Albumikeskustelua ja äänestys: The Number Of The Beast 30 v.

[Starstruck]

^ Mutuilu tässä topikissa on riskaabelia, mutta mulla on jäänyt mieleen jostakin yhteydestä ainakin Run to the hills, Prisoner ja Children of the damned. En löytänyt tähän hätään kyl mitään lähteen tapaistakaan.

Nämä kolme aivan varmasti. Pienellä varauksella Gangland ja Total Eclipse (erityisesti loppupuolen melodia on vahvasti Revelations-tyylinen) saattavat myös olla osittain Dickinsonin kynästä.

[Jussi K]

Prisoneria Bruce puolestaan soitti soolokeikoillaan, vaikka kaikki muut Maiden-biisit, joita mies soolona esitti taisivat järjestään olla joko itsensä yksin tekemiä tai yhteistöitä H:n kanssa (Icarus, 2 minutes, Powerslave, Revelations, Bring Your daughter). Vaikuttaisi siltä tässä valossa, että mies pitää biisiä tavallaan "omanaan" ja voi ikäänkuin hyvällä omallatunnolla veivata sitä.

Totta; sekä vielä lisää The Prisonerin roolia (tai pikemminkin rooliaan Prisonerissa) ja merkitystä alleviivaa se, että tuo oli Skunkworks-kiertueen ainoa Maiden-biisi seteissä. Ok, olihan sekin tavallaan sooloa, mutta ei "virallisesti".

[Krugbit]

Levyarvostelut osa 3. The Number of the Beast. Levy, jolla Maiden nousi maailmanmaineeseen. Epäilemättä Maidenin historiallisesti merkittävin albumi, mutta biisimateriaaliltaan ei kaikista vahvimpia. Katsotaan miten käy.

Invaders

Terävä aloitus kappaleelle ja levylle. Sitten kappale lähtee liikkeelle nopeatempoisella riffillä ja syke säilyy hyvänä loppuun asti. Kun Bruce vielä laulaa aika nopeasti niin kappale alkaa tuntua vähän hengästyttävältä. Mutta meininki on kohdillaan. Sen sijaan sävellyksenä tämä on suhteellisen köykäinen. Ja tosiaan, se kertosäe... Hyvä meno ja asenne kuitenkin tuovat jonkin verran pisteitä. 3

Children of the Damned

Sitten vedetään vähän henkeä mutta vain hetken. Biisi alkaa akustisella riffillä jonka jälkeen tulee lyhyt mutta hieno kitaramelodia. Bruce näyttää että osaa vetää balladiakin hienosti ja esittelee ensimmäisessä säkeistössä vähän toisenlaista puolta laulustaan eli laulaa rauhallisesti ja aika matalalta (wtf? ). Toisen kertosäkeen jälkeen tempo kiihtyy, kun tullaan upeaan nostatuskohtaan. Se kuulostaa joka kerta yhtä hienolta kun Bruce kajauttaa "What did we leeeeeaaarn", jonka jälkeen biisi huipentuu Adrianin sooloon. Lopetus on sitten vähän "jäähdyttelyä" mutta sopii kappaleeseen. En minä tästä kyllä pahaa sanottavaa keksi, vaikka yrittäisin. 5

The Prisoner

Hauskan puheintron jälkeen biisi käynnistyy kelpo kitarariffeillä, jotka johdattavat ensimmäiseen säkeistöön. Tämän(kin) kappaleen suurimpia vahvuuksia on koko biisin ajan hyvänä säilyvä "boogie", josta kiitos kuulunee rytmiryhmälle. Sävellyksenä tämä taas ei ole aivan niin vahva. Säkeistöt ovat ok, mutta pre-chorus on mielestäni vähän kömpelö eiikä kertosäekään ole ihan suosikkejani. Toisaalta instrumentaaliosuus vie kyllä pisteet kotiin. Kappale ei ole omasta mielestäni ihan klassikko, mutta hyvä se on kuitenkin. Beast over Hammersmith -versio on mielestäni parempi. 4

22 Acacia Avenue

Epätyypillinen aloitus ja muutenkin tavallisesta poikkeava rakenne. Tämä on aika kaksijakoinen kappale, jotkin osat ovat hyviä, jopa loistavia, jotkin eivät. Alku (A-osa) on ihan hyvää, sen jälkeen tuleva kohta (B-osa?) sen sijaan tökkii. Kertosäkeessä taas ei ole mitään vikaa. Parasta antia tässä ovat kuitenkin soolot. Sekä Daven hidas soolo että Adrianin outro-soolo (meniväthän ne nyt oikein päin) toimivat ja täyttävät paikkansa hyvin. Vähän hankala biisi arvostella, mutta lopetus jättää sen verran hyvän mielen, että annetaan arvosanaksi 4

Kuriositeettina: muutkin ovat varmaan huomanneet asian, mutta minusta on vähän jännää että Dave Murray ei ole kappaleen tekijätiedoissa, vaikka tämä on "jatko-osa" miehen omalle biisille. Voisi ainakin kuvitella että oli Murrayn oma idea jatkaa Charlotten tarinaa.

The Number of the Beast

Itselleni tällä kappaleella on erityinen asema. Tämä on muutakin kuin sitä mitä tulee ulos kaiuttimista tai kuulokkeista. Tämä on yksi NIISTÄ Maiden-kappaleista, mielestäni vielä enemmän kuin esim. Trooper ja RTTH. The Song of the Beast. Johtuneeko sitten vain kappaleen aiheuttamasta kohusta? Mutta se on sivuseikka. Tämän biisin kohdalla itseäni ei häiritse se, että se on soitettu keikoilla puhki. Mitä itse kappaleeseen tulee, niin introriffi on nerokas, kuulostaa ehkä simppeliltä mutta on rytmisesti aika mutkikas, soolo jyrää mahtavasti ja asennetta riittää, jos pieni itsensä toistaminen sallitaan. Tämä on todellinen klassikko. 5

