Albumikeskustelua ja äänestys: Brave New World

[jar^]

^Laskeppas keskiarvo uudestaan.

Iski silmään kun BNW on listan tokaks alimpana, onhan se nyt törkeen kova levy!!

[Euronymous]

Oot oikeassa! Mulla jäi kokonaan yksi biisi arvostelematta. My bad.

[Karpaasi]

Tänään tuli fiilisteltyä aika urakalla The Nomadia, mistä en ole aikaisemmin aivan järin pitänyt. Hieno kappale kyseessä. Netissä tosin tuli törmättyä videoon, jonka perusteella biisin loppu on vetäisty aika suoraan Beckettiltä. Onko muuten Maidenilla muita suoria apinointeja kuinka paljon biiseissään?

[Emeritus]

Tänään tuli fiilisteltyä aika urakalla The Nomadia, mistä en ole aikaisemmin aivan järin pitänyt. Hieno kappale kyseessä. Netissä tosin tuli törmättyä videoon, jonka perusteella biisin loppu on vetäisty aika suoraan Beckettiltä. Onko muuten Maidenilla muita suoria apinointeja kuinka paljon biiseissään?

Eikä Beckettin Life's Shadow, mistä siis tuo Nomadin instrumentaalipätkä, The Nomadin innoittamiseen lopu, biisin lyriikkaa löytyy Hallowed Be Thy Namesta jonkin verran.

"Please don't worry 'cause I've gone
I've gone beyond to see the truth"

"When your time is close at hand
maybe then you'll understand
life down there's just a strange illusion"

"Mark my words my soul lives on"

Nuo pätkät siis Life's Shadown lyriikkaa. Sanoisin että tiettyä yhtäläisyyttä on havaittavissa.

[Jussi K]

Tänään tuli fiilisteltyä aika urakalla The Nomadia, mistä en ole aikaisemmin aivan järin pitänyt. Hieno kappale kyseessä. Netissä tosin tuli törmättyä videoon, jonka perusteella biisin loppu on vetäisty aika suoraan Beckettiltä. Onko muuten Maidenilla muita suoria apinointeja kuinka paljon biiseissään?

Eikä Beckettin Life's Shadow, mistä siis tuo Nomadin instrumentaalipätkä, The Nomadin innoittamiseen lopu, biisin lyriikkaa löytyy Hallowed Be Thy Namesta jonkin verran.

"Please don't worry 'cause I've gone
I've gone beyond to see the truth"

"When your time is close at hand
maybe then you'll understand
life down there's just a strange illusion"

"Mark my words my soul lives on"

Nuo pätkät siis Life's Shadown lyriikkaa. Sanoisin että tiettyä yhtäläisyyttä on havaittavissa.

Eikös Harris myös coveroinut jonkin Beckettin biisin silloin golden eralla?

[S.R.]

Tänään tuli fiilisteltyä aika urakalla The Nomadia, mistä en ole aikaisemmin aivan järin pitänyt. Hieno kappale kyseessä. Netissä tosin tuli törmättyä videoon, jonka perusteella biisin loppu on vetäisty aika suoraan Beckettiltä. Onko muuten Maidenilla muita suoria apinointeja kuinka paljon biiseissään?

Eikä Beckettin Life's Shadow, mistä siis tuo Nomadin instrumentaalipätkä, The Nomadin innoittamiseen lopu, biisin lyriikkaa löytyy Hallowed Be Thy Namesta jonkin verran.

"Please don't worry 'cause I've gone
I've gone beyond to see the truth"

"When your time is close at hand
maybe then you'll understand
life down there's just a strange illusion"

"Mark my words my soul lives on"

Nuo pätkät siis Life's Shadown lyriikkaa. Sanoisin että tiettyä yhtäläisyyttä on havaittavissa.

Eikös Harris myös coveroinut jonkin Beckettin biisin silloin golden eralla?

Jep, eli 2 Minutes To Midnight-singlen b-puolelta löytyvän "Rainbow's Gold"-piisin.

