The Final Frontier albumikeskustelu

[Jussi K]

Kaikille vinkiksi, kuunnelkaa, runsaasti. Kyllä se Maiden sieltä löytyy, vaikka parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen epätoivo hiipisi mieleen. Vanhat parrat eivät päästä fanejaan helpolla ?

Onhan tuo alusta asti ollut tarkoituksena, ja edelleenkin. Nyt kun on pian viikossa hurjat 2,5 kertaa TFF kuunneltu ja noissa epätoivon alhoissa suurimmaksi osaksi astellaan. Viimeksi to-illan hotellihuone/läppärikuuntelullakin huomasin että Starblindissa taitaa olla jopa jotain ideaa (The Alchemistin, Coming Homen & nimibiisin seuraan häävien puolelle). Ei El Doradossa (mitä en olisi mp3-sinkkukuunteluista uskonut) ja When The Wild Wind Blowsissakaan ole mitään suurempaa vikaa, jälkimmäinen oli vain kovin tavanomainen jäähdyttely että sellaisten hehkutusten jälkeen edessä oli kenties välttämättömästikin pettymys.

Mother Of Mercy on pilalla jo viimeistään epäonnistuneen kertsinsä takia ja Isle Of Avalon Maidenin 10 huonoimman ikinä levyttämänsä kappaleen romukopassa. Noiden kohdalla uskaltaa jo sanoa, etteivät voi parantua.

Onko tämä nyt sitä homman mielenkiintoisena joillekin(?) pitävää muuttumista vai mitä, muttei minusta Maidenin tarvitsisi olla tätä 'yritetään kuunnella hyväksi' -pakkorutistusta, kun aina on löytynyt heti ne biisit mistä pitää (DOD, Journeyman, Face In The Sand) ja huonommat, mistä ei (The Nomad, Fallen Angel, Ghost Of Navigator). Tämän vuosituhannen esimerkeillä, ettei tarvitse mitään kasaria aina kaivella suotta & vuosien jälkeenkin. Noiden(kaan) kappaleiden kohdalla ei ensivaikutelma ole muuksi muuttunut ikään.

Kaukana ollaan kuitenkin siitä tarttuvuudesta mitä esimerkiksi minä semivanhana kuuntelijanaan ja kuitenkin aina kaikki levynsä ostavana haluaisin, tilanne on melkolailla sama vuosienkin kuluttua. Kyllä sitä omalla kohdallaan tietää mistä pitää (ja varsinkin mitä vihaa ).

[Akiman]

Itse en tällä kertaa lähde tekemään mitään jokaista biisiä ruotivaa syvempää läpikäyntiä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei The Final Frontier inspiroi yhtään tällaiseen ainakaan tekstiksi saakka.

Sen sijaan totean kylmästi, että puolentoista viikon kuuntelunkin jälkeen levy on pettymys ja karvas sellainen. Olin oikeastaan tätä mieltä jo parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen, mutta luettuani monien hehkutuksia ja puheita siitä, kuinka levy aukeaa hitaasti ja palkitsee oikein mehevästi, päätin antaa levylle vielä aikaa. No, nyt kun takana on parikymmentä pakotettua kuuntelua, ovat jotkin levyn kappaleet toki parantuneet jonkin verran, mutta lähinnä heikoista keskinkertaiseksi muutamia selkeämpiä kokonaisuuksia lukuunottamatta.

Toistan tässä varmasti monien muiden jo mainitsemia juttuja, mutta koitanpa tehdä asian niin suorasukaisesti kuin mahdollista, menemättä liian syvälle. Satellite 15 -intro on mielenkiintoinen, mutta pidemmän päälle lähinnä ärsyttävä demomainen sekametelisoppa, jonka tunnelmaan ei oikein pääse kiinni millään. Itse asiassa tätäkin pahempi juttu on seuraavaksi kuultava nimikkobiisi, joka sopii levylle nimikkokappaleeksi juuri siksi, että se on paras mahdollinen esimerkki The Final Frontierin sävellyksien tyhjyydestä ja kuivuudesta. El Dorado parantaa tästä hieman, mutta on samalla jotenkin käsittämättömän vaivaantuneen ja laahaavan kuuloinen rykäisy. Kolme lyhyttä kappaletta tässä välissä ovat itse asiassa ihan kaivattua vaihtelua, mutta näistäkin oikeastaan vain The Alchemist toimii mainittavammin. Mother of Mercy ja Coming Home tuovat kyllä monipuolisuutta levylle, mutta tämän lisäksi niistä ei tunnu oikein sävellyksellisiä rahkeita löytyvän kuriositeettiarvoa enempää. Siirryttäessä takaisin pidempiin kappaleisiin, ollaan lopulta siinä vaiheessa, missä The Final Frontier pelastaa itsensä mutakuopasta. Kolmikko Starblind, The Talisman ja The Man Who Would Be King eivät ole yksikään kympin tai edes ysin biisejä, mutta jos koko levy olisi täynnä tämän tason vetoja, voisi The Final Frontier olla kolmen ja puolen tai jopa neljän tähden levy. Sen sijaan älyttömän paljon hehkutettu When the Wild Wind Blows ei yksinkertaisesti lähde ollenkaan. Sillä yritellään kyllä kovasti rakentaa hienosti kasvavaa ja suureellista tunnelmaeeposta, mutta tuloksena on lähinnä suoraa viivaa minkäänlaisen nousevan käyrän sijaan. Varsinkaan lopetusbiisin hehkuttamista on ihan mahdotonta käsittää, kun monien ylistämää tunnelmaa ja eeppisyyttä ei meinaa sävellyksestä löytää millään. No, alemmaksikin päästään, nimittäin Isle of Avalonilla, jonka heikkoutta ei oikein kykene käsitämäänkään. Näin ollaan päästy erittäin pitkän ja ähkyn tunnin ja vartin möhkäleen päähän.

Jos hajotetaan levyä ja Iron Maidenia The Final Frontierilla hieman osiin, paljastaa albumi itse asiassa ne suurimmat syyt, minkä takia homma ei vain ota toimiakseen. Moni on puhunut The Final Frontierin olevan Iron Maidenin progevivahteisin albumi ikinä, mutta sitä se ei kyllä ole kuin biisien pituuden ja satunnaisten erikoisuuksien puolesta. Sen sijaan jo se "progressiivisuus" uupuu pisimmistä kappaleista kokonaan, kun ne eivät tunnu osistaan huolimatta etenevän mihinkään, minkä sijaan monet kappaleista ovat edellä mainitulla tavalla kuin suoraa viivaa jopa kertsejä myöten. Brucen laulua ja laulumelodioitakin on kehuttu, mutta omaan korvaan taas mies kuulostaa lähinnä vanhukselta joka yrittää laulaa kuin 30 vuotta sitten, jolloin tuloksena on väkinäistä, kireää ja ohutta laulua, josta tuntuu pahimmillaan puuttuvan jopa Brucen parhaimmat valtit. Monipuolisuus, teatraalisuus ja tulkinta. Riffien puolesta levy on parhaimmillaan ihan mukiinmenevää nyky"raskasta" Iron Maidenia, mutta soolot ovat puolestaan lähestulkoon yhtä tyhjän kanssa, eikä Nicko rummuissa pistä paljon paremmaksi. Levyn soundit ovat paikoitellen Maidenin parhaat 2000-luvulla, mutta tästä huolimatta levyn massiivisen mitan jälkeen huomaa ähkyn iskevän tässäkin mielessä jo ennen neljänkymmenen minuutin täyttymistä.

