistään Brighter Than A Thousand Sunissa sitä tiesi mitä tulevalta albumilta odottaa. Kun lähti höyryävän tuore fläjäys ensimmäisen kerran soimaan, tiesin jo hymy huulilla että Bruce tulee olemaan terässä. Ja niinhän mies onkin.

A Matter Of Life And Death esittelee Brucen parhaat vokalisoinnit sitten vuoden 1993 Afraid To Shoot Strangersin. Ja se on mielestäni aika paljon. Ei, edelleenkään minulla ei ole niitä Bruce-laseja, (vaan Adrian-lasit ) vaan tällaiseen tulokseen olen tullut vertailemalla miehen laulusuorituksia keskenkään. Toki olen soolotuotannon jättänyt kokonaan huomiotta, Iron Maiden kun on sen uuden levyn julkaissut.

Bruce on siis omissa kirjoissani parantanut huomattavasti, ja mielenkiinnolla odotetaan marraskuun tappoa Hakametsässä.


Samalla voinen ilmaista mielipiteitäni parista muusta asiasta.

Soolojen tason on ikävä kyllä hieman tippunut. Nyt ei siis todellakaan puhuta mistään suuresta notkahduksesta, vaan pikkujutusta, jota ei välttämättä kitarasooloja pahemmin ihaileva edes huomaa. Minä kuitenkin olen huomannut pientä tasoeroa Dance Of Deathiin verrattuna. Oikeastaan tasoero DOD:n näkyy siinä, että tällä albumilla kaikki kolme Amigoa paiskovat tasaisen vahvoja sooloja, kenenkään pistämättä toisia parempia juttuja. Tämä alkuun hiukan hämmästytti minua, sillä olin toki ääri-Adrian-fanina odottanut mieheltä jälleen muut täysin peittoavia sooloja. Kyllähän ne ovat kovia, mutta albumin paras soolo se on se lirutus, minkä Janne pistää The Pilgrimissä (HAIL PEKE! )

Soundeista sen verran, että ne toimivat minulle jokaiselta osa-alueeltaan. Nyt on kyseessä parhaat soundit sitten Somewhere In Timen, vaikkakin kuten Voimikselle totesin, SIT:ä ei sentään soundeissa voita mikään. Kitarasoundi on uskomattoman METAL, ja kun Lord Of Lightin säröriffi alkaa niin meinaa lentää perseelleen penkistä. Näin sen pitää mennä! Rumpusoundit ovat myös toimivat, DOD:n soundien ollessa melko maanläheiset. Bassosoundi on sitä itseään, jokainen tietää mistä puhun ja sitä ei tarvitse erikseen mainita tietenkään.

Tällä levyllä kolme kitaraa kuulostavat paljon yhtenäisemmiltä. Nyt yhteistyöhön on löytynyt se kunnon sävy. Vaikka niitä triplajuoksutuksia ei pahemmin viljelläkään, on jokaisen kolmen soitossa yhteensulautuvuutta sen verran, että kolmesta tulee yksi. Joskus on kiva kuunnella pelkästään taustalla näppäiltäviä pienellä säröllä soitettuja melodianpätkiä, toisinaan mukavaa keskittyä kuuntelemaan komppikitaran kuvioita.

Mikään ei ole muuttunut, A Matter Of Life And Death 5/5, Iron Maidenin paras levy.

np. levyn paras, For The Greater Good Of God

[Freejack]

Täytyypä nyt sanoa, että Matter paranee (vieläkin) joka kuuntelukerralla! Nyt pyöritän kahdeksatta kertaa läpi ja kuulostaa yhä enemmän hunajalta! NP: The Pilgrim. Perkuleen kova riffi tässä biisissä!

[Soldier Of Death]

Kyllähän se on ilmestynyt. Pitäisi löytyä useimmista musiikkikaupoista

Oli muuten useammallakin lievää suurempia epäselvyyksiä siitä julkaisupäivästä. Esim. Radio City mainosti ihan viime metreille jatkuvasti levyn ilmestyvän vasta ensi viikolla, en tiedä tuliko sieltä sitten lopulta oikeaakin tietoa. Varmasti kuitenkin onnistui hämäämään monen ei-niin-kovan-fanin, joka ei esim. tätä foorumia seruraa.

No minä seuraan tätä foorumia suhteellisen paljon. Mutta nyt oli jotenkin mennyt tämä yli, en tiedä miksi, mutta nyt vain meni.

