The Final Frontier albumikeskustelu

[nickorules]

^TäysiLLÄ. Iski muttei täysillä. Simple.

E:Joo olen vaatimaton, mutta ei liity tähän.

[AntiSmuli]

Täysin taikka täysillä, mitenkä vain. Omasta mielestäni, jos annan biisille pisteet 4/5, tarkoittaa se että biisi iskee täysillä, mutta pienet kauneusvirheet sieltä täältä saattavat rokottaa täydet pojot vähän vajaiksi.

Kaikki arvioi eri tavalla. No hard feelings and simple.

[scorpions]

Edit: tuli tuossa levyä kuunnellessa mieleen, kun täälläkin on kritisoitu Brucen korkeaa äänenkäyttöä...Jos joku vielä muistaa, niin yksi syy Brucen lähdölle Maidenista aikoinaan oli juuri se, että mies ei päässyt vetämään kovaa ja korkealta. Joka biisissä, missä tällä levyllä Bruce kiskoo korkealta, mies on krediiteissä. Päätösbiisi, Harriksen tekemä kokonaan....Eipä vedä Bruce korkealta. Mutu-mietteitä, mutta näin olen ymmärtänyt, että Bruce haluaa laulaa täysillä palkeilla eikä puolitehoilla. Ja näin tehkööt, mulla ei ole mitään valittamista!

Hmm, muisteleekohan Lappari nyt hiukan väärin asiaa, vai olenko itse käsittänyt asian väärin...nimittäin kun mainitsin aikaisemmassa viestissäni noista Bruce kommenteista Maideniin liittyen kun herra oli siirtynyt soolouralle. Niin siellä herra mainitsee "1994" Suosikin hastattelussa, että Maidenissa laulaminen oli kuin olisi ajanut kaksivaihteisella autolla, jolla ei pääse kuin hiljaa tai todella kovaa ja siksi herra ei päässyt Maidenissa käyttämään koskaan koko suurta ääniskaalaansa. Tuo asiahan sitten aika hyvin korjautui soololevyillä, miinus Tyrango saurus, joka muistuttaa usein valitettavasti tuota Maiden laulu politiikkaa, eli joko hissukseen tai korkealta ja kovaa.

Sitä olen kyllä hiukan ihmetellyt näillä 2000-luvun rieskoilla, että haluaako herra todella laulaa tuota kissan tappo laulua niin usein kun hän sitä tekee, vai onko kyse Harrin toiveista tai sitten vain suuremman kiinnostuksen puutteesta panostaa noihin vokaaleihin 110%, levythän myy joka tapauksessa nykymaidenilta kuin häkä. Erityisen hyviä vertailukohtia Maidenin Bruce laulannalle, on loistava Skunkworks.Tuolla levyllä ukko vetää kyllä tyylitajuisimmat ja monipuolisimmat vokaalit koskaan, samaten tietysti Chemical levyllä.

^Tämä on kyllä aivan totta, vaikka Final on ruvennutkin potkimaan, mutta jos tosiaan ihan rehellisesti sanotaan, niin kyllä nykyään allekirjoittaneen mielestä Metallica pändinä hakkaa Maidenin mennen tullen suurella osalla tuotannollaan...

Monesta asiasta voi olla montaa mieltä mutta että tuotanto?? Mitä tahansa Shirleyn ja Harrisin tuotannosta sitten negatiivista keksiikään, niin ainakaan kitarariffit eivät muutu kajareissa rätinäksi niinkuin Death Magneticin kanssa käy. En ole mikään kultakorva mutta kyllä nämä kaksi Metallican viimeisintä levyä ovat soundeiltaan ihan katastrofaalisen kehnoja. Ja oikeastaan listaa voisi jatkaa Load-ajan albumeilla joiden äänimaailma on tylsä ja vaisu, ja monihan pistää siihen vielä Black Albumin joka on liian viilattu, ja Justicen joka on suttuinen ja basso miksattu kuulumattomiin... Eli kauas menneisyyteen saa mennä ennenkuin löytyy kelvollisesti tuotettu Metallica-levy