Hyviä osia, melodioita, tunnelmanpätkiä ja vaikka mitä The Final Frontierilta kyllä löytyy, mutta jollain sovitusten tai kunnianhimon tasolla koko paketti levähtää käsiin jokaisella alueella. Pistämällä kaikki palaset vielä pienempiin osiin ja karsimalla kaiken turhan, soittamalla intohimoisemmin yhteen ja pistämällä kaiken oleellisen samoihin kansiin, saisi The Final Frontierista varmasti hyvän 40-45 minuutin levyn, jonka kappaleet olisivat varmasti ihan erilaisia nykyiseen nähden. Nyt levy on 2½/5 tai korkeintaan 3/5 tasoinen epämääräisen ja väsyneen kuuloinen levy, mikä on melko karmea pudotus siihen nähden, että itselleni kaikki kolme edellistä levyä ovat toimineet todella hyvin. Harmi.

Oma Iron Maiden ranking 15 albumin jälkeen:

01. Somewhere In Time 5/5
02. Seventh Son of A Seventh Son 5/5
03. A Matter of Life And Death 4½/5
04. Piece of Mind 4½/5
05. Powerslave 4½/5
06. Dance of Death 4/5
07. Brave New World 4/5
08. The Number of the Beast 3½/5
09. No Prayer for the Dying 3/5
10. Iron Maiden 3/5
11. Fear of the Dark 3/5
12. The X-Factor 2½/5
13. The Final Frontier 2½/5
14. Killers 2/5
15. Virtual IX 2/5

[Roskisdyykkari]

Nyt kun kuuntelukertoja on takana ainakin kymmenen, ajattelin pistää hieman mietteitä tästä levystä...

Satellite 15
Heti ensimmäisellä kuuntelulla kävi ilmi, että kyseessä on erikoisinta Maidenia, mitä olen ikinä kuullut. Ja täytyy kyllä myöntää, että kuulun siihen vähemmistöön, jonka mielestä tämä intro on kaikessa erilaisuudessaan aivan loistava! Heti alun bassopörinöistä tulee hieman Pink Floydin On the Run mieleen, konerummut puolestaan tuovat mieleen Terminator-tunnarin. Brucen vokaalit kuulostavat pahaenteisiltä, ja kyllä ainakin itselleni välittyy hyvin semmoinen kuva, että nyt ollaan eksytty avaruuteen eikä paluuta ole. Lopussa likutaan jo hieman Dream Theaterin kaltaisessa maastossa, mikä ei kuitenkaan ole huono juttu, vaikken DT:stä juurikaan pidä. Toki introssa on omat puutteensa, ja sen olisi varmasti voinut paremminkin tehdä, mutta mielestäni luo hyvin tunnelmaa ja pelkästään kokeellisuuden vuoksi tätä kuuntelee silloin tällöin mielellään.

The Final Frontier
Valitettavasti levy kuitenkaan ei lähde intron jälkeen varsinaisella potkulla käyntiin, sillä nimibiisi on kaikessa laahaavuudessaan melko puuduttava biisi, vaikka on siinäkin hetkensä. Plussaa kyllä noista akustisista tuon riffin taustalla, saa hieman lisää väriä tuohon muuten melko tylsään kitarakuvioon. Pre-chorus on loistavine laulumelodioineen kappaleen parasta antia, mutta valitettavasti kertosäe on aika mielikuvitukseton.
Ei tämä nyt huono biisi ole, mutta vähän lisää menoa ja meininkiä olisi kaivannut. Joku kitaraharmonia välissä ei olisi ollut pahitteeksi, nyt kun kolmen kitaran käyttö jää varsin köyhäksi.

El Dorado
Täytyy myöntää, että ensimmäisillä kuunteluilla biisi antoi melko mitäänsanomattoman vaikutelman, mutta sittemmin tästä on oppinut pitämään. Itse asiassa Satellite 15 –intron jälkeen El Dorado olisi sopinut vauhdikkuutensa puolesta huomattavasti paremmin avausbiisiksi, mutta nyt kävi näin..
Alun rämistelyt ovat kuitenkin melko turhia ottaen huomioon, että edellinen biisi loppui lähes täysin samalla tavalla kuin tämän biisin intro. Sen jälkeen lähtevä laukka bassokolinoineen kuulostaa kyllä hyvältä, eikä riffissäkään erityisemmin valittamista ole. Sen sijaan tässäkin biisissä ihmetyttää se melodioiden puute, luulisi kolmen kitaran kanssa pukkaavan mitä kuolemattominta triplaharmoniaa, mutta nyt melodiaa on vähemmän kuin No Prayer –levyllä, ja lopputulos kuulostaa aivan liikaa Brucen soolokamalta.
Tässäkin biisissä kertosäe jättää melko kylmäksi Brucen kuulostaessa melko kehnolta, mutta pre-chorus on sen sijaan loistava, kuten Final Frontierissakin. On tämä sentään edellä mainittua parempi biisi, mutta valitettavan keskenkertaisissa tunnelmissa liikutaan edelleen.

Mother of Mercy
Nyt päästiinkin sitten asiaan! Varsin mainio biisi, josta ansio kuuluu erityisesti mainioille laulumelodioille. Ainoastaan kertosäkeessä olisi ollut parantamisen varaa, tosin sekin lähinnä Brucen äänen ansiosta. Jo on kumma kun taso on laskenut niin paljon esim. Tyranny of Soulsista..
Biisi muistuttaa keskitempoisen junttansa vuoksi hieman Flight of Icarusta, mutta ote on sen verran raskaampi, että selvästi 2000-luvun Maidenilta tämä kuulostaa. Jostain syystä biisistä tulee myös hyvin paljon Brave New World –albumi mieleen. Joka tapauksessa hyvä biisi, levyn parasta antia ”so far”.

Coming Home
Tästä biisistä on itselläni hieman ristiriitaiset fiilikset. Ensinnäkin intro; harmonian käyttö riffeissä on kyllä hyvä idea, etenkin kun levy alkoi niin melodiaköyhästi, mutta loppujenlopuksi intro kuulostaa lähinnä keskinkertaiselta nykyheviltä. Ja jälleen biisi joka kuulostaa erehdyttävän paljon Brucen soolokamalta, mutta ainakin laulumelodiat ovat tälläkin kertaa hyvät. Soolot sisältävät myös varsin mainiota tunnelmointia, jota etenkin Dave on hallinnut viime vuosina ihan kiitettävästi.
Biisi on ihan hyvä, mutta mielestäni tarpeeton. Miksi? Koska viime levyllä oli jo Out of the Shadows, eikä tämä tarjoa oikeastaan mitään uutta. Ei niitä balladeja nyt joka levylle tarvitse tunkea, varsinkin kun ne harvoin ovat levyn parhaimmistoa.

The Alchemist
Levyn ehkä mitäänsanomattomin raita. Plussaa kyllä tuosta melodisuudesta, ja on biisissä hyviäkin hetkiä, mutta kokonaisuutena melko mitäänsanomaton Man on the Edgen ja Brucen Magicianin risteytys. AMOLAD:n julkaisun aikaan toivoin ennen kaikkea, että Maiden tekisi vielä joskus edes yhden vauhdikkaan repäisyn kuten Be Quick or be Dead tai Purgatory, mutta jos lopputulos on näin väsynyt, niin parempi jättää jatkossa yritykset väliin.

