Albumikeskustelua ja äänestys: Piece Of Mind

[Karpaasi]

Kysymyksenä jollekin: Miksi pitäisi olla tutustunut Bruce Dickinsonin soolotuotantoon?

Koska hyvää heviä ei ikinä ole liikaa.

[Iivis]

Kysymyksenä jollekin: Miksi pitäisi olla tutustunut Bruce Dickinsonin soolotuotantoon?

Ja mitä tämä kysymys tekee "Piece of Mind"-topikissa? Eikö "Yleinen keskustelu liittyen Brucen sooloihin"-topikki olisi ollut sopivampi?

[OsmaGunner]

Kysymyksenä jollekin: Miksi pitäisi olla tutustunut Bruce Dickinsonin soolotuotantoon?

Ja mitä tämä kysymys tekee "Piece of Mind"-topikissa? Eikö "Yleinen keskustelu liittyen Brucen sooloihin"-topikki olisi ollut sopivampi?

En yhtään tiedä asiayhteyttä, kun lienee väärässä topikissa, mutta olisi kyllä mukava tietää mitä tällainen kysymys tekisi ylipäätään missään topikissa.

[Pertti Keinonen]

Kysymyksenä jollekin: Miksi pitäisi olla tutustunut Bruce Dickinsonin soolotuotantoon?

Ja mitä tämä kysymys tekee "Piece of Mind"-topikissa? Eikö "Yleinen keskustelu liittyen Brucen sooloihin"-topikki olisi ollut sopivampi?

En yhtään tiedä asiayhteyttä, kun lienee väärässä topikissa, mutta olisi kyllä mukava tietää mitä tällainen kysymys tekisi ylipäätään missään topikissa.

Itse kysymykseen voisi heittää vastauksena vaikka sellaiset jutut kuin että sooloilla Dickinsonin laulusuoritukset ja ääni yleensä ovat helvetin hyvässä tikissä, Adrian Smithin ja Roy Zetan kitarointi on huippuluokkaa, sanoitukset ja aiheet ovat vähintään mielenkiintoisia, AoB & CW & ToS muodostavat hienon kokonaisuuden ja CW:llä itseäni viehättää pirusti Molossian soundi. Matsku ei aukea heti, mikä on usein hyvä merkki.

[The Prophet]

^^ Brucen soolotuotanto on paikoitellen hyvinkin synkkää, mutta moni biisi on kyllä tutustumisen arvoinen. Alkoi hymyilyttämään, kun kuuntelin pitkästä aikaa Darkside of Aquariusta tässä joku päivä: "The fascist from the east is coming, mothers hide your sons!" Ei ihan perus love 'n' rock 'n' roll rallatusta, vai mitä ?

[Rautapeto]

Kysymyksenä jollekin: Miksi pitäisi olla tutustunut Bruce Dickinsonin soolotuotantoon?

Ja mitä tämä kysymys tekee "Piece of Mind"-topikissa? Eikö "Yleinen keskustelu liittyen Brucen sooloihin"-topikki olisi ollut sopivampi?

Näin jälkijunassa arveluna, että Imperaattori taisi saada "inspiraationsa" tuohon kysymykseensä tämän topicin aiemmasta keskustelusta, jossa arveltiin, että minä en ehkä olisi tutustunut Brucen soolotuotantoon. Tai sitten ei... Niin tai näin, se ei tee kysymyksestä yhtään tolkullisempaa.

[Krugbit]

Aika palata taas levyarvostelujen pariin. Tällä kertaa levy jossa on vihreä kansi ja Eddie on pakkopaidassa.

Where Eagles Dare

Ladies and Gentlemen! Please welcome Mr Nicko McBrain! Tiukka rumpuintro ja ei kun menoksi. Levy alkaa todella energisellä kappaleella ja koko bändi on huippuvedossa. Kitarariffit ovat nerokkaita ja vaikka niitä toistetaan aika paljon niin ei ala kyllästyttää. Soolokohta on komea, ja konekivääritulitus sopii hyvin luomaan tunnelmaa. Biisissä ei kovin paljoa lauleta mutta Bruce vetää oman osuutensa vakuuttavasti. Reilut kuusi minuuttia armotonta runttausta. Loistobiisi ja erinomainen levynavaaja. 5

Revelations

Sitten pudotetaan vauhtia parilla pykälällä, edellisen ja parin muunkin albumin tapaan kakkospaikalla on tällainen "puoliballadi". Mutta kyllä tässäkin kappaleessa menoa ja meininkiä on. Kappale sisältääkin monta tempovaihdosta, ja nopeat ja hitaat osuudet vuorottelevat sujuvasti. Sävellyksenä kappale on upea. Laulumelodiat ovat todella onnistuneet, ja rauhallisissa kohdissa kylmät väreet hiipivät pintaan. Nopeammatkin kohdat rullaavat hienosti ja riffityöskentely on jälleen kerran kiitettävää. Sanoituksetkin ovat hienot ja vähän arvoitukselliset. Heikoimpana lenkkinä ovat tällä kertaa kitarasoolot mutta eivät nekään varsinaisesti huonoja ole. Kaikin puolin erinomainen kappale. 5