Tarkoitin kyllä tuolla "tuotannollaan" nimenomaan Metvurstin studioalbumigrafiaa, enkä levyjen tuotanto politiikkaa. Mutta voinhan niistäkin sen verran sanoa, että St Angerista nyt ei viitsi edes mainita ja se on totta että Magnetic rätisee varsinkin kuulokkeilla kuin käpykrilli ja en itsekkään suosi tätä Loudnes waria...mutta itselle kyllä tuo Magnetic maistuu siltikin itse stereoissa mainiosti, joten hakkaa Maidenin minulle tuokin albumi. Ja on sitten mitä mieltä tahansa Load albumien biisimateriaalista, niin ei voi kyllä puhua edes samana päivänä niiden levyjen tuotannosta ja viimeisestä kolmesta Maiden albumien tuhnusaundeista. Bob Rockilta nyt löytyi sentään korvaa lievästi enemmän sovitusratkaisuihin ja kaikkeen muuhunkin studiossa tapahtuvaan keekoiluun. Onhan tuo Black albumi kovin viilattu ja puunattu , mutta viilatuista levyistä se parhain, ilman epäilystä.


Edit: Jumalaare bändi ottamassa aika makean paikan myös Amerikan Bilboard listalla, mikäs on tähän mennessä paras sijoitus Maidenilta koko uran ajalta Ameriikasta, ei taida ihan ykköstä olla edes 1980 luvulta, vai muistanko väärin?

IRON MAIDEN's 'The Final Frontier' On Track To Debut At No. 3 On BILLBOARD Chart
IRON MAIDEN's new album, "The Final Frontier", is likely to sell between 65,000 and 70,000 copies in the United States in its first week of release, according to industry web site Hits Daily Double. The estimate was based on one-day sales reports compiled after the record arrived in stores on August 17. That number will be good enough to secure the veteran British heavy metal band the No. 3 spot on next week's The Billboard 200 chart — behind EMINEM's "Recovery" and Detroit-raised R&B star KEM's "Intimacy: Album III".

[Justice]

Saa kyllä ihmetellä, että mistä kummasta se Metallica nostetaan aina näihin Maiden keskusteluihin. Kyseessä on kaksi eri bändiä, kaiken lisäksi kaksi aivan erilaista musiikkia soittavaa bändiä. Ainoa yhtenäisyys on se, että molemmat soittavat musiikkia. Loput onkin sitten makuasioita.

[Karpaasi]

ÄLÄ LUE JOS ET HALUA TIETÄÄ SARJAKUVASTA:

Luin eilen ton Briggsin "Minne tuuli kuljettaa" sarjakuvan. Jotkut puhuivat täällä, että se pariskunta ottaisi muka myrkkyä ja kuolisi? No niin ei kyllä siinä sarjakuvassa käynyt.
Aika arvoituksellinen mielestäni ja jää paljon omien tulkintojen varaan, mitä lopulta pariskunnalle tapahtuu. Ihan hyvä sarjakuva, vaikka itse olisin kyllä tehnyt selvän lopun sille tarinalle.

No eihän kukaan ole sanonutkaan, että sarjakuvassa kitattaisiin myrkkyä. Maidenin kappaleen lopussa kitattiin myrkkyä. Mikäli sarjakuva on yhtään samanlainen kuin animaatioleffa, kuoli pariskunta kellarissa säteilymyrkytykseen. Itsehän en ole sarjakuvaa lukenut.

Kyllä joku täällä aiemmin puhui, että vetäisivät myrkkyä. Taisi sitten tarkoittaa vertauskuvallisesti sitä sadevettä mitä juovat.

Selvää tässä on kuitenkin, että joku on kirjoituksissaan sekoittanut biisin ja sarjiksen keskenään kirjoituksissaan, tai että joku on lukenut väärin. When the Wild Wind Blowsin lopetus on kuitenkin melkoisen yksiselitteinen. Myrkkyä siinä juodaan.

[QazKFD]

Edit: Jumalaare bändi ottamassa aika makean paikan myös Amerikan Bilboard listalla, mikäs on tähän mennessä paras sijoitus Maidenilta koko uran ajalta Ameriikasta, ei taida ihan ykköstä olla edes 1980 luvulta, vai muistanko väärin?

Ei ykkösiä ole Billboardilla, Somewhere in Time sijalla 10. ja A Matter of Life and Death sijalla yhdeksän ovat korkeimmat!