[Terris]

Muuten, The Legacyn 5 ja puolessa minuutissa oleva riffittely kuulostaa ihan Final Fantasy 7:n Boss musiikilta.

Joo itselle tuli kanssa Final Fantasyt tuosta mieleen Kuulostaa kyllä aivan kuin Final Fantasya pelaisi.

[Wrathchild.]

^ Ite en oo peliä pelannu, mutta jos näin on, niin olemme löytäneet maailman kovimman pelissä olevan musiikin

THE LEGACY!!!

[Moyhaaja]

Ei voi muuta sanoa kuin aivan mahtava toi A Matter Of Life And Death. Brighter Than A Thousand Suns on ollut kovin tähän Mennessä.

Onhan niitä muitakin hyviä biisejä tolla levyllä. Esimerkiksi The Legacy ja niin edelleen en nyt jaksa kaikkia luetella. Kaikki ne on hyviä.

Mahtavaa kuulla varmasti noita biisejä 14 marraskuuta

[Taival]

Mulla tulee tuon Greaterin introsta mieleen Toolin joku biisi, en muista mikä mutta Lateralus-levyltä kuitenkin. Ihan niistä ensimmäisistä bassonmojauksista siis, kaiut on just niinku.

Ai... En mä ollukkaan yksin tän mielleyhtymän kanssa.
Mulle ei mikään biisi mieleen tullut, mutta bassosoundi ylipäätään on aikalailla justiinsa Tool hetken.

[Jukka]

Nyt uskaltanee jo antaa ns. lopullisen tuomion, koska eilen pidin täysin musiikittoman päivän niin uskomattomalta kuin se saattaa kuullostaakin. Tänään pyöräytetty kahdesti ja tässä se on:

Paras levy sitten vuoden 1988 ja syy tähän on yksinkertainen. Ei täytettä. Ei mikäänlaista. Ainoa asia mikä häiritsee hieman on Benjaminin intro, joka on aivan liian irrallinen. Muutenkin pidän esimerkiksi DW:a parempana kun Benjaminia, joka on minulle se levyn "heikoin" biisi. Ja hiljaiset introt eivät nypi hetkeäkään vaan niissä on todella loistavia, sanoisiko nyt kasvatuksia. Pieniä melodianpätkiä siellä täällä ja rivien välissä. Tässäkin 12 vuoden aktiivinen soittoharrastus auttaa asiaa.

Ja bändi kuulostaa bändiltä. Todella luonnollinen sointi kaikessa, mukaanlukien Brucen vokaalit. Ja oman korvani perusteella suurin osa tästä Brucen vokaalien "vaisuudesta" menee ihan muiden juttujen, kuin herran itsensä piikkiin. Tuossa laulusuondissa on nimittäin luonnollista tilakaikua ihan helvetisti. Ei ylimääräistä digitaalihörsötystä, hallikaikua sun muuta krumeluuria vaan se kylmä fakta, että herra 47 kuulostaa oikeasti tältä. Brucen ääni soi sillä tavalla, kuten se on siinä paikassa, siinä tilassa ja sillä hetkellä soinut. Verratkaapa vaikka Tyranny Of Soulsia ja tätä levyä. Ero miksauksessa on todella radikaali.

Miksaus on nimittäin muutenkin todella intiimi. Tästäkin saa tuota edellämainittua harrastusta kiittää, nimittäin studiossa on tullut vietettyä satoja tunteja ja siinä, jos missä korva harjaantuu kuulemaan yhtä sun toista. Kohtalotoverit kyllä tietävät mistä puhun.

Pakko nöyrtyä tosiasioiden edessä ja todeta se, minkä jo alussa totesin. Paras albumi sitten vuoden '88. Ja nimenomaan kokonaisuutensa takia. Kaikista levyistä siitä tähän asti on voinut suoraan sanoa jonkin ison miinuksen. Tästä ei. Kiitos siitä.