[Identity]

01. The Wicker Man 5 - no täähän on jo klassikko. Yks parhaimpia avausraitoja, yksinkertanen ja toimiva biisi ilman mitään ylimäärästä. Toimii hyvin myös livenä. Kertosäkeen basari!!
02. Ghost Of The Navigator 4 - tämäkin pirun hyvä. Tykkään noista riffeistä ja lyriikoista.
03. Brave New World 3 - vähän ristiriitainen. Jonain päivänä pirun hyvä, toisena ei jaksais kuunnella. Ehkä vähän kulunut?
04. Blood Brothers 3 - ihan ok styge, vähän alkoi kyllästyttämään Final Frontier -kiertueella. Ehkä vähän pitkähkö
05. The Mercenary 4 - hyvä ns. keskitason biisi, ei hitti eikä täyte. Taattua Maidenia sanoja myöten
06. Dream Of Mirrors 4 - yks levyn parhaista. Livenä aika paljon parempi kuin studiona. Studioversiota kuunnellessa tuntuu liian pitkältä, mutta livenä pituus ei haittaa. Ehdottomasti toivoisin vielä joskus keikkasettiin!
07. Fallen Angel 1 - täytebiisi, aika turha.
08. The Nomad 2 - ehkä vähän täytebiisi tämäkin, mutta parempi kuin edellinen. Vähän hypnoottinen tunnelma, kertosäe mahtava
09. Out Of The Silent Planet 5 - levyn huippuhetkiä. Jää aina mukavasti päähän soimaan. Kertosäkeen basarikuulostaa hienolta
10. The Thin Line Between Love And Hate 2 - ehkä ihan hyvä päätösraita, mutta ei kyllä kauheesti iske.

Ka: 3,3. Kokonaisarvosana jää siis kolmosen puolelle.

[Fender]

Tämä levy on nostanut osakkeitaan tässä suunnassa viime aikoina huomattavasti. Kuuntelin levyn puolivahingossa pari kertaa ja sen jälkeen oli pakko kaivaa kitara esiin. Yllättävän hyvin lähti biisit vielä selkärangasta, ja jumalauta että on kova levy! Melkein tässä BNW-pöhnässä voisin mennä väittämään, että lähentelee parasta Maidenia ikinä.

Levyn alkupää toimii vieläkin hyvin, mutta suurin kasa kultaa löytyy kyllä ehdottomasti levyn loppupäästä. The Mercenarysta aina loppuun asti täyden kympin biisejä lähes jokainen. Joskus aikoinaan The Fallen Angelin ehkä hienoinen epätyypillisyys Maiden-biisiksi vähän häiritsi, mutta nyt kyllä diggaan ihan täysillä. The Thin Line Between Love & Hate on Alexander the Greatin ja Where the Wild Wind Blowsin rinnalla täydellisimpiä levyn lopetuksia, mitä on.

Ainoana biisinä "hittiputkesta" selkeästi rannalle jää Out of the silent planet, jota olisi voinut lyhentää kertsien osalta ainakin parilla minuutilla. Neljäminuuttisena olisi toiminut aivan mainiosti, esimerkiksi (vanha kunnon) hiljainen intro on biisin kannalta aivan tyhjänpäiväinen.

Yhtäkään varsinaista hutia levyllä ei ole, ja mun täytyy kyllä antaa levylle ihan täysi vitonen - vaikka joskus olenkin saattanut jotain muuta tänne rökeltää - ihan jo siitäkin syystä, että Brave New Worldista mun Maidenin seuraileminen aikoinaan alkoi.

[Varjis]

^ Sama täällä! Oma autokin on nykyään alla ja vuodet ovat vierineet viime kerroista kun levy on tullut läpi kuunneltua. BNW onkin uljaan Chevrolet Lacettini vakiokalustoa muutaman muun levyn kanssa. Pakko sanoa että miellän tämän helmen omaan TOP3:seeni ko. orkesterin tuotannossa nykyään. Etenkin Dream of Mirrors ja The Fallen Angel ovat potkineet helvetisti, kun taas esim. The Nomad ei sytytä enää entiseen tapaansa kuin tunnelmallisen väliosansa kohdalta. TTLBLAH toimii myös hyvin.