Run to the Hills

Jälleen ollaan perusasioiden äärellä, kun Maidenista puhutaan. TNotB oli bändin ensimmäinen todellinen menestysalbumi ja tämä ensimmäinen menestyskappale. Varmasti ensisinglen hyvä menestys vaikutti myös albumin menestykseen. Ja kappale on hyvä, vaikka varmaan vielä puhkikalutumpi kuin edellinen. Legendaarinen rumpuintro ja laulettu intro, hyvä koppoti-koppotimeininki ja niin edespäin. Biisi on selvästi hittihakuinen, ehkä vähän liikaakin. Tästä syystä täysiä pisteitä en anna. 4,5

Gangland

Kappale alkaa hyvällä rumpuintrolla, mutta muuta hyvää sanottavaa en oikeastaan keksi. Heikkotasoinen sävellys. Tällä kertaa kappaleen nopea tempokaan ei tuo kappaleeseen nostetta. Ei varsinaisesti ärsytä, mutta kaikin puolin mitäänsanomaton esitys. Rumpuintrosta kuitenkin puolikas piste. 1,5

Total Eclipse

Alun perin singlen b-puoli, mutta mukana uusintapainoksella. Arvostellaan mutta ei huomioida keskiarvossa. Hyvä kappale, jossa on aiheeseen sopiva uhkaava tunnelma. Mitäpä muuta tästä sitten sanoisi? Samat jutut pätevät taas, laadukasta kitaratyöskentelyä, Bruce vedossa etc. Outoa, että bändi valitsi tämän sijasta levylle Ganglandin. Jotain bändin suhtautumisesta näihin kappaleisiin kertoo se, Ganglandia ei soitettu levykiertueella mutta tämä soitettiin, vaikka ei edes ollut levyllä silloin. 4

Hallowed Be Thy Name

Tätä kappaletta on tällä foorumilla ylistetty jo riittämiin, mutta ylistetään lisää. Intro on hyvä, mutta ehkä kappaleen heikointa antia, mikä kertoo jo aika paljon. Kappale herää kunnolla henkiin kun tempoa lisätään ja Bruce laulaa kenties pisimmän nuottinsa Maiden-levyillä. Muutenkin Bruce vetää yhden parhaista laulusuorituksistaan, ellei parhaan. Laulu- ja kitaramelodiat ovat hienot ja Bruce vetää todella tunteella. Kappaletta kuunnellessa voi samastua kuolemaantuomittuun, joka pohtii syntyjä syviä viimeisillä hetkillään. Jos metallibiisi voi olla kaunis, niin tämä on sitä. Soolotkin ovat ihan mallikkaat, mutta eivät Maidenin parhaita ja mielestäni livenä parempia. Tästä saadaankin oiva aasinsilta levy-live-vertailuun. Niin hieno kuin studioversio onkin, livenä tämä on yleensä vielä parempi. Soolot ovat tiukempia. Tempo on nopeampi, mikä sopii kappaleeseen paremmin. Levyversio on myös vähän pelkistetty. Toisaalta useimmissa kappaleissa on livenä enemmän sisältöä ja vaihtelua kuin levyllä, mutta tässä tapauksessa ero on huomattava. Toisaalta taas, toimisiko liveversion mukainen veto studiossa? Noh, voi olla että toimisikin, mutta sillä ei ole merkitystä. Tämä on suurella todennäköisyydellä Maidenin paras biisi, tosin sekin riippuu aina vähän päivästä. 5

Keskiarvoksi tulee tasan 4. Erityisesti Gangland pudotti jonkin verran. Jos sen tilalle olisi laitettu Total Eclipse, keskiarvo olisi selvästi korkeampi. Mutta jossittelu sikseen, tulos tarkoittaa sitä, että debyyttilevy säilyttää vielä johtoasemansa. Saa nähdä vaihtuuko kärki Piece of Mind arvostelussa. Ennakoin melko tasaista taistoa.

Iron Maiden 4,06
The Number of the Beast 4
Killers 3,85

[reptile]

22 Acacia Avenue

Kuriositeettina: muutkin ovat varmaan huomanneet asian, mutta minusta on vähän jännää että Dave Murray ei ole kappaleen tekijätiedoissa, vaikka tämä on "jatko-osa" miehen omalle biisille. Voisi ainakin kuvitella että oli Murrayn oma idea jatkaa Charlotten tarinaa.

Adrianin vanhaan riffiinhän tuo kappale alunperin perustuu. Steve muisti tuon riffin ja ajatteli sen sopivan hyvin Maidenille. Yhdessä Adrianin kanssa tekivät siis kappaleen. Sanoitukset on kaiketi tehnyt Steve (?) ja vaikka hän olisikin Murrayn mielipidettä sanoituksiin kysellyt, niin ei varmaan Murray ole tehnyt kappaleen eteen mitään, joten siksi häntä ei tekijätiedoissa mainita.

[Necromancer]

The Number Of The Beastia kuunnellessa ilmenee sellainen ongelma, että kun tätä levyä on tullut kuunneltua puhki jo ala-asteiästä saakka niin en oikein osaa enää sanoa millaisen arvosanan antaisin tätä nykyä nimibiisille tai Run To The Hillsille. Kyllähän noiden sanat muistaa ulkoa, niistä diggaa kovasti ja kun ne ovat niitä radiokanavien soitetuimpia Maiden-biisejä niin aina radiosta kuullessaan hihkuu ilosta ja tietenkin tämän levyn lopetusbiisiä odottaa aina Radio Cityltä. Onneksi on sekin soittolistoilla silloin tällöin.

Eniveis, noissa soitetuimmissa biiseissähän ei ole alkuunkaan mitään vikaa, mutta vuosien mittaan niiden arvostus kärsii ylitarjonnan vuoksi. Tällä kertaa kuitenkin löin ihan sillä periaatteella täydet, että noita olen kuitenkin asteikolla 1-5 vuosien ajan pitänyt täyden vitosen biiseinä, joten en alkanut esim. puolta pistettä nipistämään pois.

Mikä tässä levyssä on mullistavinta edeltäjiinsä nähden on Children Of The Damnedin kertsinkaltaiset Brucen hoilaukset, Hallowed Be Thy Name joka ansaitsisi tällä asteikolla 7,5 pistettä sekä se että levyn lopuista biiseistä on suoraviivaisempina biiseinä yksinkertaisesti saatu erittäin toimivia simppeleitä biisejä jotka jäävät mieleen. Ehkä tasalaatuisin Maiden-albumi juuri sen takia että sille on siunaantunut kuuntelukertoja moninkertaisesti muihin verrattuna.