Flight of Icarus

Seuraavaksi on vuorossa lyhyempi rypistys, perus rokkibiisi. Tempo saisi tosiaan olla vähän nopeampi, mutta menee tämä näinkin. Toisaalta Revelationsin jälkeen tämä olisi ollut todella tehokas nopeampana. Kappale myös tuntuu hyvin simppeliltä kahden edellisen jälkeen, joten vähän on vaarassa jäädä jalkoihin. Mutta ei se mitään, hyvä biisi tämäkin on, vaikka ei mitään kovin erikoista tarjoakaan. Brucen laulu kyllä kulkee taas hienosti. 4

Die With Your Boots On

Kappale alkaa lupaavasti erittäin hyvällä riffillä ja kun rytmiryhmä liittyy siihen mukaan niin kyllä kelpaa. Mutta alku onkin selvästi biisin parasta antia. Ensimmäinen säkeistö menee vielä mukavasti mutta "if you're gonna die" -taustahuudot alkavat jo tökkiä ja sekavanpuoleinen kertosäe on sieltä heikommasta päästä. Lauluosuus soolojen välissä on aika turha. Lopetus on jokseenkin kömpelö. Toisaalta soolot, erityisesti jälkimmäinen, ovat hyviä. Taitaa olla taas sarjassamme "toimii paremmin livenä". Ihan mielenkiintoista olisi päästä kokemaan keikalla, vaikka ei suosikkikappaleitani olekaan. 3

The Trooper

Tämä on taas yksi niistä kappaleista, jotka määrittelevät sellaista käsitettä kuin "Iron Maiden". Varmaankin se Maidenin kappale, joka useimmille tulee mieleen ensimmäisenä, the signature song. Ja erinomainen kappalehan tämä onkin, olkoon kuinka puhkisoitettu tahansa. Kitarariffi ja -melodia eivät ole syyttä legendaarisia. Itse asiassa edellisen kappaleen alkuriffiin on havaittavissa yhtäläisyyksiä. Laukkakomppeineen kappale kuitenkin kuvaa osuvasti ratsuväen hyökkäystä. Bruce laulaa epätoivoisesta taistelusta eläytyen. Soolot ovat taas perusvarmaa Maidenia. Jos jostain pitäisi valittaa niin tempo saisi tässäkin olla aavistuksen nopeampi. 5

Still Life

Hauska ja varsin epätavallinen alku kappaleelle, pientä kettuilua saatanallisten piiloviestien etsijöille. Varsin epätavallinen on itse kappalekin, ainakin Maiden-standardien mukaan. Kappaleessa ja varsinkin loistavassa introsoolossa on upea, hiipivä tunnelma. Kappale iski tajuntaan lujempaa kuin muistin. Melodiat ovat hyvät, vaikka ne eivät tässä kappaleessa ihan pääosassa ole. Sanoitukset täydentävät paketin. Toisessa kertosäkeen "will give me peace of mind" on hauska yksityiskohta. Sääli etteivät lämmittäneet tätä uudelleen ME-rundille. Ennen kuuntelua en kuvitellut antavani tälle ihan täysiä pisteitä mutta nyt on kyllä pakko. 5

Quest for Fire

Mikään hyvä ei kestä ikuisesti... Kahden klassikon jälkeen on tarjolla jotain muuta, vaikka ei tämä itse asiassa niin huono biisi ole. Kärjistetysti voisi sanoa, että instrumentaalit toimivat mutta laulu ei. Laulumelodiat ovat vähän kankeat ja sanoitukset tosiaan legendaariset. Mutta kappaleessa on hyvää riffittelyä ja instrumentaaliosuus on mukavaa kuunneltavaa. Eihän tämä millään muotoa mikään klassikko ole mutta täysin kuuntelukelpoinen kappale kuitenkin. 3

Sun and Steel

Suhteellisen turha kappale. Ei sytytä ollenkaan. Pääriffi on mielestäni lähinnä typerä. Ei mikään onnistunut sävellys, varsin tylsä kappale. Sooloa edeltävä melodiapätkä poikkeaa muusta kappaleesta ja on biisin parasta antia. Soolo sen sijaan on outo. Erityisesti huomiota herättää sen lyhyys. Mitähän tässä on oikein yritetty? Ehkä soittaja (Murray ainakin etusivun analyysin mukaan) vain totesi että ei tästä mitään tule ja jätti homman sikseen. Mutta kuitenkin, levyn huonoin kappale on tässä. 2