Jotain kovaa shittiä jota tuli kirjoitettua nelisen vuotta sitten...

1. The Wicker Man 4,5
Tullut huomattua että tämähän soi Räminä Ratiossakin kitettävän usein. Onhan tämä IrMan ehdotonta kärkeä tuoreemmista sinkkulohkaisuista. Sooloa on mukava fiilistellä omalla skitalla.

2. Ghost of the Navigator 4
Intro ja väliosa bändin parhaimmistoa, mutta vähän väljähtänyt kertosäe.

3. Brave New World 5
IMO Brucen ääni tässä parhaimmillaan koko 2000-luvun tuotannosta. Jäätävän kaunis intro ja upeat säkeet, kertosäe vähän mielikuvitukseton mutta ei siitä nyt kehtaa pisteitä laskea tämän mestariteoksen kohdalla.

4. Blood Brothers 4,5
Joskus on tullut tätä kyyneleet silmäkulmassakin kuunneltua. Älyttömän kaunista.

5. The Mercenary 3,5
Ihan menevä biisi, mutta ei löydy oikein mitään erityistä kohtaa mistä niin kovin pitäisin. Paremman puutteessa, mutta ei oikein uskalla täytebiisiksikään laskea.

6. Dream of Mirrors 4,5
Kertsi hidastettuna toimii helvetin hyvin. Eikös tämän pitänyt löytyä alunperin VXI:ltä? Olisi mielenkiintoista kuulla tämä Blazen tulkitsemana. Biisi, joka kasvaa koko ajan loppua kohti.

7. The Fallen Angel 4,5
Loistava kertsi ja hyvä tempo läpi biisin. Alkanut toimia vasta viime viikkoina kunnolla.

8. The Nomad 4
Eeppinen tarina beduiineista kameliensa tms. selässä. Väliosa tuo mieleen aina tällaisen herran ratsastamassa hiekkadyynin päällä viilenevässä aavikon ehtoossa.

9. Out of the Silent Planet 3,5
Bruce vetää kertsin helvetin hienosti, mutta jotenkin koko biisissä on välillä kauhean sekava tunnelma. Mennään vaan vauhdilla koko ajan eteenpäin, mutta tässä kohtaa mennään jo päin seinää.

10. The Thin Line Between Love and Hate 4,5
Helvetin kaunis biisi, Bruce vetää loppupään pitkät vedot älyttömän nätisti. Sooloja juu kiitettävästi.

[Euronymous]

Jumalauta! Monta vuotta sitten The Wicker Man oli ensimmäisiä Maidenin kappaleita, joita kuulin ''truuperin'' ja ''rantoteehillsin'' jälkeen. Sehän kulahti kuuntelussa aika nopeasti, en musiikista niin paljoa edes ymmärtänyt. Mutta nyt, monen vuoden tauon jälkeen kuuntelin kappaleen ajatuksen kanssa läpi. Brucen laulumelodia ja stemmat pre-choruksessa on ihan JÄÄTÄVIÄ! Parhaimpia melodioita mun mielestä, varsinkin tuossa tempossa, huhhuh. Soolo on nykymaidenin parhaita ja onhan tää menevä biisi. Jumalauta, että potkii, oon ihan kickseissä tästä biisitä!

[On the worlds hands]

^Muutama kalja alla, ja Wicker Man liveversio soimaan vaikkapa Riosta. Fiilis hipoo täydellisyyttä. Livenä Maidenin kirkkainta kärkeä. Toki BNW:lta löytyy muutama vahvempikin kipale.

[Euronymous]

^ Tuo meininki kuulostaa hyvältä! Eniten kuitenkin itseä viehättää ko. pre-choruksessa juurikin se stemma, jota ei livenä kuule, mutta mitäs pienistä! Ässä biisi!

[Lappis]

^Muutama kalja alla, ja Wicker Man liveversio soimaan vaikkapa Riosta. Fiilis hipoo täydellisyyttä. Livenä Maidenin kirkkainta kärkeä. Toki BNW:lta löytyy muutama vahvempikin kipale.

