The Final Frontier albumikeskustelu

[IndianaJones]

Ihan mielenkiintoisia nuo studiopäiväkirjamerkinnät. Jotenkin vahvistivat sitä tunnetta, että uutukainen on hivenen vasemmalla kädellä purkitettu, kun enemmän tuntui olevan "syödään ulkona"-päiviä kun oikeata työntekoa. Eipä kauheasti ole studiotyöskentelystä omakohtaisia kokemuksia, mutta jotenkin tuosta hivenen paistoi läpi semmoinen kunhan nyt saadaan rykästyä nauhalle-asenne. Ja taas ollaan masterointi jätetty välistä, eikä Adriania kuunneltu vaikka mies miten tahtoi hieman kaikua lisätä tiettyihin juttuihin. Olisikohan tämä tukkinut levyä entisestään, vai olisikohan tuo tuonut edes vähän tilantuntua albumille?

Kaipa tuosta osaavat enemmän sanoa he, jotka ovat enemmän kuin parin demon äänityksissä olleet.

[Imperator]

88

[Jerky]

Muutama asia mitkä päiväkirjassa kiinnittivät huomiotani.

Vaikutti siltä että ainakin "The Man Who Will Be KIng" ja When the Wild Wind Blows" piiseissä osia on leikkailtu ja liimailtu eli piisejä ei ole alunperin soitettu juuri niin kuin lopullisessa piisissä kuullaan. Kitaroita sitten on soitettu päälle, joten liitoksia ei tietenkään erota (ainakaan helposti), vaikka klikkiä eivät tietääkseni käytäkään.

"Mother of Mercyssä" ilmeisesti Brucen laulumelodiaa on muutettu jollain melodynella tai autotunella vastaamaan Steven käsitystä siitä mikä sen piti olla. Ainakaan piisiin ei enää päiväkirjan mukaan palata laulun merkeissä.

Steve aika tylysti tyrmää Adrianin ideat. Tuskinpa Kevin ainakaan niitä kiistoja ylidramatisoi päiväkirjassaan. Lieneekö vieläkin jotain pahaa verta H:n aikanaan bändistä lähdön takia. Ilmeisesti Dave ja Janick ei pahemmin ole kiinnostuneita kuin omista soitoistaan.

Vaikutti että Kevin olisi yrittänyt saada Brucen laulamaan vähän alempaa ja Adrian levylle enemmän tilan tuntua. Varmaan Steve myös on se joka on vastustanut taustalauluja. Pientä ristiriitaa sen rehellisen kuivan garagesoundin ja sitten toisaalta piisien osien montteerauksen ja laulumelodioiden tunettamisen kanssa.

Summa summarum. Levy olisi luultavasti vielä parempi jos Steve ei olisi niin kauhea diktaattori bändissä.

[Summerganon]

Steve aika tylysti tyrmää Adrianin ideat. Tuskinpa Kevin ainakaan niitä kiistoja ylidramatisoi päiväkirjassaan. Lieneekö vieläkin jotain pahaa verta H:n aikanaan bändistä lähdön takia. Ilmeisesti Dave ja Janick ei pahemmin ole kiinnostuneita kuin omista soitoistaan.

Vaikutti että Kevin olisi yrittänyt saada Brucen laulamaan vähän alempaa ja Adrian levylle enemmän tilan tuntua. Varmaan Steve myös on se joka on vastustanut taustalauluja. Pientä ristiriitaa sen rehellisen kuivan garagesoundin ja sitten toisaalta piisien osien montteerauksen ja laulumelodioiden tunettamisen kanssa.

Summa summarum. Levy olisi luultavasti vielä parempi jos Steve ei olisi niin kauhea diktaattori bändissä.

Jep. Ikävä sanoa tällaista niinkni mahtavasta säveltäjästä ja elävästä legendasta, mutta voisi se Stevekin jo vähän hellittää. Minua kiinnostaisi kuulla Steven perustelut näille ratkaisuille. Steve ei vaan ilmeisesti halua/jaksa kokeilla mitään, vaan hoitaa jutut just silleen kun ne on rutiininomaisesti totuttu hoitamaan ja eikun vaan kiertueelle.

[Rautapeto]

"Mother of Mercyssä" ilmeisesti Brucen laulumelodiaa on muutettu jollain melodynella tai autotunella vastaamaan Steven käsitystä siitä mikä sen piti olla. Ainakaan piisiin ei enää päiväkirjan mukaan palata laulun merkeissä.

Harppaat aika pitkälle johtopäätöksessäsi. Minusta todennäköisempi selitys on se, että Bruce on laulanut sen uudelleen, mutta sitä ei vain mainita päiväkirjassa. Olisin yllättynyt, jos se olisi sataprosenttisen tarkka selostus. Toinen mahdollinen selitys on se, että se on sitten kuitenkin jätetty sellaisekseen. Ehkä Steve on muuttanut mieltään.

Minusta jonkin autotunen käyttö ei oikein istu siihen kokonaiskuvaan, jonka bändin työskentelystä on saanut. Hehän suosivat luonnollista livesoittoa virheineen päivineen. Eipä silti, onhan se kertosäe aika luonnottoman kuuloinen...

[Fender]

"Mother of Mercyssä" ilmeisesti Brucen laulumelodiaa on muutettu jollain melodynella tai autotunella vastaamaan Steven käsitystä siitä mikä sen piti olla. Ainakaan piisiin ei enää päiväkirjan mukaan palata laulun merkeissä.

Minusta jonkin autotunen käyttö ei oikein istu siihen kokonaiskuvaan, jonka bändin työskentelystä on saanut. Hehän suosivat luonnollista livesoittoa virheineen päivineen. Eipä silti, onhan se kertosäe aika luonnottoman kuuloinen...

Totta, mutta kyllä mun mielestä parissa kohtaa kertsiä kuulee aika selvästi että on klipeillä kikkailtu... Odotan innolla, miten Bruce toteuttaa kertsin livenä, mikäli Mother of Mercyn settiin laittavat. Ja toivottavasti laittavat.

[Lappis]

Jos se kertsi olisi livenä vedetty ineen, luulisi välissä kuuluvan Brucen keuhkojentäyttöimaisu. Nythän se vetää täysillä hapeilla koko ajan, mikä tuskin onnistuu edes Brucelta noilla korkeuksilla ilman happitäydennystä.
Laittaisin rahat likoon, että joka kiskaisu on erikseen laulettu, saa rauhassa täydentää keuhkot.