Isle of Avalon
Kyllä se niin on, että tämä biisi tyhjensi pajatson! Utuinen alku tuo vahvasti Seventh Son –albumin mieleen niin sävellyksen kuin kitarasoundienkin puolesta, mikä ei ole OLLENKAAN huono juttu. Brucen vokaaleita on myös hyödynnetty paljon järkevämmin, ja tuo ”I hear her crying the tears of an angel” –kohta on suht. erikoisen laulumelodiansa vuoksi aivan nerokas.
Erityisesti suu loksahti auki tuossa 7/4-jammailuosiossa. Nerokasta! Tulee kyllä hyvin vahvasti mieleen Rush ja Alex Lifesonin sooloilut. Lopussa biisiä olisi voitu ehkä hieman tiivistää, mutta jokaisella kuuntelukerralla tykkään tästä yhä enemmän ja enemmän.

Starblind
Nythän päästiin vauhtiin.. Hieman No More Lies –tyylisen alun jälkeen tuleva riffi tuo edellisen levyn Lord of Lightin mieleen, jonka jälkeen puolestaan jatketaan hieman Face in the Sandin kaltaisessa haikeassa tunnelmassa. Välissä tuleva riffi on aika 70s vaikutteinen, ja vauhdin kasvaessa mieleen tulee jostain syystä 70-luvun Rush. Kohta kuitenkin palataan enemmän Maidenin tavaramerkkeihin, eli upeaan melodiaosioon, joka muistuttaa hyvässä mielessä Infinite Dreamsia.
Eli aika paljon kaikuja menneisyydestä tämä biisi herättää, mutta kaikesta huolimatta levyn parhaimmistoon tämäkin kuuluu, joskin on ehkä aavistuksen verran liian katkonainen.

The Talisman
Ja putki senkun jatkuu! On muuten selvää, että Maidenin tuotannossa nämä folk-jutut ovat eniten mielipiteitä jakava asia. Itse kuulun siihen ryhmään, joka niitä arvostaa, ja vaikka Maidenin parhaimpiin kuuluvassa The Legacyssa tuo folk-meininki toimikin astetta paremmin, on tämänkin biisin intro aivan mainio. Brucen ”tarinankerronta”-ääni yhdessä kitaroiden kanssa antaa hyvin mystisen vaikutelman, jonka jälkeen on hyvä siirtyä perinteiseen Maiden-laukkaan. Säkeistöt ja laulumelodiat ovat tälläkin kertaa erinomaisia, ja välissä tulevista kitaramelodioista tulee hieman Dream of Mirrorsin vauhdikkaat osiot mieleen. Mutta toisin kuin useilla tämän levyn raidoilla, tällä kertaa biisin kliimaksi on, niinkuin pitäisikin, se KERTOSÄE. Nyt mennään kovaa ja korkealta, ja se toimii! Mainio biisi, yhdessä Avalonin kanssa levyn parasta antia.

The Man who would be King
Intro on ehkä tämän levyn perinteisin Maiden-intro, ja tuo mieleeni erikoisesti sekä The X-Factorin että Somewhere in Timen. Lähtiessään käyntiin biisi ei aluksi vakuuta erityisemmin, mutta kertosäe on kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio! Mutta varsinaista herkkua on luvassa tuossa melodiaosiossa, joka kuuluu Satellite 15:n kanssa luokkaan ”kokeellisimmat Maiden-hetket ikinä”. Jumankeuta mitä meininkiä, tästähän tulee aivan Pink Floydin kakkoslevy mieleen! Ehdottomasti Maidenin 2000-luvun huippuhetkiä, eikä nuo sitä seuraavat kitaraharmoniatkaan huonoja ole.
Tuota rauhallista loppuosiota pidin aluksi aika tarpeettomana, mutta nyt tuo fiilistely on alkanut avautumaan, ja melodiatkin ovat varsin mallikkaita. Ei ehkä Talismanin tai Avalonin veroinen veisu, mutta aika läheltä liippaa.

When the wild wind blows
Suoraan sanottuna tämä biisi oli pettymys – ei varmaan jatkossa pitäisi siis lukea ennalta mitään arvioita, jotka hehkutuksillaan nostavat odotukset pilviin.
For the greater good of God –tyylisen intron jälkeen alkaa erittäin mieleenpainuva melodiaosio, joka toisaalta kuulostaa melkein joltain kliseiseltä stadionrockilta, mutta toisaalta älyttömän hienolta ja kauniilta.
Biisin keskivaiheessa koko teos tuntuu hieman junnaavan paikoillaan, kunnes viimeisellä kolmanneksella lähtee taas hienoja melodioita.
Jotenkin en silti oikein ymmärrä tätä biisiä. Pituutta löytyy, mutta ei tässä ole puoliksikaan niin eeppistä fiilistä kuin vaikkapa To tame a Landissa, jonka seitsemään minuuttiin on puolestaan mahdutettu mitä nerokkaimpia musiikillisia ratkaisuita. Kyllä tämä biisi olisi jonkinnäköistä rytmistä / dynaamista vaihtelua kaivannut, että tätä voisi mestariteokseksi kutsua, mutta nyt jää kyllä valitettavan keskinkertaiseksi, ja pituutensa ansiosta tulee varmaan harvemmin kuunneltua.

Levy, tai erityisesti sen jälkimmäinen puolisko, kuulostaa nyt jo varsin hyvältä, mutta sanoisin että sillä on potentiaalia kuulostaa vielä moninkertaisesti paremmalta, sillä tähän mennessä jokainen kuuntelukerta on ollut edellistä parempi.
Kuitenkin kun pistää vaihtelun vuoksi AMOLAD:n soittimeen, on selvä ettei TFF vedä sille vertoja lainkaan. Kuten moni on todennut, levystä paistaa liiaksi huolimattomuus; tarkemmalla viimeistelyllä ja paremmalla tuottamisella kokonaisuus olisi ollut huomattavasti ehjempi, ja lähes kaikissa pitkissä biiseissä on oikeasti karsimisen varaa. Brucen vokaalit ovat valitettavasti ellei heikommat, niin ainakin yhtä heikot kuin Dance of Deathilla.
Soundipuoli nyt ei tietenkään ole esimerkiksi Piece of Mindin veroista, mutta itse kyllä pidän soundeja tarpeeksi hyvinä, eivätkä ne hirveästi laske levyn pisteitä. Ennemmin sitä kuuntelee tällaista, kuin ylituotettua nykyheviä, joka rumputriggerien ja miltei konemaisten kitarasoundien ansiosta ei kuulosta lainkaan ihmisten soittamalta (pahimmassa tapauksessa myös autotunea on käytetty).
Ylistävien arvioiden perusteella odotin parempaa, mutta ei tämä nyt huono levy ole millään, ja jo nyt sanoisin tämän päihittävän ainakin kaikki 90-luvun levyt ja Dance of Deathin.

[Flanker]

Jos hajotetaan levyä ja Iron Maidenia The Final Frontierilla hieman osiin, paljastaa albumi itse asiassa ne suurimmat syyt, minkä takia homma ei vain ota toimiakseen. Moni on puhunut The Final Frontierin olevan Iron Maidenin progevivahteisin albumi ikinä, mutta sitä se ei kyllä ole kuin biisien pituuden ja satunnaisten erikoisuuksien puolesta. Sen sijaan jo se "progressiivisuus" uupuu pisimmistä kappaleista kokonaan, kun ne eivät tunnu osistaan huolimatta etenevän mihinkään, minkä sijaan monet kappaleista ovat edellä mainitulla tavalla kuin suoraa viivaa jopa kertsejä myöten.

