Albumikeskustelua ja äänestys: The X Factor

[reptile]

Ei X Factor oikeastaan suosikkilevyjäni ole, mutta alan pitää siitä koko ajan enemmän.

Itsellä oikeastaan sama juttu. Ei ihan Maidenin kärkilevyjä, mutta erittäin hyvä joka tapauksessa. Tähän levyyn, jos mihin, pääsee vasta ajan myötä ja avoimen mielen kanssa parhaiten sisälle.

[Vekkuli]

Avoin oli kyllä mieli, mutta aika välittömästi tuo mulle putosi...ja Maidenin TOP 3:ssa taitaa killua omana mielipiteenä.

Ehkä jos tätä tarkastelee omana albuminaan (eikä itke trooppereista tms) niin itseä auttoi se, että ite olen kuitenkin kasvanut metallimusiikin parissa, eli puhdaskarvainen kasariheavy ei ollut minulle ehdoton edellytys Maidenille. Näinpä synkempi ilmaus ei ollut minulle mitenkään vastenmielistä.

[reptile]

Ehkä jos tätä tarkastelee omana albuminaan (eikä itke trooppereista tms) niin itseä auttoi se, että ite olen kuitenkin kasvanut metallimusiikin parissa, eli puhdaskarvainen kasariheavy ei ollut minulle ehdoton edellytys Maidenille. Näinpä synkempi ilmaus ei ollut minulle mitenkään vastenmielistä.

Itse olin lukenut levystä arvosteluja, ennen kuin olin kuullut säveltäkään ja eihän ne hirveän ylistäviä olleet. Samoin olin tottunut juuri Dickinsonin ajan Maideniin, joten olihan se aika hankala alkaa sisäistää levyä aluksi. Itsellä ei sellaista metallitaustaa ollut, joten senkin takia se oli aluksi outoa. Tuon levyn hankkimisen aikoihin musamaku alkoi Maidenin kautta todella laajentumaan. Sitä ennen se oli lähinnä Maidenia, Helloweenia, Purplea ja Sabbathia sekä satunnaisia muita raskaampia bändejä.

[nickorules]

Nyt pitää myöntää, että mieli on muuttunut arvostelun jälkeen. Sign of the Crossin kanssa olin unohtanut, miten upea teos se on, etenkin armoton väliosa, se on 4,5. Lord of the Flieskin on alkanut toimia, vaikka simppeli se edelleen on. Se olisi nyt 4.

[CaptainHowdy]

Päivää, päivää kansalle rautaiselle.

Aikanaan Fear of the Darkin jälkeen lopetin Maidenin levyjen ja tekemisten seuraamisen totaalisesti. Nyt kuitenkin vuoden päivät levyhyllyjäni kaivelleena ja rautaneitoihin(kin) uudelleen syventyneenä olen kuuntelemassa ensimmäistä kertaa Blazen aikaisia tuotoksia ja etenkin otsikossa nimettyä levyä.

Jo näin parin kerran jälkeen levy tuntuu hämmästyttävän siedettävältä. Varsinaista arviota en näin kevyellä tutustumisella anna, mutta yllättävänkin lupaavaa. Sanoisin jopa, että rutkasti mielenkiintoisempaa kuin AMOLAD. Palataan kenties tälle astialle, jahka alkaa homma paremmin hahmottua.

Pieni kysymys kuitenkin heti kärkeen. Mitä, mitä ihmettä on The Aftermath? Tribuutti Venomille?

Haulla yritin ja kokeilin ja erehdyin, mutta vastausta ei vaan löytynyt. Onko todella niin, että tällaisessa metallimiesten, ja -naistenkin, laumassa kukaan ei ole kuullut Venomin 1992 tekemää zipaletta Clarisse? No, ainakin tiedetään mistä Harris ideoitaan ammentaa! Hämmästyttävää samankaltaisuutta Aftermathin alkukuviossa, vai kuvittelenko kenties muka vain? Mitä kaikkea Iron Maiden olisikaan jos olisivat varastaneet Venomilta laulajan... tätä jäämme ihmettelemään.

Sen verran itse levystä vielä, että Blood on the World's Hands kolahti laaki ja vainaa vauhdilla. Osui ja upposi. En tosin sano, että aivan Maidenina tätäkään biisiä arvioisin sillä onhan tämä outo ollakseen IM. Mielenkiintoista hyvinkin kun ajatusmaailmassani IM kuoli aika pian mestariteoksensa Seventh Sonin jälkeen. Jatketaan siis harjoituksia..

[Riivinrauta]

Olen kuunnellut tämän lätyn elämäni aikana alle viisi kertaa. Varmasti aukeaisi pitemmällä kuuntelulla, mutta ei vaan pysty. Kun Sign of the Crossin on yhdestikin Rock in Riosta kuullut, on levyversio järkyttävää paskaa, jonka surkea jälkimaku pilaa pari seuraavaakin biisiä... Näin meillä D:

[Karpaasi]

Jahas, kyseisestä suosikkilevystäni en olekaan vielä antanut mielipidettäni

Tämä levy on ollut ties kuinka kauan listalla "pitäisi varmaan taas kuunnella". Valitettavasti jokainen kerta keskeytyy, kun tulee mieleen kuunnella jotain parempaa. Periaatteessahan tämä levy on tunnelmaltaan ja rakenteiltaan aika samanlainen kuin uusimmat kaksi Maidenin levyä: sinkkubiisien Man on the Edgen ja Lord of the Fliesin lisäksi levyllä ei ole erityisen helposti kuunneltavia kappaleita rakenteiltaan. Tunnelmat ovat myös synkähköt ja akustisia introja piisaa. Nämä piirteet eivät kuitenkaan ole estäneet minua kuuntelemasta AMOLADia tai The Final Frontieria.

Mikä tässä levyssä ottaa sitten niin paljon päähän? The X Factorin luontaantyöntävimpiä ominaisuuksia ovat ehdottomasti tuotanto sekä Blaze Bayley. Omistamistani levyistä kyseisellä levyllä lienee huonoin ikinä kuulemani tuotanto, oikeasti. Vituttaa säädellä jatkuvasti niitä volyymeita, että kuulisi jotain niistä lukuisista introista, joita levyllä on. Kun se intro loppuu, tulee sen jälkeen jumalattomalla paukkeella rummut ja kitarat kehiin. Joo, onhan se kivaa, että on kontrastia sen hiljaisen kohdan räimeosion välillä, mutta ei sitä Herra Isä tarvitse NÄIN paskasti toteuttaa. Hyvällä tuurilla puolet biisistä menee ohi tämän takia. Blaze Bayley on laulajana vähän kaksijakoinen. Toisaalta pidän jätkän äänestä, kun mies laulaa kovaa ja kuuluvasti, mutta sitten on nämä perhanan Edge of the Darknessin ja Fortunes of Warin muminaintrot joista ei eerikkikään saa mitään käsitystä. Edellä mainitusta tuotannollisesta ongelmasta johtuen ei edes kiinnosta saada selvää. The Final Frontierilla toki Brucekin vetää ihmeellisiä tuutulauluintroja The Talismanissa, mutta on siinä kuitenkin aivan eriluokan laulaja. Ylhäällä mainittiinkin jo, että Brucen Rock in Rio -tulkinnat Blazen aikaisista biiseistä tekee albumivedot turhiksi.