[Rautapeto]

^ Niin, siinä on takuulla liimattu erillisiä ottoja yhteen. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka laulumelodian muokkaamiseen jollain ohjelmalla - mikäli ymmärsin Jerkyn aikaisempaa väitettä sinnepäinkään oikein.

[Jerky]

^ Niin, siinä on takuulla liimattu erillisiä ottoja yhteen. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka laulumelodian muokkaamiseen jollain ohjelmalla - mikäli ymmärsin Jerkyn aikaisempaa väitettä sinnepäinkään oikein.

Melko lailla mielipidekysymys, onko niissä nyt niin hirveää eroa noin niin kuin eettiseltä kannalta. Olisin toivonut että nimenomaan siitä kertsistä olisi vähän paremman kuuloinen edes tehty jos piti kikkailemaan alkaa. On se levy silti hyvä.

[HikiNeito]

Jepjep, Adrianhan on tunnetusti aina kiinnittänyt huomiota soundeihin ja tuo helvetin Vääpeli Harris olis voinut kerrankin kuunnella Kovasti tullut mietittyä, että mikä levyn soundissa on vikana, mutta tosiaan se on tuo ilmavuuden ja "eeppisyyden" tuntu. Nyt kaikki on tommosessa tiukassa ja hieman tukkosessa läjässä mistä ei erota kunnolla kaikkea.
Jälleen pakko sanoa että Dance of Deathilla tämä "eeppisyys" onnistu erittäin hyvin, mielestäni parhaat 2000-luvun soundit sillä levyllä. Tottahan se että rytmikitarat puuroutu ja rumpusoundi ei paras ole, mutta levyn puhtaat soundit, kitaraharmoniat ja yleissoundi on niin perhanan hyvän kuulosta että ei haittaa.

Eli raakana jälleen ulos ilman mitään masterointia tai EQ:ta... No mikäs siinä. Kaippa tääkin levy 10 vuoden jälkeen julkastaan re-masteroituna

[Salamalla ratsastaja]

Levyä tuli tietysti parilla ekalla viikolla luukutettua jatkuvasti. Nyt pienen tauon jälkeen, reilu kuukausi levyn ilmestymisen jälkeen otin sen analyyttiseen kuunteluun ja luulenpa että vakaa mielipide on jo jotakuinkin muodostunut. Ensimmäisillä kuunteluilla (ja vielä tällä viimeisimmälläkin) levy vaikuttaa kokonaisuutena ennenkaikkea tasaisen tappavalta. Eipä tästä juuri pahaa sanottavaa vieläkään löydy, mutta ajattelin kuitenkin tehdä biisikohtaisen arvostelun.

Satellite 15 oli ekalla kuuntelulla varsinainen "WTF moment". No, aikaa myötä olen oppinut pitämään tästä nimenomaan erilaisena introna. Jos tämä olisi ollut täysin erillinen Final Frontierista, olisin varmaan rankannut huonoksi biisiksi. Suoraan tästä starttaava Final Frontier jatkaa lyriikallisesti ihan samaa tarinaa, joten loogisestihan nämä ovat yhtä biisiä. Biisinähän tämä ei ole mikään kummoinen veto, varsinkaan Maidenilta. Kuitenkin ihan näin alkuun mukavan kevyt ja helposti sulava pala. 3

Itse tykkään El Doradon alusta kovasti. Aina jaksetaan valittaa niistä joka biisissä olevista hitaista introista ja kerrankin kun biisi alkaa tämmöisellä epätyypillisellä rämistelyllä, niin kuraa vaan niskaan . Albumia odotellessa tämä biisi iski lujaa, enkä kyllä voi sanoa että olisi teräänsä menettänyt. Aivan mainio lyriikka ja ainoa pieni nipottamisen aihe voisi olla nuo soolot joihin tässä biisissä olisi ovitu panostaa enemmänkin... 4

Mother of Mercy saakiin sitten kunnian olla totaalinen pankinräjäyttäjä. Upea alku joka kasvaa hienojen laulumelodioiden siivittelemänä apokalyptisen upeaan kertsiin. Lyriikoiltaan aika tuttua kamaa. Samanlaisia teemojahan käsiteltiin varsinkin X-Factorilla paljon. Ei siinä mitään, kyllä Harrisin sotakuvailut aina toimii ja varsinkin tässä tukee sävellystä hyvin. Loppuosa myös silkkaa mahtavuutta! 5

Coming Homesta oli alkuun varsin ristiriitaiset fiilikset. Ekoilla kuunteluilla fiilis oli vähän tyyliä "plääh, tämmönen väkisinväännetty levyn slovari". No, kyllähän sitä kuunteluiden myötä aloin lämmetä tällekin. Upeat soolot ja tunnelmallinen lyriikka, jonka Bruce tulkitsee myöskin hienosti. 4,5

The Alchemist, valitettavasti levyn ainoa 4min vauhtipala. Tästä aiheesta on kyllä puhuttu niin yltiömäisesti etten sen enempää sano kuin että tämän tasoisia 4min biisejä voisi olla Maidenin 2000-luvun tuotannossa jokunen enemmänkin. Hienot tuplakitaramelodiat ja Janick vetää hienot soolot. Lyriikka ei tarjoa minulle mitään, mutta ei tässä kohtaa vaikuta pisteytykseen. 4,5

Isle of Avalon aloittaakin sitten eeppisten teosten suoran. Tämä avautui niistä teoksista ehkäpä kaikkein hitaiten. Mukava alkumelodia pistää väreet selkäpiissä kulkemaan juuri sopivasti. Melodia ei kuitenkaan kestä lähes kolmea minuuttia niinkuin se biisissä on. "I can hear you" kohta johdattelee hienosti säkeistöihin, jotka ovat kuitnekin vähän turhan sekalaisesti läntätty peräkkäin minun makuuni. Soolokohdassa on hieno jamittelufiilis, tykkään. Sitten taas säkeistöä ja loppuun vielä komeaa kitaramelodiaa. Biisin kaikki osat ovat hienoja, mutta kokonaisuus on vähän turhan sekava. 4

Starblind nousi ensikuuntelulla suosikikseni levyltä. Upea tunnelmallinen alku ja hämärät lyriikat. Joitain tuntuu kummasti häiritsevän tuo rumpukomppi. Itse en ole moista ilmiötä huomannut. Kertsi on tarttuvinta laatua ja soolon jälkeinen melodia aivan upea. Voin vain unelmoida mitä tämä biisi olisi livenä... 5