Ainoana hidastajana on oikeastaan biisi Invaders joka tulee usein jopa skipattua sen ns. 'munattomuuden' puutteen vuoksi. Mulle ei kolahda.

1. Invaders: 3
2. Children Of The Damned: 4.5
3. The Prisoner: 3.5
4. 22 Acacia Avenue: 4.5
5. The Number Of The Beast: 5
6. Run To The Hills: 5
7. Gangland: 3.5
8. Hallowed Be Thy Name: 5

KA: 4.25

Iron Maiden: 4.10
Killers: 3.80
The Number Of The Beast: 4.25
Piece Of Mind: 3.45
Powerslave: 3.85
Somewhere In Time: 4.55
Seventh Son Of A Seventh Son: 4.25
No Prayer For The Dying: 3.35

[On the worlds hands]

Arvosteluinnostus iski muiden arvosteltua viime aikoina ahkerasti joten päätinpä itsekin vielä juhlavuotena arvostella yhtyeen kolmannen levyn joka oli siis käännekohta yhtyeen uralla. Viimeistään nyt klubikeikat jäi taakse ja astuttiin valtaisille areenoille valloittamaan Eurooppa ja muu maailma (Yhdysvallat mukaanlukien). Yhtyeeseen liittyi myös pari kuukautta ennen levyn tekoa Mies joka ei esittelyjä kaipaa, hänelläkin oli tietysti valtava merkitys suosion lopulliseen, räjähdysmäiseen kasvuun. Mutta jokainen neitolainen nyt tämän verran tiesikin joten mitä sitä enempää jauhamaan. Levy soittimeen ja here we go!

1. Invaders

Varsin räväkkä aloitus hieman oudolla kuviolla johtaa menevään alkuriffiin ja sitä kautta Brucen taitavaan laulusuoritukseen. Sanat eivät ole kaikista helpoimmat laulaa mutta hyvin mies homman hoitaa. Kertosäe vähän outo mutta ainakin omaperäinen. Väliosa ja soolo semmosta käsijarru päällä tykitystä mutta could be worse. Sanoituksen aihe on Maidenille tyypillinen sota, tosin tässä viikingit valloittaa (Englantia?) <--- tuo fakta kyllä täysin unohtunut mutta luulisin näin. Kaikenkaikkiaan ihan ok kappale, varsin tuore kun en ole tätä kuullut varmaan kertaakaan tänä vuonna ennen tätä päivää. Olisi ansainnut kuitenkin paikkansa livesetissä ainakin emokiertueella -82. 2,5

2. Children of the Damned

Vähän eeppisempi kappale eikä ihan vähänkään. Hiljainen intro ja epätoivoa huokuva laulu äityy raivoon ja kiihkoon kertosäkeeseen tultaessa. Sävellaji ja melodia ovat mannaa korville, tosin noista en nyt paljoa tiedä mutta tämän verran kuitenkin. Keskiosassa hienoa duunia rytmiryhmältä ja Bruce vetää mystistä ja raakaa laulua joka johtaa Adrianin melko epätavalliseen tiluttelusooloon. Biisi päättyy woo-oo huuteluihin ja vielä ahdistellaan kirottua lasta lopussa. Biisi ei kyllä itselleni ole niin kova timantti kuin valtaosalle neitolaisista mutta ehdottoman kova kuitenkin. Kappaleen tuoreus omaan korvaan on myös plussaa. Hieno biisi, voisi sanoa toinen eeppinen Phantomin jälkeen. 4,5

3. The Prisoner

Legendaarisen intron jälkeen tiukka rumpukomppi läjähtää ilmoille ja johtaa kivaan rytmittelyyn jonka jälkeen lähtee semmonen jännä saalistusmeininki ja Bruce osoittaa jälleen olevansa oikea valinta yhtyeen laulajaksi, välillä ääni on salaperäinen, välillä jykevän rouhea, välillä taas puhtaan kirkas. Sanoitus on tarpeeksi yksinkertainen ja soolot timanttia kuten tiluttelu väliosa. Lytkätkää vain, mutta päihittää ehkä jopa Childrenin. Tosin biisit eivät ole ihan samantyyppsiä joten vaikea vertailla. Livenä tämä on tietysti temmoltaan nopeampi ja päihittää studioversionsa kuten niin monet muutkin Maiden biisit. Toivottavasti säilyy setissä ensi kesänä kun bändi saapuu Suomeen. 4,5

4. 22 Acacia Avenue

Jatkoa Charlotte saagalle. Tiukka alkuriffi ja maaninen laulu ovat ihailtavaa kuunneltavaa ja 80-luvun liveversiot puhdasta ekstaasia. Harris ja Smith ovat tehneet hienoa yhteistyötä muokkaamalla Adrianin alkuperäistä biisiä. Kappaleessa on vähänkuin kaksi eri osaa, eka on rokkia ja toinen heavy metallia. Sanoituksiin en nyt sen kummemmin pureudu, Charlotteen kun liittyy niin prostituutiostahan biisi kertoo, ja toki epämääräisestä suhteesta poikaystävään. Tokan kertsin jälkeen Dave heittää ihan kivan soolon ja siitä lähtee semmonen mukavan yksinkertainen riffittely ja komppi ja Bruce mollaa Charlottea, kuten hieman aiemminkin. Tällä kertaa ei käsketä ottamaan häneen fyysistä kontaktia vaan lopettamaan pelleily ja jättämään itsensämyynti hommat. Kappale loppuu sulavasti Adrianin kelvollisen hyvään sooloon. Aikanaan tuli paljonkin piisiä veivattua mutta studioversio on loppupeleissä varsin puuduttava, livenä aivan eri sfääreissä. Biisi on hyvä, muttei yllä kahden edellisen tasolle. 4