Tuon vielä kun katsoo ruudulta ihan koko alun kanssa helikoptereineen kaikkineen, nousee fiilis huomaamatta ihan uskomattomiin sfääreihin. Ja itse biisin startatessa pienimuotoinen laukeaminen housuihin ei ole kaukana.

[Euronymous]

http://www.youtube.com/watch?v=tC6AjkJU7hY

Kuunnelkaapa tuo promoversio Wicker Manista, jos ette ole kuulleet. Tuo erilainen kertsi toimii tosi hyvin! Olisikohan syynä noitten taustakuorojen poisjäämiselle, ettei niitä livenä pysty vetämään Harrisin kanssa?

[Summerganon]

Tuo erilainen kertsi toimii tosi hyvin! Olisikohan syynä noitten taustakuorojen poisjäämiselle, ettei niitä livenä pysty vetämään Harrisin kanssa?

Jos en ihan väärin muista/ole käsittänyt jostain joskus, niin tuo taisi jopa olla (ainakin osa-) syy.

[Lappis]

On tämäkin...
Tuolla olen kymmenisen vuotta kirjoittanut jotain tästä Brave-levystä ja silloin toivoin jotain uudistumista bändiltä. Nyt kuuntelen Bravea pitkästä aikaa uuden levyn aiheuttaman "hämmennyksen" myötä ja tämähän on ihan klassikkokamaa täynnä koko Brave-levy. Loppuun en ole vielä päässyt eli miten toi lopetusbiisi uppoaa vuosien jälkeen, jää nähtävästi.

Mutta jos mä joskus itkin Maidenilta uudistumista, nyt mä itken, että jatkakaa tällä vanhalla linjalla, mikä käsitti sen, että biisit olivat oikeasti tehtyjä, sovitettuja ja menivät biisien ehdoilla. Ei väkisin pidennettyjä "eepoksia" eikä mitään wannabeprogeiluja.

Tällä levyllä on kyllä saundit kunnossa, kuten myös toi yhteensoitto. Ansaitsee Classic-leiman koko levy.

The Wicker Manista täytyy sanoa, että kyseessä on puhdas klassikko, täyden kympin biisi. Smithiltä kylmäävää kyytiä koko biisin ajan. On tyylitaju kohdillaan alusta loppuun.

Kumma, miten sitä ei koskaan arvosta näitä levyjä ilmestyessään. Katsotaan kymmenen vuoden päästä, mitä mieltä silloin olen tästä Book of Souls-levystä. Täytynee kuunnella seuraavaksi DoD-levy lävitse, koska nämä hiukan vanhemmat levyt tuntuvat kolahtavan aika lujaa.

[IndianaJones]

Kumma, miten sitä ei koskaan arvosta näitä levyjä ilmestyessään. Katsotaan kymmenen vuoden päästä, mitä mieltä silloin olen tästä Book of Souls-levystä. Täytynee kuunnella seuraavaksi DoD-levy lävitse, koska nämä hiukan vanhemmat levyt tuntuvat kolahtavan aika lujaa.

Tuon olen itsekin huomannut, melkeinpä uuden levyn tullessa rupeaa tsekkailemaan edellisiä läpi, ja tällä kertaa juurikin BNW ja DoD kuulostivat omaan korvaan todella hyviltä. Jopa The Final Frontier nosti osakkeitaan hieman, vaikka edelleen Maidenin huonoin levy onkin. DoD:illa olin huomaavinani McBrainin soitossa jotain mystistä draivia, mitä en ennen ollut huomannut, ja tämän lirpakkeen otsikon mukaisen levyn aiheuttamat fiilikset olivat hyvinkin samantapaiset Lappiksen kanssa. Hyviä biisejä tiukasti soitettuna, etenkin aloitus aivan jäätävää tasoa. Noussut munkin listoilla aikalailla klassikkoasemaan tämä.