The Talisman oli myös ensimmäisiä suosikkejani. Hieno akustinen alku ja Bruce tulkitsee hienosti. Tasaisen junttaavalla laukkariffillä lähtee biisi kiitoon ja vokaaleissa on kyllä fiilistä! Hienoja melodioita ja biisi pysyy kasassa. Soolo nyt ei todellakaan ehkä ole sielät ihmeellisimmästä päästä, mutta mielestäni se ei enää haittaa biisin hienoa fiilistä. Mahtavaa! 5

The Man Who Would Be King. Huh, kesti jonkin aikaa, että tämä avautui kunnolla, mutta nykyään ansaitsee parhaan biisin tittelin tällä levyllä. Kuten joku tuolla ylempänä totesikin "Murray teki sen taas". Upea alku joka kasvaa hienosti nerokkaan melodian myötä säkeistöjen kautta upeaan kertsiin. Tykkään kovasti soolo-osan jamihengestä. Ja loppuun vielä odottamaton komea outro. 5

When The Wild Wind Blows oli pitkään mielestäni yliarvostettu biisi. Kiva melodiateema kantaa suuren osan biisistä. Jopa siihen pisteeseen että kyllästyminen alkaa pikkuhiljaa hiipiä kuvioihin. Perus-Harristahan tämä on. Jännä juttu, mutta itse en osaa arvostaa tätä edellä olevien mestariteosten joukkoon. Johtuisikohan sitten juurikin siitä ehkä jopa vähän liiankin perus-Harrismaisuudesta. Vähän liiankin kliseiset tuuliefektit olisi voinut ottaa alusta ja lopusta pois . No, joka tapauksessa päättää levyn hyvään yleisfiilikseen. 4,5

Biisien keskiarvo tarjoaa vahvaa 4,45:ttä. Ehdottoman hieno albumikokonaisuus, joka todistaa, että Maiden on vielä voimissaan. TMWWBKn perusteella ainakin olisin toivonut Murraylta lisääkin sävellyspanosta. Smithiä taas on vaihteeksi kohtuullisen paljon, peräti kuudessa biisissä. Ja kehaisenpa vielä, että Maidenin 2000-luvun parhaalta soundaava levy.

4,5/5

[Varjis]

Kun Salamalla Ratsastaja uskalsi laittaa albumin arvosteltavaksi, niin nyt uskallan minäkin. Nyt heitän sitten lopulliset ''syvälliset'' arvioni kehiin, ja kolutaanpas tämä uskomattoman hieno lätty läpikotaisin...

Aluksi sanon sen verran, että oli tosiaan ensimmäinen Maidenin studioalbumi 'tosifaniuteni' -aikana, ja tätä odotin kyllä innolla. Julkaisupäivänä kiisin koulun loppumisen jälkeen Porin keskustaan, Sokoksen hyllylle josta nappasin sitten Mission Edition -metalliboksin itselleni .

1. Satellite 15... The Final Frontier
Kun kuuntelin albumin perjantai-yönä Radio Rockin Keskiyön Ensisoitosta, ensireaktio oli (yllekirjoittaneen tyyliin), että onpas erikoinen intro. Nykyään tykkään kovasti. Hieno kaoottinen ja vähän pelottavakin tunnelma, ja Bruce laulaa upeasti heti alun I try to call the Earth's command! kiekaisusta asti. Ainoa miinus tulee siitä ettei sovi yhtään loistavan nimibiisi The Final Frontierin kanssa yhteen. Nimibiisi onkin oikeaa Maiden ilotulitusta. Yksinkertainen, nerokas kitarariffi riittää hyvin, ja varsinkin saundien ollessa näin täydelliset, vahvat kitarat. Brucen ja kitaroiden säkeiden vuorottelu on upea ajatus, ja Bruce näyttää että yli 50-vuotiaana hänen äänessään on edelleen voimaa ja tunnetta. Kertosäe on vähän yksitoikkoinen toistoineen, mutta Murrayn killeri-tilusoolo korvaa kyllä tämän. Lopussa ehkä vähän turhaa hokemista, mutta Maiden on avannut uusimman lättynsä kuitenkin tyylillä. 4

2. El Dorado
Kiva chrash-intro, jatkuu suoraan The Final Frontierista. Parasta tässä biisissä on ilman muuta Steven jatkuva bassottelu melkein läpi kappaleen, rakastan tuota pomppivaa bassoa! Adrian heittää sisään pari perussointua, ja kohta ollaan täydessä vauhdissa. Huippuhauska rytmi, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Brucen laulu on tällä kertaa 'lausuvaa'. I'm a jester with no tears kohtaan olisi voinut keksiä taustalle ehkä paremmankin riffin, mutta menee se hyvin näinkin. Kertsissä on voimaa ja Bruce vetelee äänensä äärirajoilla. Bridge alkaa hienosti Nickon rummuilla. Soolot ovat pieni pettymys, mutta Gersin viimeinen soolo on ihan hyvä. Sen jälkeen kuullaan taas Steven basson kolinaa, ja kertsi ja säkeet lauletaan vielä pariin kertaan. Bruce loihtinut biisiin erittäin hyvät sanat! 4

3. Mother Of Mercy
Tämä biisi ihmetyttää minua sillä, että kun niin moni on sitä kehunut, mikä siinä on niin hyvää? Ei sillä että MOM olisi huono, vaan että kun minusta tämä on ehkä levyn heikoin biisi. Nyt jotkut sanovat minun olevan päästäni vialla. No, katsotaanpa nyt...
Kappale alkaa hyvällä melodialla, ja Bruce alkaa kertoa tarinaa sodasta. Parasta Brucea kenties koko levyllä kuullaan kuitenkin kohdassa why are we here ja niin edespäin, Bruce vetää kyllä tunteella! Tämän jälkeen Brucen laulussa alkaa olla enemmän voimaa, ja pian Nicko puuttuu peliin, ja tulee hyvää kitaroiden ja rumpujen yhteissoittoa. Pian ollaankin jo vauhdissa, ja saavumme pre-chorukseen, joka on mielestäni yksi biisin parhaita kohtia Brucen laulun ansiosta. Kertsi on hyvä ja siinä on voimaa, vaikka Bruce laulaakin todella korkealta. Tämän jälkeinen bridge-kohta on loistava, ja sen pohjalta alkavan soolo. Soolon loputtua mennään taas säe, pre-chorus, kertsi linjaa, ja biisi lopetetaan lopputykitykseen Brucen laulaessa pari hyvää riimiä ja kuin seinään. En ymmärrä mikä tässä mättää, onhan tämä loistava biisi, mutta jotenkin minulla jäänyt vähän muiden varjoon. Annan kuitenkin 4-.