[Pertti Keinonen]

Sori jätkät, tästä tuli nyt vähän pitkä tarina. Vaikka tarkoitus ei olekaan analysoida jokaista Harrisin pieraisua, tuli muutama juttu mieleen uudesta albumista. Toivottavasti joku viitsii vastailla muutamiin kysymyksiinikin. Näin sen näin:

Ulkoasu & oheistuotteet

CD+DVD paketti on kyllä 100% ehtaa vastinetta rahoille; hieno etu- ja takakansi, fontit, pahvikotelo, asialliset kuvat, lyriikat selkeästi. Kaikki juuri niin kuin pitääkin. Toisaalta musiikki ratkaisee, mutta minulle on aina merkinnyt myös ulkoasu todella paljon, koska kansivihkosta tulee plarattua erittäin ahkerasti. Bonus DVD:n materiaali on vähän liian lyhyen tuntuinen. Vain 30 minuutin dokkari tuntuu menevän kuin siivillä. Eihän minulle riittäisi viisi tuntinenkaan… Kuvagalleria nyt on vähän turhan oloinen. Benjamin videosta tykkäsin ensimmäisestä katselukerrasta lähtien silloin keskellä yötä. Video on nostalginen (kirosana?), mutta parempi kuin joku animaatio tai piirretty. Pelkästään Harrisin tuima ilme ja tahdissa heiluminen kertoo, että herää pahvi - nyt on tosi kyseessä. Benjamin ensimmäisenä singlenä on todellakin oikea veto. Jos eka sinkku olisi ollut Different World, ei hype olisi ollut välttämättä nyt koettua luokkaa.

Soundit & mixaus

Levy kuulostaa hyvältä ainakin omaan korvaani niin kotona kunnon vehkeillä kuin autossa keskinkertaisilla vermeillä. Itse asiassa kotioloissa tuntuu välillä kuin bändi olisi olohuoneessa. Kitarat erottuvat välillä hyvinkin vaivattomasti eikä tule sellainen sekava fiilis, vaikka tavaraa on joihinkin biiseihin ahdettu hyvinkin paljon. Tavallisena tallaajana en osaa sanoa mitään masteroimattomuudesta. Volyyminamiskuukkelia täytyy kääntää vähän enemmän kuin normaalisti, mutta mitään hiljaisten osien kuulumista liian hiljaa en havaitse. Levy on hyvin tehty ja tulee olo, että siihen on todellakin paneuduttu. Mukaan on heitetty juuri kaipaamiani pieniä lisämausteita; välillä soolo kiertää kaiuttimesta toiseen, laulua ja efektejä on lisätty ja muokattu juuri siten, kuten olen jo vähän toivonutkin, että vaikka äänitetään livemäisesti albumia, niin se ei tarkoita, etteikö tehtäisi mahdollisimman hyvää studioalbumia ja siihen kuuluu mielestäni tämän orkesterin kohdalla kunnon tuotanto. Selvästi Shirleyn paras Maiden levy ja hän saa ainakin minun puolestani jatkaa työskentelyä Maidenin kanssa. Olisi mielenkiintoista kuulla jäsen IC:n kommentti soundipuolesta, koska hän ainakin tietää, mitä tarkoitan, kun DoDin kohdalla joskus oli puhetta, että siitä saa kunnolla selvää vasta tonnin kuulokkeilla, kun Piece of Mind kuulostaa edelleenkin loistavalta jopa mummon vähän venuttavasta mökkimankasta. Tosin siellä IC:n kotona on vissiin taas kaluston luontainen uusimisvaihe menossa ukkosen jäljiltä.