Mitä itse biisimateriaaliin tulee, ei levyllä ole välttämättä niin huonoa biisiainesta kun voisi luulla. Sinkut ja Sign of the Cross ovat todella hyviä kappaleita. The Aftermath, Blood on the World's Hands ja Judgment of Heaven ovat myös sarjassa hyvät kappaleet, vaikkakaan eivät tietysti mitään Maidenin huippua. The Edge of Darkness on ihan hyvä biisi sitten kun se joskus alkaakin, mutta alku ja loppu on aika kuonaa. Loput ovatkin aika ummehtuneen kuuloista shaibaa. Ilmavuutta ei levyssä ole ollenkaan. Lyriikoista annettava vielä pisteet Man on the Edgelle sekä The Edge of Darknessille. Onneksi uusimmilla populäärikulttuurilyriikoillaan (When the Wild Wind Blows) on pidetty tyyliseikoista kiinni tai kuulostetaan runollisiltakin (Brave New World).

Minun puolestani bändi saisi vaikka äänittää levyn nykyisillä soundeillakin uusiksi ja Bruce totta kai mukana. Varmasti nousisi ainakin sen yhden pisteen verran.

2/5.

[Varjis]

Huvitti äsken kun silmäilin omaa arvosteluani uudestaan, puhuin Sign Of The Crossin 'viimeisestä' melodiasta että se olisi Daveyn soittama. Rock In Riossa sen näyttäisi kyllä soittavan Janick. Olin aina luullut että se on Murrayn . Pitäs varmaan perehtyä asioihin enemmän ennen kuin heittää tällaisia olettamuksia.

[Imperator]

np. Man on the Edge (äsken Lord of the flies ja Lappari tölkki simahti salamana auki), ilmakitarat, fiilis, Blaze, Nicko(!), Maidenin raivo. Yksi parhaista Iron Maiden-albumeista. Tekisi mieli sanoa, TOP 3:ssa, kuten itse maestro Harris on sanonut. Vaan on tipahtanut yhden plussan verran Virtual XI-levyn ali. Vaan eipä sillä välilä. Minulle parhautta alusta loppuun, joten levy on asteikolla 1-5 vahva vitonen. Kouluarvosanaksi antaisin silti ysin, koska on olemassa muutama parempikin Maiden-albumi ja ne ovat niitä täysosumia. Iron Maidenistä puhuttaessa asteikot 1-5 tai 4-10 ovat muutenkin hieman kyseenalaisia, sillä joissain kappaleissa olen kuulevinani välillä vikoja/puutumista, mitkä saattavat laskea arvosanaa, vaan ei lopulta sitä faktaa, että Maiden on tehnyt kaikkiean aikojen parhaita heavy metal-kappaleita.

Kappalekohtaiset analyysit tulevat jossain vaiheessa, vaan ne nyt tuntuvat olevan tämän levynkohdalla täysin jonnin joutavaa lätinää, sillä minulle The X Factor on nimenomaan paras levykokonaisuutena, josta ei heikkoa lenkkiä tahdo löydä. Levyn suvantokohdat, tuotanto, Blazen vokaalit ja kaikki muut sellaiset seikat, joita niin monet ovat kritisoineet ovat minulle kuin hunajaa mehiläisille. Nannaa!

Myönnetään, että albumin avautumiseen meni tovi, mutta ensimmäiset 3-4 kappaletta toimivat meikälle ensikuuntelusta lähtien aivan täysillä. Levyn loppupuoli saattaa tuntua tylsältä, mutta Maiden on tehnyt sellaisen jekun että se ei päästä kuuntelijaansa tällä kertalla helpolla. Lainatakseni Run To The Hills-kirjaa, The X Factor oli Iron Maidenin kaikkiean aikojen synkin, aikuisille suunnattu levy. Tämän väittämän allekirjoitan täysin, vaikka olinkin 14-vuotias kuullessani tämän ensi kerran. Jos jotain on digannut näin paljon 15 vuotta (eli puolet elämästään), kyllä silloin tämä levy on koskettanut minua tavalla, mihin ei keskiverto rock-albumi pysty.

Kandee kuunnella uudestaan, jos uusimmat progelevyt ovat kolahtaneet! Sillä tällä levyllä biisit ovat rajumpia, tarttuvampia ja jotenkin vangitsevampia. En ymmärrä itse The Final Frontier ja The X Factor-levyjen yhtäläisyyttä. Kuulen kyllä proge-vaikutteet molemmissa, mutta silti levyt edustavat minulle täysin eri maailmoja. Ja tämä vuoden 1995 maailma kiinnostaa minua enemmän kuin avaruuseikkailu 2010.

..
Pahoittelen, että lupaamassani The X Factor-esseessä saattaa muiden kiireideni kanssa mennä tovi, mutta lupaan tehdä parhaani, jotta saisin sen vuosien 2010-2011 vaihteeseen mennessä kirjoitettua (...tai viim. joskus 2011).

[Planeettapää]

Levyn suvantokohdat, tuotanto, Blazen vokaalit ja kaikki muut sellaiset seikat, joita niin monet ovat kritisoineet ovat minulle kuin hunajaa mehiläisille. Nannaa!

Hyvin kirjoitettu (koko teksti siis)! Minulle tuo levy on kuin hunajaa Meriläiselle Itseasiassa en muista että mulla olisi edes kestänyt tuo levyn avautuminen koska olen digannut siitä kokonaisuudessaan siitä lähtien kun sen ostin, samaten kuin Man On The Edge biisistä diggasin heti kun kuulin sen ekaa kertaa joskus Lista-ohjelmassa. No, itseasiassa ensikosketus levyyn oli kun lainasin sen kasettina kirjastosta, mutta silloin taisin kuunnella vain kerran läpi. Jokatapauksessa, aivan loistava levy, ja mahtavan synkkä tunnelma. Mulla ihan heittämällä TOP-5 levy, oikeastaan lempilevyni heti Somewhere In Timen jälkeen. Arvosanaksi myös vahva vitonen. Mitäs jengi diggaa levyn kansitaiteesta? Mulle ainakin uppoaa tuollainen "realistisempi" ja raaka ote miniatyyri-Eddieineen. Sopii levyn synkkään tunnelmaan täydellisesti. Itseasiassa tuohan on selvästi Maidenin rankin levynkansi.