Ah, olet ymmärtänyt koko 'progressiivisen' musiikin käsitteen ihan väärin Oikeampi termi kyseiselle musiikkilajillehan olisi 'regressiivinen'...

Itselleni Final Frontier aukeni jopa yllättävän nopeasti. Tähän voi tosin vaikuttaa se että en ole kuunnellut sitä ihan päästä päähän kuin pari kertaa. Muuten olen vain naputellut biisin tai pari kerrallaan soimaan. Voi olla että se on yhteen pötköön turhan jykevä jööti. Tällä albumilla on paljon biisejä jotka ovat vain "ihan jees" eikä malttaisi odotella että pääsisi niihin huippukohtiin. Levy on hajanaisempi kokonaisuus kuin AMOLAD, mutta toisaalta siinä ei myöskään ole ihan niin paljon turhaa toistoa ja kaavamaisuutta. WTWWB on ehkä ylihypetettykin biisi, mutta se on kuitenkin parempi kuin FTGGG saati sitten No More Lies. Lisäksi Brucen ei tarvitse siinä kiljua loppuakin ääntään piloille.

[Peke]

Mielenkiintoista miten joillekkin ei aukea mun suosikkibiisit näköjään ollenkaan mm Isle Of Avalon. Mulle levy on toiminut todellakin mainiosti. Tällä kertaa otin levyn vastaan "sellaisena kun se tulee" ilman ennakko-odotuksia. Minusta Piece Of Mind on Iron Maiden paras levy ja BNW, DOD ja AMOLADin ilmestyessä aina odotin sitä jykevää soundijärkälettä jossa näytettäis mallia miten hevii soitetaan ja sovitetaan, mutta ei, ei sellaista tullut, eikä enää tule. Vuosien saatossa olen sitten oppinut diggaamaan tästä 2000-luvun tyylistä. Minusta tässä uutukaisessa on paljonkin koukkua, hienoja tunnelmakuvauksia ja raikasta skittatempoilua. Voin kuvitella, että vuoden 1988 jälkeen julkaisuista levyistä tämä tulee samaan eniten huomiota mun musaliiterissä.

Ei tässä iässä ja tällä laaja-alaisella musadiggaamisella enää pitäisi olla Maiden-lasitkaan kovin vahvat.

Tämä levy taitaakin jakaa mielipiteitä jyrkemmin kuin mikään aikaisempi Maiden-levytys...

[rocker]

Mielenkiintoista miten joillekkin ei aukea mun suosikkibiisit näköjään ollenkaan mm Isle Of Avalon.

Mulle on albumin paras biisi tuo . Täyttä parhautta. Loistava joka osa-alueella.

[Peke]

Mielenkiintoista miten joillekkin ei aukea mun suosikkibiisit näköjään ollenkaan mm Isle Of Avalon.

Mulle on albumin paras biisi tuo . Täyttä parhautta. Loistava joka osa-alueella.

Yeah! Kuulokkeilla kun kuuntelee, niin kyllä tunnelma vie mukanaan niin ihanasti. Sanavihkoa samalla plaraillen.... samaistuen taiteilijan näkemykseen... hmmm aika täydellistä

[Varjis]

Tuli tässä mieleen että tuleekos TFF:lle tänne oma albumiarvostelupuu vai laitetaanko arvostelut tähän puuhun?

[Hammer]

Pink Floyd on ollut tässä asiassa aina aika kiistanalainen yhtye. Olet oikeassa, että Floydilta ei löydy kovin paljon mitään erikoisia tahtilajikikkauluja yms. yleensä progelle tyypillisiä juttuja. Toisaalta bändi on luonut mitä erikoisempia ja omalaatuisimpia saundeja ja äänimaailmoja, käyttänyt studiotekniikkaa ennennäkemättömällä tavalla... se jos joku on ainakin mun mielestä progressiivisuutta.

Olet oikeassa. Soundipuolella Pink Floyd on kyllä liki omaperäisimmästä päästä. Hienoa huomata, että progediggaritkin voivat myöntää, ettei se kaikki progemusa ole niin monimutkaista ja progressiivista kuin millaiseksi se yleensä mielletään. On monenlaista progressiivista musiikkia. Jopa King Diamondin "Them" on omalla tavallaan melko progressiivinen kokonaisuus, vaikka se harvemmin progemetalliksi mielletään.

Ei Genesikselläkään tosiaan älyttömästi mitään proge-elementtejä ole, mutta en kyllä kertakaikkiaan voisi olla laskematta Genesiksen 70-lukua progeksi.

Kyllä minäkin sen siihen karsinaan sijoitan kevyesti, vaikka usein Genesis progeilee vaikkapa enemmän vain laulumelodioissaan liki samaan tapaan kuin Maiden uutukaisellaan. Tarkoitus oli vain osoittaa, että ei Maidenin progejuttuja pidä vähätellä. Yleensä, kun kysytään näiltä Maidenia epä-progressiivisena pitäviltä typeiltä, että mikä sitten on sitä progea, niin vastauksena on juuri joku Pink Floyd. Enkä nyt itsekään pidä Maidenia progeyhtyeenä, mutta silti progerockareiden arroganssi Maidenin monimutkaisempia juttuja kohtaan pistää välillä hymyilyttämään.

The Who ei nyt ehkä ole progeimmasta päästä. Loistava ja monipuolinen rumpali bändillä kuitenkin oli. Joskus olen kuullut yhtyeen nimen yhdistettävän progressiiviseen rockiin.

Progressiiviselle rockille on luonteenomaista musiikillinen kokeellisuus, joka ilmenee esimerkiksi epätavallisten instrumenttien, totutusta poikkeavien äänimaailmojen ja monimutkaisten kappalerakenteiden käytössä

Lähde. Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Progressiivinen_rock" onclick="window.open(this.href);return false;

Jos Maidenin uusimmalla ei ole hivenen erilaisia ja monimutkaisia kappalerakenteita missään biisissä, Sitten Maidenissa ei ole progesävyjä.
Mä väittäsin, että kyllä sieltä jonkun verran niitä progesävyjä löytyy

Komppia. Vaikka wikipedia ei olekaan se luotettavin lähde, niin olen täysin samoilla linjoilla.

P.S. On se muuten kumma, että miten Imperiumin foorumilla on sisälukutaidonta porukkaa. Ihmettelevät nyt siellä miehissä, että miksi annoin The Alchemistille arvosanaksi 8/10, vaikka en pidä biisiä riittävän hyvänä The Final Frontier -levylle. Yritin tietääkseni vain tokaista, että levy olisi parantunut entisestään, jos peruskova Maiden-rockeri (The Alchemist) olisi pudotettu pois tältä loistavalta levyltä. Sanoin myös, että pidän kyseisestä kappaleesta paljonkin. 8/10 olisi hyvä arvosana melkein minkä tahansa muun bändin biisille, mutta Maiden-biisiksi se on vain kohtalainen. Lähtökohtaisesti odotan Maidenilta niitä 8½:n ja 9:n biisejä. En tiedä sitten, että tekeekö bändi pääsääntöisesti vain kuningaskamaa, omistanko liian vahvasankaiset Maiden-lasit vai onko korvissani enemmänkin vikaa. Ei kai se väärin ole, jos minun korvani sanovat Maidenin tekevän timanttista heavya vuodesta toiseen. Sen huippumatskun rinnalla (liki kaikki muut The Final Frontierin biisit) edes hyvä The Alchemist ei tunnu kovin kummalliselta.