To Tame a Land

Levyn päättäjänä kuullaan jälleen "eeppinen" pitkä biisi. Kappale alkaa rauhallisella ja hienolla kitaramelodialla, josta sitten siirrytään pääriffiin ja ensimmäiseen säkeistöön. Koko kappaleessa on hieno itämainen tunnelma, joka kyllä sopii kappaleen aiheeseen, vaikka ollaankin kirjaimellisesti toisella planeetalla. Instrumentaaliosiot ovat (jälleen) kappaleen parasta antia, vaikka ei lauluosuuksissakaan mitään vikaa ole. Kappaleen loppupuolella tempoa nostetaan ja kitaristit pistävät parastaan. Kappale loppuu tyylikkäästi samalla tavalla kuin alkaa. Kunniakas lopetus hienolle levylle. 5

Keskiarvoksi saadaan 4,11111 eli pyöreästi 4,11. Niukasti paras keskiarvo tähän mennessä. Jälleen muutama selvästi heikompi kappale pudotti keskiarvoa, mutta peräti viisi kappaletta eli yli puolet sai täydet pisteet. Se kertoo levystä jo aika paljon.

Tilanne:
Piece of Mind 4,11
Iron Maiden 4,06
The Number of the Beast 4
Killers 3,85

[Necromancer]

Piece Of Mindilta löytyy kovia biisejä, muttei aivan edeltäjän tavoin. The Trooper on toki kenties kaikkien aikojen luukutetuin Maiden-biisi, mutta mikäli haluan kuunnella suoraviivaista Iron Maidenia, hyökkään debyytin raakojen riffien kimppuun. Jos taasen alan fiilistelemään pidempien eeposten äärellä, eivät nekään löydy tältä albumilta. Piece Of Mind ei silti ole missään nimessä huono albumi, se vain on mielestäni jollain tavoin keskinkertaisin albumi vuoteen 1983 asti.

Biisit kuten Die With Your Boots On tai Sund And Steel ovat mainioita esimerkkejä siitä, mitä tarkoitan biisien keskinkertaisuudella. Säkeistöt sisältävät joitain kovia riffejä, mutta esim. temmonvaihtelut eivät saa kylmiä väreitä aikaan eikä kertosäkeissä ole mielestäni niin paljon munaa. Edellämainittujen biisien kertsit esimerkiksi kuulostavat minun korvaani jotenkin kovin laimealta ja lässähtävältä.

Kunnon kliimaksit jäävätkin albumilla mielestäni uupumaan ja levy jää rankingissani bändin keskikastiin esim. Killersin ja 1990-luvun alun jälkeen julkaistujen albumien joukkoon.

1. Where Eagles Dare: 4
2. Revelations: 4
3. Flight of Icarus: 4
4. Die With Your Boots On: 3
5. The Trooper: 4
6. Still Life: 3.5
7. Quest for Fire: 3
8. Sun and Steel: 2
9. To Tame a Land: 3.5

KA: 3.44

Iron Maiden: 4.10
Killers: 3.80
The Number Of The Beast: 4.25
Piece Of Mind: 3.45
Powerslave: 3.85
Somewhere In Time: 4.55
Seventh Son Of A Seventh Son: 4.25
No Prayer For The Dying: 3.35

[Euronymous]

Nyt arvostelenkin yhden lembialbumeistani, nimittäin Piece of Mind! Tämä albumi kuulostaa tuoreelta ja ajattomalta vielä 30 vuoden jälkeen. Soundit ovat hienot, ehkä jopa hieman raa'at, basso on pinnassa ja rummut ovat luomun kuuloiset. Kitarat ovat laadukkaat, suhteellisen ohuet, mutta silti niin hienot. Särö on harkittua ja selvästi pitempään haettua mitä Number of the Beastilla. Kokonaisuutena yksi Maidenin parhaista albumeista.

Vahvan levyn aloittaa vahvaakin vahvempi aloitusbiisi Where Eagles Dare. Rumpuintro on mainio tapa tutustuttaa ihmiset uudelle rumpalille. Tästä kuulee, että McBrain on paras mies korvaamaan Clive Burrin. Alku jaksaa säväyttää vieläkin. Biisi kertoo jälleen aloitusbiisimäisesti sodasta, tälläkertaa laskuvarjojoukkojen erityistehtävästä Alpeilla. Brucella on melko kiire tässä biisissä ja laulu menee kokoajan ylärekisterissä. Instrumentaaliosio on hieman liian venytetty, mutta se ei haittaa. Pienen hengähdystauon antaa myös soolo, mutta sen jälkeen mennäänkin taas kovaa ja korkealta! Täysien pisteiden arvoinen biisi ja mainiotakin mainiompi aloitusbiisi, sarjassaa parhaimpia! 5

Levy jatkuu Dickinsonin ensimmäisellä omalla biisillä, Revelations. Tämä biisi on hyvin vaikeaselkoinen, se voi kertoa yhtä hyvin uskonnosta, kuin auton pesemisestä, kuten Dickinson itse sanoi Live After Deathillä. Levy on vahva näyte Brucen melodiatajusta ja biisintekijätaidoista. Sekä lyriikat, että instrumentaalipuoli toimii. Ei valittamista tästä biisistä: 5