5.The Number of the Beast

Legendaarinen Maiden biisi, jos kysytään kolmea maidenin biisiä kadulla ohikulkijalta jotka kyseinen henkilö tietää niin varmasti tämä mainitaan. Samaan kategoriaan menee tietysti RTTH. Intro on Raamatusta lainattu ja sitten lähtee legendaarinen alkuriffi ja Brucen käsittämätön laulusuoritus ja karmea kirkaisu johon liittyy hauska tarina.... biisi jatkuu vauhdikkaasti kohti kertsiä ja sit huudetaan 666! Tämä veivataan toisen kerran läpi (ei introa) ja sit lähtee väli-ja soolo-osuudet jotka ovat mahtavaa kuunneltavaa. Biisi päättyy pitkähkön kaavan mukaan ja vähän toistetaan mutta eipä tuo nyt paljoa haittaa. Klassikkokamaa. Tuskin Steve arvasi tuolloin että repäisisi unestaan kuolemattoman metal-klassikon. Biisi on kieltämättä kulunut, mutta annetaan silti 5

6. Run to the Hills

Toinen klassikko heti perään, tämä tosin paljon kuluneempi. Tuttuakin tutumpi komppi lähtee jylläämään ja sitten lauletaan vuorottellen intiaaneista ja vuorotellen sotilaista jotka valtaa intiaanien asuinpaikat. Menevä, kiistaton klassikko, Brucekin pääsee vaihteeksi kirkumaan sydämensä pohjasta ja vetää kovaa ja korkealta. Muutama vuosi sitten olisin antanut varmasti viitosen mutta biisi on niin kulunut että rokotetaan puolikkaalla pongolla. Biisi ei myöskään tunnu enää niin täydelliseltä joten lopullinen arvosana on 4

7. Gangland

Levyn heikoin biisi. Yllättävät tekijät kappaleessa, Clive ja Adrian. Komppi ja Cliven aloitus on ihan hauska mutta itse biisi ei ole kummoinen vaan aika väsynyt ja lyriikatkin tuntuu aika lapsellisilta kertsistä puhumattakaan. Puhtia biisiin tuo kukas muu kuin Bruce, joka pitää yksinään kappaleen poissa pohjamudista. Tämä biisi on huti eikä edes pitkä tauko kuuntelemisesta juuri armoa anna. Jos kiire levyä tehdessä ei olisi ollut niin hurja, biisistä olis voinu jalostua parempikin. 1,5

8. Total Eclipse

Aliarvostettu, yksi levyn parhaista biiseistä. Sääli ettei livenä saa mahdollisuutta. Prisonermainen, yksinkertainen mutta tappava alku. Bruce vetää upeasti ja aihe eli maailmanloppu on pelottava mutta myös kiehtova omalla tavallaan. Tästä biisistä oon aina pitänyt, yhtä aikaa monipuolinen, monimutkainen ja yksinkertainen. On hitaampaa, nopeampaa ja keskinopeaa tempoa siellä sun täällä. Hammersmith 82 paljastaa sen, mikä potentiaali biisillä on livenä. Brucen laulusuoritus on maaginen. Jäätävä biisi, kenties Maidenin kolmen aliarvostetuimman joukossa. 5

9.Hallowed Be Thy Name

Taas yksi kiistaton heviklassikko ja pitkässä juoksussa kenties bändin paras biisi. Hirttotuomion saaneesta miehestä tässä lauletaan ja pohditaan syvällisiä, kuolemanpelosta, epäuskosta, elämästä jne. Pysäyttävät lyriikat ja melodia on huikea läpi biisin, kellot kumisee ja monimutkaista kikkailu siellä täällä. Yksi maailman parhaista riffeistä biisin puolenvälin jälkeen johtaa maagisiin sooloihin ja sitten on parhautta se vajaa minuutti ennen kuin Bruce karjaisee biisin nimen pariin otteeseen. Lopetus on yksinkertainen eikä teennäisen pitkitetty. Intro on myöskin sellainen että livenä tietää että seuraavat 7 minuuttia on pelkkää eargasmia. Mahti eepos päättää hyvän levyn. 5

Levy on kiiressä tehdyksi aivan loistava ja kitaristit löytävät hyvin toisensa, rytmiryhmä pelaa mainiosti yhteen ja Brucen liittyminen remmiin on kirsikka kakun päällä. Tasainen levy pitkässä juoksussa, tosin 1-2 heikkoa kappaletta mutta toisaalta 3 hevilegendaa. Muut mainioita keskitasoa parempia biisejä. Tämä levy on yhtä kuin Maidenin jyrkän ylämäen alku. Keskiarvoksi muodostui tasan neljä.

EDIT: Korjasin muutaman karmean kirjoitusvirheen, mutta en muuttanut tekstiä tai arvosanoja ollenkaan eli tämä muokkaaminen johtuu puhtaasti kirjoitusvirheistä.

Järjestys:

1.The Number of the Beast: 4
2.Killers: 3,5
3.Iron Maiden: 3,5

[Euronymous]

Ja nyt ensimmäistä Maiden levyäni arvostelemaan. Tunnearvoa tällä on paljon ja tämä on hyvin rakas levy minulle.

Albumin aloittava Invaders on mainio ralli ja kertoo nimensä mukaisesti maihinnoususta, jonka suorittivat viikingit Englantiin. Tämä on monien haukkuma, mutta kyllä minä ainakin kestän kuunnella tämän skippaamatta. 3

Seuraavaksi liikutaan aivan eri sfääreihin. Children of the Damned alkaa rauhallisesti ja kauniisti, mutta kertseihin mentäessä tunnelma nousee. Sitten alkaakin väliosa, joka on mahtavaa hunajaa korville. Nostatus ja sen jälkeen tuleva soolo, ah! Tämä on mahtava biisi myös livenä, kuulisin mieluusti tämä keikalla. 5

The Prisoner alkaa samannimisestä ohjelmasta otetulla dialogilla. Tiukka rumpuintro ja kivaa groovailua ja hauskaa rytmittelyä. Sitten biisi kiihtyy täyteen nopeuteensa. Säkeet ovat hyviä, mutta pre-chorus tökkii vähän. Kertsi on ihan mukiinmenevä. Livenä paljon parempi. 4

22 Acacia Avenue on mainio jatko-osa Charlotten tarinalle. Biisi alkaa epätavallisesti ja jatkokin on hieman tavallisuudesta poikkeava. Seuraavan osan heviriffi on mahtava ja nostaakin pisteitä. Välillä tuntuu hieman puuduttavalta kuunnella tämä biisi. 4

Tuttu puheintro alkaa: The Number of the Beast hyökkää silmille intron jälkeen tulevalla huudolla! Tämä on heviklassikko, mutta ei kyllästytä. Väliosa sooloineen on mahtavaa kuunneltavaa. 5