Blaze-aikakausi rules!! Sinkkujen B-puolet "Justice Of The Peace" ja "Judgement Day" ovat myös huippubiisejä. Ehkä jos nuo menevämmät rallit olisi laitettu levylle joidenkin tunnelmallisempien biisien tilalle, olisi vastaanotto ollut ehkä positiivisempaa? Niin, ja Best Of The Beast -eksklusiivi "Virus" on ihan helvetin kova biisi!

[SPD10]

Mitäs jengi diggaa levyn kansitaiteesta? Mulle ainakin uppoaa tuollainen "realistisempi" ja raaka ote miniatyyri-Eddieineen. Sopii levyn synkkään tunnelmaan täydellisesti. Itseasiassa tuohan on selvästi Maidenin rankin levynkansi.

Tykkään kovasti. Kuten sanoit, sopii levyn tunnelmaan, vaikea tähän olisi kuvitellä jotain Virtual XI- tai The Final Frontier-tyylistä värien ilotulitusta. Ja Eddien tunnistaa vielä vaikka hieman erilainen onkin, toisin kuin TFF:n random-hirviön.

[Karpaasi]

Mitäs jengi diggaa levyn kansitaiteesta? Mulle ainakin uppoaa tuollainen "realistisempi" ja raaka ote miniatyyri-Eddieineen. Sopii levyn synkkään tunnelmaan täydellisesti. Itseasiassa tuohan on selvästi Maidenin rankin levynkansi.

Hirveetä skeidaa Sopii tosiaan käsi kädessä levyn sisältöön: molemmat työntää luotaan. Hugh Syme on sellainen kansiartisti, että välillä miekkonen ulostaa ihan hirveetä kuraa (Countdown to Extinction, The X Factor) ja välillä tulee ihan hyvääkin kamaa (parhaimpana esimerkkinä Youthanasia loistavine värinkäyttöineen). CtE ja TXF ovat kuin samasta puusta repäistyine pallinaamaisine, riutuneine figuureineen. Ei tämä nyt niin ruma kansi ole kuin surullisen kuuluisa DoD, jossa tod. näk. Steve Harris harjoitteli CGI-grafiikan piirtämistä.

[nickorules]

Mitäs jengi diggaa levyn kansitaiteesta? Mulle ainakin uppoaa tuollainen "realistisempi" ja raaka ote miniatyyri-Eddieineen. Sopii levyn synkkään tunnelmaan täydellisesti. Itseasiassa tuohan on selvästi Maidenin rankin levynkansi.

En ole mikään raakuuden ystävä, mutta kyllä tuo kansi on ihan jees suolineen ja vatsasta lihaa repivineen piikkeineen. Takakannen kuva on hienompi.

^Youthanasian kansi on kyllä aivan loistava! Countdown ei iske ja TWNAH:n kansi on turhan raaka, en tykkää.

E:Ja Crypticin kansitaide on sopii levyn nimeen. Tai siis eihän siinä mitään kirjoitteluita ole, mutta kryptinen koko kansivihko. Mitä ihmettä se takakansi nyt meinaa?

[Daelos]

Judgement of Heaven on kyllä hieno biisi, olisi mukava kuulla Brucen laulamana

[nickorules]

Judgement of Heaven on kyllä hieno biisi, olisi mukava kuulla Brucen laulamana

On muuten yksi hauskimpia Maidenin biisejä soittaa kitaralla. Ne soolon jälkeiset melodiat ovat aika nannaa.

Mitenhän Brucelta sujuisivat "Yeah, yeah"-huudot?

[scorpions]

Mitäs jengi diggaa levyn kansitaiteesta? Mulle ainakin uppoaa tuollainen "realistisempi" ja raaka ote miniatyyri-Eddieineen. Sopii levyn synkkään tunnelmaan täydellisesti. Itseasiassa tuohan on selvästi Maidenin rankin levynkansi.

Diggaa!! En voi käsittää miten joku ei tästä diggaa tai pitää rupisena, HUghilta on tullut kyllä myös aikmoista sontaa, mutta tämä toimii. Ainut miinus että kansi voisi olla himpun verran jotenkin vaaleampi, niin korostuisi Eddien rujous vielä paremmin.

Miettikää nyt jotan No prayerin kantta verrattuna tähän, kaameaa kuraa tuo Np.

[Riivinrauta]

Näin vain on käynyt, että useamman kuuntelun jälkeen tämäkin poika on alkanut pitää ennen niin sysipaskasta X Factorista. Sign of The Crossille ei nyt mitään voi, Rock in Rion jälkeen se vain on niin huono. Mutta Edge of Darknessista on pakko sanoa, että joka ikinen kerta SE riffi loksauttaa leuan sijoiltaan ja saa katseen siirtymään epäuskoisena kauttimiin. Se on vain niin hieno. Kohta on kyllä pakko alkaa heittää syvällisempää arvioita...

[Rautapeto]

Jaaha, vedetääs kaiken lipputouhutuksen sekaan yksi kiekkoarvio. Jos tuntuu, että alat havaita käyväsi ylikierroksilla ensi kesän lippujen suhteen, niin rauhoitupa hetki tämän parissa...

Tällä kertaa keskityn ensisijaisesti levyn teksteihin ja niiden herättämiin tuntemuksiin. Olen ihan tarpeeksi kirjoittanut "ja sitte tulee hyvä soolo" -tyyppisiä arvioita.

The X Factor

Mitä mielipiteeseeni tulee, tällä levyllä on tavallaan epäreilu etu puolellaan muihin Maiden-kiekkoihin verrattuna. Tämä oli nimittäin ensimmäinen Maiden-levy, joka ilmestyi sen jälkeen, kun olin tutustunut bändiin. Olin ehtinyt parissa vuodessa kokolailla ottaa bändin muun tuotannon haltuun. Odotin uutta kuin kuuta nousevaa - siitäkin huolimatta, että Bruce oli lähtenyt. Olin löytänyt itselleni tärkeän bändin ja halusin kovasti, että se jatkaisi vahvana.

Olin valmistautunut antamaan uudelle laulajalle mahdollisuuden. Muistan, kuinka odotin, että Brucen tilalle tulisi joku Michael Kiske -tyylinen kultakurkku, mutta sen sijaan saimmekin tämän... verrattain matalaäänisen alkuihmisen. Minusta Bayleyn ääni kuitenkin sopi erittäin hyvin tummasävyiselle levylle.

Levyllä on siis erityinen asema meikäläisen Maiden-fanituksessa. Sen tarkemmin en ole koskaan miettinyt, miten tämä vertautuu muihin Maidenin levyihin. Vertailu on sikälikin hedelmätöntä, että tämä levy on monellakin tavalla täysin poikkeuksellinen bändin historiassa. Mutta nythän tälle pakostakin löytyy paikkansa levyjen paremmuusjärjestyksessä. Odotan mielenkiinnolla, mihin väliin tämä keskiarvoineen sujahtaa.