Nyt tuleekin raskasta junttaamista: Flight of Icarus! Tämä on Smithin ja Dickinsonin biiswinteon taidonnäyte. Hidas tempo ja raskaasti kulkevat kitarat ovat hienon kuuloisia. Stemmat kertsissä on hyvä lisä biisin. Minusta hitaampi tempo sopii tälle biisille, toisin kuin livenä nopeampi. Biisi aiheuttaa edelleen kylmät väreet, varsinkin Murrayn loppu soolo, ei jumalauta! 5

Die With Your Boots On sisältää hienoja kitarastemmoja, hyvää rummutusta ja bassottelua, sekä hyvän opetuksen. Lyriikka puoli toimii säkeistöissä, mutta pre-chorus ja kertsi tökkii hiukan. Soolot ovat jälleen hyviä kitarasankareilta ja kitarastemmat täydentävät pakettia. Mainio Maiden ralli, mutta ei täydellinen: 4

Legendojen legenda alkaa mainiolla ja heti tunnistettavalla riffillä: The Trooper vie heti mukanaan. Kitarariffi stemmoineen jää päähän takomaan päähän. Ehdoton livenumero! Levyversio on kuitenkin tuhat kertaa parempi kuin mikään liveversio. 5 pistettä!

Seuraavaksi alkaa levyn yksi helmistä, Still Life. Biisi alkaa ''saatanallisella'' viestillä (Psst! Oikeesti se on känninen McBrain!). Alun hiljainen intro on täydellinen, mutta kun Nicko vetää ISON tomarifillin, niin kappale räjähtää oikeaan kokoonsa! Lyriikat ovat melkein täydelliset, tarina on mukaansatempaava, ja muutenkaan mitään heikkouksia ei löydy. Yksi suosikkibiiseistäni Maidenilta. Täydet 5!

Quest of Fire alkaa mainiolla riffillä, mutta meno köpöytyy hieman säkeistöön mentäessä. Lyriikat nyt ovat mitä ovat, lähinnä naurettavat. Mutta annan tälle välipalalle silti 3 pistettä.

Sun and Steel on parempi välipala kuin edellinen biisi, mutta siltikään ei yllä ihan hyvän Maiden-biisin pisteille. Kertsi on hauska ja mukavan kuuloinen. Soolo on yllättävän lyhyt, mutta se ei menoa haittaa. Tästä laukkabiisistä pamahtaa 3!

Sitten tunnelma rauhoittuu... To Tame a Land, yksi suosikkibiiseistäni, alkaa rauhallisella ja utuisella melodialla. Biisi jatkuu ja paranee aina vain. Harrisin bassolla on iso rooli tässä biisissä. Viimeinen Dickinsonin huuto nostaa kylmät väreet, taitaapa olla korkeimpia laulukohtia Brucen kohdalla. Soolot ovat jälleen hienoja. Biisi loppuu alkumelodiaan ja sitten levy on loppu. 5


KA: 4.4

Omat arvostelut:
Sevent Son of a Sevent Son 5
Somewhere in Time 4.75
Piece of Mind 4.4
AMOLAD 4.4
Powerslave 4.25
No Prayer for the Dying 4.1
The Number of the Beast 4
Killers 3.6
Fear of the Dark 3.58
Dance of Death 3.54
The X Factor 3.36
Iron Maiden 3.2
The Final Frontier 3
Brave New World 2.9
Virtual XI 2.87

[The Alchemist]

"Klassisen" kokoonpanon ensimmäinen albumi, eli Nicko ensimmäistä kertaa mukana remmissä. Rumpusoundit miellyttävätkin tällä levyllä paljon, Nicko on komeassa vireessä heti alusta lähtien. Kansitaiteesta voisi myös antaa lisäpisteitä, mutta mennään nyt kuitenkin kappalemateriaalin ehdoilla.

1. Where Eagles Dare
Biisi pyörähtää käyntiin komeasti Nickon rummuttelulla. Instrumentaaliosa on loistavaa ja Dickinsonin laulu jälleen vahvaa hyvien sanoitusten ohella. 4

2. Revelations
Taso ei laske missään määrin. Jälleen hieno intro, riffittely ja laulumelodiat oivia. 4,5

3. Flight of the Icarus
Legendaarinen. Tästä ei yksinkertaisesti voi kirjoittaa mitään huonoa sanottavaa. 5

4. Die With Your Boots On
Perussäe ja soolot pelittävät loistavasti, mutta kolmen ensimmäisen biisin jälkeen ei nosta pintaan mitenkään erikoisia fiiliksiä. 3