[Paddy]

http://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen- ... it/2010/33" onclick="window.open(this.href);return false;
Ykköseksi pamahti ainakin Suomenmaalla. Ei tainnut tulla yllätyksenä.
(Vai oliko tämä jo täällä?)

[Jyyd]

Aika upeita nuo FF:n listasijoitukset, nähtävästi suosio senkun kasvoi etenkin viimeisimmän historiarundin myötä, mikä on toki hieno asia. Suomen listaykköspaikka ei toki ole yllätys, toivottavasti pysyttelee mahdollisimman kauan listoilla YleX:stä ois kiva kuulla joskus uutta maidenia

Nyt on sellanen viikko takana levyn kuuntelua ja aikalailla semmonen 3½/5 tähteä alkaa muovautua albumin kokonaisarvosanaksi. Nelosen olisin antanut jos joitakin kohtia olisi karsittu (esim. FF:ssa liikaa kertsin kertausta), ja intro olisi pistetty erilliseksi biisiksi. On varmaankin toisiksi tai kolmanneksi paras levy 2000-luvulta, joka tapauksessa ei ohita listoillani Brave New Worldia. Levyn keskitason alkupuoli laskee tasoa, kuten myös pienet notkahdukset välissä (The Alchemist ja The Man Who Would Be King). The Talisman nousee kirkkaimmin esille kappaleista, uljas ja mahtava veto, yksi 2000-luvun parhaimmista Maiden-piiseistä.

[SPD10]

Ei tullut yllätyksenä, mutta mut kyllä ainakin hieman yllätti se, että Somewhere Back In Time on sijalla 9. Onkohan jengi poiminut tuota jostain alelaarista samalla kun on uutukaisen hakenut?
Näköjään myös Flight 666 on listalla sijalla 35.

[Hammer]

Ei tullut yllätyksenä, mutta mut kyllä ainakin hieman yllätti se, että Somewhere Back In Time on sijalla 9. Onkohan jengi poiminut tuota jostain alelaarista samalla kun on uutukaisen hakenut?
Näköjään myös Flight 666 on listalla sijalla 35.

Luultavasti erityisesti satunnaiset diggarit ja uudemmat fanit ovat käyneet keikan jälkeen innostuksissaan hakemassa kokoelmaa kotiin. Kohta nousevat pian muutkin levyt listoille.

[Iron Constable]

Maiden myy aina pari viikkoa kovaa ja sitten tullaan vauhdilla alas. Ennakkomyynnit ovat myös huimat, kun fanit haluavat omansa heti. Nykyään pääsevät vanhat dinot aika helposti listalle, kun levymyynnit ovat mitä ovat. Mullahan noita lukuja tuolla on, pitää kurkata taas jossain vaiheessa, mites ne menikään.

AMOLADin Usan sijoitukset olivat: 9 - 43 - 76 - 111 - 127, suht kuvaavaa. Jos nuo ekan viikon luvut pitävät paikkansa, menekki on aika hyvä. AMOLAD myi kolmessa viikossa 88117 kpl Usassa. Mutta, olikos näille oma topic täällä jossakin...

[nickorules]

Täysin taikka täysillä, mitenkä vain. Omasta mielestäni, jos annan biisille pisteet 4/5, tarkoittaa se että biisi iskee täysillä, mutta pienet kauneusvirheet sieltä täältä saattavat rokottaa täydet pojot vähän vajaiksi.

Kaikki arvioi eri tavalla. No hard feelings and simple.

En minä suuttunut, jos niin luulit. Minä käsitän siis niin, että 5/5 on täysillä, ja 4/5 jotain hyvän ja todella hyvän väliltä.

[Jukka]

Kannattaa muistaa ainakin Suomessa listasijoituksia katsellessa, että listasijoitus tulee osaltaan kauppojen sisäänostojen perusteella, eli kuluttajalle ei ole välttämättä päätynyt vielä yhtään kopiota. Siinä nämä ennakkoon kultaa -lööpitkin tulevat.

[QazKFD]

Ei tullut yllätyksenä, mutta mut kyllä ainakin hieman yllätti se, että Somewhere Back In Time on sijalla 9. Onkohan jengi poiminut tuota jostain alelaarista samalla kun on uutukaisen hakenut?
Näköjään myös Flight 666 on listalla sijalla 35.