Sign of the Cross

Heti levyn alusta alkaen tulee sellainen olo, että Harris kirjoittaa itsestään ja silloisista tuntemuksistaan, jotka liittyivät isänsä kuolemaan ja eroon vaimosta. "Standing alone in the wind and rain", todellakin.

Sign of the Cross on musiikillisesti varsinainen möhkäle, jossa on oikeastaan kaikkea mitä voi toivoa: hienoja melodioita, jylhä kertosäe, pitkät instrumentaaliosuudet. Tykkään kovasti instrumentaaliosan poikkeuksellisessa tahdissa etenevästä jumitusosasta. Se poikkeaa siitä, mitä Maiden on aikaisemmin tehnyt näissä pitkissä biiseissä. Sign of the Cross on kokolailla mahtava teos, jossa kuitenkin jonkinlainen jähmeys estää minua pamauttamasta täysiä pisteitä. Bayley ei tässä biisissä vielä täysin vakuuta. 4,5

Lord of the Flies

Jumankauta, nyt lähtee, kylmät väreet kulkee pitkin selkää, kun Blaze vetää tätä biisiä, erityisesti kertosäettä. Tekstin eläimellisyys ja Bayleyn tulkinta on aidosti vaarallisen kuuloinen yhdistelmä. Biisi ei ole täydellinen, mutta sen aiheuttamat fiilikset ovat niin vahvoja, että täydet pisteet tärähtää. 5

Man on the Edge

Nyt päästään hetkeksi irti Harrisin henkilökohtaisista demoneista. Onhan tässäkin raivokas tunnelma, mutta Rankka päivä -leffaa uskollisesti seuraileva teksti ei aivan mene muiden tekstien tavalla nahan alle. 3,5

Fortunes of War

Alkuosan säkeistöt saavat taas kylmät väreet esiin. Mietin Harrisin eroa vaimostaan ja sitä, miten hän on verhonnut tuntemuksensa sodasta palaavan miehen kokemuksiksi. En tietenkään tiedä, minkälainen Steven eroprosessi on ollut, mutta ei se avioelämä varmasti ole ollut loppusuorallaan helppoa. Koenkin, että näissä biiseissä sota on yhtä kuin tuo avioelämä. Sodankäynti on yhtä kuin riidat vaimon kanssa. Pitkältihän Steve käsitteleekin näissä teksteissä sodan jälkeistä aikaa. Siitä toipumista. Sekin käy mielessä, että minkälainen oli Steven eroprosessi Brucen kanssa, mutta en näe sitä mitenkään vahvana juonteena näissä teksteissä. "I'm scared for life but it's not my flesh that's wounded / So how can I face the torment alone."

Laahaava kertosäekin on tehokas, kun Blaze lataa siihen asennetta. Sitten, kun biisi lähtee laukkaan, tuplakitaramelodia luotaa nurkkaan ahdistetun miehen mielenmaisemaa sellaisella herkkyydellä, että meinaa nousta poru kurkkuun. Se on ankeaa katsottavaa, kun aikuisella miehellä on paha olla. Tässä uidaan niin sakeissa mielen syövereissä, ettei näin syvällä Maidenin musiikissa olla koskaan ennen oltukaan. "I feel that my spirit's broken / I wonder if I've the strenght... to carry on." 4,5

Look for the Truth

Jatketaan kieriskelyä pahassa olossa. Tämä on ilmeisesti Bayleyn teksti. Tavallaan tämäkin toimii hengähdystaukona Harrisin armottomasta itsetutkiskelusta, vaikka tässäkin etsitään totuutta sisimmästä. Musiikillisesti tämä vähän laahaa, vaikkei huono olekaan. 3

The Aftermath

Koen tämänkin biisin niin, että Steve käsittelee enemmänkin avioeroon johtanutta riitelyä kuin sotaa, josta teksti tietenkin pintatasolla kertoo. "After the war" -kohta on puhuttelevan jylhä. Niin, sehän on tietenkin kertosäe. Hätkähdyttävää, kun tajuaa vasta biisin loppupuolella, että niin, tämähän se on kertosäe tässä biisissä. Yleensä kertosäkeen tapaa hahmottaa kertakuulemalta. Tällä levyllä harva asia on kovinkaan ilmiselvää. Lopputulema on jälleen synkkä mutta niin totta: "War is over and battles are gone / After the war no one has won" 3,5

Judgement of Heaven

"I've been depressed so long / It's hard to remember when I was happy / I've felt like suicide a dozen times or more" Tulee mieleen kamala ajatus: Onko Steve tosissaan harkinnut itsemurhaa? Onhan hän selvästi aika synkeämietteinen kaveri. Joka tapauksessa hänellä on myös voimaa nousta ylös ja jatkaa eteenpäin.

Kertosäkeestä tulee mieleen myös kysymys, onko Steve hurahtanut uskoon. Sign of the Cross myös herättelee samanlaisia ajatuksia. Täytyy samantien vähän toppuutella itseä, ettei taideteoksesta pitäisi tehdä pitkälle meneviä päätelmiä tekijän ajatuksista tai vakaumuksista. Steve toden totta pohtii paljon teksteissään hengellisiä kysymyksiä, mutta hän ei vaikuta uskovaiselta - paremminkin ikuiselta skeptikolta ja agnostikolta. Niin tai näin, Maidenin teksteihin liittyvät ajatukset uskonnoista ja uskomisesta ovat kiinnostavia. Sen verran moneen kertaan sekä Steve että Bruce ovat aihetta tavalla tai toisella käsitelleet.

Ai niin, biisissä on mainiot kitaramelodiat. Tämä nousee kärkeen, kun puhutaan suosikeistani tällä levyllä. Pamautan fiilispohjalta rohkeasti vitosen, vaikka biisi ei olekaan ihan täydellinen. 5

Blood on the World's Hands

Steve ehtii olla välillä huolissaan muunkin maailman pahoinvoinnista. Tämä on hyytävän pessimistinen teksti. Laahaava tahti tukee tekstin tunnelmaa. Biisin mitasta olisi voinut nipistää hiukan. Viimeisen minuutin aikana alkaa jo vähän uuvuttaa. 3,5

The Edge of Darkness

Bayley vakuuttaa taas horjumattomalla asenteella. Biisi taipuu hienosti tempovaihdoksesta toiseen. Tuplakitaramelodiat käyvät vaihteeksi yllätysrynnäkköön! Kitaristeilla on hyvää yhteispeliä soolojen tietämillä. 4,5

2 A.M.

Bayley (ilmeisestikin?) on kiteyttänyt tekstiin hyvin tunnistettavan fiiliksen. Tätäkö tämä elämä sitten on? Laahaava meininki sopii jälleen tekstin tunnelmaan, mutta ehkä kertosäe on turhan tönkkö. Viimeinen kertosäkeen toisto on jo vähän liikaa. 3