[maidenpoker]

Tuli tässä mieleen että tuleekos TFF:lle tänne oma albumiarvostelupuu vai laitetaanko arvostelut tähän puuhun?

Mielestäni joku voisi tällaisen ketjun perustaa, onhan toisella tämän foorumin elinaikana tähän mennessä ilmestyneellä levyllä eli AMOLADilla oma arvosteluketjunsa.Mutta kyllähän tässäkin ketjussa on arvosteluja nähty joten varmasti myös tänne voi laittaa. Itse myös voisi jotain pidempää juttua kyhäillä mutta ei uutta Maiden-levyä yksinkertaisesti pysty vielä näin lyhyen kuunteluajan jälkeen kovin syvällisesti arvostelemaan.

[Jussi K]

P.S. On se muuten kumma, että miten Imperiumin foorumilla on sisälukutaidonta porukkaa. Ihmettelevät nyt siellä miehissä, että miksi annoin The Alchemistille arvosanaksi 8/10, vaikka en pidä biisiä riittävän hyvänä The Final Frontier -levylle. Yritin tietääkseni vain tokaista, että levy olisi parantunut entisestään, jos peruskova Maiden-rockeri (The Alchemist) olisi pudotettu pois tältä loistavalta levyltä. Sanoin myös, että pidän kyseisestä kappaleesta paljonkin. 8/10 olisi hyvä arvosana melkein minkä tahansa muun bändin biisille, mutta Maiden-biisiksi se on vain kohtalainen. Lähtökohtaisesti odotan Maidenilta niitä 8½:n ja 9:n biisejä. En tiedä sitten, että tekeekö bändi pääsääntöisesti vain kuningaskamaa, omistanko liian vahvasankaiset Maiden-lasit vai onko korvissani enemmänkin vikaa. Ei kai se väärin ole, jos minun korvani sanovat Maidenin tekevän timanttista heavya vuodesta toiseen. Sen huippumatskun rinnalla (liki kaikki muut The Final Frontierin biisit) edes hyvä The Alchemist ei tunnu kovin kummalliselta.

No hei, ei väliä Imperiumilla tai miten tuo Alkemisti oli eka (nimibiisin alusta asti toimineen editin jälkeen) vars. levyltä itelleni napannut biisi Coming Homen kanssa. Mutta onhan tuo ainakin minusta vähän tuubaa:

Lähtökohtaisesti odotan Maidenilta niitä 8½:n ja 9:n biisejä.

elä nyt hitossa väitä, ettei sinusta tuon alle meneviä juurikaan mahdu esmes. aikaisempaan tuotantoon tai en mie tiedä haluanko kuullakaan, onhan siellä oikeasti sellaista roskaa että huh.
Ja en tarkoita omalla kohdallani pelkästään niitä konseusmaisesti mollattavia paria FOTD:n biisiä, saati No Prayer For The Dyingiä (jota yleensä lytätään, minusta sillä ei ole koskaan ollut juuri muuta heikkoa kuin Hooks In You -filleri joka siltikin on ihan hauska).

Jopa MINÄ löydän ihan samalla lailla fanisokeaksi esim. Gamma Rayn (ja sen erään toisen..) kohdalla haukuttuna kyllä rehellistä paskaa, kun sellaista tulee kappaleiden muodossa vastaan. Vaikka nyt Revelation, Rain, Short As Hell & Lost In The Future nimeltä mainittuna. Mutta makunsa ja havainnointinsa kaikilla tietysti. Näyttää vain turhan paksulta

edit V: Yli kolmasosan vähemmän kuin Maidenilla ja GR:n ura on puolet lyhyempi

[Hammer]

elä nyt hitossa väitä, ettei sinusta tuon alle meneviä juurikaan mahdu esmes. aikaisempaan tuotantoon tai en mie tiedä haluanko kuullakaan, onhan siellä oikeasti sellaista roskaa että huh.
Ja en tarkoita omalla kohdallani pelkästään niitä konseusmaisesti mollattavia paria FOTD:n biisiä, saati No Prayer For The Dyingiä (jota yleensä lytätään, minusta sillä ei ole koskaan ollut juuri muuta heikkoa kuin Hooks In You -filleri joka siltikin on ihan hauska).

Toki joitakin vielä huonompiakin vetoja löytyy Maidenin aikaisemmasta tuotannosta, mutta ei mitenkään erityisen paljon. Oikeasti keskinkertaisia/heikkoja biisejä ovat mielestäni Maidenin studiolevyiltä löytyvistä seuraavat: Chains of Misery, Weekend Warrior, The Apparition, Gangland, Invaders, Back In The Village ja Innocent Exile. Loput biisit ovat sitten vähintään 7½-tasoa. En ymmärrä, että miksi pitäisi väkisin etsiä niitä heikkoja biisejä, kun bändi ei ole moisia julkaissut studiolevyille asti juuri yhtään? En ryhdy moisia väkisin etsimään, sillä onhan minulla huomattavasti parempaakin tekemistä kuin yrittää löytää suosikkibändien levyiltä jotain itkemisen aihetta. Toki B-puolista löytyy aikamoista sontaakin. Esim. Pass the Jam ja More Tea Vicar. Hymyilyttäväthän nuo edellä mainitut B-puolet sen kertakuuntelun verran. Se kai oli tarkoituksenakin.

Oletko sattumoisin huomannut, että tässäkin topicissa olen ylistänyt No Prayer for the Dyingia? Sitä levyä on tullut kehuttua jo vuodesta '03 lähtien, joten aika kumma on, jos et ole niitä fanipoikahehkutuksia edes puolivahingossa huomannut. Levyhän on erittäin hyvä. Hooks In You ei todellakaan ole filleri, vaan erittäin hienosti potkiva hard rock -helmi. Itse asiassa yhtä mielelläni kuuntelen No Prayeria kuin Seventh Sonia.

Jopa MINÄ löydän ihan samalla lailla fanisokeaksi esim. Gamma Rayn (ja sen erään toisen..) kohdalla haukuttuna kyllä rehellistä paskaa, kun sellaista tulee kappaleiden muodossa vastaan. Vaikka nyt Revelation, Rain, Short As Hell & Lost In The Future nimeltä mainittuna. Mutta makunsa ja havainnointinsa kaikilla tietysti. Näyttää vain turhan paksulta

Tottakai nyt jonkun Gamma Rayn tuotannosta sitä kurasontaa löytyy vaikka muille jaettavaksi.

[Symbolic]

^ Offtopic: Minulla täysin sama homma Blind Guardianin kanssa. Tuotannosta ei löydy yhtäkään huonoa biisiä (jollei alkupään instrumentaaleja eikä Nightfallin introja lasketa), joten miksi ihmeessä niitä sitten tarvitsisi alkaa väkisin sieltä etsimään? Minulle ei kyllä ole tullut porukka koskaan aukomaan tästä mielipiteestä päätään...

[Hammer]

^ Offtopic: Minulla täysin sama homma Blind Guardianin kanssa. Tuotannosta ei löydy yhtäkään huonoa biisiä (jollei alkupään instrumentaaleja eikä Nightfallin introja lasketa), joten miksi ihmeessä niitä sitten tarvitsisi alkaa väkisin sieltä etsimään? Minulle ei kyllä ole tullut porukka koskaan aukomaan tästä mielipiteestä päätään...