Seuraavaksi tulee kuluneempi klassikko heti perään. Run to the Hills alkaa rummuilla johon muut soittimet ja laulu yhtyvät. Säkeistö ja tuttu kertsi kertautuvat kaksi kertaa. Murrayn soolo on oiken hyvä ja sitten biisi loppuukin tuplakertsiin ja rymistelyihin. 4

Gangland on albumin heikoin biisi. Ei jaksa säväyttää kovinkaan paljon. Kivasta rumpuintrosta plussaa. 2

Seuraava kappale on aivan toisesta maailmasta edelliseen verrattuna. Total Eclipse painaa eteenpäin synkkänä ja painostavana. Lyriikat ovat hienot ja kertovat tarinan hienosti. Harmittaa kun tämä ei ollu alkuperäisellä painoksella Ganglandin paikalla. 4

Ja sitten alkaakin Maidenin parhaimpia biisejä: Hallowed Be Thy Name! Tämä on kuultu lähes jokaisella keikalla ilmestymisensä jälkeen. Alun jälkeen tulee hyvä tuplakitarariffi ja sitten stopein etenevä säkeistö. Instrumentaaliosio ja nopea osa ovat lähes täydellisiä. Loppuun tulee vielä Brucen huudot ja levy on sillä selvä. Ehdoton helmi, varsinkin livenä. 5

KA: 4

Omat arvostelut:

Sevent Son of a Sevent Son 5
Somewhere in Time 4.75
Piece of Mind 4.4
AMOLAD 4.4
Powerslave 4.25
No Prayer for the Dying 4.1
The Number of the Beast 4
Killers 3.6
Fear of the Dark 3.58
Dance of Death 3.54
The X Factor 3.36
Iron Maiden 3.2
The Final Frontier 3
Brave New World 2.9
Virtual XI 2.87

[The Alchemist]

1. Invanders
Keskitason aloitus. Vuosia sitten kun ensimmäisiä kertoja kuunteli tätä levyä, niin tämäkin veto iski kovempaa. Introsta ja bassottelusta kuitenkin tykkään edelleen, siitä pisteet. 3

2. Children of the Damned
Vaikuttaa aluksi jotenkin keskinkertaiselta kikkailulta, mutta jotenkin tämä paranee muutaman kuuntelukerran jälkeen. Brucen laulu ja kitarasoundit tehostavat biisin mielekkyyttä. 3,5

3. The Prisoner
Intro, jolla en tarkoita nyt puhetta, on komeaa kuunneltavaa. Tästä on jotenkin vaikea edes keksiä mitään negatiivista sanottavaa - Adrian, Steve ja Clive hoitavat tottinsa erinomaisesti eivätkä Dave ja Bruce rimaa alita. Kertosäe parhautta. 4

4. 22 Acacia Avenue
Pituus verottaa pisteitä. Hieman tasapaksu biisi pöljillä sanoilla, mutta nostatus ja soolot tuovat menettyjä pisteitä takaisin. "22, the Avenue.." 3

5. The Number of the Beast
Nyt ollaan asian ytimessä ja syvällä siellä. Bruce pistelee parastaan. Voiko legendaarisemmaksi enää puheintro mennä? 5

6. Run to the Hills
Nostalgiaa ja historianlehtien havinaa havaittavissa. Tästä kaikki lähti aikanaan, ei kyllästytä pätkän vertaa eikä tule varmasti koskaan kyllästyttämään. Erinomainen live-vetona, täydet pisteet tulee niin että pärähtää. 5

7. Gangland
Kahden täysosuman jälkeen taso tippuu täytebiisin muodossa. En vain tykkää, en tiedä mikä siinä niin riivaa. 2

8. Total Eclipse
Jälleen bonusmatskua, jonka arvostelu ei ole meikäläiselle vahvin laji. Jotenkin "Ganglandin" tapaisesti hieman turhamainen kipale. 2

9. Hallowed Be Thy Name
Taso nousee jälleen takaisin napakymppiin. Ensimmäinen mestariteos Maidenin pitkällä uralla. Tässä biisissä yksinkertaisesti mikään ei petä - temmonvaihtelut, rytmiryhmän yhteispeli soittimilla, sanoitus... Livenä potkii vielä paremmin nopeampana vetona. 5

Pojasta polvi paranee; keskiarvo 3,81. "Total Eclipse" luonnollisesti bonuksena jätetty laskujen ulkopuolelle. Tauon jälkeen oli mukava pyöritellä koko levy läpi sen sijaan että koluaa läpi vain levyn kolme täysien pisteiden biisiä.

1. The Number of the Beast 3,81
2. Iron Maiden 3,56
3. Killers 2,85

[Summerganon]

Jaa-a, jospa minäkin nyt viimein tekisin sellaisen kunnollisen arvostelukierroksen koko tuotannosta. Uskallan sanoa, että mielipiteet ovat jo aika vakiintuneet... Toisin kuin joskus.

The Number of the Beast tuntuu minulle parhaalta aloitaa. Kaksi ensimmäistä ovat minulle edelleen jotenkin äärimmäisen hankalia arvosteltavia: en kerta kaikkiaan vieläkään tiedä, lätkäisenkö joillekin biiseille 3, 4 vai 5. Joten jätänpä ne vielä hautumaan. Nyt siis Pedon luvun kimppuun.