The Unbeliever

Proge-Harris yrittää katsoa syvälle sieluunsa ja kurottaa sieltä vastauksen ongelmiinsa. Ja jotain helpotusta oloonsa hän sieltä löytääkin... hitusen toivoa ja kyvyn antaa itselleen heikkoutensa anteeksi. Tästä vielä noustaan, hän sanoo, ja niin piru vie noustiinkin! "Try to release the anger from within/ Forgive yourself a few immortal sins/ Do you really care what people think / Are you strong enough to release the guilt"

Tämä veto on myös musiikillisesti sellaista harhailua ja etsintää, ettei mitään rajaa. Jotenkin tämä vain toimii, vaikka monta kertaa biisin aikana on sellainen olo, että nyt eksyttiin lopullisesti usvaan. 4

Yhteenveto:

Tämä on mitä suurimmassa määrin Harrisin levy. Pakkokin olla, koska bändin muut vahvat luovat dynamot, Smith ja Dickinson, ovat lähteneet. Gers tukee kyllä hyvin ja Bayleykin osoittaa, ettei hän ole turha mies. Miksei Davelta ole mitään mukana? Ai niin, Virushan oli Best of the Beastilla.

Levyllä on vahva ja raskas tunnelma. Minkään muun Maiden-levyn tekstit eivät kokonaisuudessaan merkitse minulle yhtä paljon kuin tämän. Harrisin tekstien vahva omakohtaisuus puhuttelee. Se on hurjaa, miten pintatasolla puhutaan uskonmiehistä tai sodankäynnistä, mutta koko ajan hyppii silmille, miten paha olo Stevellä on. Tämä levy toimii tunteentasolla niin vahvasti, että välillä on periaatteessa ihan sama, vetääkö Blaze nuotilleen. Hän on täydellinen tulkki Harrisin ahdistukselle. Samasta syystä vedin tässä joitain arvosanoja kuin hatusta vitosiksi. En siksi, että biisi olisi täydellinen, vaan siksi, että sen tunnelataus on niin vahva.

Soitannollisesti ja soundeiltaan tämä ei ole täydellinen, mutta äänimaailma on juuri sopivan raaka levyn tunnelmaan. Levy osoittaa samanlaista asennetta kuin No Prayer... - Nyt palataan perusasioiden ääreen eikä välitetä siitä, mitä joku tästä ajattelee. Sillä seurauksin, että Steve on vajonnut ehkä syvemmälle omaan maailmaansa kuin oli tarkoituskaan. Tämä levy on kuin vahinko, joka onneksi sattui.

Keskiarvoksi tuli tasan 4. Sillä se kiilaa 80-luvun kovien kiekkojen perään. The Number jää selvästi taakse. The X Factor jäikin pitkäksi aikaa bändin viimeiseksi vahvaksi albumikokonaisuudeksi...

Kiekot paremmuusjärjestyksessä:

Seventh Son 4,5
Somewhere in Time 4,5
Powerslave 4,4
Piece of Mind 4,1
The X Factor 4

The Number 3,6
Iron Maiden 3,3
No Prayer 3,3
Fear of the Dark 3,2

Killers 2,9

[meideni]

Jaaha, vedetääs kaiken lipputouhutuksen sekaan yksi kiekkoarvio. Jos tuntuu, että alat havaita käyväsi ylikierroksilla ensi kesän lippujen suhteen, niin rauhoitupa hetki tämän parissa...

Tällä kertaa keskityn ensisijaisesti levyn teksteihin ja niiden herättämiin tuntemuksiin. Olen ihan tarpeeksi kirjoittanut "ja sitte tulee hyvä soolo" -tyyppisiä arvioita.

The X Factor

Mitä mielipiteeseeni tulee, tällä levyllä on tavallaan epäreilu etu puolellaan muihin Maiden-kiekkoihin verrattuna. Tämä oli nimittäin ensimmäinen Maiden-levy, joka ilmestyi sen jälkeen, kun olin tutustunut bändiin. Olin ehtinyt parissa vuodessa kokolailla ottaa bändin muun tuotannon haltuun. Odotin uutta kuin kuuta nousevaa - siitäkin huolimatta, että Bruce oli lähtenyt. Olin löytänyt itselleni tärkeän bändin ja halusin kovasti, että se jatkaisi vahvana.

Olin valmistautunut antamaan uudelle laulajalle mahdollisuuden. Muistan, kuinka odotin, että Brucen tilalle tulisi joku Michael Kiske -tyylinen kultakurkku, mutta sen sijaan saimmekin tämän... verrattain matalaäänisen alkuihmisen. Minusta Bayleyn ääni kuitenkin sopi erittäin hyvin tummasävyiselle levylle.

Levyllä on siis erityinen asema meikäläisen Maiden-fanituksessa. Sen tarkemmin en ole koskaan miettinyt, miten tämä vertautuu muihin Maidenin levyihin. Vertailu on sikälikin hedelmätöntä, että tämä levy on monellakin tavalla täysin poikkeuksellinen bändin historiassa. Mutta nythän tälle pakostakin löytyy paikkansa levyjen paremmuusjärjestyksessä. Odotan mielenkiinnolla, mihin väliin tämä keskiarvoineen sujahtaa.

Sign of the Cross

Heti levyn alusta alkaen tulee sellainen olo, että Harris kirjoittaa itsestään ja silloisista tuntemuksistaan, jotka liittyivät isänsä kuolemaan ja eroon vaimosta. "Standing alone in the wind and rain", todellakin.

Sign of the Cross on musiikillisesti varsinainen möhkäle, jossa on oikeastaan kaikkea mitä voi toivoa: hienoja melodioita, jylhä kertosäe, pitkät instrumentaaliosuudet. Tykkään kovasti instrumentaaliosan poikkeuksellisessa tahdissa etenevästä jumitusosasta. Se poikkeaa siitä, mitä Maiden on aikaisemmin tehnyt näissä pitkissä biiseissä. Sign of the Cross on kokolailla mahtava teos, jossa kuitenkin jonkinlainen jähmeys estää minua pamauttamasta täysiä pisteitä. Bayley ei tässä biisissä vielä täysin vakuuta. 4,5

Lord of the Flies

Jumankauta, nyt lähtee, kylmät väreet kulkee pitkin selkää, kun Blaze vetää tätä biisiä, erityisesti kertosäettä. Tekstin eläimellisyys ja Bayleyn tulkinta on aidosti vaarallisen kuuloinen yhdistelmä. Biisi ei ole täydellinen, mutta sen aiheuttamat fiilikset ovat niin vahvoja, että täydet pisteet tärähtää. 5

Man on the Edge

Nyt päästään hetkeksi irti Harrisin henkilökohtaisista demoneista. Onhan tässäkin raivokas tunnelma, mutta Rankka päivä -leffaa uskollisesti seuraileva teksti ei aivan mene muiden tekstien tavalla nahan alle. 3,5

Fortunes of War

Alkuosan säkeistöt saavat taas kylmät väreet esiin. Mietin Harrisin eroa vaimostaan ja sitä, miten hän on verhonnut tuntemuksensa sodasta palaavan miehen kokemuksiksi. En tietenkään tiedä, minkälainen Steven eroprosessi on ollut, mutta ei se avioelämä varmasti ole ollut loppusuorallaan helppoa. Koenkin, että näissä biiseissä sota on yhtä kuin tuo avioelämä. Sodankäynti on yhtä kuin riidat vaimon kanssa. Pitkältihän Steve käsitteleekin näissä teksteissä sodan jälkeistä aikaa. Siitä toipumista. Sekin käy mielessä, että minkälainen oli Steven eroprosessi Brucen kanssa, mutta en näe sitä mitenkään vahvana juonteena näissä teksteissä. "I'm scared for life but it's not my flesh that's wounded / So how can I face the torment alone."