Sama juttu itselläni King Diamondin suhteen. Ainoa alle 8/10 -arvosanan arvoinen raita on KD:n albumituotannosta House of Godin vähän tylsähkö välisoitonomainen Goodbye. Sekin on niin lyhyt, ettei erityisemmin vaikuta muuten timanttiseen kokonaisuuteen.

[Peke]

Ainahan se paska haisee kun lähdetään tunkioita kunnolla penkomaan kriittikkolasit päässä... ja aina löytyy hyvästäkin musasta jotain riffin tynkää mistä mellastaa.... nice life?

[Sentinel]

No jep, omia mietteitä kehiin. Ensituomio; helvetinmoinen pettymys. Ostin oman rieskani työmatkalta Prahan lentokentän musakioskista, jossa tämä rieska oli listapaikalla no. 1, jep jep hyvä näin. Mutta. Ei voi mitään, pakko sanoa että nyt ollaan ns. alueella "short of ideas". 6-7 kuuntelua takana. Tein eilen illalla vielä aika raakaa väkivaltaa tälle levylle että kuuntelin ensin tämän ja sitten AMOLADin (oujee kuinka hyvä se onkaan) ja heti perään vielä Priestin AOR:n. Referenssit on tietysti kovat mutta kyllä täytyy sanoa että nyt mennään kovaa kyytiä metsään perkule. Muutamat biisit toki toimii itselleni ihan mukavasti, kuten FF, SB, CH ja WTWWB (toivottavasti kaikki nämä on livesetissä), mutta kokonaisuus on kyllä auttamatta...aika heikko. Voi hitto kun toivos että tää levy kasvaa, mutta nyt kun kuuntelee niin ei ole kyllä sellaisia viboja lainkaan. Pahin pettymys on minusta tuo aika paljon hehkutettu Isle Of Avalon, joka on omiin korviini lähinnä pelkkä vitsi.

Maidenin huonoin levy? Joo, tällä hetkellä tämä FF "taistelee" 666:n kanssa itselläni tästä statuksesta omassa hierarkiassa ko. titteilstä. Esim. Blazen ajan levyt tuntuu tällä hetkellä hitosti paremmalta kuin tämä. Mutta annetaan levylle aikaa, jos ei 20 kuuntelun jälkeenkään vibat nouse tästä, niin sitten se on selvä peli...

[Karpaasi]

Meikäläiselle levyllä on yhä kaksi biisiä, jotka eivät oikein toimi millään tasolla. The Man Who Would Be King on yhä selvä peli "ei jatkoon" -kategoriassa, mutta tästä Isle of Avalonista yritän yhä kovasti pitää. Valitettavasti biisi on aivan perkeleen tasapaksu ja sisällötön. Myönnettäköön, että soolo-osio taustariffeineen on mainio, mutta mitä muuta biisistä jää käteen?

-Ylipitkä intro, joka perkele vielä kaiken pettymykseksi on itse säkeistö! Bruce vetelee niin ponnettoman kuuloisesti koko säkeistön, että on vaikea kuvitella kenenkään tätä tippa linssissä keikalla hoilottavan. Ei vaan vie mukanaan niin lainkaan. Kyllähän tämä jonkun verran kasvaa rankemmaksi tämä intro/kertsi, mutta yhtä sisällöttömän turha se on koko ajan.

-Mitään ei tapahdu. Kappaleella on pituutta yhdeksän minuuttia, mutta siitä huolimatta kappaleeseen on saadettu ahdettua säkeistö, kertsi, kertsin jälkeinen osio, ja kaksi erillaisella kompilla varustettua soolokohtaa. Siinä kaikki. Kertsi yrittää saada mukaansa, mutta käteen jää vaan perinteistä voimasointulätkyttelyä ja Bruce, joka huutaa aika monotonisesti ilman kunnon laulumelodioita.

Pakko luovuttaa yrittämästä diggailla tätä ripulia. 5/10.
Muille biiseille pisteet:

Satellite 15... The Final Frontier 7/10
El Dorado 8+/10
Mother of Mercy 8,5/10
Coming Home 9/10
The Alchemist 8/10
Isle of Avalon 5/10
Starblind 8,5/10
The Talisman 9/10
The Man Who Would Be King 5,5/10
When the Wild Wind Blows 9+/10.

Keskiarvo 7,8 eli 8-. Vastaa aika hyvin fiiliksiä kokonaisuudesta.

[wossikka]

Kyllä on todellakin mielenkiintoista lukea näitä - aikamoinen jakauma. Mielipiteitä ja makuja on tosiaan laidasta laitaan. Aivan käsittämättömiä näkemyksiä ja toisaalta paljon nyökkäilyjä aiheuttavia. Intohimostahan tämä kaikki kertoo. Tämä levy on jo viikon jälkeen loistava - lopetuspiisi on saattaa olla maidenin paras koskaan levyttämä kappale!! Aika hämmästyttävää, mutta vielä sitä en voi itsellenikään julistaa. X-factoria on paljon kannustettu ottamaan kuunteluun. Olen väkisin sitä tehnytkin muutaman kerran, mutta silti kun katson ko. oksennuksen (maidenasteikolla) kappalelistaa niin en vain yhtään muista millainen piisi on joku the aftermath tai 2 a.m. Siis kyllä sitä aikoinaan tuli paljon kuunneltua ja kyllä kaikilta, jopa virtualin, muilta albumeilta piisit on "päässä". Se kertoo minusta jo aika paljon. Myös FOD on hyvin heikko - joku weekend warrior kun ei vain ole mitään maidenia.

[Hammer]

Ainahan se paska haisee kun lähdetään tunkioita kunnolla penkomaan kriittikkolasit päässä... ja aina löytyy hyvästäkin musasta jotain riffin tynkää mistä mellastaa.... nice life?

Erittäin hyvin sanottu. Mielummin nautiskelen hyvästä musasta kuin pyrin löytämään seasta puoliväkisin jotain heikompia hetkiä.

[Nyateppi]

Kymmenisen kertaa levy on nyt lautasella pyöritelty, tälläkin hetkellä kuuntelussa. Aivan lopullista mielipidettä en vieläkään suostu muodostamaan, mutta hyvää osviittaa tämänhetkinen arvio antaa. Oon kuunnellut levyä putkeen, biisejä sieltä täältä ja kaikkea siltä väliltä. Täytyy myöntää, että varsinkin kuuntelusta numero uno ovat mielipiteet jonkin verran muuttuneet.

Intro itsessään on turhan ylipitkä levyltä kuunneltavaksi, livenä varmaan toimii tunnelmannostattajana. The Final Frontier-osuus on ihan menevä, vaikkei tarjookaan kummempia elämyksiä. Peruspätevä, sano. El Dorado toimii edelleenkin, tosin hippasen kun olis nopeampi tempo niin kuulostaisi vielä mehukkaammalta, samaan tapaan kuin livenä. Ei mitenkään erityisen ylipitkä, vaan toimiva rockeri. Mother of Mercy on pysynyt levyn parhaana biisinä ykköskuuntelusta asti ja ellei joku loppupään biisi aivan erityisesti aukea, sellaisena se pysyykin. Kertsi tosin kuulostaa kerta kerralta enemmän Brucen viimeisiltä hengenvedoilta, mutta ehdottoman erilainen ja tuore Maiden-biisi, still. Coming Home.. noh, on se nostanut osakkeitaan muutaman ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Nyt ohittaa jo veriveljensä Out of the Shadowsin. Silti kappale kuulostaa ihan liikaa tusinaballadilta, varsinkin kun sävellaji on se perus-Maiden. Children of the Damnediakin olin kuulevinani siellä täällä, lähinnä siinä valossa, että Coming Home on kuultu jo pelkästään Maidenin ja Brucen tekemänä ihan liian monta kertaa. Ei sillä, biisillä on kyllä hyvätkin puolensa, esimerkiksi kohdasta "Over borders that divide.." aina kertsin loppuun asti. Verset kuulostavat tylsiltä, siitä ei pääse mihinkään. Myös intro/outro-riffi vaikuttaa irralliselta. Se hyvä puoli pitää vielä mainita, että levyn paras soolo löytyy juuri kyseisestä biisistä. Kokonaisuutena Coming Home menee kategoriaan "ihan jees", mikä ei siis Maidenin mittapuulla ole kummoinen.

