Iron Maiden 6. ja 7.7.2005 Hartwell Areenalla

Keskustelua Iron Maidenista ja kaikesta bändiin liittyvästä.

Moderator: The Killer Krew

Backlet
Roudari
Roudari
Posts: 461
Joined: Wed Apr 20, 2005 21:55
Location: Jyväskylä

Post by Backlet »

No pistänpä tähän nyt sitten itekin pientä raporttia.

Keuruulta lähettiin torstaina puoli 12 maissa neljän kaverin kanssa ja tietty koko matkan soi Maiden. Vietiin kamat Espooseen kaverin mutsin luokse missä oli tarkoitus yöpyä.Sitten sieltä paikallisjunalla areenalle.

Ensimmäinen Maiden keikkani kun oli niin oli kyllä mahtavaa nähdä samassa paikassa noin monta "heimoveljeä" :D. Sitten ovista sisään odottamaan keikkaa.

Mastodon oli muuten ihan kohtalainen mutta laulu oli kuraa. Niinpä sitten pari biisiä katsottuamme päätettiin lähteä kiertelemään hallia. Ei tuota ikää ole vielä tarpeeksi (:evil:) niin ei voi mennä ryyppyosaston puolelle, joten piti tyytyä hampurilaiseen ja kokikseen. Sitten siitä lähettiin takaisin katsomoon (joka oli siellä melkeen niin kaukana kun vaan voi olla perkele sentään) ja odotettiin valojen sammumista. Siinä sitten aaltoja ruvettiin tekemään ja yhtäkkiä valot sammuivat! siinä sitten ruvettiin huutamaan niin maan penteleesti että! Ja sitten Ides of March alkaa soimaan ja helvetti on irti. Ja kun Murders alkaa soimaan niin huomaankin olavani ainut joka seisoo :evil: ! Ajattelin että eihän tämmönen peli vetele ja yritin kavereita saada seisomaan mutta ei. Sitten istuin minäkin kun tuntu hieman hölmöltä yksin siellä nyrkkiä heiluttaa.Sitten siinä aika lensi kuin siivillä ja aina välillä noustiin seisomaan ja olisikohan ollu Revelationsin kohdalla niin aattelin että ei täällä perkele istuta ja nousin heiluttamaan nyrkkiä niin hemmetisti.Toki sitä aiemminkin tehtiin mutta aina välillä sitten istuttiin. Sitten huomasin että olihan siellä takana pari ilmakitaran soittajaa ettei yksin tarvinnu riehua. Alettiin siellä kaveriporukassakin pikkuhiljaa lämmetä mutta minä siellä pääasiassa hoidin riehumisen takana olevien heppujen ohella. Keikka meni kyllä ohi todella nopeasti. Kylläpä ne kaveritkin sieltä penkeistään nousivat viimeistään Iron Maidenin aikana. Sitten encoret Running Free/Drifter/Sanctuary ja keikka olikin ohi. Heti tuli fiilis että ens vuonna tullaan kyllä uudestaan ja aivan varmasti kentälle perkele!

Päällimmäisenä keikasta jäi mieleen Remember Tomorrow'n hieno sytkärimeri, Revelationsin huudatukset ja Run To The Hilssin ja Trooperin hoilauksen jolloin takanakin huudettiin kurkku suorana. Ja tietty Phantom of the Opera joka oli keikan paras biisi mielestäni ja fiilis oli kyllä mennä katosta läpi siinä nostatuskohdassa Murrayn soolon jälkeen! Joitakin biisejä olisin vaihtanu mutta hyvä näinkin. 22 Acacia Avenuen, The Prisonerin ja Erityisesti Still Lifen olisin mieluusti kyllä kuullut.

Sitten kohti yöpaikkaa pikkuhiljaa. Oli kyllä aivan mahtava keikka vaikken tuosta alkupään tuotannosta niin kauheasti välitäkkään. Ensi keikalla sitten Stadikalle (?) huutamaan niin että sen jälkeen ei puhuta mitään pariin päivään. Up The Irons!!!
DemonFromTheSilentPlanet
Peräruiske
Peräruiske
Posts: 56
Joined: Sat Jul 09, 2005 18:35
Location: Lahti

Post by DemonFromTheSilentPlanet »