1. Invaders
The Number of the Beastilla Maiden meni monella osa-alueella jollain tapaa musiikillisesti "eteenpäin", mutta tässä avarusraidassa on erittäin paljon kaikuja aivan alkuajoilta. Ja tämähän tosiaan taitaakin olla Invasion-biisin pidemmälle jalostettu versio. Joka tapauksessa, perustoimivaa menoa. Tehokas aloitus, jossa riittää energiaa. Ei herätä erikoisempia tunteita, mutta olisi ollut epäilemättä tappavan kova aloitusnumero Beast-rundille. Kyllähän tästäkin kuulee sellaista "touchia", jota bändillä ei enää ole. Tosin uudemmilla levytyksillä on tietysti omat, erilaiset vahvuutensa kuin näillä uran alkutaipaleen teoksilla, joissa mentiin eikä meinattu. Ja varsin komeasti. Energiaa ja meininkiä on. Ei kuitenkaan ihan niin paljon sisältöä ja koukkuja, että huippupisteitä tulisi. Joskus "enemmän kuin arvosana antaa ymmärtää", mutta ei minulle mitenkään äärimmäisen rakas kappale.
3

2. Children of the Damned
Oi että.
"A real classic from the album "The Number of the Beast"
-Bruce Dickinson Chilessä 2009

Ja sitähän se on. On biisejä, jotka ovat sekä hittejä että klassikoita. Sitten on näitä, jotka ovat klassikoita. Puhtaita klassikoita. Tässä biisissä kaikki toimii. Tilutussoolokin istuu täydellisesti. Melodiat ovat täydellisyyttä, intron luulisi saavan jokaisen Maidenin fanin syttymään ja oo-oo-oo-oo-o-oo -nostatus tai mikälie onkaan korrekti termi on ihan huikea. Perään "YOU'RE CHILDREN OF THE DAMNED, YOUR BACK'S AGAINST THE WALL!" Biisi vaan kasvaa, kasvaa ja räjähtää. Eeppinen biisi alle viiteen minuuttiin. Niin paljon hienoja asioita alle viiteen minuuttiin. Iron Maiden. Bruce Dickinson. Perkele.
5

3. The Prisoner
Hankala pala siinä mielessä, että olen odottanut tämän kuulemista livenä käytännössä fanitukseni alkuajoista lähtien ja samalla studioversio biisistä ei kuitenkaan ole minulle mikään Maiden fangasmin suurin ilmentymä. Jotenkin liveversiot ovat minulle tästä niitä "oikeimpia". Tämä on kuitenkin osoitus 80-luvun alkupuolen Maidenin energiasta ja kyvystä kirjoittaa klassikoita. Pre-chorus ei ole maailman nerokkain, mutta kertosäe on todella näppärä ja tarttuva. The Prisoner on äärimmäisen hyvä biisi, ei ehkä hirveän paljon enempää, mutta ei yhtään vähempää. Ehkä tämä ei ole Maidenin top 5 tai ehkei edes top 10 -biiseissä, mutta "omilla oikeuksillaan" biisi, josta ei vaan voi valittaa. Tavallaan se, että biisi oli pitkään ns. unohdettu klassikko on nostanut tämän osakkeita koko tuotannon huomioon ottaen, mutta energiaa on ja kun biisi vieläpä näyttää rullaavan livenä täydellisesti, on tästä vaikea pahaakaan sanoa.
4,5

4. 22 Acacia Avenue
Tämän kun saisi joskus livenä kuulla... Charlotte jatkaa keikistelyään ja ilotaloelämän ympärillähän tämä pyörii, mutta senkin voi näköjään tehdä tosi kovalla asenteella. Se, miten biisi kasvaa kertseihin on todella maagista. Varsinki livenä tähän biisiin näyttäisi ja kuulostaisi pakkautuvan melkoinen lataus. The Prisonerin tapaan tämä on selvästi täydellisesti livenä rullaava biisi, joka maistuu myös albumilla. Monella tapaa muutenkin The Prisonerin kanssa samaa kategoriaa. Todellinen klassikko, jossa on paljon hienoja musiikillisia ideoita. Erityisesti kertsit menevät sellaisii sfääreihin, että oikean kuuntelufiiliksen aikana kylmiä väreitä on vaikea välttää. Nerokkaasti rakennettu biisi.
5

5. The Number of the Beast
Rakastettu klassikko. Onhan tätä soitettu ilmestymisestään lähtien jatkuvasti, mutta sehän ei vähennä itse sävellyksen arvoa. Hienoa riffittelyä ja muutenkin soitto kulkee kuin unelma. Brucen tulkinta on aggressiivisuudessaan mahtava, vaikka 22 Acacia Avenuen tai Children of the Damnedin monipuoliseen vokalisointiin tämä ei tietenkään mahdollisuuksia anna. Kaikki osaset sulautuvat saumattomasti yhteen. TNOB-ajan Maidenin röyhkeys, raivo ja musiikillinen nerous tiivistetty yhteen biisiin aika tyylikkäästi. Ja Steven bassottelu väliosassa... Hienoja Maiden-hetkiä, kerta kaikkiaan. Syy, miksi tämäkin biisi saa "vain" 4,5 on yksinkertaisesti se, että minulle tämä ja moni muu edustaa sitä moitteetonta Maidenia. Maidenia parhaimmillaan, mutta sitten on niitä vitosen biisejä, joita kuunnellessa sen hiuksenhienon fiiliseron vain huomaa. Rakasta musiikkia kautta linjan toki.
4,5

6. Run to the Hills
Toinen "ikisuosikki". Lähtökohtaisesti ärsyttävin 80-luvun hiteistä, mutta toisaalta nimenomaan tämä albumiversio on kestänyt aikaa erinomaisesti. Jokainen hetki on nerokas ja jotenkin kaikki vain "natsaa"; rumpuintro, kertsi, väliosa... Kasvuakin on sopivasti. Tiivis paketti, jossa on esimerkiksi Invadersin hyvät puolet ja paljon enemmän. Ei kuulu suosikkibiiseihini, mutta on kiistatta tietyllä tapaa Iron Maidenia parhaimmillaan. Run to the hills, run for your lives... Jotain siinä on, jotain siinä on.
5

7. Gangland
"Arvostelukuuntelukierroksella" tästä löysi vähän enemmän kuin ennen. Tämä on kuitenkin vähän kuin Quest for Fire Piece of Mindilla: energiasta huolimatta jää vähän turhanpäiväiseksi mesoamiseksi. Varsinkin tässä kohtaa levyä vähän laimea veto. Ei kelvoton biisi missään nimessä, mutta melko yhdentekevä. Säkeistöt ja kertsi ovat sinänsä yllättävän hyviä, mutta en löydä tästä mitään elementtejä ja koukkuja, jotka iskisivät samalla tavalla kuin niin moni muu Maiden-biisi. Ehkä juuri siitä syystä tämä sinänsä kuunneltava esitys on jäänyt väliinputoajaksi. Ei täysin hajuton, mauton ja väritön, mutta jotain sinne päin.
2

8. Hallowed Be Thy Name
5. Kysyttävää?

No jospa kuitenkin sananen. Aivan huikea intro. Kelloefekti saa aina kylmät väreet. Sävellystyönä Steve Harrisia parhaimmillaan. On usein sanottu, että tähän biisiin tiivistyy Maidenin musiikki aika täydellisesti ja vaikea sitä on kieltääkään. Pidän myös siitä, että mm. Children of the Damnedin tapaan liveversiot tästä biisistä ovat hieman eri tyylisiä, kuin albumiversio. Biisi soljuu vakuuttavasti eteenpäin, kaiken nivoutuessa täydellisesti yhteen. Burr, Smith, Murray, Harris ja Dickinson näyttävät kukin osaamistaan tavalla, joka hakee vertaistaan. Hallowed Be Thy Name summaakin komeasti koko albumin parhaat puolet: uskomatonta energiaa, otetta ja sävellystyötä.