Laahaava kertosäekin on tehokas, kun Blaze lataa siihen asennetta. Sitten, kun biisi lähtee laukkaan, tuplakitaramelodia luotaa nurkkaan ahdistetun miehen mielenmaisemaa sellaisella herkkyydellä, että meinaa nousta poru kurkkuun. Se on ankeaa katsottavaa, kun aikuisella miehellä on paha olla. Tässä uidaan niin sakeissa mielen syövereissä, ettei näin syvällä Maidenin musiikissa olla koskaan ennen oltukaan. "I feel that my spirit's broken / I wonder if I've the strenght... to carry on." 4,5

Look for the Truth

Jatketaan kieriskelyä pahassa olossa. Tämä on ilmeisesti Bayleyn teksti. Tavallaan tämäkin toimii hengähdystaukona Harrisin armottomasta itsetutkiskelusta, vaikka tässäkin etsitään totuutta sisimmästä. Musiikillisesti tämä vähän laahaa, vaikkei huono olekaan. 3

The Aftermath

Koen tämänkin biisin niin, että Steve käsittelee enemmänkin avioeroon johtanutta riitelyä kuin sotaa, josta teksti tietenkin pintatasolla kertoo. "After the war" -kohta on puhuttelevan jylhä. Niin, sehän on tietenkin kertosäe. Hätkähdyttävää, kun tajuaa vasta biisin loppupuolella, että niin, tämähän se on kertosäe tässä biisissä. Yleensä kertosäkeen tapaa hahmottaa kertakuulemalta. Tällä levyllä harva asia on kovinkaan ilmiselvää. Lopputulema on jälleen synkkä mutta niin totta: "War is over and battles are gone / After the war no one has won" 3,5

Judgement of Heaven

"I've been depressed so long / It's hard to remember when I was happy / I've felt like suicide a dozen times or more" Tulee mieleen kamala ajatus: Onko Steve tosissaan harkinnut itsemurhaa? Onhan hän selvästi aika synkeämietteinen kaveri. Joka tapauksessa hänellä on myös voimaa nousta ylös ja jatkaa eteenpäin.

Kertosäkeestä tulee mieleen myös kysymys, onko Steve hurahtanut uskoon. Sign of the Cross myös herättelee samanlaisia ajatuksia. Täytyy samantien vähän toppuutella itseä, ettei taideteoksesta pitäisi tehdä pitkälle meneviä päätelmiä tekijän ajatuksista tai vakaumuksista. Steve toden totta pohtii paljon teksteissään hengellisiä kysymyksiä, mutta hän ei vaikuta uskovaiselta - paremminkin ikuiselta skeptikolta ja agnostikolta. Niin tai näin, Maidenin teksteihin liittyvät ajatukset uskonnoista ja uskomisesta ovat kiinnostavia. Sen verran moneen kertaan sekä Steve että Bruce ovat aihetta tavalla tai toisella käsitelleet.

Ai niin, biisissä on mainiot kitaramelodiat. Tämä nousee kärkeen, kun puhutaan suosikeistani tällä levyllä. Pamautan fiilispohjalta rohkeasti vitosen, vaikka biisi ei olekaan ihan täydellinen. 5

Blood on the World's Hands

Steve ehtii olla välillä huolissaan muunkin maailman pahoinvoinnista. Tämä on hyytävän pessimistinen teksti. Laahaava tahti tukee tekstin tunnelmaa. Biisin mitasta olisi voinut nipistää hiukan. Viimeisen minuutin aikana alkaa jo vähän uuvuttaa. 3,5

The Edge of Darkness

Bayley vakuuttaa taas horjumattomalla asenteella. Biisi taipuu hienosti tempovaihdoksesta toiseen. Tuplakitaramelodiat käyvät vaihteeksi yllätysrynnäkköön! Kitaristeilla on hyvää yhteispeliä soolojen tietämillä. 4,5

2 A.M.

Bayley (ilmeisestikin?) on kiteyttänyt tekstiin hyvin tunnistettavan fiiliksen. Tätäkö tämä elämä sitten on? Laahaava meininki sopii jälleen tekstin tunnelmaan, mutta ehkä kertosäe on turhan tönkkö. Viimeinen kertosäkeen toisto on jo vähän liikaa. 3

The Unbeliever

Proge-Harris yrittää katsoa syvälle sieluunsa ja kurottaa sieltä vastauksen ongelmiinsa. Ja jotain helpotusta oloonsa hän sieltä löytääkin... hitusen toivoa ja kyvyn antaa itselleen heikkoutensa anteeksi. Tästä vielä noustaan, hän sanoo, ja niin piru vie noustiinkin! "Try to release the anger from within/ Forgive yourself a few immortal sins/ Do you really care what people think / Are you strong enough to release the guilt"

Tämä veto on myös musiikillisesti sellaista harhailua ja etsintää, ettei mitään rajaa. Jotenkin tämä vain toimii, vaikka monta kertaa biisin aikana on sellainen olo, että nyt eksyttiin lopullisesti usvaan. 4

Yhteenveto:

Tämä on mitä suurimmassa määrin Harrisin levy. Pakkokin olla, koska bändin muut vahvat luovat dynamot, Smith ja Dickinson, ovat lähteneet. Gers tukee kyllä hyvin ja Bayleykin osoittaa, ettei hän ole turha mies. Miksei Davelta ole mitään mukana? Ai niin, Virushan oli Best of the Beastilla.

Levyllä on vahva ja raskas tunnelma. Minkään muun Maiden-levyn tekstit eivät kokonaisuudessaan merkitse minulle yhtä paljon kuin tämän. Harrisin tekstien vahva omakohtaisuus puhuttelee. Se on hurjaa, miten pintatasolla puhutaan uskonmiehistä tai sodankäynnistä, mutta koko ajan hyppii silmille, miten paha olo Stevellä on. Tämä levy toimii tunteentasolla niin vahvasti, että välillä on periaatteessa ihan sama, vetääkö Blaze nuotilleen. Hän on täydellinen tulkki Harrisin ahdistukselle. Samasta syystä vedin tässä joitain arvosanoja kuin hatusta vitosiksi. En siksi, että biisi olisi täydellinen, vaan siksi, että sen tunnelataus on niin vahva.