Sama juttu, ei tuo uuden albumin ykkössija nyt mikään yllätys ollut, mutta näköjään edellinen kokoelmakin on 25 sijan nosteessa viikon ajalla! Myös kuten sanoit, Flight 666 tehnyt paluun listalle, pari viikkoa se on siellä ollutkin vissiin julkaisunsa korvilla?

Kannattaa muistaa ainakin Suomessa listasijoituksia katsellessa, että listasijoitus tulee osaltaan kauppojen sisäänostojen perusteella, eli kuluttajalle ei ole välttämättä päätynyt vielä yhtään kopiota. Siinä nämä ennakkoon kultaa -lööpitkin tulevat.

Ennakkoon kultaa -lööpithän taitavat tulla sisäänostoista, mutta Virallisen Listan säännöissä (PDF) lukee kumminkin melko yksiselitteisesti:

Listalla ilmoitettavaksi myynniksi hyväksytään vain suoraan, muista tahoista riippumattomasti ja
omatoimisesti hyvässä uskossa toimineelle kuluttajalle tapahtunut myynti.

Listan laatimiseen osallistuvien elinkeinonharjoittajien myyntiraportit tulee toimittaa Ranger
Computers Ltd:lle erikseen sovittavaan osoitteeseen viimeistään keskiviikkona ennen kello
10.00:tä. Myyntiraportissa on oltava vain yhden viikon (välillä keskiviikko – tiistai, mainitut
päivät mukaan lukien tapahtunut) myynti.

Eli kuluttajille toteutunut myynti, joka nojaa siis myyntiraportteihin?

[koutola]

Muutaman kerran levyn kuulleena pistetään yksi arvio lisää.

Mielestäni levyltä erottuu edukseen neljä kappaletta: Satellite 15....The Final Frontier, El Dorado, The Alchemist sekä When The Wild Wind Blows. Coming home näyttää olevan perusballadi, joka ei hurjasti säväytä. Loput piisit menevät tällä hetkellä osastoon: "intro, peruskomppi ja hieman kikkailua".

Tässä vaiheessa kuuntelua olen sitä mieltä, että levy on nykyisen kokoonpanon heikoin tekele. Mielestäni Brave New World edustaa uuden ajan Maidenia parhaimmillaan. Wicker Man, GOTN, BNW, BB, DOM, Nomad jne. Kaikissa on käytetty mielikuvitusta, eikä yksikään kappale ole tylsä, kuten uudella levyllä useimmat. Maidenin vitsaus nykyään tuntuu olevan pitkät, moneen kertaan kuullut introt, jotka surutta joudun kelaamaan päästäkseni kappaleen menovaiheeseen.

When The Wild Wind Blows sen sijaan on taattua Maidenia. Harris on jälleen pystynyt tekemään kappaleen, jossa yhdistyvät tarina ja sävel siten, että kuulija pystyy melkein näkemään verkkokalvollaan kaiken, mitä tarinassa tapahtuu. Tunnelma biisissä on ilmiömäinen ja melankoliaa löytyy. Tunnelmaltaan tulee mieleen mm. Blood Brothers, The Clansman ja Dance of Death. Laulumelodian sävelkulku kertoo riipaisevasti kappaleessa esiintyvien henkilöiden tunnelman ennen tuhon tuloa. Täysi viitonen Stevelle.

Nimikappaleen intro on mielestäni jonninjoutava. Intro pois ja suoraaan biisi päälle. The Final Frontier on ilman introa levyn toiseksi paras tekele. Siinä on aika letkeä komppi ja hyvä riffi, joka kantaa läpi kappaleen. El Dorado taasen eroaa joukosta erilaisuudellaan. Kappale on kuitenkin varsin keskinkertainen ekaksi julkaisuksi, jos verrataan vaikkapa Different Worldiin tai Wicker Maniin. Wildest Dreams menee ehkä samaan kastiin El Doradon kanssa. The Alchemist vyöryy koko kestonsa ajan varsin mallikkaasti. Itse en näe siinä juurikaan yhtäläisyyksi esim. useasti mainittuun Man On The Edgeen. Kappaleen rumpukomppi voisi olla hieman persoonallisempi. Se kuulostaa siltä, kuin se olisi tehty Kawain pienellä keyboardilla. (Kossina tuli nimittäin väsättyä biisejä, joihin tehtiin rummut kiippareilla.)