Jos Coming Home parantaa kuuntelu kuuntelulta, The Alchemist taas vajoaa syvemmälle paskaan. Harmoniariffit, lauluharmoniat ja Bruce kuulostavat semisti tuubalta. Vielä kun siihen lisätään täydellinen epäsopivuus levyn kappalemateriaaliin yleensä, saadaan albumin huonoin kappale. By far. Isle of Avalon sen sijaan parantaa huimasti kahden edellisen biisin jäljiltä. Ylipitkäksi monen mainostama intro toimii hämyisyytensä takia meikäläiseen todella hyvin. Versekin kuulostaa jo melko hyvältä. Ainoa kohta, jota vieroksun on "I can hear you, can you hear me? I can feel you, can't you feel me?" joka ei vain toimi, syytä tähän en osaa sanoa. Livenä en osaa kuvitella kappaleen toimivan kovinkaan hyvin. Starblind kuuluu edelleen levyltä siihen kategoriaan, jotka eivät aukea edes sorkkaraudalla. Introitus on älytön kymmenen pennin väkerrys ja sitä seuraava riffikään ei lyö palleja kurkkuun ainakaan allekirjoittaneella. Myös verseä seuraava kertsi, siis osuus "Starblind with sun - Of the sun tonight" kuulostaa turhan tasaiselta ilman mitään kunnon hyppäystä kertsiin. Sitä seuraava "The preacher loses face - Or one that’s left to lose" taas menee pilalle Infinite Dreams-pastissina. Selvennykseksi vielä, Infinite Dreams on meikäläisen suosikkibiisi Maidenilta, mutta tässä yhteydessä se ei vain toimi, ei mulle. Siinä viiden minuutin korvilla tuleva melodinen pätkä kuulostaa todella hyvältä, mutta oikeastaan se onkin itselleni ainoa biisin hyvä kohta. Kappale ei jaksa kunnolla kantaa sitä vajaata kahdeksaa minuuttia, mikä sille on määrätty. En vain kuule tässä sitä hittipotentiaalia mitä moni muu.

Loppukolmikosta täytyy ensiksi sanoa se, että jo ekakuuntelulla hyväksi havaittua The Talismania lukuunottamatta kaikki ovat parantaneet asemiaan. Talismanin intro on ehkäpä se ainoa Akilleen kantapää, lähinnä Brucen laulun takia. Edelleen Legacya jumaloivana täytyy ylistää Gersin värssynväkerrystaitoja. Introa seuraava riffi taitaa olla koko levyn munakkain tulitus, joka iskee lievästi puun takaa ja toimii mahtavasti. Verse menee Brucen osalta aavistuksen turhan korkealta, mutta ilman kuuntelukokemuksen häiriintymistä. Muutaman kerran versejen väliin puskeva melodiapätkä kuulostaa hyvältä. "Spirits, sails, they drive us on"-kohta kuulostaa vähän laiskalta, olkoon nyt prekertsi tai mikälie. "Westward the tide" saa kunnolla kappaleeseen vipinää, lieneekö toi kertosäe. Taas mennään pikkasen turhan korkealta, mutta kuulostaa silti paljon luonnollisemmalta kuin t.ex. Mother of Mercyn vastaava. Bongasin mielestäni biisistä Mother of Mercya ja Coming Homea ja joku ihan mehevä Zepukka-tyylinen riffikin kuulosti olevan jossakin kappaleen keskellä. Kaikenkaikkiaan levyn ehdotonta kärkikastia, hyvää lopetusta myöten. Aina ei tarvita intron kertausta. The Man Who Would Be King on edelleen se biisi, jossa tietyt kohdat kuulostavat aivan mahtavalta, mutta tunnelma latistetaan heti seuraavaan osaan mentäessä. Alku, koko matka versen alkuun asti kuulostaa ihan hyvältä, ei mitään maata merelle vievää, mutta suht toimivaa. Verse on kuin vetäisty täysin eri biisistä ja on edelleenkin täysin epäsopiva muun kappaleen kanssa. Versen jälkeen päästä taas asiaan, prechorus & chorus-yhdistelmä toimii kuin junanvessa, ehdottomasti yksi koko levyn parhaita kohtia ja koko levyn paras kertsi, selkeästi. Keskiosa, varsinkin viiden minuutin kohdalla alkava lyhyt melodiakatkelma kuulostaa rauhoittavalta ja kauniilta, mm. Tunnelma pilataan tosin jo perään iskeytyvällä versellä, joka ei edelleenkään puolusta paikkaansa mitenkään. Verseä ja pieniä ongelmia lukuunottamatta levyn parhaimmistoa, versen kanssa jää jonnin verran jalkoihin. Muutenkin kappaletta leimaa liikaa osien yhteensopimattomuus ja töksähtelevyys. Kyllä Murray osaa vieläkin biisejä tehdä, saisi vaan osallistua vähän ahkerammin kirjoitusprosessiin.

Muistan lähestulkoon tyrmänneeni When the Wild Wind Blowsin ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Kappale, joka oli lähes joka mussukan mielestä instant-klassikko Maideninkin mittapuulla, hah. Kuuntelumäärän kasvaessa huomaan kuitenkin hyräileväni kappaleen perusmelodiaa lähes koko ajan ja innostuvani kappaleesta yllättävänkin paljon, jos vertaan fiilistä ensikuunteluun. Biisi tuntuu kasvavan kuuntelu kuuntelulta mahtipontisempiin mittasuhteisiin. Siltikään tässä ei uhata Maidenin klassikkoriviä, ei ylipäänsä, eikä edes 2000-luvun viiden parhaan joukkoon taida olla asiaa. Kympin sakkiin kylläkin. Intron, sitä seuraavan jyrähdyksen ja noin puoliväliin saakka kappale jaksaa kantaa erittäin hyvin, mutta sen jälkeen tylsyys alkaa lievästi hiipiä huiviin. Keskiosaa olisi voinut leikata puoleen, ja ennen outroa olisi pitänyt tulla "Have you heard what they said on the news today"-tyylinen kohta sävelaskeleella korotettuna, jotta kiinnostus olisi säilytetty ihan loppuun asti. Tällä kertaa viimeiset viisi-kuusi minuuttia lönkötellään hitaasti ja sekunti sekunnilta tylsistyttäen kuuntelijaa ilman mitään kappaleen todellista kliimaksia. Eli kyllä, kappale on edelleen jonkin verran pettymys ja tulee sitä todennäköisesti aina olemaan, mutta sen melodinen ilotulitus ja Bruce nostavat When the Wild Wind Blowsin ihan hyviin sfääreihin. Jos biisiä olisi leikelty, loppuun olisi isketty kunnon kliimaksi ja melodia olisi ollut hieman kaihoisampi, lopputulos olisi voinut hyvinkin olla se instant-klassikko, jollaiseksi sitä tituleerataan varsinkin IMOCissa. Tällaisenaan se ajaa asiansa hyvin, muttei niin hyvin, mihin sillä oli potentiaalia.