[Karpaasi]

BNW on kyllä itselleni aivan klassikkolevy, uskaltaisin sanoa, että muunkin kuin nostalgian takia. Ensimmäiset viisi biisiä tuikkaa aivan saatanallisen lujaa omaan makuhermooni, ja The Nomadista on tullut vuosien saatossa aivan loistava fiilistelybiisi, jossa ei pituutta ole lainkaan liikaa. Tärkeintä on kuitenkin, että levyllä on mielestäni myös selvä draamankaari, kun aletaan päästä loppua kohden. Todella tasalaatuinen levy, jonka parhaat biisit eivät tosin ole Dance of Deathin luokkaa, mutta huonommat biisit pesevät sen huonoimmiston.

Pitää päästä huomenna kuuntelemaan uusiksi.

[Jeeves]

Brave New World on kyllä ansaitusti saanut/saamassa modernin klassikon statuksen noin yleisestikin. Tuli Book Of Soulsin ilmestymisen jälkeen pyöräytettyä pari kertaa kaikki muutkin Maidenin 2000-luvun tuotokset ja on tässä ekassa jotain, mitä myöhemmiltä albumeilta puuttuu. Soitto on tiukempaa ja saundit juuri sopivan kuivaa "in your face" -osastoa.

No, täytyy muistaa että eivät ukot olleet kuin reilu nelikymppisiä näihin aikoihin. Kyllä tuosta se 15 vuotta on tehnyt aika hyvin tehtävänsä ja sen myös kuulee näillä parilla viimeisimmällä levyllä.

[Starstruck]

Hyvä, kun nämä topicit elävät. Saa vähän lisää virtaa omaan ikuisuusprojektiin eli musiikkiblogiin. Seuraavaksi on pakko ottaa käsittelyyn koko Maidenin tuotanto eri painoksineen jne. ja arvostella nämä pitkäsoitot oikein huolella. Tämä on yksi heikoimmista.

[Icarus666]

Tästäkin on levystä on aikaa jo näinkin kauan, voihan vehje. Monesti olen pohtinut, että omaan ikään kun suhteuttaa, niin tämähän on itselleni se sama levy mitä kypsemmälle porukalle on Number of The Beastit ja Piece of Mindit, eli niin sanotusti THE LEVY. Muutenkin kun ilmestyminen osuu niihin aikoihin kun se varastosta kaivettu kitara oli jo jonkun aikaa pyörinyt mukana kuvioissa, niin onhan tämä itselle helkkarin tärkeä levy. Aika kultaa muistot, onneksi tätä levyä ei ole aika sentään pystynyt multaamaan.

[On the worlds hands]

Ulkona komea kesäpäivä joten mikäs sen parempi tapa viettää moista kuin sisällä arvioiden Maidenia. No ei sentään, onhan se hyvä puolentoista tunnin verran olla varjossakin. Mutta oisko kiintiö-änkytykset nyt siinä ja mennään itse asiaan. Ei välttämättä kovin pitkä arvio tule olemaan, mutta yritän jotain edes etäisesti järkevää saada aikaan. Ei tule onnistumaan, mutta eihän se ikinä. Ei se väkisin itku kurkussa neljätuhatta sanaa vääntämälläkään hyvä tule.

Eli Brucen ja Adrianin paluulevy ja kolme amigoa kuusikielisten varressa. Runsaasti ylijäämä"jätettä" kahden vuoden takaiselta Virtual XI -julkaisulta, mutta ehdittiin sitä maaliskuussa 1999 Portugalissa poiketa kirjoittelemassa muutamassa viikossa puolisen levyllistä uutta materiaalia. Näin vuosituhat intoilijalle melkein alleen laskemisen paikka, kun itse levy on äänitetty 1999 syksyllä (Pariisissa), mutta julkaistu kesän 2000 korvilla. Aijai mitä nannaa. Mutta nyt viimein itse asiaan eli kiekko askiin ja menoksi.