Jäljellä olevista kappaleista en osaa oikein muuta sanoa, kuin että kuunnellanpa lisää. AMOLAD nimittäin aukeni vasta joskus 15:llä kerralla, jonka jälkeen se olikin auton soittimessa pari vuotta aktiivisessa kuuntelussa.

Palaan asiaan...

[IndianaJones]

Joo tuli ihan semmoinen juttu mieleen, että kuinka moni nykyään jaksaa oikeasti yrittää pari kertaa näiden huonojen/avautumattomien kappaleiden kanssa? Ehkä mä olen jotenkin vanhanaikainen, mutta en ole eläessäni kertaakaan kuunnellut levyä skippailemalla tai kelailemalla biisejä. Aina ne levyt tuntuvat ansaitsevan ihan kokonaisvaltaisen ja alusta loppuun kestävän kuuntelun, joka usein vielä tuntuu palkitsevammalta kuin pelkästään parhaiden palojen luukuttamisesta. Eipä ole kauheasti napannut ikinä best-offienkaan kuuntelu, vaikka toki silloin tällöin taustamusaksi on kiva pistää kokoelmaa ihan jo näiden yleisen pitkän keston vuoksi.

The Alchemist vaikuttaisi näillä näkymin levyn huonoimmalta kappaleelta. Taidan kuulua siihen harvalukuiseen sakkiin, joka vielä nauttii Maidenin lyhyistä kappaleista nykypäivänäkin, menee Wildest Dreamsit, Different Worldit ja Gates of Tomorrowt, mutta Alchemist on alusta asti vaikuttanut jotenkin todella ideaköyhältä ja väsähtäneeltä vedolta. Alkujaan olisin ollut valmis jopa kiroamaan biisin orkesterin huonoimmaksi, mutta on hieman nostanut osakkeitaan. Muutenkin Gers on hieman jäässä levyllä, ei nyt tule yhtään hyvää sooloakaan äijältä mieleen, kun muilla 2000-luvun levyillä tuntuu aina pari ihan kovaa vetoa olevan. Vielä kun lisätään Talismanin Legacy-rippaus niin ihmetyttää mikä mieheen on mennyt. Muuten Talisman toki pitää sisällään erinomaisia hetkiä.

[Edward Mannerheim]

Joo tuli ihan semmoinen juttu mieleen, että kuinka moni nykyään jaksaa oikeasti yrittää pari kertaa näiden huonojen/avautumattomien kappaleiden kanssa? Ehkä mä olen jotenkin vanhanaikainen, mutta en ole eläessäni kertaakaan kuunnellut levyä skippailemalla tai kelailemalla biisejä.

Mitä yrittämistä siinä on jos ne on jo ehtinyt toteamaan turhakkeiksi? Ite jätän sellaiset biisit kuuntelematta, joista on saanut jo tarpeeksi tai eivät muuten vaan nappaa. Turha elämää on kuluttaa pakottamalla itsensä kuuntelemaan paskaa, kun tähän maailmaan mahtuu paljon hyvääkin musaa.

[Jerky]

When The Wild Wind Blows sen sijaan on taattua Maidenia. Harris on jälleen pystynyt tekemään kappaleen, jossa yhdistyvät tarina ja sävel siten, että kuulija pystyy melkein näkemään verkkokalvollaan kaiken, mitä tarinassa tapahtuu. Tunnelma biisissä on ilmiömäinen ja melankoliaa löytyy. Tunnelmaltaan tulee mieleen mm. Blood Brothers, The Clansman ja Dance of Death. Laulumelodian sävelkulku kertoo riipaisevasti kappaleessa esiintyvien henkilöiden tunnelman ennen tuhon tuloa. Täysi viitonen Stevelle.

Samaa mieltä, paitsi että mieleen tulee ensimmäiseksi FOTD ja No More Lies. Ja tämä ei tunnu kuunnellessa niin pitkältä kuin se on.

[QazKFD]

Mitä yrittämistä siinä on jos ne on jo ehtinyt toteamaan turhakkeiksi?