Soitto & laulu

Aivan ensimmäiseksi kiinnitin huomiota Nicko McBrainin rumputyöskentelyyn. Minusta se on tällä levyllä käsittämättömän hyvää. The Longest Dayn intron aikana fillit saavat aikaan sellaisia väreilyjä selkänahassa, että huh huh. Musiikki on muutenkin niin elokuvamaista, että hyvin monessa kohtaa tulee olo, että jumalauta, miltä tämä näyttää ja kuulostaa konsertissa valojen kanssa. Mahdollisuudet ovat todellakin aivan fantastiseen valoshowhun. Onnittelen niitä monia kavereita, jotka pääsevät kiertueen alkukeikoille Tanskaan, Ruotsiin ym. Keikoista ei voi tulla kovin huonoja, jos materiaali on tällaista. Dickinson kuulostaa paljon paremmalta kuin DoDilla. Nyt ollaan lähellä ja paikoitellen ylikin sitä tasoa, mitä on totuttu soololevyillä kuulemaan. Laulu on monipuolista, välillä vedetään korkealta kuin munissa roikuttaisiin (Lord of Light – miten tuosta selvitään keikoilla?) ja monissa kohdissa kuullaan pehmeämpää, matalaa, hiljaista ja kypsää miestä. Vain harvoissa paikoissa äänessä on rasittunut sivumaku, mutta ei silloinkaan niin häiritsevästi kuin DoDilla esim. Face in the Sandissa. Entäs sitten maestro itse? Mr. Steve Harris. Miksi sitä kolinaa säästeltiin edellisillä levyillä? Miksi? Kai se nyt itsekin tajusi, että ilman kolinabassoa ei ole Maidenia. Jokaisessa biisissä basso on taas hyvin helposti kuultavissa, eikä Harrisin edes tarvitse esitellä kaikkia taikatemppujaan, kun on pakko vetää kotona ilmabasso esiin ja antaa palaa. Välillä ihan hävettää, kun mukulat ihmettelevät, että mikäs sille tuli. Tekee gutaa. Kitaristeistakaan en löydä valittamista. Mielipiteitä haluaisin siitä, että käytetäänkö teidän mielestänne nyt kolmea kitaraa niin kuin pitää? Itse alan kallistua siihen, että nyt on onnistuttu kohtuullisesti. Tämä johtuu myös osittain miksauksesta. Kuunnelkaa esim. The Pilgrim kuulokkeilla. Kitarat erottuvat todella helposti. Soolopuolella saadaan muutamia aivan helmiä ja eniten pelkäämäni eli Gersin soolot kuulostavat osittain jopa todella hyviltä. Onko AMOLADissa mielestänne raskaimmat kitarasoundit kuin koskaan ennen Maidenin levyillä?

Biisit & lyriikat

Oliko se Prisoner, joka asian ilmaisi, että nämä biisit toimivat helvetin hyvin erikseen. Syy varmaan on juuri niissä pitkissä introissa ja outroissa. Moni biisi tältä levyltä on niin hyvä, että erottuisi DoDilta ja BNW:ltä helposti edukseen. Different World tuntuu vähän paranevan ajan myötä, mutta biisi on eittämättä aavistuksen liian iisiä tälle levylle. Bonus DVD:llä oleva kuvaus studiosta on kiva lisä. Lyriikkapuolella ei tässä biisissä ole mitään kovin ihmeitä, vai? Harris ihmettelee maailman menoa ja otetaan se vastaan, mitä tulee. Aina ei oikein mies itsekään tiedä, mitä haluaa, mikä kuulostaa kyllä vähän kummalliselta, kun on kuitenkin hyvinkin erilainen käsitys kaverista.

These Coloursia käsittelin jo vähän aiemminkin promosamplerin perusteella. Kelpo perinteinen Maideni biisi, joka saa kyllä aikaan ilmabassoefektin ja melodian hoilauksen siinä keskellä biisiä. Ei varmasti livenä yhtään hassumpi.

Pommibiisiä on tullut jo hehkutettua eikä mielipide ole muuttunut. Klassikkomatskua. Lyriikat ovat todella hyvät, etenkin kun ymmärrän niistä jotain ! Aivan mielettömiä rivejä: ”Take a look at your last sky, guessing you won´t have the time to cry”. Dickinson tulkitsee mielestäni tekstiä hienosti. Säkeistöjen muutamat viimeiset sanat, eli fall, bell, cry, lie tulevat ukosta todella vahvasti. Ketä Robertia tässä nyt tarkoitetaan: ”Whatever would Robert have said to his God” ??? Olikos se joku Robert sieltä Manhattan-projektista vai?

The Pilgrim koostuu kolmesta eri ideasta, kuten Harris dokkarilla sanoo ja mielestäni ne on saatu luontevasti yhteen. Tässä on kovimmat kolinat, ilmeisesti koska biisi on loppujen lopuksi suht simppeli ja Steve saa lätkytellä niin paljon kuin sielu sietää. Sanoitus parasta A-luokkaa. Helvetistä taivaaseen matkataan ja vedet viiniksi siinä samalla vaihdetaan…

The Longest Day oli sellainen biisi, johon WWII-aiheen takia olin asettanut suurimmat odotukset. Olin yllättynyt, että sanoitus ei käsittele lainkaan natsien näkökulmasta D-Dayta. Introsta on kyllä tehty verrattomalla tavalla piinaavan odottava. Tunnelmaan pääsee helposti ja sulkemalla silmät ei ole vaikeaa kuvitella olevansa maihinnousualuksessa merisairaana ja paskat housussa odottamassa, että koska napsahtaa kuula otsaan. Kun biisi sitten varsinaisesti alkaa, on kuin ramppi aukaistaisiin ja se on menoa. Vesi jo punertaa. 4½ minuutin kohdalla alkaa sitten parhaimpia osuuksia koko levyllä. Tämä näyttänee keikalla valoineen pommeineen (?) mahtavalta. Kertosäkeen lievää rallattelua en vielä täysin nielaise ja kummastuttaa, että miksi siitä on tehty noin positiivinen. Sanat ovat kauttaaltaan aivan parasta A-luokkaa, mitä Maiden on julkaissut.