The Wicker Man

Mukavan lyhyt ja mukaansatempaava aloitus ja kyllähän tästä pääsee sellaiseen fiilikseen että Maiden is back. Yksinkertainen riffi mutta jyllää eteenpäin kaikilla kahdeksalla sylinterillä. Toisen kertsin jälkeen mukava instrumentaaliosuus eikä ihan samantien hypätä sooloon, se on aina raikasta kun on vähän erilaista sovitusta. Soolostakin kuulee että Smithillä tatsi yhä tallessa, jos ei 7th Sonin tai Maiden Englandin jälkeen ole herran aikaansaannoksia kuunnellut. Tälläisenhän sen aloituksen kuuluu olla että sopivan sähäkkä ja koko mittansa energisesti jylläävä. Tai sitten eeppinen ala CSIT. 3,5

Ghost of the Navigator

Ehkäpä oma lempparini tältä levyltä. Kauniita melodioita, nimeään syvällisempi ja tarttuva sanoitus, nosteinen bridge, stadioneita vavisuttava kertosäe, hieno ja erikoinen soolo-osuus eeppisine kiemurariffeineen. Ja kaikki nuo nivoutuu oikeen vimosen pälle yhteen. Kaikki on oikeastaan toimivaa ja pituudeltaan aikalailla tähän pakettiin sopiva. Kyllä erittäinkin vahvasti jatkuu levyn meininki. En todellakaan ole mikään kummoinen kitaristi ja kovin hyvin osaa tätäkään veivata, mutta todella nautinnollinen soitettava all the same, ehkäpä kolmen miellyttävimmän Maiden-stygen joukossa. Sen mitä tällä nipulla p*niksiä nyt voi ylipäätään saada aikaan. Sooloja en osaa käytännössä lainkaan, mutta tähän on mahtava improta edes etäisesti Janickin hienoa vetoa muistuttava rävellys. 4,75

Brave New World

Ja jatkuu hiljaisella introlla edellisentapaan, mutta ei lähde heti jylläämään. Tähän sopiikin tuommoinen hieman pidempi tunnelmointi. Muutkin ovat tästä tainneet mainita, mutta toimii mainiosti hyvin tuo että eka säkeistö on temmoltaan hitaanpuoleinen ja sitten toisessa väännetään hanat kaakkoon. Kertosäekin tässäkin Wicker Manin tapaan omiaan yleisönhuudatukseen. Jostain samannimisestä kirjasta taisi olla sanat viety, joten niistä en sen kummemmin osaa sanua kun ei ole kyseistä teosta luettu ja konteksti näin ollen vajavainen. Soolo-osuus tässä suorastaan korviahivelevä. 3,5

Blood Brothers

Kolme kitaristia sai kukin biisinsä, joten nyt on ensimmäisen (ja itse asiassa vähän yllättäenkin levyn ainoan) Steve Harris -jytän aika. Tosin siihenkin taisi tulla apuja Blaze Bayleylta, mutta kultaisella kädenpuristuksellahan nuo muotoseikat hoituu yksin omiin nimiin. Sanoitus erittäin henkilökohtainen ja melkein tulee mieleen että olisi sopinut mitä mainioimmin X-Factorille sen puolesta, ja miksei musiikinkin. Vähän tönköltä tuntuu vain arvioida tätä silleen "nyt tulee toi kohta ja sitten se on hieno se neljän minuutin paikkeilla alkava melodia" tyylillä. Tässä pitää vain antaa musiikin viedä ja aistia sitä joka solullaan. Vaikka se ei Maidenin tyyliin oikein istu, niin pääsisi ihka aidon orkesterin säestyksellä vielä aivan eri sfääreihin. 4,25

The Mercenary

Sitten kolmen hitaamman alun jälkeen paluu nopeaan ja räväkkään tuleen ja tappuraan. Yksi juttu mikä tulee mieleen nyt tässä aasinsiltana, että biisijärjestystä hieman muokkaamalla olisi ollut vielä pykälän dynaamisempi paketti, mutta hyvä näinkin. Uniikki kipale siinä mielessä, että Janickin sävellys, mutta soolot soittaa Dave ja Adrian. Yhteistyöllä saatu paras lopputulos aikaan ja niin se homman pitää toimiakin. Ja kun kolmikon yhteenlaskettu ego lähentelee nollaa, niin mikäs moisessa ympäristössä rustata biisejä. Tai no, Mercenaryn tapauksessa muokata, sillä ylijäämää edellislevyltä. Kaikinpuolin menevä ja ihan tarttuva, mutta ei sisällä sellaista vau-efektiä. 3