5. The Trooper
Jokaisen kitaristin peruskauraa. Ansaitsee oikeutetusti täydet pisteet ja klassikon aseman, jokainen tämän kuunnellut ymmärtää kyllä miksi. 5

6. Still Life
Joku viisaampi voisi valottaa minulle tuota alun puheosaa, ilmeisesti jotain takaperin nauhalle vedettyä? Brucen laulu ja kauniit melodiat ovat yksinkertaisesti huikeaa kuunneltavaa. Kyllä ovat Murray & Harris väsänneet komean biisin. Klassikoksi tästä ei kuitenkaan aivan ole. 4,5

7. Quest for Fire
Eipä ole erikoinen biisi tämä. Sanat eivät huimaa päätä ja aika mitäänsanomaton kappale. Levyn heikoin lenkki. 2

8. Sun and Steel
Komea riffi mutta loppupeleissä aika keskinkertainen veto, ei tarjoile kuulijalle oikein mitään erityistä. 2,5

9. To Tame a Land
Vangitseva tunnelma, kitarointi ja Steven erinomainen bassottelu oudossa mutta jokseenkin kiehtovassa bassokuviossa ovat erinomaisia. Aika kiitää biisiä kuunnellessa kuin siivillä. Timanttia. 5

Keskiarvo 3,94, eli hieman korkeammalle arvostan tämän albumin kuin kolme edellistä.

1. Piece of Mind 3,94
2. The Number of the Beast 3,81
3. Iron Maiden 3,56
4. Killers 2,85

[Dino]

6. Still Life
Joku viisaampi voisi valottaa minulle tuota alun puheosaa, ilmeisesti jotain takaperin nauhalle vedettyä?

Humalainen Nicko imitoi entistä Ugandan diktaattoria, ihmissyönnistäänkin kuulua Idi Aminia. Lopuksi hän kehottaa olemaan pelleilemättä sellaisilla asioilla, joita ei ymmärrä. Takaperin sitten koko setti, salaviestien etsiskelijöitten suureksi riemuksi.

[asa]

6. Still Life
Joku viisaampi voisi valottaa minulle tuota alun puheosaa, ilmeisesti jotain takaperin nauhalle vedettyä?

Humalainen Nicko imitoi entistä Ugandan diktaattoria, ihmissyönnistäänkin kuulua Idi Aminia. Lopuksi hän kehottaa olemaan pelleilemättä sellaisilla asioilla, joita ei ymmärrä. Takaperin sitten koko setti, salaviestien etsiskelijöitten suureksi riemuksi.

Eikä unohdeta reteetä röyhtäystä lauseen loppuun, tai siis käännetyssä versiossa alussa.

[Dark Rider]

Piece of Mind

Where Eagles Dare

Tykkään kappaleen poljennosta. Omiin miellekuviini Piece of Mind on aina kuullostanut hyvin pehmeän täyteiseltä saundilta jota on helppo kuunnella. Ainakin kun nyt kuuntelen tätä niin kitarat ja kaikki kuullostaa miellyttävältä. Soolo on tässä tsipaleessa tosi hyvä ja vaihtelee fiiliksen mukaan haittaako se päälle pistetty rytinä meininkiä.

Revelations

Dickinsonin laulaa kyllä hyvin tämän. Falsetto, ai että. Kitarastemmat ovat kivat siinä niitten soolojen jälkeen, samaten Harrisin bassotyöskentely. Tuun toistaa koko arvioini ajan tätä samaa kenties että tämän lätyn saundi kuullostaa raikkaalta, pehmeältä ja tuoreelta.

Flight of Icarus

Harvoja Iron Maiden hillittyjä radiosalonki kelpuisia kappaleita mitä tulee kappalerakenteeseen, ja olikos niin että tämä tähädättiin aikoinaan USA:n promootiosingleksi ja menestyikin aika hyvin. Hauska ajatella sillä ei tämä tunnetuimpiin Iron Maiden ralleihin kuitenkaan kuulu varsinkaan bändistä ei vihkiytyneille. Kertosäkeen stemmat ovat miellyttävät. Mitä muistan niin tällä tsipaleella oli sinkkukansi missä alaspäin syöskyvä Icarus kiitäää vääjäämätöntä loppuaan lieskat siivissään. Tämä ajatuskuva määrittää mun mielikuvitusmatkaani kappaletta kuunnellessani. Lopun soolo kuvastaa sitä että se on menoa ny.

Die with Your Boots On

Mä oon mieltänyt aina tämän hassuttelukappaleeksi. Kappaleen huippukohdat tulee 3.23 kitarastemmoissa jolloin se matalempi jynttää siinä kun Bruce rupee laulaa taas uudestaan. Tämähän on tämmöstä puhdasta rock n roll iloittelumeininkiä joten ei tässä tarvitsekaan olla mitään sen sielukkaampia soolojakaan, vaan se kelpaa että ilotellaan samoilla höngillä kun kerran rattaat tasaisen kiihtyvällä tahdilla kulkee. Ei lukeudu lempiträkkeihin hyvästä meiningistä huolimatta mutta valikoidussa tilanteissa tekee tehtävänsä oikein kiitettävästi jos intoutuu estoitta fiilistelemään sängyllä pomppien vaikka ilmakitaraa.