4. Coming Home
Loistava slovari. Hieno intro, ja Bruce alkaa laulaa todella kauniisti, 3 Amigosin näppäillessä kitaroita taustalla. Pian alkava pre-chorus on aivan huikea, Bruce laulaa aivan loistavasti ja todella tunteella. Kertsi jatkaa samalla linjalla Brucen laulun osalta, ja muu bändikin on mukana hyvin. Soolot ovat levyn parhaimmistoa, ne sopivat hienosti tunnelmaan. Biisin lopussa on kertsin toistoa, ja lopetetaan hienon intron toistoon. Bruce on loihtinut jälleen huippuhyvät sanat, ja aihekin on ihan hyvä. Tämä pesee AMOLADin Out Of The Shadowsinkin. 4

5. The Alchemist
Ja sitten mentiin. Man On The Edge kakkonen kertoo kyllä mielenkiintoisen tarinan tohtori Dee:stä ja Edward Kellystä. Hyvä tuplakitaramelodia introssa, ja säkeet ovat kyllä huiman vauhdikkaita sisältäen tosi hyvän riffin ja Brucen laulaessa omasta mielestäni jotenkin vähän samaan tyyliin kuin NPFTD-FOTD aikana. Pre-chorus on aivan loistava. Taustalla rullaavat kitarat käyttävät niitä Maidenille tuttuja sointuja, ja niitä pyöritellään tosi hyvin. Brucen laulu I am the master of the tides on hyvää, ja kertsissäkin käytetään hyvää kitaramelodiaa. Gersiltä hyvä soolo, ja sen jälkeen tuleekin tähän mennessä albumin paras kitaramelodia! Bruce laulaa kertsiä vielä pari kertaa lopussa ja huippunopea The Alchemist saa finaalinsa MOMin tapaan aivan äkkiseltään Nickon rumpuihin. Brucelta taas ihan hyvät sanat, ja vauhtia piisaa! 4,5

6. Isle Of Avalon
Ja sitten jättimäiseen loppuviisikkoon! Sen avaa Smithin ja Harrisin loistava Avalonin saari. Smith on luonut kerrassaan hienon kitara-intron, joka tosiaan tuo mieleen ihan Seventh Son of a Seventh Sonin kaltaisen väliosan. Tunnelma on täydellinen, eikä halua muuta kuin laittaa silmät kiinni ja antaa mielen viedä sumuiselle Avalonin saarelle, johon muuten legendan mukaan on haudattu kuningas Arthur (en tiedä lunttasinko tämän joskus tältä foorumilta, mutta älkää siihen puuttuko! ). Brucen hiljainen laulu tuo kylmätkin väreet iholle. Laulun voiman kasvaessa tunnelmakin kasvaa, ja pian tulee pari Nickon rummun iskua, ja lopulta bassorummutkin saadaan mukaan, ja tunnelma vain kasvaa, kunnes Bruce kiekaisee yhtäkkiä I can hear you!, can you hear me?, ja Maiden hyppää aivan mielettömän voimakkaaseen ja upeaan kertsiin, kitaroiden vallin murskatessa kaiken, ja Brucen laulaessa parastaan. Tämän haluaisi jatkuvan pidempäänkin. Tämän jälkeinen I hear her crying jne. pilaa vähän kertsin pursuavaa tunnelmaa, mutta sen jälkeen alkava break-kohta on täynnä AMOLAD tyylistä synkkyyttä ja voimaa. Jännitys kasvaa, ja ensimmäinen (hyvä) soolo saadaan kehiin. Tämän jälkeinen jammailukohta on vähän erikoinen, mutta ei meinaa mitään, sekin on loistava. Sen loppuun tuleva, Mother Earth, I can hear you -kohtaan johdatteleva kitaranousukin on tuttua Maiden-laatua. Kuulemme jälleen Adrianin fantastisen intromelodian. Bruce laulaa taas, ja pääsemme uudestaan nauttimaan uskomattomasta kertsistä. Sen perään soitetaan vielä loistava No More Lies -tyyppinen kitaramelodia, ja Bruce laulaa kertsiä iloisesti uusilla sanoilla, ja sen taustalle toistetaan vielä tuo uskomaton melodia. Loppuun laitetaan vielä I hear her crying kohtaa, ja Bruce laulaa siihenkin uudet sanat. Biisi lopetetaan uskomattoman komeasti Brucen lost souls on the Isle of the dead -venytykseen. Ehdottomasti ja yksinkertaisesti Maidenin paras 9-minuuttinen? KYLLÄ, TÄSSÄ ON KAIKKI! Tämän haluan kuulla Olympiastadionilla! 5+
Ei hitto mitkä kiksit sain äsken kun kuuntelin...

7. Starblind
Maagisen Isle Of Avalonin jälkeen kuulemme Starblindin, hieno hiljainen intro, ja Brucen kauniit sanat luovat hyvin tunnelmaa, kunnes hyvä kitarariffi astuu kehään, ja pian Bruce laulaa loistavasti kitaran yhteistyöllä, kitaroiden vaihtaessa todella hienosti sävelkorkeutta välillä. Pre-choruksessa Bruce laulaa todella upeasti, eikä varsinaisessa kertsissäkään miehen laulussa ole mitään vikaa. Kitarat ovat siinäkin hyvät. 4 minuutin kohdalla tuleekin pysähdys, ja loistava kitarariffi rikkoo hiljaisuuden. Pääsemme nauttimaan myös sooloista, ja näistä varsinkin jälkimmäinen (liekö Adrianin?) on hyvä, kunnes Maiden heittää kehään aivan upean kitaramelodian, joka tuo biisin nimeen mukaan kyllä mieleen tähdet taivaalta. Jälleen pysähdys, ja intromelodiaa kuullaan pienen kitarafillin kanssa, kunnes Nickon rummut tulevat hiljaisuudesta ja pian mennään perussäkeessä Brucen hienojen sanojen mukana. Jälleen pre-chorus ja kertsi, joka kuullaan nyt kahdesti, eri sanoilla. Lopetus on ehkä vähän outo, muttei lainkaan huono tapa.
Aluksi pidin tätä biisiä levyn huonoimpana, mutta miksi aina arvostellessa mielipiteeni muuttuvat? Nyt tämäkin hipoi jo täydellisyyttä! 5-