Out of the Shadows slovarista kuvittelin Children of the Damned ja Tears of the Dragon vertauksien perusteella aivan jotain muuta. Simppeli biisi, johon voi maalailla kauttaaltaan pieniä kitarakikkailuja ja jumalaisen soolon. Juuri tällaisella biisillä on vaara lähellä sortua siirappisuuteen, mutta mielestäni se vältetään. Hieman fillerin makuinen, mutta menee ainakin vielä uutuuden viehätyksessä.

Kun Benjamin alkaa, tulee fiilis, että taas palataan oikeille raiteille. Muistuu mieleen juuri tuo kesälomafiilis ja herääminen keskellä yötä ja se tunne, että jumalauta, bassot kolisee, Bruce liekeissä ja se epämaidenmaisen raskas riffittely etenkin soolon aikana aiheutti ennen aikaisen tulemisen. Kysyn vielä pöljänä maalaisjunttina varmistuksen, että eikö se sivusto nyt ollut Maidenin omaa tekoa ja koko tarina on keksitty ja loistava markkinointi-idea? Vai oliko ko. heppu oikeasti joskus kadonnut ym.? Murray säveltää harvoin, mutta kunnolla. Ehkä levyn paras soolo sittenkin. Davey, my man.

Mutta mitä nyt? Tulinko elokuviin? For The Greater Good of Dog... eikun God! Tässä suurin syy sanattomuuteeni. Kun ei niitä oikeita sanoja löydy, niin on parempi olla sanomatta mitään. Ehkä parhaiten biisin aiheuttamaa fiilistä kuvaa se, että hetken jo mietin talon laittamista myyntiin ja lähtemistä niillä rahoilla katsomaan keikat Amerikkaan ja Japaniin. Älkää puhuko samana päivänä No More Liesista. Parhaat sanat - ajankohtaiset, koskettavat. Kun tulee näitä samoja juttuja välillä itsekin kelailtua, että mikä ihme saa naapurin kaverit laittamaan pommit reppuunsa ja räjäyttämään itsensä keskellä metroa aamuruuhkassa. On vaimot, pienet lapset ja kunnon duuni. Ei ummarra. Ei varmasti ole vahingossa itämainen kitaramelodia biisin nimeä toistettaessa.

Kukahan kitaristeista soittaa sitä Lord of Lightin killeririffiä intron jälkeen? Onko se Gerssi vai Smith? Dickinsonin todella korkealta menevä laulu voi tuottaa keikoilla vaikeuksia, kun nytkin mennään juuri rimaa hipoen. Sanoitushan on ihan samaa tasoa ja aihetta kuin Chemical Weddingillä. Voiko hevibändi mennä metsään, jos lyriikat kertovat vanhasta kehnosta tällä tavalla? Nyt on mystistä, iiviliäkin, juuri kuten tilattiin.

The Legacy on selvästi vaikein biisi hahmottaa ja ehkä senkin takia näin pienen ajan kuluttua se tuntuu levyn heikoimmalta biisiltä. Eniten häiritsee vähän liian pitkä ja ihmeellinen intro sekä kuoromaisesti hoilottava kertosäe. Harmillista, että tällaista albumia ei lopeta todellinen timantti. Mielestäni FTGGOG on kuin tehty viimeiseksi biisiksi. Noh, annetaan aikaa ja josko se sieltä vielä minullekin selviäisi tämän biisin hienous.

Markkinointi

Stuodiopäiväkirjat, Maiden spåra, Levykauppa Äxän ja Keltaisen Jäänsärkijän tempaukset, IMOC, ennakkokuuntelumahdollisuudet netissä videoineen, promomatskut faneille (normaalia enemmän jaettiin), kansijutut hyvin monissa musiikkilehdissä Suomessa kuin ulkomailla. Varmaan jotain unohtuikin, mutta täytyy kyllä todeta, että joko siellä on uusi myyntimies töissä tai sitten jotain muuta on tapahtunut. Toisaalta tällaista lättyä kelpaa kyllä markkinoida.