The Trooper

Riffi on hyvä ei mahda mitään. Matalampi stemma-osa mieltymyksiini uskollisena miellyttää. Klassikko, jota en pitkän linjan Maidenfäninä ole suostunut lukea favoritteini joukkoon. Kappaleella oli kuitenkin osansa avata portteja aikoinaan Iron Maiden maailmaan vaikken sillon tuoreilla Maiden-korvillanikaan jäänyt kuluttamaan ripiitillä. Kärsii Maiden fanien keskuudessa siitä ku se on liian klisee, itse pidän varmaankin siitä syystä tätä renkutuksena vaikken ainakaan omasta mielestäni ole sellainen ihminen joka itseisarvona lähtee kappaleen arvoa laskemaan siitä syystä että se on liian suosittu. Die Hard Nirvana fanina esimerkiksi Smells Like Teen Spirit toimii tästä hyvänä esimerkkinä, sillä rakastan sitä avoimesti.

Still Life

Saatanallisuutta jo heti kärkeen. Maiden banniin ja NOTB:n aikoihin kristityt olivat bändistä aikoinaan täysin oikeessa.
Ei vaan, tää biisi kuullostaa periaatteessa hyvältä mutta ei tää koskaan oo lähtenyt sillä tavalla hermoihin mitä voisi hienoista melodioista huolimatta kuvitella. Hyvä puoli tässä on se että ovat tajunneet pitää tämän lyhyenä eikä nykytrendiinsä uskollisena tehnyt hyvistä aineksistaan innostuneena kappaleesta monen soolon ja tarpeettoman pitkän väliosan myötä "mammuttimaista eeppistä eeposta" koska pitkät biisit ovat siististi cool. Seventh son kiertueen Maiden England keikalla säkeistöön oli pistetty syntikkaa ja se toimi hienosti.

Quest for Fire

Oikeen miellyttävä välikappale levylle. Ei tuu hekumaa mutta biisi on lyhyt ja se sopii hyvänä välihengähdyksenä. Kivat kitarastemmat ennen perus sooloja, jälleen kerran. Osaisin arvostaa Maiden kappaleita uudella tavalla jos lähtisin perehtymään sanoituksiin, kun tämä englanninkielentaitokin on parantunut. Vaatii useimmiten sanojen lukemisen vihosta tai musiikin nykykulutukseen tyylillisesti Genius lyriikkaappista. Mutta ei siitä sen enempää.

Sun and Steel

Hauska kertosäe. Renkutus, mutta ainakin sitä aivan rehellisesti. Hevosen laukkaa ja kohti uusia soturillisia vaivanloisia maileja eteenpäin samalla kun miekkaillaan vihollisen päitä irti hevosen selästä vauhdista.

To Tame a Land

Voimat loppuu kesken mitään erityistä tähän mitään sanallisesti lihallistaa. Tässä kappaleessa on monia osia ja ne tuntuvat raikkailta. Ilahduttavinta tässä kappaleessa pidemmästä kestostaan huolimatta on se että tuntuu että tämä jää hieman kesken. Soolojen jälkeen ei tule Maidenin pidempien biisien perinteistä jarruttelua ja sitten taas säkeistöön ja sitten kertsiä jälleen kerran tiskiin kaikkien niitten "lähdetäänpäs tästä nyt yhtäkkiä laukalle ja vähän sooloa vuorotellen" - jälkeen. Loppuu kappale aika pitkälti sooloihin ja tarkemmin kuin miettii niin eihän tässä ole mitään varsinaista todistettavaa kertsiäkään. Vaikka olis niin ihan sama sillä sitä mielikuvaa ei jäänyt vaan tämä tuntui jopa orastavasti mestariteokselta.


Lähdin siitä liikkeelle että en arvota kappaleita arvosanoilla, sillä jäisin kappaleita kuunnellessani vääntämään mielessäni niitä. Musiikkia on ahdasmielistä ja kapeakatseista pistää ainakaan vakavalla naamalla arvosanojen alle mutta toisaalta tilastoaspergeröinti on hauskaa, joten lätty loppuunkuunnenneltua isketään numeroita tiskiin kuitenkin:

Where Eagles Dare 4
Revelations 3,75
Flight of Icarus 4
Die with Your Boots On 3,25
The Trooper 2,75
Still Life 3
Quest of Fire 2,5
Sun and Steel 2,5
To Tame a Land 4

Keskiarvo: 3,3

[On the worlds hands]

Levyarvostelut saa jatkoa puolen vuoden tauon jälkeen, yli puolivälin krouvin ollaan päästy ja tästä albumit joitain poikkeuksia lukuunottamatta vain kovenee. Vuorossa tällä kertaa alkaneena vuotena nelikymppisiään juhlistava ehta klassikko eli nasevasti nimetty Piece of Mind. Valitettavasti ei kuitenkaan pauhaa autenttisesti vinyylissä tai cd-soittimessa vaan suoratoistopalvelun kautta nostellaan pistekylttejä. Suvaittakoon se nyt kun levy on tullut syksyn ja alkutalven mittaan kuunneltua muutaman kerran, ja aika vahva pohja siellä taustalla löytyy. Jätetään alkujuonto kuitenkin tähän ja mennään itse asiaan.