8. The Talisman
Gersin akustinen intro on hyvä, onneksi vain noin 2minuuttinen, eli ei The Legacyä. Bruce alkaa heittää kehiin sanoja, ja näin mennään noin 2 minuuttiin saakka, kunnes... hui saakeli oikeesti, kun pelästyin ekalla kerralla kuunnellessani Aivan mieletön jyräriffi, ja Bruce kiekaisee kyllä ihan mielettömän korkealta RIIIIDING THE WAVES!!. Pian tulevassa (oisko pre-chorus?) kohdassa tahti vähän rauhoittuu, ja Brucekin laulaa siinä 'normaalimmin' ja hyvin, kunnes kohta mennään taas jyräriffillä, ja toisen kerran jälkeen onkin sitten mestarillisen kitaramelodian vuoro, siinä on tunnetta, ja se on juuri sopivan pitkä. Tykkään! Bruce laulaa jälleen pari säettä, kunnes pääsemme vihdoin nauttimaan Talismaanin kertosäkeestä, jonka Bruce vetää kyllä ihan pirun komeasti. En voi vain ymmärtää miten 52-vuotias voi laulaa noin uskomattomasti nuotilleen oikein. WEEESTWAAAARD THE TIIIIIIDE!! Tämän jälkeen tuleva väliosa on myös ihan hyvä, ja varsinkin sen jälkeen tuleva pieni kitara... noh... leikittely. Bruce laulaa taas pari riviä, ja sitä ***** hienoa kitaramelodiaa fiilistellään taas. Pian Bruce päästetään taas irti laulamaan kertsiä, ja lopuksi mies laulaa sen vielä loput upeasti matalammalta. Lopetetaan upeasti. Mutta nyt kuunnellessani huomasin: MISSÄ KETUSSA OLI SOOLOT?? Vai oliko väliosassa se vibralla revittely soolo? Kai se oli joku Gersin live-Sanctuaryn soolon tyylinen No, Maiden näytti että hienon biisin voi tehdä ilman soolojakin. 5-

9. The Man Who Would Be King
Ja Murraylta tuttuun tyyliin 1 kappale, ja tämähän oli 1 biisi joka minulle aukeni koko levyltä. Intromelodia on hieno, ja Bruce laulaa kauniisti. Hoping he can be saved... kohdan jälkeen on taas hiljaista, ja kuin yhtäkkiä kitarat jysähtävät Nickon rumpujen mukana ilmoille, ilmeisesti Daveyn tiluttaessa jotain hienosti taustalla. Pian alkaa Nicko käyttää koko valtavaa settiään, ja heittää hyviä rumpufillejä, kunnes pian rummut feidataan sisään, ja sitten Maiden iskee sisään täydellisen kitarariffin: 'oi jumalausti', sanoin vain itsekseni kun kuuntelin Keskiyön Ensisoitosta. Bruce laulaa myös jotenkin tunteella niin 'alakuloisesti', että yhdistelmä on täydellinen. Rytmikin on mitä parhain, eikä täydellisyyttä uhmaa yhtään pre-choruksenkaan loistava meno, jonka taustalla Davey ilmeisesti taas tiluttaa. Kaiken kruunaa aivan loistavat sanat, jotka lienevät Harrisin käsialaa. Kertsissä on voimaa, ja Bruce laulaa sen upeasti. Kokonaisuutta pilaa kuitenkin vähän erikoinen väliosa, joka on vähän ristiriidassa kappaleen muiden osien kanssa, mutta on sekin sen verran kuumaa tavaraa, ettei haittaa yhtään. Hyvät soolot, ja Nickon komppi on hyvä. Sen lopuksi johdatellaan vielä hyvin takaisin säkeisiin, joissa meno on edelleen yhtä railakasta kuin aluksikin. Kuulemme vielä hienoa kertsiä, ja biisi lopetetaan Brucen laulaessa hienosti kappaleen nimeä.
Tässä rupesin äsken ynnäilemään, että kuinka moni olisi uskonut yli 50-vuotiaiden hevilegendojen tekevän vielä tälläisen biisin? Annan arvosanaksi tietysti 5, mutta tämä ei ollut vielä tässä!

10. When The Wild Wind Blows
Instant-klassikko. Ei sitä voi kiistää, eikä muuta voi sanoa. Harris on saanut aikaan taas sellaisen tekeleen, että siitä tullaan puhumaan vielä vuosia eteenpäin.
Tuulenvire kappaleen nimen mukaan, vie meidät hienoon intromelodiaan, jonka jälkeen alkaa aivan uskomattoman kaunis ja herkkä melodia, jonka ansiota tämän biisin menestys ja suosio suurimmaksi osaksi ymmärtääkseni on. Eikä syyttä. Melodia jatkuu pitkään ja Brucen laulaessa samaa tahtia. Steven basso ja taustan kitarat tekevät tunnelmasta täydellisen. Ja sitten jysähtää.
Bruce kiekaisee alun aivan uskomattoman kauniille osalle, melodia jatkuu kirkkaampana ja iloisempana kuin aiemmin, Maiden kierrättää 4 soinnun ilosanomaansa, ja Bruce laulaa parhaiten koskaan, ja jos ei niin ainakin 2000-luvulla. Tämän jälkeen tulee hieno väliosa, johon Steve on kehitellyt myös hyvän melodian, ja sen jälkeen kuullaankin ensimmäinen soolo, joka on myös hyvä. Ja kuten biisin 'mainoslauseessa' sanottiin, täynnä melodioita, niin tässä tuleekin se kaikkein iloisin. Uskomattoman iloinen ja monipuolinen, n. 5 minuutin kohdalla tuleva melodia jatkuu toisen soolon taustallakin, ja sen perään Maiden tykittää riemukkaasti kitaroiden ja rumpujen upean yhdistelmän, taukoineen ja kaikkine täydellisyyksineen, ja vielä kuulemme samaa melodiaa uudestaan, ja uusi huippumelodia kehiin, surullinen, seuraavaan raskaaseen osaan johdatteleva melodia on myös yhtä kauneutta, kunnes kehiin heitetään raskas osa. Tässäkin todella hyvä rytmi, ja Bruce jatkaa laulamistaan upeasti. Viimeistään tässä kohtaa huomaa sanojen olevan hyvin surulliset ja koskettavat. Pian alkava kolmas soolo, ja samalla albumin viimeinen soolo on aika lailla samaa tasoa kuin muutkin levyllä, mutta seuraavasta melodiasta ei voi sanoa samaa. En voi vieläkään ymmärtää, mistä Harris on nämä kaikki melodiat keksinyt, sillä jokainen niistä on toinen toistaan kauniimpia, tämäkin... aivan uskomaton.
Lopulta päädytään taas uskomattoman intromelodian toistoon, ja klassikkomelodiaa tämän jälkeen soitetaan taas tunnelmallisesti hiljaa, kuten alussa. Bruce laulaa viimeiset rivit rytmissä melodian kanssa, ja biisi päätetään upeasti Brucen just another when the wild wind blows... riviin, ja tuulenvireet päättävät Maidenin 15. mestariteoksen.
Huomasin muuten, ettei When The Wild Wind Blowsissa ole lainkaan kertosäettä. Sellaista ei tarvittaisikaan, sillä se saisi muutenkin kunniakkaasti arvosanan 5+.