Dream of Mirrors

Ennen oli aivan suosikkikamaa, mutta vuodet ovat vähentäneet hohtoa. Silloin fanituksen alkuaikoinahan oisivat voineet veivata vaikka Pelle-Hermannin tunnaria runsaalla gainilla ja säröllä ja ois teinipoika kastellut housunsa innosta. Nyttemmin hieman tullut perspektiiviäkin matkaan, vaikka eipä näistä osaa sen kummempaa änkyttää vieläkään. Ei sinänsä muuten mitään suurempaa vikaa, mutta jotkut sovitukset vähän tökkii. Vähän turhan pitkään mennään akustisella humpatessa. Hitusen ylipitkä muutenkin, olisihan tästä minuutin saanut napsaistua helpohkosti ja sitten olisi ihan eri ääni kellossa. Ei pitkissä biiseissä sinänsä mitään vikaa, kunhan kantaa alusta loppuun. Mutta korostetaan että ei missään nimessä rimanalitus, vaan hyviä, loistavia ja erikoisiakin juttuja sieltä sun täältä löytyy. Varmasti yksi setin kohokohtia BNW-rundilla, sillä niin monen muun kappaleen tapaan pääsee huomattavasti paremmin oikeuksiinsa livetilanteessa. Onhan tästä kerran jos toisenkin kuultu muunmuassa Dynamo Open Air -liveversio, aina kyllästymiseen saakka. 3

The Fallen Angel

Mukavan lyhyt mutta ei mitään ihmeempää sanottavaa muuten. Hauskasti "rullaa" tomeilla tuo intro ja instrumentaali-osuus pysäytyskomppeineen ihan veikeä. Siihen on saatu mahdutettua lyhyeen tilaan monta maireaa soolonpätkää. Jos nyt suurimmat plussat ja miinukset, niin outro ja lopetus on tyylikäs, mutta muuten jotenkin ärsyttävähkö ja laimea. En tiedä mikä siinä tökkii, miehessä todennäköisesti vika. Millonpa se ei tosin olisi. Mutta ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Livenä etenkin huomattavasti parempi jälleen. 2,5

The Nomad

Vähän Powerslave -tyylinen kappale rakenteeltaan ja riffeiltään, mutta tokikaan ei läheskään niin hohdokas. Itse en tuosta hitaasta kohdasta keskellä biisiä niin perusta, kun se ei itsessään ole mitenkään säväyttävä, eikä johda oikein mihinkään. Kertosäe pliisu. Mutta ihan mukavan kitaravoittoinen esitys kuitenkin ja oivaltavia sovituksia toistaan seuraavien soolojen puolesta. Vähän tuntuu jo epäreilulta Davea mollata kun taas hänen biisinsä ja ne (heikommat) ovat olleet tapana joutua silmätiukseni viime aikoina. Tämä nyt ei kuitenkaan mikään onneton veto ole. Tämäkin ehkä hitusen ylipitkä, vaikka joskus se voi olla tarpeen jo sen takia, että olennaisimpia juttuja ei muuten saada mahdutettua mukaan. Kieltämättä ei suurta tarvetta saksimiselle, mutta hitusen trimmaamalla olisi ollut parempi, näin väitän. No, ei nyt hakemalla haeta virheitä. Paikoitellen ok, mutta kokonaisuutena vaisuhko. Ennemmin kuuntelee kuin turpaansa ottaa. 2,5