Ei varmaan levyn arvolle sopivaa massiivista litaniaa tule raapusteltua, mutta yritetään panostaa edes hieman. Pakko varmaan käyttää Rautaneito-kirjaa apuna, mutta yritän pitää minimissä ettei täysin plagioinniksi mene. Lyhyt pohjustus paikallaan vaikka tuttuahan se monille on, eli levynteon alla sattui jälleen kerran miehistönvaihdos, kun nyt jo edesmennyt Clive Burr siirrettiin syrjään liiallisen juhlinnan takia, ja tilalle pyydettiin ilman koesoittoa ainakin neljä kertaa sekopäisempi bailaaja, lahjat niin huumorin saralla kuin pönttöjen paukuttelussa omaava Nicko McBrain. Bändi lähti heti vuodenvaihteen 1982-83 jälkeen Jerseyn saarille kirjoittamaan uutta albumia itselleen kokonaan vuokraamaan hotelliin, jossa materiaali syntyi varsin nopeassa tahdissa. Tämän jälkeen levy purkitettiin Bahamassa ja se julkaistiin toukokuun puolivälissä. Otetaan nyt lyhyt katsaus biisimateriaaliin:

Steve Harrisin yksinkirjoittama räväkkä Where Eagles Dare avaa levyn legendaarisella rumpuintrolla, joka oli alunperin noin parinkymmenen sekunnin mittainen soolo. Sitä kuitenkin muokattiin ja lopputulos on kuultavissa. Massiivisen riffin saatellessa itseään kohti Bruce Dickinsonin vaikuttavaa tulkintaa huomio kiinnittyy todella tymäkäksi miksattuun bassoon, volyymi ja soundi lähes yhtä erottuva kuin kitaroissa, mikä lienee yksi syy siihen miksi basisti Harris tämän levyn niin korkealle rankkaa. Biisi jyllää armotta koko kuuden minuutin edestä sisältäen muutamia näppäriä melodioita, harmonioita, napakan soolon sekä konekivääriefektin, samannimiseen sotaromaaniin ja elokuvaan biisi kun pohjautuu. McBrain totesi, etteihän kykene veivaamaan moista veisua livenä, luonnollisesti kappale avasi jokaikisen World Piece -kiertueen (ovelasti nimetty tämäkin) keikan.

Eipä taso avauksesta ainakaan putoa, kun seuraavaksi ääniraita johdattelee kuulijan Revelations -nimisen klassikon maailmoihin, sellaisiin maailmoihin joista sopii kyseenalaistaa miten Bruce tämän on väsännyt ilman aineiden vaikutusta, mutta niin vain teen voimalla tämäkin on kyhätty. Sanoitukset, joissa myös Raamattua on lainattu, ovat sen verran monimutkaiset etten edes yritä niitä tässä lähteä avaamaan. Pääideana kai uskontojen haittaava vaikutus ihmisen ajattelulle. Sävellyksellisesti biisi on ehtaa Maidenia nostatuksineen, huudatusosioineen, eteenpäin junan lailla jylläävine riffeineen ja monimutkaisine sooloineen. Biisi ehkä kärsii seuraavana vuorossa olevan Flight of Icarus -singlen tavoin hitaahkosta temmosta, joka pääsee todellisiin oikeuksiinsa vasta livetilanteessa. Icarus on Dickinsonin ja kitaristi Adrian Smithin aivan ensimmäisiä yhteistöitä, simppeli mutta toimiva musiikki on Smithin käsialaa, kun taas alkuperäistä muinauskreikkalaista legendaa hieman poikkeavista sanoituksista vastaa Dickinson. Työnjako, joka osaltaan oli sementoimassa yhtyeen asemaa 80-luvun rock-skenessä. Klassikko, joka ei ole päässyt kulumaan, sillä kappale otettiin mukaan vasta hetki sitten päättyneelle Legacy-kiertueelle yli kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen.