Keskiarvo: 4,525 eli 4,5.

Yhteenveto: Maiden teki sen taas. Maidenin toiseksi paras albumi omalla listallani. Ei tästä voi sanoa muuta kuin että aivan uskomaton lätty. Päätösviisikko on aivan uskomattoman kova, avaaja ja päättäjä parhaat niistä.
Kannet ovat loppujen lopuksi ihan pirun hienot. Sarjakuvamainen tosiaan, ja tykkään jotenkin muutenkin.
Okei millos seuraava lätty? Jos taso on tämä, niin odotukset on jo korkealla. Nautitaan nyt ensin kiertueet ja odotellaan nyt edes vuoteen 2012 saakka, niin aletaan silloin odottelemaan sitä uutta. UP THE IRONS!

[Ipe]

4. Coming Home
Loistava slovari. Hieno intro, ja Bruce alkaa laulaa todella kauniisti, 3 Amigosin näppäillessä kitaroita taustalla. Pian alkava pre-chorus on aivan huikea, Bruce laulaa aivan loistavasti ja todella tunteella. Kertsi jatkaa samalla linjalla Brucen laulun osalta, ja muu bändikin on mukana hyvin. Soolot ovat levyn parhaimmistoa, ne sopivat hienosti tunnelmaan. Biisin lopussa on kertsin toistoa, ja lopetetaan hienon intron toistoon. Bruce on loihtinut jälleen huippuhyvät sanat, ja aihekin on ihan hyvä. Tämä pesee AMOLADin Out Of The Shadowsinkin. 4

Iron Maiden - A Matter of Life and Death 6. Out of the Shadows
Longest Dayn jälkeen kuullaan rauhallisempaa menoa balladimaisen Out of the Shadowsin tahtiin. Biisi alkaa hienosti rummuilla ja kitaroilla, kunnes hidas kitarariffi alkaa, jonka päälle Dickinson laulaa mukavan rauhallisesti. Kertosäe on edellisen kappaleen tapaan yhtä Brucen loistoa, korkealta ja kovaa, ja nuotilleen oikein. Jälleen rauhallinen normi säe, jonka jälkeen kertosäettä lauletaan mielessään taas silmät kiinni nauttien. Tämän jälkeen alkaa hieno kitarasoolo, ei liian nopea kappaleen tyyliin sopien, ja kertosäettä lauletaan taas. Sitten alkaa hieno interlude (?) kitaroineen, jonka jälkeen noustaan taas kauniiseen kahteen kertaan toistettuun kertosäkeeseen, ja kappale päätetään Dickinsonin sanoihin A man who casts no shadow has no soul kitaroiden soidessa taustalla. 4½

..

Albumista sen verran, että hyvin pelittää vieläkin, eikä AMOLAD -levyn tyylistä laantumista ole ollut havaittavissa. Ainoastaan Murrayn mammutti-kappaletta vieroksun edelleen. Albumin kehnoin. Säkeistöt kappaleessa todella puuduttavat ja mitäänsanomattomat, samoin kertosäe. B-puolen raitoja.

[trooper]

Albumista sen verran, että hyvin pelittää vieläkin, eikä AMOLAD -levyn tyylistä laantumista ole ollut havaittavissa. Ainoastaan Murrayn mammutti-kappaletta vieroksun edelleen. Albumin kehnoin. Säkeistöt kappaleessa todella puuduttavat ja mitäänsanomattomat, samoin kertosäe. B-puolen raitoja.

Sama täällä!

Hieno levy se on. Edelleenkin päivittäin vähintään kerran olen pyöräyttänyt kiekon läpi alusta loppuun eikä puutumista havaittavissa. TOSIN nyt täytyy jo alkaa kaivella AMOLAD esiin ja tehdä selkeä pesäero näiden kahden välille. Koska minusta tuntuu että AMOLADia parempi ei Final Frontier ole. Jos nyt jonkinlaista suosikkibiisiä FF:ltä haluaa kaivaa niin järjestys menisi kutakuinkin näin:

1/2/3 - Isle of Avalon
1/2/3 - Starblind
1/2/3 - The Talisman

4. Coming Home
5. Mother of Mercy
6. The Final Frontier
7. El Dorado
8. When the Wild Wind Blows
9. The Alchemist
10. The Man Who Would Be King

Sen huomasin, että Wind Blows vaatii ihan oikeanlaisen mielentilan/paikan/ympäristön missä se kolisee. Näinä kertoina se on ollut oma olkkari, yksin ja pikku pieruissaan. Muuten (hirvittää ihan) biisi jää mulle jonnekin taustametelin joukkoon. Steven vastaavista progepieruista (FOR THE GREATER GOOD OF GOD!) tämä jää joukon hännille. Jotenkin juostenkustun oloinen, samaa nykySteve-kaavaa noudattava ja ylipitkistä säkeistöistä kärsivä muuten varsin mallikas veisu. Siitä huolimatta ei tarjoa mitään uutta (paitsi Janickin historian huonoimman soolon).