Kyse taisikin olla siitä, että montako kertaa tarvii 7-9 minuutin kappale kuunnella, että voi todeta sen turhakkeeksi? Montako sinun kohdallasi esimerkiksi? Itellä on nyt +20 kieputusta koko rieskasta ja nyt alkaa hiljalleen jyvät erottumaan akanoista.

[IndianaJones]

Mitä yrittämistä siinä on jos ne on jo ehtinyt toteamaan turhakkeiksi? Ite jätän sellaiset biisit kuuntelematta, joista on saanut jo tarpeeksi tai eivät muuten vaan nappaa. Turha elämää on kuluttaa pakottamalla itsensä kuuntelemaan paskaa, kun tähän maailmaan mahtuu paljon hyvääkin musaa.

Ja maailmaan mahtuu myös paljon musaa, joka toimii vain tietyssä kontekstissa, tiettyyn aikaan ja tietyssä mielentilassa. Mulle juurikin parikin kertaa esimerkkinä käyttämäni X-Factor on parhaimmillaa aivan törkeän hyvä levy, vaikka erillaisessa mielentilassa se kuulostaa junnaavalta ja tylsältä. Monesti on löytänyt helmiä levykokonaisuuksista vasta pitkien aikojen päästä, kuten esimerkiksi Queenin kohdalla kävi Dreamers Ball-kappaleen kanssa. Alkuun tuntui turhakkeelta, mutta yllättäen jokin naksahti ja ymmärsin kappaleen hienostuneen jazz-tunnelman. Vähän ehkä kankea vertaus jos ei Queen ole tutuin yhtye, mutta periaate vissiin menee perille tuollakin.
Ompa olemassa sellaisiakin raitoja, jotka eivät jaksa innostaa ollenkaan jos ne revitään levykontekstistaan pois. Pink Floydillä esimerkiksi Dark Side of the Moonilta löytyy On the Run ja Any Colour You Like, joita ei varmaan moni kuuntele yksittäisinä raitoina.

Tuosta Edwardin kommentista nyt vaan tulee semmoinen "kertakuuntelu ja paskaa oli"-asenne mieleen, noin kärjistettynä. Mulle albumikokonaisuus on ollut aina tärkeämmässä asemassa, kuin yksittäiset biisit ja edelleen kuuntelen musat levyltä ja levysoittimesta. Koneelta/mp-3-soittimesta/spotifystä kuunneltuna musasta tulee helposti sitä, mitä se nykyään monelle on, eli kertakäyttökamaa. Hyvää musaa on toki paljon, enkä itsekään välttämättä lähde jotain täysin omasta musiikkimausta poikkeavaa kuuntelemaan niin pitkään, että se innostaisi, mutta kyllä mielelläni paneudun jokaiseen levyyn jonka näen tarpeelliseksi ostaa. Oli se vaan palkitsevaa juurikin tuon X-Factorin kanssa, kun eräänä syksyisenä kouluaamuna yksin sisällä suojassa sateelta ja hiljaisuuden vallitessa päätin taas kertaalleen kokeilla josko levy nappaisi tällä kertaa paremmin ja silloin jysähti.

Enkä tässä nyt väitä että muunlainen musiikinkuluttaminen olisi väärää tai huonompaa, mietin vain, että miten moni oikeasti piittaa nykyään levyistä kokonaisuutena, kun näitä skippailu/kelailujuttuja on paljon tässäkin topikissa ollut. Eipä kaikilla varmaan ole aikaakaan töiden sunmuun yhteydessä kuunnella niin paljon musiikkia kuin mulla, ja myönnän että yleensä joudun kuuntelemaan kappaleita enemmän kuin yleisesti vaikkapa kaverini jotta osaisin mielipiteen niistä muodostaa. Hieman menee ohi aiheesta, mutta erityisesti tällaisiin pitkiin albumikokonaisuuksiin mielestäni tämä pätee erityisen hyvin, kun jo yli 70-minuutin kokonaisuus rupeaa puuduttamaan helposti. Varsinkin, kuten tuossa yllä QazKFD sanoi, kun levyllä on todellakin paljon pitkiä kappaleita.