Seuraava vuorossa oleva Die With Your Boots On on myös toimiva livebiisi ja jatkaa levyn todella kovaa tasoa. Voisi verrata seiväshyppyfinaaliin, jossa edellinen kappale tekee suut auki loksauttavan tuloksen, jota seuraava parantaa sentillä. Kappaleen sanoma on selvä: älä elä pelossa sillä et voi vaikuttaa suurimpaan osaan maailmalla tapahtuvista asioista. Kappaleen teossa Dickinsonin ja Smithin lisäksi mukana oleva Harris on myöntänyt rakastavansa biisin soittamista livenä. Pitäisi varmaan opetella soittamaan bassolla, sillä hauskalta se kuulostaakin erilaisine kappaleen rakennetta rikastuttavine jippoineen sekä poljentoineen. Mutta seuraavassa biisissä hauskuus on kaukana ainakin sanoitusten osalta, ei sillä että ne kukkia ja ilmapalloja olisivat tuossakaan olleet, mutta ikiklassikko The Trooper kertoo 1800-luvun puolenvälin paikkeilla käydystä Blaklavin taistelusta. Biisistä voisi nostaa esiin lukemattoman monta eri asiaa, mutta ehkä se sanoitusten tulkinta joka Dickinsonin keuhkoista sikiää antoi lopullisen sysäyksen biisin kuolemattomalle klassikkostatukselle, niin kulunut kuin onkin. Tämän biisin tietää suurinpiirtein kaikki, vaikkei raskaasta rokista pitäisi lainkaan. Tästä voimaa ukrainalaisille venakkojen pieksämiseen.

Helmet senkuin jatkuvat, melodinen, upea ja kaunis Still Life rauhoittaa menon ja tunnelman ensimmäistä kertaa ja päästää kuuntelemaan melkoista korvakarkkia, en tosin kyllä puhu puhutusta introsta. Tämä ja albumin päättävä To Tame A Land ovat molemmat tietynlaisia sukulaissieluja keskenään, albumin ainoat biisit joissa päästään välillä ihastelemaan sitä, ettei raskaan rokin tarvitse olla tulitusta ja kirveellä mäiskintää ollakseen kaunista. Molemmissa sanoitus nostaa jälleen kerran kappaleen arvoa, etenkin päätöskappaleen osalta taas liian monimutkaista settiä meikäläisen aivokapasiteetille. Sitä se taisi olla myös Frank Herbertille, joka paljasti ahdasmielisyytensä rokkariporukan "hypittyä hänen nenilleen". Ne tietää jotka tietää.

Biisien väliin putoavat väliinputoajat Quest For Fire sekä Sun and Steel eivät puolestaan kummempia tuntemuksia aiheuta, mutta olisihan se jo mahdoton paikka ollut, että yhdeksän biisin pitkäsoitto olisi kantanut pilivissä aivan koko pituudeltaan. Tosin Quest edustaa ja sisältää surullisenkuuluisaa dinosaurus-sanoitus-lapsustaan lukuunottamatta sävellyksellisesti jalkaa paikoin vipattavaa menoa.

Tämmöistä tällä kertaa, levyn arvolle sopivaa juttua ei nyt irronnut, mutta ei tämä niin vakavaa ole. Piti tehdä jo yli kymmenen vuotta sitten, eli saatiinpa viimeinin pakettiin ja se lie pääasia. Mitäpä sitä aina väkisin jotain sisäsiittoisia viisauksia jauhamaan, antaa levyn puhua puolestaan. Pahoittelen epäloogisuuksia joita tämä varmasti sisältää, mutta krapula hellittää, elämä ja Ukraina voittaa. Hyvää uutta vuotta. Loppuun vielä taulukko, olkaapa hyvä.

Sen vielä sanon, että muutan omia sääntöjäni siten, että tasatilanteessa ratkaisee se, kummalla levyllä enemmän täyden viiden pisteen arvosta olevia biisejä ja niin edespäin, saattaa siis joidenkin levyjen järjestys muuttua kesken kaiken.

Where Eagles Dare 4,5
Revelations 4,5
Flight of Icarus 4,25
DIe With Your Boots On 3,75
The Trooper 5
Still Life 4,25
Quest For Fire 3,25
Sun and Steel 2
To Tame A Land 4

= 3,94 eli kärki ei vieläkään vaihtunut. Huomattavasti tasaisempi kuin Beast, mutta ehkä se kirkkain taso on siellä vielä puoli tuumaa kovempi. No, ei huonolle hävinnyt.

1. The Number of the Beast: 4
2. Piece of Mind 3,94
3. Seventh Son of a Seventh Son 3,78
4. Killers: 3,5
5. Iron Maiden: 3,5
6. Dance of Death 3,5
7. Fear of the Dark 3,25
8. Virtual XI 3,18
9. No Prayer For The Dying 3,15
10. The Final Frontier 2,85

[Dino]

Soundissa pitkä juttu Piece of Mindin tiimoilta. Muistan, kun luin tuon paperilehdestä 40 vuotta sitten. Kirjoittajana Juho Juntunen, jota ei mainita. Yllätys…

https://www.soundi.fi/jutut/kun-iron-ma ... ertueelta/