[nickorules]

4. Coming Home
Loistava slovari. Hieno intro, ja Bruce alkaa laulaa todella kauniisti, 3 Amigosin näppäillessä kitaroita taustalla. Pian alkava pre-chorus on aivan huikea, Bruce laulaa aivan loistavasti ja todella tunteella. Kertsi jatkaa samalla linjalla Brucen laulun osalta, ja muu bändikin on mukana hyvin. Soolot ovat levyn parhaimmistoa, ne sopivat hienosti tunnelmaan. Biisin lopussa on kertsin toistoa, ja lopetetaan hienon intron toistoon. Bruce on loihtinut jälleen huippuhyvät sanat, ja aihekin on ihan hyvä. Tämä pesee AMOLADin Out Of The Shadowsinkin. 4

Iron Maiden - A Matter of Life and Death 6. Out of the Shadows
Longest Dayn jälkeen kuullaan rauhallisempaa menoa balladimaisen Out of the Shadowsin tahtiin. Biisi alkaa hienosti rummuilla ja kitaroilla, kunnes hidas kitarariffi alkaa, jonka päälle Dickinson laulaa mukavan rauhallisesti. Kertosäe on edellisen kappaleen tapaan yhtä Brucen loistoa, korkealta ja kovaa, ja nuotilleen oikein. Jälleen rauhallinen normi säe, jonka jälkeen kertosäettä lauletaan mielessään taas silmät kiinni nauttien. Tämän jälkeen alkaa hieno kitarasoolo, ei liian nopea kappaleen tyyliin sopien, ja kertosäettä lauletaan taas. Sitten alkaa hieno interlude (?) kitaroineen, jonka jälkeen noustaan taas kauniiseen kahteen kertaan toistettuun kertosäkeeseen, ja kappale päätetään Dickinsonin sanoihin A man who casts no shadow has no soul kitaroiden soidessa taustalla. 4½

No eikös tuo Varjiksen arvostelu ole jo useamman kuukauden takaa? Mielipide voi hyvinkin muuttua siinä ajassa.

[Varjis]

4. Coming Home
Loistava slovari. Hieno intro, ja Bruce alkaa laulaa todella kauniisti, 3 Amigosin näppäillessä kitaroita taustalla. Pian alkava pre-chorus on aivan huikea, Bruce laulaa aivan loistavasti ja todella tunteella. Kertsi jatkaa samalla linjalla Brucen laulun osalta, ja muu bändikin on mukana hyvin. Soolot ovat levyn parhaimmistoa, ne sopivat hienosti tunnelmaan. Biisin lopussa on kertsin toistoa, ja lopetetaan hienon intron toistoon. Bruce on loihtinut jälleen huippuhyvät sanat, ja aihekin on ihan hyvä. Tämä pesee AMOLADin Out Of The Shadowsinkin. 4

Iron Maiden - A Matter of Life and Death 6. Out of the Shadows
Longest Dayn jälkeen kuullaan rauhallisempaa menoa balladimaisen Out of the Shadowsin tahtiin. Biisi alkaa hienosti rummuilla ja kitaroilla, kunnes hidas kitarariffi alkaa, jonka päälle Dickinson laulaa mukavan rauhallisesti. Kertosäe on edellisen kappaleen tapaan yhtä Brucen loistoa, korkealta ja kovaa, ja nuotilleen oikein. Jälleen rauhallinen normi säe, jonka jälkeen kertosäettä lauletaan mielessään taas silmät kiinni nauttien. Tämän jälkeen alkaa hieno kitarasoolo, ei liian nopea kappaleen tyyliin sopien, ja kertosäettä lauletaan taas. Sitten alkaa hieno interlude (?) kitaroineen, jonka jälkeen noustaan taas kauniiseen kahteen kertaan toistettuun kertosäkeeseen, ja kappale päätetään Dickinsonin sanoihin A man who casts no shadow has no soul kitaroiden soidessa taustalla. 4½

No eikös tuo Varjiksen arvostelu ole jo useamman kuukauden takaa? Mielipide voi hyvinkin muuttua siinä ajassa.

Pelkäsin just että joku kaivaa vanhan arvosteluni esille ja vertailee niitä. Onhan mielipiteeni Out Of The Shadowsiin hiukan muuttunut, mutta siinä annoin kyllä aika lepsusti pisteitä ja tässä ehkä olin vähän turhan kriittinen.

[QazKFD]

Onhan mielipiteeni Out Of The Shadowsiin hiukan muuttunut, mutta siinä annoin kyllä aika lepsusti pisteitä ja tässä ehkä olin vähän turhan kriittinen.

"Aika" lepsusti jos Out of the Shadows "hyvän, muttei täydellisen kappaleen ja kiistattoman klassikon välimaastossa".

Sama täällä!

Voi veljet! Sama täällä. Tosin myös the Alchemist on hyvinkin turhaa huttua. El Dorado ehkä vaan keskinkertainen. Muuten taitaa tavara toimiakin ihan hyvin. Kuuntelukertoja ei kyllä todellakaan samoja määriä mitä sulla, päinvastoin, vähenee kokoajan. Ehkä kovin viehätys ei sitten kestänytkään?

[Summerganon]

Eipä ole minullakaan enää niin tiuhaan pyörinyt, kuin ihan ilmestymisen aikoihin, sillä olen halunnut kuunnella paljon muutakin... mutta silloin kun TFF:ää kuuntelen, väittäisin sen iskevän jopa paljon paremmin kuin ilmestymisen aikoihin. When The Wild Wind Blows ei enää yllätä kauneudellaan, mutta toimii biisinä nyt entistä paremmin ja El Doradosta ja The Alchemistista olen oppinut pitämään samaten todella paljon.

[Varjis]

Onhan mielipiteeni Out Of The Shadowsiin hiukan muuttunut, mutta siinä annoin kyllä aika lepsusti pisteitä ja tässä ehkä olin vähän turhan kriittinen.

"Aika" lepsusti jos Out of the Shadows "hyvän, muttei täydellisen kappaleen ja kiistattoman klassikon välimaastossa".

Muistaakseni tein arvosteluni AMOLADista päivä sen jälkeen kuin olin liittynyt tai jotain sinne päin, ja olin juuri löytänyt AMOLADin hienon kokonaisuuden! Oli Maiden-lasit silloin aika vahvat, mutta onhan ne nytkin.

[Rautapeto]

The Final Frontier se vaan pyörii kerta toisensa jälkeen. Levyn teho sen kuin vain kasvaa edelleen, ja nyt lasketaan kuuntelukertoja kuitenkin jo kymmenissä! Paras biisi on nyt vaihtunut melkein kuuntelukerrasta toiseen. Etenkin biisisuora Coming Homesta lähtien The Talismaniin saakka toimii erittäin hyvin.

Diggaan kovasti sitä, kuinka levyltä kuuluu se, että sen on tehnyt bändi, joka on painanut eteenpäin ilman merkittäviä keskeytyksiä sen 35 vuotta. Bändin musiikki on keskimäärin toki seestynyt, mutta sieltä löytyy nykyään paljon hienoja sävyjä, ja osaavat he vieläkin tykittää tarpeen tullen. Jos edellisen levyn kohdalla puhuttiin jo tyylikkäästä vanhenemisesta, pitäisikö nyt puhua elinvoimaisesta elämän ehtoosta, vai mistä? Minusta Iron Maiden kurottaa jo ikuisuutta kohti. Bändi on tehnyt käsittämättömän upean uran: hitonmoisen läjän upeaa musiikkia. Eikä homma näytä vieläkään olevan paketissa.