[Flanker]

Edit: Jumalaare bändi ottamassa aika makean paikan myös Amerikan Bilboard listalla, mikäs on tähän mennessä paras sijoitus Maidenilta koko uran ajalta Ameriikasta, ei taida ihan ykköstä olla edes 1980 luvulta, vai muistanko väärin?

Ei ykkösiä ole Billboardilla, Somewhere in Time sijalla 10. ja A Matter of Life and Death sijalla yhdeksän ovat korkeimmat!

Nuokaan eivät ole vertailukelpoisia sillä kasariaikoina ei ollut vielä Soundscania vaan listasijoitukset arvottiin aika yksinkertaisella otoksella joka suosi huomattavasti "perinteistä" amerikkalaista populaarimusiikkia. Nykystandardeilla luultavasti Maidenilla olisi ollut 80-luvulla useampikin USAn top 5-sijoitus, luultavasti myös ykkössijoja.

Kiintoisaa silti mikäli tuo kolmossija pitää paikkansa. Maidenhan on nimenomaan jenkkilässä saanut kritiikkiä uusia kappaleita suosivista settilistoistaan...

[Edward Mannerheim]

Mitä yrittämistä siinä on jos ne on jo ehtinyt toteamaan turhakkeiksi?

Kyse taisikin olla siitä, että montako kertaa tarvii 7-9 minuutin kappale kuunnella, että voi todeta sen turhakkeeksi? Montako sinun kohdallasi esimerkiksi? Itellä on nyt +20 kieputusta koko rieskasta ja nyt alkaa hiljalleen jyvät erottumaan akanoista.

Saman verran kuuntelua suunnilleen takana ja kyllähän skippiä tulee jo paineltua pari kertaa alussa lähinnä intron turhuuden (hups ja samassa meni hyvä biisi TFF) ja El Doradon tuttuuden takia. Tykkään kyllä molemmista biiseistä, mutta muihin täytyy tehdä vielä parempaa tuttavuutta. Alchemist ja Isle of Avalon saavat myös kokea skippaamisen, muista biiseistä se lopullinen mielipide on vielä muodostamatta.

Jotenkin tuntuu siltä, että TFF päätyy samaan kastiin DoD:n kanssa, alkupyörityksen jälkeen kiekko ei enää kovin usein soittimeen päädy. Eli ei tarvitse painaa edes sitä skippiä....

Ompa olemassa sellaisiakin raitoja, jotka eivät jaksa innostaa ollenkaan jos ne revitään levykontekstistaan pois. Pink Floydillä esimerkiksi Dark Side of the Moonilta löytyy On the Run ja Any Colour You Like, joita ei varmaan moni kuuntele yksittäisinä raitoina.

Tuosta Edwardin kommentista nyt vaan tulee semmoinen "kertakuuntelu ja paskaa oli"-asenne mieleen, noin kärjistettynä. Mulle albumikokonaisuus on ollut aina tärkeämmässä asemassa, kuin yksittäiset biisit ja edelleen kuuntelen musat levyltä ja levysoittimesta. Koneelta/mp-3-soittimesta/spotifystä kuunneltuna musasta tulee helposti sitä, mitä se nykyään monelle on, eli kertakäyttökamaa.

Ymmärsin kommenttisi vähän jyrkempänä, koska väitit ettet ole koskaan sortunut skippailuun. Nykyaikana sitä on vaikea uskoa, C-kasettien valtakautena ei niinkään.

Mutta joo, heebona jolta löytyy pari tuhatta levyä hyllystä olen ehdottomasti sitä mieltä että levyt ovat kokonaisuuksia joita kuuluukin kuunnella alusta loppuun - ja niin useimpien levyjen kohdalla teenkin kunhan sen ehtii tekemään. Nykylevyt vain ovat järjestäen sellaisia järkäleitä, että niitä ei ole tehty kyseinen jalo ajatus mielessä, suurin osa bändeistä on unohtanut kyseisen asian tai eivät ole moisesta ikinä kuulleetkaan.

Hyviä levyjä maailmaan mahtuun, ja niistä mainitsemasi DSOTM muuten kuunnellaan AINA alusta loppuun, sen kohdalla ei tarvitse skippailla.