Levystä yleensä, sen soundit ovat reunionin jälkeisten levyjen parhaat. Dynamiikkaa tosin löytyy biiseistä turhan vähän, mutta soundipuoli itsessään on ihan kuosissa. Nickon rummut ja aivottomat soolot laimentavat biisejä yllättävän paljon, varsinkin rummutus joka saa kaikki biisit kuulostamaan samasta puusta veistetyiltä. Soolot eivät ole mikään suuri ongelma, sillä samanlaista liruttelua se on ollut jo värisuoran jälkeen. En voi kuvitella kiinnostuvani opettelemaan levyltä ainuttakaan sooloa, compared to kasaribiiseihin, joissa soolot olivat monesti kiinteä osa kokonaisuutta. Monen hehkuttamat lyriikat eivät uppoa meikäläiselle juurikaan, vaan jäävät tylsän toteaviksi. Ei sillä, mielestäni lyriikat eivät koskaan ole olleet Maidenin paras puoli, satunnaisia helmiä lukuunottamatta.

Olisikohan siinä pikkuhiljaa kaikki.. niin, tällä hetkellä levy sijoittuu reunionin jälkeisessä hierarkiassa kolmanneksi, AMOLADin ja BNW:n jälkeen. Toivoisin Final Frontierille toista kohtaloa kuin Dance of Deathille, joka viihtyy soittimessa äärettömän harvoin, lähinnä epätasaisen materiaalin takia. TFF:ltä löytyy kyllä omat hienot hetkensä, mutta progepuoli ei ole Maidenille sitä ominta ja se näkyy tällä levyllä selkeästi, paljon selkeämmin kuin AMOLADilla. Toisaalta taas levyn ainoat täysveriset, lyhyet rockerit (TFF ja Alchemist) eivät briljeeranneet. Jos viimeisen viiden biisin pituuksia olisi karsittu muutamalla minuutilla ja sovitusratkaisuja mietitty vielä enemmän loppuun asti, olisi tässä ollut ainesta jopa Maidenin all-time top kolmoseen. Nyt se jää auttamatta keskikastiin, sinne jonnekin FOTDin ja Iron Maidenin seuraksi. Kyllä täältä varmasti hyviä livebiisejä irtoaa, mutta levyllä kappaleet jäävät turhan steriileiksi ja hiomattomiksi. Murraylle ja Gersille saisi jakaa lisää vetovastuuta ja Harrisille ei enää yhtään yksin sävellettävää biisiä, ei enää yhtään.

Toivottavasti tämä ei jää Maidenin viimeiseksi teokseksi, sillä tuntuu siltä, että äijien energiavarastossa olisi vielä annettavaa. Progemmaksi ei enää suvaitse mennä, vaan joku enemmän back to the roots-tyylinen levy a la neljän, viiden minuutin rockerit plus korkeintaan kaksi eeposta niin avot. Myös kitaraharmonioita kaipaan lisää kovasti. Tämä tie on viimeistään nyt loppuun kuljettu.

EDIT: Kirjoitusvirheitä varmaan löytyy, please forgive me. Epäselvää tekstiäkin näyttää olevan, no, ottakaa irti se mitä saatte.

[Varjis]

^ Aika helvetin hieno arvostelu! Kauanko väsäsit?

Ja sitten omia mietteitä taas välillä: Mother Of Mercy alkaa aueta samalla tavoin kuin The Talisman, ja varsinkin jälkimmäisenä mainittu on ottamassa paikkaa levyn omien suosikkien joukossa. On kyllä loistava väsäys Gersilta, tulee väkisinkin pieni virne naamalle kun se akustinen intro loppuu ja jyräriffi alkaa . MOMissa tietty todella kaunis intro edelleen, ja olen alkanut Brucen laulusta löytää tosi paljon tunnetta.
Upee lätty kokonaisuudessaan, heikoin lenkki tällä hetkellä kyllä varmaan avausraita. Satellite on turhan keskinkertainen. Seuraavaa odotellessa!

[nickorules]

Muistan lähestulkoon tyrmänneeni When the Wild Wind Blowsin ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Kappale, joka oli lähes joka mussukan mielestä instant-klassikko Maideninkin mittapuulla, hah. Kuuntelumäärän kasvaessa huomaan kuitenkin hyräileväni kappaleen perusmelodiaa lähes koko ajan ja innostuvani kappaleesta yllättävänkin paljon, jos vertaan fiilistä ensikuunteluun. Biisi tuntuu kasvavan kuuntelu kuuntelulta mahtipontisempiin mittasuhteisiin. Siltikään tässä ei uhata Maidenin klassikkoriviä, ei ylipäänsä, eikä edes 2000-luvun viiden parhaan joukkoon taida olla asiaa. Kympin sakkiin kylläkin.

En nyt ihan tyrmännyt ensi kuuntelun jälkeen, mutta muuten komppaan.

[Imperator]

Auts, hävettää että olen TAAS tuhlannut aikaansa näiden tekstien lukemiseen. Pitää nyt vain koittaa vihdoin päästä tämän karvaan pettymyksen yli, vaikka Maiden kuinka tärkeä itselleen olisikin. Sori, mutta ei mun mielipide ole suurin totuus, Jeeves. Sanon vain, että The X Factor on musta parempi levy (ja Virtual XI fiiliksestä riippuen jopa parempi kuin The X Factor). Jos joku on erimieltä, fine. Jos joku on sitä mieltä, että olen yhtä hullu kuin pullosta tullu, niin ihan fine sekin. Jotenkin ärsyttää koko Maiden tällä hetkellä. Bändi onnistuu olemaan paras ja huonoin samaan aikaan! Aikamoinen paradox. Mutta ne, jotka ovat löytäneet The Final Frontierin loistavuuden : onnittelut! En itse kykene siihen . Dr. : Pidän jopa WT:n uusia biisejä monin kerroin parempina, monipuolisimpana kuin näitä uusimpia Maidenin tekeleitä, eli jos vaikka sitten ens reeneissä sitä heviä..? Ja tämä(kin) teksti oli selvinpäin kirjoitettu... hahaha... pitäis varmaan ryyppäämään, niin tulis normaalimmaksi.

[Hese]

Isle Of Avalon Maidenin 10 huonoimman ikinä levyttämänsä kappaleen romukopassa.

Hyvä että joku on samaa mieltä On vaan ihan järkyttävän huono biisi, eikä parane vaikka miten kuuntelee.

[bultsi]

Isle Of Avalon Maidenin 10 huonoimman ikinä levyttämänsä kappaleen romukopassa.

Hyvä että joku on samaa mieltä On vaan ihan järkyttävän huono biisi, eikä parane vaikka miten kuuntelee.

Täytyy kompata. Aivan hirveää mössöä koko kappale.

Uusi levy ei aukene sitten millään. Kyllä nimibiisi, El Dorado, The Talisman toimivat. Levyllä ei ole kuitenkaan yhtään täyden vitosen biisiä. Kaikissa biiseissä on hyviä ja huonoja osia. Kerrankin olisi Harris voinut käyttää niitä Fiskarsseja enemmän.

Mutta eikun lisää kuunteluja alle. Toivotaan että aukeaa...