Mahtavaa saada tällaisia fiiliksiä siitä, kun on jaksanut jauhaa kaikki Maiden-levyt kronologisesti läpi ja arvioida ne. Jos nämä on nyt ne kuuluisat fanilasit, niin mä en halua luopua näistä!

[Peke]

Mahtavaa saada tällaisia fiiliksiä siitä, kun on jaksanut jauhaa kaikki Maiden-levyt kronologisesti läpi ja arvioida ne. Jos nämä on nyt ne kuuluisat fanilasit, niin mä en halua luopua näistä!

Tervetuloa kerhoon Brother

[Lappis]

The Man Who Would Be King. Huh, kesti jonkin aikaa, että tämä avautui kunnolla, mutta nykyään ansaitsee parhaan biisin tittelin tällä levyllä. Kuten joku tuolla ylempänä totesikin "Murray teki sen taas". Upea alku joka kasvaa hienosti nerokkaan melodian myötä säkeistöjen kautta upeaan kertsiin. Tykkään kovasti soolo-osan jamihengestä. Ja loppuun vielä odottamaton komea outro. 5

[

Minäpä se taisin olla. Murraylta tulee aina herkkua. Yksi maailman kovimmista kitaristeista mun kirjoissa. Ja ollut suuri esikuva/vaikuttaja.

[reptile]

Diggaan kovasti sitä, kuinka levyltä kuuluu se, että sen on tehnyt bändi, joka on painanut eteenpäin ilman merkittäviä keskeytyksiä sen 35 vuotta. Bändin musiikki on keskimäärin toki seestynyt, mutta sieltä löytyy nykyään paljon hienoja sävyjä, ja osaavat he vieläkin tykittää tarpeen tullen. Jos edellisen levyn kohdalla puhuttiin jo tyylikkäästä vanhenemisesta, pitäisikö nyt puhua elinvoimaisesta elämän ehtoosta, vai mistä? Minusta Iron Maiden kurottaa jo ikuisuutta kohti. Bändi on tehnyt käsittämättömän upean uran: hitonmoisen läjän upeaa musiikkia. Eikä homma näytä vieläkään olevan paketissa.

Komppaan! Juuri samanlaisia fiiliksiä tämä levy herättää minussakin.

Mulle nämä nyky-Maidenin levyt uppoaa ihan samalla tavalla kuin ne parhaimmat kasarilevyt. On ollut hienoa seurata bändin uraa, vielä kun siihen on mahdollisuus. Itse kuitenkin aloin fanittamaan bändiä vasta vuonna 2000, joten olen melko uusi fani joihinkin verrattuna. Kolme uutta studiolevyä (Brave New World oli jo julkaistu, kun aloin seuraamaan bändiä) ja kaikenlaista muuta mukavaa ovat julkaisseet ja on ollut jännittävää odottaa tulevia ja huomata, että uusikin materiaali toimii todella hyvin.

[Pepetopo]

Joko menee alkoholin piikkiin tai sitten Final Frontier vihdoinkin aukesi täydellisesti. Tähän aikaan kuunneltuna, olvikopan jälkeen, en voi sanoa kuin että PYHÄ PERSE; niin hienoa on tämän levyn musiikki. Jopa tunkkaisat soundit alkavat jäädä taka-alalle, kun kyseessä on näin timanttista tavaraa näin mahtavalta bändiltä.
Tästä tulee noottia minulle, mutta: tässä on vuoden 2010 kännilevy! Jokaikinen soiton/laulannan/saundin/yms. pikku nyanssi iskee vähän kaljoissa korville samantien kun levyn laittaa pyörimään.
Edelleenkään ei tosin päästä The Golden Agen tuotoksiin, mutta herranjumala, lähellä käydään, ERITTÄIN lähellä. Ties vaikka aamulla päästään vielä korkeammalle.

- Pepetopo kuittaa ja jatkaa levyn kuuntelua Grant's seuranaan

[Xolair]

Äh, totuuden nimessä on myönnettävä että AMOLAD on alkanut tuntumaan rutkasti paremmalta kokonaisuudelta kuin tämä uusin Frontiiri. Ainakin jos ensi kuunteluiden fiiliksiä vertailee. Yksittäiset biisit ovat TFF:llä siellä täällä varsin tykkejä vetoja, mutta kyllä kokonaisuutena AMOLAD vetää pitemmän korren. Se on jotenkin yhtenäisempi, ja koukuttavia, lähes "klassikkobiisi-tyylisiä" ideoita on sillä enemmän kuin uudemmalla rieskalla. Puhumattakaan hienoista biiseistä joita AMOLAD:lta löytyy lukumääräisesti enemmän. TFF:n kohdalla tuntuu että (siellä täällä) vanhan toisto alkaa vaivata liikaa. Joitain sangen uudentyyppisiä ideoita löytyy mutta nekin vain pikku pilkahduksia biisien keskellä. Oikeasti kiitettäviä kappaleita taitaa tällä olla se 3-4, muut keskitasoa lähenteleviä ja nimibiisi aivan kamala edelleen, vaikkakin kertsi on tarttuva. Harris varsinkin (kuten jo sanottu) toistaa itseään ja Gerssistäkin on alkanut jotain samanlaista huokua, niin samankaltainen esim. Talisman on BNW:n Navigaattorin haamun kanssa, kun nyt tuohonkin biisiin on alkanut paremmin uppoutua. Mutta vaikka onkin samankaltaisuutta havaittavissa, niin kyllä Talismaani silti Rajaseudun Top-3 tasoa edelleenkin on. Varsinkin Brucen laulu biisissä on makeata. Mielestäni Brucen laulu tällä levyllä on PAREMPAA kuin edeltäjällä, vaikka joku taisi juuri päinvastoin sanoa. Kireyttä ei löydy niin paljoa (paitsi Talismaanissa himpun verran), ja pysytään keskimäärin mukavammalla äänialueella eikä ujelleta liikaa nykyisin voimattomassa ylärekisterissä.

Mutta kuitenkin. Ei TFF silti überhuono ole vaikka vähän napisenkin, ei vaan näillä näkymin yllä läheskään AMOLAD:n tasolle. Jonkinlaista arvostelua voisi laittaa, mutta saa nähdä josko edes jaksaisi joskus ennen armeijan alkua naputella. Ehkä biisit vielä avautuvat lisää..?