Soitannollisesti ja soundeiltaan tämä ei ole täydellinen, mutta äänimaailma on juuri sopivan raaka levyn tunnelmaan. Levy osoittaa samanlaista asennetta kuin No Prayer... - Nyt palataan perusasioiden ääreen eikä välitetä siitä, mitä joku tästä ajattelee. Sillä seurauksin, että Steve on vajonnut ehkä syvemmälle omaan maailmaansa kuin oli tarkoituskaan. Tämä levy on kuin vahinko, joka onneksi sattui.

Keskiarvoksi tuli tasan 4. Sillä se kiilaa 80-luvun kovien kiekkojen perään. The Number jää selvästi taakse. The X Factor jäikin pitkäksi aikaa bändin viimeiseksi vahvaksi albumikokonaisuudeksi...

Kiekot paremmuusjärjestyksessä:

Seventh Son 4,5
Somewhere in Time 4,5
Powerslave 4,4
Piece of Mind 4,1
The X Factor 4

The Number 3,6
Iron Maiden 3,3
No Prayer 3,3
Fear of the Dark 3,2

Killers 2,9

******************************
Ihan hyvä levy, mutta "laulajaa" ei kyllä mitenkään pysty hyvällä tahdollakaan sanomaan hyväksi, ei vaikka kuinka yrittäisi kuunnella ja kuunnella. Bayley ei vain yksinkertaisesti sovi maidenin solistiksi. Tämäkin on vain mielipide.

[Summerganon]

Rautapeto pisti jälleen kehiin upeaa arviota (huomasin vasta VXI topikista, että tämänkin hän on jo ehtinyt arvostella). Olen tämän levyn suhteen aivan samaa mieltä lähes joka asiasta, aina Bayleysta 2.A.M:in laahaavaan kertsiin (vaikka biisi on muuten rautainen). Arvosanoista voisin muutaman biisin kohdalla olla eri mieltä, mutta minulle yksittäisten biisien arvosanat ovat aina vähän toisarvoinen juttu -enkä niitä tykkää itse juuri annella, kun se on niin vaikiaa. Niin hienoa tekstiä albumin tunnelmasta jne, että tulee hyvät fiilikset lukiessa.

The X-Factor toimii minulla parhaiten pimeinä talvi-iltoina, huoneeni nurkassa pöytälampun valossa kuunnellen, se tunnelma pääsee jostain syystä silloin huippuunsa. Fortunes Of War ja Lord Of The Flies ovat ehdottomat suosikkini.

[Varjis]

^ Todellakin hienoja arvosteluja Rautapedolta. Täytyy pistääkin korvan taakse tuo sinun 'pimeänä talvi-iltana' - The X Factor kuunteluvinkki, voisi ollakin todella toimiva silloin

[Rautapeto]

Summerganon, Varjis, toivottavasti kestätte myös eriäviä mielipiteitä. Muuten tulette vihaamaan arvioitani, kunhan pääsen seuraavaan arvosteluvuorossa olevaan levyyn, Brave New Worldiin käsiksi. Muistelen, että te molemmat pidätte siitä aika paljon. Minua se kiekko on aina rasittanut - muutamaa hyvää biisiä lukuun ottamatta. Pelkäänpä, että joudun lyömään sitä ja aika kovaa...

No, katsotaan. Olen yrittänyt antaa arviointikierroksella jokaiselle levylle mahdollisimman avoimen mahdollisuuden ja mielestäni olen onnistunutkin aika hyvin. Se on ollut yksi kierroksen hyviä puolia, että oma näkemys Maidenin levyistä on kasvanut ja olen oppinut ymmärtämään sellaisiakin biisejä, jotka aikaisemmin eivät ole auenneet. Jotkut levyt ovat kokonaisuudessaankin auenneet aivan eri tavalla kuin ennen, vaikkapa nyt No Prayer, josta en aiemmin juuri välittänyt.

[Summerganon]

Summerganon, Varjis, toivottavasti kestätte myös eriäviä mielipiteitä. Muuten tulette vihaamaan arvioitani, kunhan pääsen seuraavaan arvosteluvuorossa olevaan levyyn, Brave New Worldiin käsiksi. Muistelen, että te molemmat pidätte siitä aika paljon. Minua se kiekko on aina rasittanut - muutamaa hyvää biisiä lukuun ottamatta. Pelkäänpä, että joudun lyömään sitä ja aika kovaa...

Heh, mielenkiintoistahan sitä on eriäviäkin mielipiteitä lueskella, elleivät mene trollauksen puolelle, mutta sitä riskiä tuskin teikäläisen arvioissa on.

[Hatebreeder]

Nyt synkempiin tunnelmiin. Olen aina pitnyt levystä, vaikka Blaze onkin laulaja; Blaze meinaan on perhanan kova laulaja.


Sign of the Cross;

Maidenin ehkäpä rohkein veto: Paitsi uuden laulajan takia, niin myös sen, että levyn avausbiisi on 11 minuuttinen eepos. Eikä siinä vielä kaikki! Ensimmäiset n. puolitoista minuuttia kuulemme hiljaista munkkikuoroa. Sen jälkeen alkava akustinen soitto on hienoa, ja Blaze kuulostaa hyvältä. Tämän jälkeen absraktia soittamista aina 2:45 tienoille, jolloin biisi "räjähtää" hillitysti vauhtiin. Vähän epätavallinen, mutta hemmetin hyvä tapa aloittaa levy. Blaze todellakin kuulostaa hyvältä. Kertosäe on todella hieno, taustalla soivan puhtaan kitaran kruunatessa sen. Säkeistöt samaa linjaa; Laulu toimii, riffi perus hidasta laukkaa, ja laulukothien väliin hieno lyhyt melodia. Puhdasta ja säröistä kitaraa sekoiteltu tyylikkäästi. Keskivaiheilla hiljenee vähäksi aikaa, ja siitä uuten nouseen. Tyylikkäitä riffejä puskee toisensa perään, syntikoiden (tai joku sinfoaniorkesteri?) säestämänä. Tempovaihdokset toimii. Ja Daven soolo... vau. Nopeutta löytyy. Soolojen ja parin riffin jälkeen tuleva melodia taas silkkaa nannaa ja sitä parantaa taas hyvin käytetty puhdas kitara. Biisi ei ole hyvä, se on täydellinen. Mahtavaa. Upeaa, kaikki pelaa! Ei ollenkaan liian pitkä. 5 pistettä.


Lord of Flies:

Introriffi on varsin mielenkiintoinen, erittäin epätavallinen Maidenin riffiksi. Ja jännät soundit toimii. Ja täytyy yhtyä muihin: "I don't care..." tulee todellakin terävästi ja lujaa. Hienoja riffejä löytyy, ei ihan peruskamaa. Kertosäe on perhanan siisti, eteenkin "we're Lord of the Flies". Soolo kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva. Hieno biisi, 4,5 pistettä.