Keskiarvoksi tuli:
4,25
Hivenen yllättävää. Nähtävästi monet biisit, joita olisin perstuntumalta arvioinut nelosiksi päätyivätkin sitten vitosiksi tai saivat puolikkaan perään. Sanokaa lepsuksi arvostelijaksi, joka nielee Maidenia liian sinisilmäisesti, mutta TNOBin tapauksessa niitä vikoja on vain pirun vaikea löytä ja biisit onnistuvat sytyttämään pelkällä energiallaan. Vaikka albumi ei kokonaisuutena olekaan aivan suosikkejani, on suurin osa biiseistä mulle äärimmäisen rakkaita, joskin yleensä osana kovaa livesettiä. Toisaalta se, että monesta biiseistä on tullut kuunneltua todella paljon eri live-versioita teki albumiversioista yllättävän tuoreita, kuten esimerkiksi noiden kolmen tunnetuimman kohdalla. Yritän POMin kanssa saada vähän enemmän ajatuksia tekstimuotoon musiikillisista jutuista.

Otetaan vielä erikseen mainio Total Eclipse:
Mielenkiintoinen biisi. Hiomaton timantti. Ganglandia vivahteikkaampi ja voimakkaampi biisi, joka ei kuitenkaan ole aivan täysosuma. Toisaalta "raakuus" on myös ansio tällä kertaa.
Arvosana pyörii jossain 3,5 tienoilla, varauksella jopa nelosen.

[BlackBart]

Seuraavaksi käsittelyssä The Number Of The Beast, joka on yleisesti pidetty Maidenin THE klassikkoalbumina (Classic Albums-dokkari etc.). Itse pidän myös kyseistä levyä sekä itselleni, että myös itse bändille tärkeänä albumina. Bruce Dickinson toi mukanaan muutoksen tuulia ja etenkin vahvempaa ylärekisterin tulkintaa, johon Paul Di’Anno ei enää yltänyt Killersillä. Omissa muistikuvissani albumi on vahva pienine notkahduksineen, mutta ässäbiisit ja pari perusvarmaa kannattelevat kokonaisuutta erinomaisesti.

Kansitaide on yksi suosikeistani etenkin LP-levyn kantena, jolloin kaikki pienet yksityiskohdat tulevat paremmin esiin. Alkuperäinen kansihan piti olla harmaa, mutta painovirheiden(?) vuoksi sinertävä päätyi julkaisuun. Itse tykkään jotenkin sinisestä kannesta enemmän, mutta molemmat versiot toimivat. Arvioinnissa on jälleen -98-vuoden remasterit, jotka ovat minulle henk.koht. ne oikeat versiot ja esimerkiksi tämän albumin kohdalla sisältää tajuttoman kovan biisin, joka nostaa hieman keskiarvoakin.

Ensimmäiset päristykset kajahtavat kaiuttimista ja Invaders lähtee käyntiin. Loistavaa riffittelyä ja miksaus on onnistunut nostamaan kaikkia instrumentteja sopivalla mitalla esiin. Martin Birchin laatutyötä! Säkeistöt ovat parhainta antia tässä biisissä. Kertsi ei oikein lähde ’’Invadeeers’’-huudahduksineen. Sanoituksetkaan viikinkiteemoineen ei oikein irtoa. Soolot ovat ok tähän biisiin, muttei mitään mieleen jäävää. Ei niin heikko biisi, kuin muistin, muttei edelleenkään mikään klassikko. 3

Sitten pärähtää ensimmäinen timantti. Children Of The Damned on parhaimpia tunnelmointipaloja, mitä Maiden on koskaan kirjoittanut ja siinä toimii kaikki. Brucen tulkinta on upeaa ja dynamiikka muuttuu oivasti säkeistöjen ja kertsin välillä. Riffit toimivat loistavasti, melodiat iskevät sekä basso ja rummut tekevät täyden 10 yhteistyötä. Sooloja on sovitettu ja mietitty ja se kuuluu lopputuloksessa. Lopun nostatus toimii erittäin hyvin ja päättää kappaleen crescendomaisesti. Arvosana on helppo 5.

The Prisoneria tuli aikoinaan kuunneltua ihmetyksellä, mihin intro viittaa, mutta sarja on nyt tutumpi ja sanoituksetkin helpompi ymmärtää. Clive Burrin tappavan kova intropaukutus toimii ja nostaa hyvin Burrin taitoja kannuissa etualalle. Riffit jyräävät ja tukevat rumpuja. Varsinaisen säkeistön riffi on yksi suosikkejani kitaristina soittaa Maidenin biiseistä. Brucen tulkinta on jälleen priimaa. Kertsiä kohti nostatetaan mallikkaasti ja kertsiin mennessä viimeistään ollaan täysillä mukana laulamassa. Varmasti biisin tarinaa ymmärtämättä kertsin riviin ’’Not a prisoner/I’m a free man!’’ on helppo samaistua ja huutaa vapautta. Smithin soolo on biisin kovinta antia ja toimii. Vahvaa tekemistä kaikin puolin. Ainoastaan pienestä palapelimaisuudesta osien yhdistelystä rokotan, mutta muuten kaikin puolin täydellistä Maidenia. 5-