[Flanker]

Mutta joo, heebona jolta löytyy pari tuhatta levyä hyllystä olen ehdottomasti sitä mieltä että levyt ovat kokonaisuuksia joita kuuluukin kuunnella alusta loppuun - ja niin useimpien levyjen kohdalla teenkin kunhan sen ehtii tekemään. Nykylevyt vain ovat järjestäen sellaisia järkäleitä, että niitä ei ole tehty kyseinen jalo ajatus mielessä, suurin osa bändeistä on unohtanut kyseisen asian tai eivät ole moisesta ikinä kuulleetkaan.

Minä taas diggailen että levyssä on pituutta koska se tuo syvyyttä. Esimerkiksi joku British Steel ei juurikaan meikäläisellä enää soi. Tiedostan kyllä että levy on 'klassikko' ja siinä on sinänsä nerokkaita biisejä, mutta lätty kului puhki kuuntelussa todella nopeasti. Jopa saman poppoon Nostradamus soi nykyään enemmän kuin British Steel...

Ei silti, toki biisejä tulee silti skippailtua levyltä kuin levyltä, oikeastaan aika useinkin...

[Hammer]

The Alchemist vaikuttaisi näillä näkymin levyn huonoimmalta kappaleelta. Taidan kuulua siihen harvalukuiseen sakkiin, joka vielä nauttii Maidenin lyhyistä kappaleista nykypäivänäkin, menee Wildest Dreamsit, Different Worldit ja Gates of Tomorrowt, mutta Alchemist on alusta asti vaikuttanut jotenkin todella ideaköyhältä ja väsähtäneeltä vedolta.

Hienoa huomata, että joku muukin diggaa Wildest Dreamsista, Different Worldista ja vieläpä mahtavasta Gates of Tomorrow:sta. Loistobiisejä jokainen. Myös uuden levyn nimikkobiisi The Final Frontier on jopa yksi levyn ykkösbiiseistä, jos jätetään se turha Satellite 15 intro huomiotta. Biisi on kasvanut todelliseksi timantiksi lisäkuunteluilla, vaikka luulin aluksi, ettei noin helppo kappale voi tällä tavalla nostaa osakkeitaan lisäkuunteluilla. Onneksi olin väärässä.

Esimerkiksi joku British Steel ei juurikaan meikäläisellä enää soi. Tiedostan kyllä että levy on 'klassikko' ja siinä on sinänsä nerokkaita biisejä, mutta lätty kului puhki kuuntelussa todella nopeasti. Jopa saman poppoon Nostradamus soi nykyään enemmän kuin British Steel...

British Steel onkin niin tylsä kokonaisuus, että oksat pois. Levyltä löytyy liikaa niitä Priestin Run to the Hillsejä, joihin kyllästyy parin kuuntelun jälkeen. Rage on tosin mainio biisi. Nostradamus sen sijaan on parasta Priestiä, jos Painkilleriä ei lasketa. Nostradamus on ennen kaikkea monipuolinen, eeppinen, tunnelmallinen ja musiikkillisesti Priestin nerokkain. Halfordin vokaalitkin ovat levyllä jotain muuta kuin perus-heavylaulantaa. Löytyy oopperavokaaleita, monenlaisia heavy-vokaaleita sekä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äänessä on vaikka minkätyylisiä sävyjä, mutta liki kaikki kuulostavat loistavilta. Nostradamus jos mikä on levy, joka vaatii useita kuunteluita auetakseen täyteen timanttisuuteensa. Hyvältä se kuulosti toki ensi kuuntelullakin, kuten lähes kaikki oikeasti hyvät levyt. Potentiaalin kuulee aina, mutta on eri asia, että kuinka hyvä kokonaisuus sieltä lisäkuunteluilla kuoriutuu.

The Final Frontier maistuu tällä hetkellä erittäin hyvin. Parit kuuntelut vielä ja sitten heitän arviota kehiin. Kyllä tämä Dance of Deathin taitaa päihittää, vaikkei AMOLAD:lle pärjääkään.

[trooper77]

Mulle uusi levy uppoi ihan kybällä.... Aivan loistava... Kukin tykkää mistä tykkää mutta minä tykkään tästä!!! Paras 2000 luvun levy.... tai AMOLADIN kanssa jakaa.... paha näitä on laittaa järkkään.... ainahan uusi viehättää.... mjuistan kun Somewhere In Time julkaistiin niin se oli elämää suurempi kokemus....