Man on the Edge:

Jokseenkin rauhallinen intro kajahtaa ilmoille, joka vaihtuu nopeasti nopeaksi mätöksi. Säkeistöt toimii hyvin, ja kertsi, ai että kertsi on tarttuva. "faaaalliiiing dooown, faalliiing doo-oo-o-ooOOown". Hyvä ja nopea ralli vähän tunnelama keventämässä, 4+, eli 4,25 pistettä.


Fortunes of War:

Akustista soittoa a lá Maiden, eli paria barrea näppäillään. Toinen kitara vetää melodiaa taustalla. Blazen laulu sopii taas biisiin. Sanat sopii, ja ylempää (Rautapeto) löytyy todella hyvää pohdiskelua sanoista. Juuri kun luulee biisin räjähtävän käyntiin, alkaakin lisää hidasa basson jumputusta, johon aina välillä tulee kitarat mukaan. Vihdoinkin säkeistöt alkaa ja toimii. Kertosäe on junnaava, painostava, ja perhanan hyvä. Siitä päästään... onko se... KYLLÄ, laukkaa! Basso laukkaa, ja kitarat vetävät melodiaa. Vähän huudetaan ja jankataan, ja loppuun kertosäe, ja intron kautta loppuun. Hieno kipale, 4,5 pistettä.


Look for the Truth:

Alun puhtaasta kitaroinnista tulee mieleen Children of the Damned. Blazen laulu toimii tosi hyvin tämänkin päällä. Biisin lähdettyä kunnolla vauhtiin alkaa hieno riffi jonka kruunaa Blazen huudot. Säkeistöt hienoa tykitystä. Soolon efektit siistejä. Blazen huudot toimii koko biisin ajan. Loppuun asti, hieno lopetus kuin seinään. 4,5 pistettä.


The Aftermath:

Taas vaihteeksi puhdas alku, johon taas toinen kitareista innostuu sooloilemaan. Riffit alkaa jyräämään melko nopeaan, ja Blaze liittyy mukaan. Taas mennään. Toinen säkeistön tynkä toimii myös "should we been fightin' at all". Sen jälkeen hienosti toteutettu hiljasempi kohta, ja taas painostavaa riffiä. "After the war" kohtaa ei turhaan kehuta. Herraisä kun osaa olla hienoa. Ja soolon soundi on hienoa kamaa. Hieno biisi taas kerran, 4,5 pistettä.


Judgement of Heaven:

Bassointroa tässä kaivattiinkin jo. Laulu ja basso ja puhtaat kitarat saavat kuulostamaan iloselta. Kun biisi viimein lähtee käyntiin, laulu silti kuulostaa iloselta. Kertosäe on hieno, kuten aina. Tyylikkäät riffit ja melodiat ja laulu toimii koko biisin ajan ja loppuu kiljaisuun. Asia biisi, 4 pistettä.


Blood on the World's Hands:

Basso(soolo?) alussa on todellakin hieno. Minuutin bassonnaimisen jälkeen alkaa kuin tyhjästä riffit pauhaamaan. Blaze ei petä taaskaan. Soolot on taattua laatua. Kertosäe on parasta antia. Vähän puuduttava jo tässä vaiheessa, 4-, eli 3,75.


The Edge of Darkness:

Biisi. Ei. Ala. Soittimella. Herraisä. Rauhallinen soitinalku kumminkin tulee. Parin minuutin kohdalla alkaa kunnon jytinä, ja Blaze on taas raivona. 3 minuutin paikkeilla alkva melodiajuoksutus on mahtavaa. Soolot kunnon tilutusmättöä. Paikoitellen riffeistä ja melodiosita ja soolosita tulee vähän 80-luku mieleen. Ja nyt kun ajatteli niin tuli outo fiilis... Punkin paukuttamisesta baareista tultu tänne asti... Noh, biisi oli kumminkin ihan hyvä, ei parhaimmistoa kumminkaan, mutta ansaitsee 4.


2. A.M.:

Alku muistuttaa Reincarnation Of Benjamin Breegiä; akustista ja taustalla hiljaa pientä soolottelua. Sanoitukset ovat hyvät, mutta biisi ei oikein jaksa iskeä kaikinpuolin. Hyvääkin löytyy, kuten Melodia ennen sooloa. Loppujen lopuksi ihan ok veto, 4-, eli 3.75.


The Unbeliever:

Alkuun jysäytetään riffi, ja jumalauta sen jälkeinen riffi se vasta jännä onkin. Laulu jatkaa samaa linjaa, outo. "All my life" kohdat hienoja, eteenkin 2:20 paikkeilla alkava. Jänniä riffejä löytyy, ja välillä tulee kasarifiilis, ja taisipa yhden riffin takaa kuulua "tuttua" bassokuviota. Eka soolo aivan mahtava. Mielenkiintoinen biisi, sisältää paljon jänniä vetoja. Varsin mainio biisi, 4,5 pistettä.


Keskiarvo: 4,295454545454... eli 4,3, ja meni peräti sadasosan pistettä Powerslaven edelle.

Järjestys tällä hetkellä:

1. Somewhere in time - 4,5
2. Number of the beast - 4,5
3. X-Factor - 4,3
4. Powerslave - 4.3
5. Seventh son - 4.1
6. Piece of Mind - 4.0
7. No Prayer - 3.9
8. Killers - 3,8
9. Iron Maiden - 3,6
10. Fear of the Dark - 3,6

[Salamalla ratsastaja]

Tänään tuli taas todella pitkästä aikaa pyöräytettyä TXF soittimessa. Harmikseni huomasin että joskus (siis todella) kauan aikaa sitten olen vääntänyt tänne jotaan biisipisteytyksiä arvostelun nimellä. Ehkäpä vielä joskus saan tuonkin päivitettyä. Tartuinpa vaan tällä viimeisimmällä kuuntelullani erityisesti The Unbelieveriin. Olen ihan aina jos en inhonnut niin ainakin väheksynyt suuresti ko. biisiä. Nyt tuntuu siltä että joku tuolla pääkopassa naksahti. Eihän se ollenkaan huono biisi ole. Sisältää paljon hienoja juttuja ja joihinkin kohtiin oikeasti saatu todella hieno fiilis välittymään. Kaivoin menneistä viesteistä erittäin hyvän kuvauksen:

Tämä veto on myös musiikillisesti sellaista harhailua ja etsintää, ettei mitään rajaa. Jotenkin tämä vain toimii, vaikka monta kertaa biisin aikana on sellainen olo, että nyt eksyttiin lopullisesti usvaan. 4

Todellakin jotenkin vaan toimii.
Toimii muuten erittäin hyvin tämä melankolisempi fiilis näin masentavaan talvi-iltaan...