22 Acacia Avenue ei ole oikein itselleni koskaan auennut minään suurena taideteoksena. Riffit ovat ok, Brucen tulkinta ilmiömäistä ja muutenkin yhteispeli hyvää, mutta aika perus rock-veisun maku jää itselleni paikoin. Kappaleesta kuulee, mitkä ovat alkuperäisiä Smithin Urchin-ajan versiosta ja mitkä Harrisin käsialaa. Harrisin osuudet ovat meinaan paljon kovempia ja nostavat biisiä omaa sarjaansa. Biisin hitaampi soolo on kyllä oikeaa herkkua, todella tyylikäs! Kaiken kaikkiaan hyvä biisi, mutta vähän palapelimainen olo paikoin ja paikoittain ei niin hyviä osia. 3+

Pedon lukua laskemaan eli seuraavaksi nimikappale The Number Of The Beast. Tätä onkin todella vaikea objektiivisesti arvioida, sillä tämä biisi kuuluu omaan musiikilliseen DNA:han todella vahvasti. Intron vaimea puheintro luo hyvin tunnelmaa ja kyseinen nimetön näyttelijä tekee kyllä hyvää jälkeä. Itse en pysty kuvittelemaan ilmeisesti alun perin suunniteltua Vincent Pricea puhujaksi. Puheen jälkeen riffi kajahtaa ilmoille ja biisiä rakennellaan pikkuhiljaa tunnelmoiden, kunnes Bruce päästää kuuluisan huutonsa ja varsinainen paahto alkaa. Kertsi on tarttuva ja kertsien vaihtuvat sanat toimivat loistavasti. Tärkein koukku ’’Six six six/The Number of the Beast’’ kuitenkin pysyy mukana. Soolo on tiukkaa tavaraa ja basso rullaa oikein mukavasti. Rummuissa ei ole ihan samaa voimaa, kuin esimerkiksi aikaisemmassa The Prisonerissa. Biisi on keikkastandardi ja syystäkin. Kyllä tämä toimii nyt ja aina! 5

Sitten siirrytään Maidenin ehkä isoimpaan hittiin(?). Run To The Hillsiin minulla on ristiriitainen suhde. Toisaalta tämä on aivan mahtava ja ikoninen, mitä se todellakin on. Toisaalta tämä biisi on niin kulunut sekä radiosoitossa että livesetissä, etten välttämättä haluaisi en kuulla tätä livenä. Objektiivisesti biisiä kuitenkin tulee arvioida. Rumpuintro on ikoninen ja kitaraharmoniariffi toimii. Intro rakentelee kuvaa, kunnes säkeistö pääsee Maidenille ominaiseen hevoslaukkakomppiin. Biisi rullaa oikein mallikkaasti koko kestonsa ajan. Kertsi on luotu isoille lavoille harmonioineen ja yksinkertaisine sanoineen. Soolo on tyylikäs ja soolon jälkeen viimeinen nostatus Brucen huudoilla on varmasti ollut v.-82 ensimmäistä kertaa kuultuna tajunnanräjäyttävää. Harris nopein sormin tekee töitä urakalla ja onkin biisin tähti mielestäni. Biisi on kaikin puolin erinomainen ja ymmärrettävästi iso biisi. Rokotusta vain sen vuoksi, ettei itse enää tätä biisiä oikein jaksa kuunnella. 5-

Gangland aloittaa komealla rumpuintrolla jälleen ja komppi rullaa oikein svengaavasti. Tätä on tullut soitettua ilmarummuilla useasti junnuna. Biisi on silkkaa rumpujen juhlaa. Biisissä on muuten muutamia hienoja riffejä ja osioita. Etenkin 1.25 alkava väliosa on upea, etenkin laulumelodiat. Sanat ovat hyvät, muttei sen enempää jaksa sytyttää. Lopussa Brucen kiljaisut ’’Gangland/tell no tales!’’ kuulostavat kyllä mahtavilta ja tämä suoritus on jäänyt todella pienelle huomiolle mielestäni. Biisi nojaa täysin soittajien ammattitaitoon, sillä sisältö itsessään ei ole ihan ässää. Hyvä perusbiisi kyllä. 3+

Total Eclipse ei alkuperäisellä versiolla olekaan, mikä on suuri virhe. Biisi on todellinen timantti ja aikansa omaperäisintä. Intro on loistava ja rakentelee tunnelmaa hyvin, kunnes varsinainen säkeistö alkaa pahaenteisellä riffillä ja Brucen synkällä tulkinnalla. Joka sanan uskoo. Kertsin ’’Sunrise has gone…’’ ei ole yhtä vakuuttava, kuin säkeistö, mutta toimii. Sooloon siirtyessä komppi muuttuu ja biisin tunnelma samoin. Kolmen minuutin kohdalla tunnelma rauhoittuu ja Bruce vetää parhaimpia ja puhtaimpia ylärekisterin suorituksiaan. Ei ole tainnut pitkään aikaan vastaavia irrota. Biisi on minulle tärkeä osa levyä ja ehdottomasti yksi aliarvostetuimmista biiseistä Maidenilta. 4,5

Hallowed By Thy Namesta ei voi oikein muuta sanoa, kuin täydellinen. Paras biisi koskaan. Ainoa biisi katalogissa, johon en kyllästy koskaan ja jota en skippaa. Jos autiolle saarelle täytyy yksi biisi ottaa mukaan, se on tämä. Sanat kertovat hienosti tarinaa kuolemaan tuomitusta odottamassa tuomion täyttämistä. Biisissä on täyden kympin riffejä, melodioita ja sooloja peräjälkeen. Mielestäni Maidenin tulee päättää jokainen encore tällä biisillä, sillä tämän jälkeen on ihan sama, vaikka vetäisivät Alexander The Greatin viisi kertaa, ei tämän jälkeen mikään biisi tunnu yhtä hyvältä. Ylistyssanoja toistensa perään ja ainoa 5+. Eipä muuta.

The Number Of The Beast on klassikko, joka kestää ajan hammasta ja kuuntelua. Heavy metalin historian top 5 tärkeimpiä albumeita vaikutukseltaan, soitoltaan, biiseiltään ja tuotannoltaan helposti.

KA: 4,31

Tämänhetkinen ranking:
The Number Of The Beast 4,31
Iron Maiden 3,69
Fear Of The Dark 3,44
Killers 3,23
The X Factor 3,09
No Prayer For The Dying 3