Odottavan aika oli todella pitkä. Enpä olisi uskonut, että siitä tulisi näin hyvä.

[P.K.]

Ketä Robertia tässä nyt tarkoitetaan: ”Whatever would Robert have said to his God” ??? Olikos se joku Robert sieltä Manhattan-projektista vai?

Kyllä!

Wikipedia kertoo:

The Manhattan Project refers to the effort to develop the first nuclear weapons during World War II by the United States with assistance from the United Kingdom and Canada. Formally designated as the Manhattan Engineering District (MED), it refers specifically to the period of the project from 1942-1946 under the control of the U.S. Army Corps of Engineers, under the administration of General Leslie R. Groves, with its scientific research directed by the American physicist J. Robert Oppenheimer.

[Jukka]

^Ja uskomatonta kyllä, miestä syytettiin myöhemmin kommunistiksi. Kaverihan poti loppuelämänsä suurta syyllisyyttä, kun tajusi mitä oli auttanut luomaan.

[Stratocaster]

^^^ Keinosen viestiin; se Lord Of Lightin riffi lähtee sieltä niin munalla, että kitarassa ei voi olla kukaan muu kuin Mr. Smith!

[Yrms_]

^Mutta musta taas vahvasti tuntuu että se on itse Janne sittenkin, tulee nimittäin oikeasta kajarista/kuulokkeesta kyseinen riffi ja sehän on tunnetusti Gersin reviiriä Ei se Smithkään kaikkea ehdi

Ja tarkemmin kuunneltuna, onhan tuo tyyli ja soundikin kaikkea muuta kuin Smithiä

[P.K.]

Nyt kun Pertti sitten toi tuon Robertin esiin sieltä, ja pistin wikiin haun niin sieltä tuli sitten kaikenlaista taas esiin.

Unholy union, Trinity reformed

Trinity = "Trinity" test?

Hitto kun menee mielenkiintoiseksi. Kovaa aihetta ainakin käsitellään.

[Jukka]

^Sehän se. Varsinkin, kun dokkarissa Bruce selittää tuota "this is the closest thing man has ever come to being god" -juttua sekä Trinityn viitatessa vielä pyhään kolminaisuuteen, eli Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, niin paketti on valmis. Kyllä ihminen on niin saatanan kekseliäs eläin.

[P.K.]

^ No mutta kiitos! Enpäs oo tota dokkaria vielä pahemmin korkkaillut. Pitää ilmeisesti korjata virhe samantien.

Atomic Nuclear Desolation

[asa]

Niin positiivisesti yllättynyt kuin tästä uudesta levystä olenkin, epäilen että Brucesta ainakin studiossa olisi saanut piiskattua vieläkin paremman suorituksen, ikään kuin levylle olisi päässyt livahtamaan jotkut demoversiot .

Dokumentin perusteellahan levylle ei useista otoksista aina päätynyt niin sanotusti parhaiten soitettu tai tulkittu versio, jos siitä puuttui se mystinen tekijä X .

Eikös dokkarin mukaan ns. demolauluistakin suuri osa päätynyt suoraan levylle? Niin muistan Dickinsonin puhuneen.

[Soldier Of Death]

Helvetti soikoon! Tämän levyn takia tuli poljettua yhteensä 8km vanhalla ja risaisella, mutta silti hyvin palvelleella jopolla. Mutta kyllä kannatti, levy on ensi kuuntelussa ja Out Of The Shadows on kappale joka soi nyt. Pirun tarttuva biisi jumalauta. Kyllä nyt alkaa pikkuhiljaa kaduttaa, että epäilin yhdessä vaiheessa, että A Matter Of A Life And Death olisi fiasko... Tiedättekö että tämä vie ihan sanattomaksi... Tuntuu etten saisi mitään järkevää suustani ulos, mutta sen sanon vaan, että yllätyin enemmän kuin positiivisesti. Tässä on koko helvetin vuoden paras levy!

[Edward Mannerheim]

^Mun mielestä Out Of The Shadowsin pitäisi ilman muuta olla seuraava sinkkubiisi. Biisi pyörii Tears Of The Dragon/Wasting Love/Man Of Sorrows -akselilla. Jos toi biisi ei saisi radiosoittoa muuallakin kuin Cityssä niin ei sitten mikään.