Out of the Silent Planet

Kammottavaa introa, tai tarkemmin sanottuna sen akustista osuutta sekä laukkakertosäkeen lapsellisia melodioita lukuunottamatta hyvä keskipitkä rallatus. Uskon että uppoaisi yleisöön varsin malliikaasti jos tämän vielä settiin joskus palauttaisivat. Ei montaa mahdollisuutta aikoinaan vuosituhanteen vaihteessa saanut, singlestatuksestaan huolimatta. Varmaan se olennaisin juttu musiikin kannalta saatu mukaan, eli voima joka saa nyökyttelemään päätä sekä tapailemaan ilmakitaraa / nakuttamaan kuvitteellisia tomeja vispilöillä. Se kun löytyy, niin ei pahasti olla metsään menty. Ehkä se helmasynti eli liika toisteisuus vähän häiritsee. Säkeistö sekä hidas kertsi puolestaan toimii erinomaisesti, sekä tuo outo kiemuramelodia introssa ja outrossa. Tosin kuten sanottu, intro olisi voinut alkaa suoraan rymistelystä, ja ehkä siihen päälle olisi voinut ympätä tuo melodiatsydeemin. Mutta en leiki asiantuntijaa sen enempää. 2,75

The Thin Line Between Love & Hate

Tämä kaiketikin jakaa porukkaa kirjaimellisesti siten, että about puolet rakastaa ja puolet vihaa. No, itse en kuulu kumpaankaan vaan pidän tätä sellaisena vähän mitäänsanomattomana veisuna joka ei tuntemuksia puoleen tai toiseen herätä. Onhan se paikka paikoin ihan kaunis, mutta jotenkin en sano tympäännyttävä, mutta kuitenkin sellainen lattea. Heikohko lopetus, jälleen palaan tuohon aiemmin mainittuun kappalejärjetykseen, että olisivat voineet vaikka Dream of Mirrorsin kanssa vaihtaa paikkoja päikseen. Vähän turhan samanlainen järkäle liian lähellä Nomadia. Mutta ei se toki biisin itsensä arvosteluun vaikuta. 2,25

Kokonaispisteet 3,2 eli ei nyt kuitenkaan niin ylös kohonnut mitä oletin, kun tätä levyä vielä loppupuolelle säästelin, tai sitten olin liian ankara tuomioissani. Keräsihän sieltä osa ihan muhkean pistepotin että en sitten tiedä että mikä homma. Lakuvirheen mahdollisuuskin on näin pesunkestävä tomppelina että sen ois tumpeloinu. Ei yllättäis yhtään. Noh ei kai se niin vakavaa jne. Tuntui kuitenkin omasta mielestä jokseenkin oikeaa vastaavalta pisteytykseltä. Vielä vähän toistetaan itseä, mutta sen sanon että vaikka VXI -levystä pidän, tai ainaaan en pidä järkyttävänä, niin toisaalta onhan se fakta kuitenkin että kun puolet tästä levystä on sen ylijäämää, niin siihen suhteutettuna ehkä jopa hivenen yliarvostettu albumi, jos ymmärrätte mitä ajan takaa (kontekstin). Mutta päätetään arvostelu kuitenkin kehumalla, että monia upeita hetkiä sisältää ja jopa modernin klassikon tai pari. Turhaanpa tässä sen enempätä lätisemään eli sarjataulukko vielä tohon alle ja sitten tältä erää vetäydyn takaisin auringonpaisteeseen, vaikka just nyt kerkeskin itseasiassa tämän levyn kansitaiteen mukaiseen pilvimassaan mennäkin. Perinteitä kunnioittaen sisältänee kasan kirjoitusvirheitä, mutta siivoan sitten huomenna tuoreilla silmillä. Syksyn jatketta vuan lukijoille ja arvostelut jatkuu loppuvuodesta.

Edit: silmään sattuneet kymmenkunta kirjoitusvirhettä korjattu, tekstin runko epäselvähkö kuten aina mutta jospa siitä olennaisimman saa irti.

1. The Number of the Beast: 4
2. Piece of Mind 3,94
3. Seventh Son of a Seventh Son 3,78
4. Killers: 3,5
5. Iron Maiden: 3,5
6. Dance of Death 3,5
7. Fear of the Dark 3,25
8. Brave New World 3,2
9. Virtual XI 3,18
10. No Prayer For The Dying 3,15
11. The Book of Souls 2,95
12. The Final Frontier 2,85