Tääkin oli 7.7 konsertissa. o/

En ennen tuota 7.7:ttä ollut edes Maiden-fani, ja Maidenia tuli kuunneltua silloin kun veli aina kotona soittaa Maidenia. Noh, päätin lähteä veljen mukaan Maidenin konserttiin. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla ennen keikka, mutta kun saavuimme Hartwall-areenan pihaan ja kuulin että ovelta raikui jo "Maiden! Maiden!" huuto, odotukset nousivat hieman korkeammalle, samoin fiiliskin nousi. Tuli siinä ostettua ennen keikkaa Maiden-huivi, joka on ihan mukavan näköinen tuliainen. :) Liikuttauduimme istumapaikoillemme veljeni kanssa vähän ennen lämppäriä, joka oli ennenkuulumaton Mastodon. Eipä kauaakaan kuin kyseiset herrat tulivat lavalle ja soitto alkoi. Eipä tuo kovin kummoiselta musiikilta kuulunut. Siinä sitten katseltiin lämppäriä kunnes alkoi tauko, ja kovat "Maiden!"-chantit. Yllyin siinä samalla itsekin huutamaan Maidenia niin kovaa kuin kurkusta lähti. :lol: Aallot kulkivat pitkin hallia, kunnes se tapahtui, valot pimenivät, kansa riehaantui ja kaikki oli valmista. Kunnes se alkoi, olin ihan äimänkäkenä kun show alkoi. En ihan odottanut noin energistä show:ta. Parin biisin jälkeen kun Bruce, asteli verhojen taakse, arvelin että tulisikohan nyt The Trooper, ja samassa kuuluu "The TROOOPER~~!" ja yleisö villiintyy. Noh, mitäpä siinä, fiilis nousi ihan kattoon, ja oli ihan myyty Maidenille. Lauloin mukana joissain biiseissä, jonka sanoja on veljen ansiosta tullut opittua. :D Keikka oli mahtava, show mahtavempi, Maiden = mahtavin. Ja siitä illasta lähtien Madein on kuulunut bändien kärkikastiin. :wink: vaikka siitä pari päivää onkin, oli jo pakko käydä ostamassa Live At Donington levy, että pääs vielä fiilistelemään jälkeenpäin live-keikkaa. (Pakko sanoa, vaikka kuuntelen enemmän Priestiä kuin Maidenia, niin kyllä Maiden vei voiton parempana livenbändinä, kun molemmat on nyt nähty. 8) )
Yrms_
Kapteeni Saigonissa
Kapteeni Saigonissa
Posts: 1347
Joined: Wed Mar 02, 2005 17:57
Location: In Espoo Form

Post by Yrms_ »

^tuota oli ilo lukea, vähän erilainen tapa tulla maiden faniksi mutta samapa tuo, tervetuloa vaan joukkoomme :wink:
Half Lives... Eat But Never Kill
Roberto
Peräruiske
Peräruiske
Posts: 87
Joined: Sat Jul 09, 2005 15:39
Location: Kuopio

Post by Roberto »

Eipä voi muuta sanoa että kyllä ne kaverit osaa rokata ja niin pirun kovaa!! Elämäni ensimmäinen iso keikka ja en usko että sitä voidaan enää ylittää. Ensi alkuun harmitti ehkä hieman se että pääsin vasta 7. päivän keikalle, mutta sekään ei enää haitannut paskan vertaa kun kaverit veti niin jumalattoman kovan shown.

Matkaan lähettiin junalla Kuopiosta suht aikasin aamulla ja aikaa jäi helsingissäkin turhan paljon, jota sitten kulutettiin kaiken pahan alussa(linnanmäellä :twisted: ). Mutta voi perkele kun olin sitten lopulta hartwallin pihalla. Fiilis oli jo niin katossa että alta pois. Ostoksia ei pahemmin rahanpuutteen takia tehty, mutta hikinauha sentään tarttui mukaan(15e what the fuck!?).

Mastodon ei oikeastaan pahemmin kiinnostanut vaikkakin laulajalla näytti olevan saatanan kova asenne ja sitä oli mukava katsella. Ja sittenpä alkoi kuumeinen Maidenin odottelu. Taisin olla katsomoni(107) aktiivisimpia, kun ensimmäisten aallonteko yritysten aikana minun lisäkseni nousi vain muutama kaveri ja muutenkin porukka ei vaikuttanut ennen maidenin aloitusta olevan kovin meiningeissä. Eniten alkoi vituttamaan takanani istunut jonkin yrityslipun tj. saanut kaveri joka istu melkein koko keikan ajan ja niin teki myön muutama vieressäni istunut kaveri :evil: Mutta eivät ne sitten pahemmin haitanneet kun lähes koko muu halli alkoi aaltoilemaan ja huutamaan "Maiden, Maiden...". Ja ei perkele sitä fiilistä kun The Ides Of March lähti soimaan. Koko halli huusi suoraa kurkkua ja minä mukana. Bändin hypätessä lavalle olin jo aivan vellinä ja varsinkin ku Murders in the rue morgue toimi aloituksena niin perkeleen hyvin. Muuten en jaksa biisejä yksittäin alkaa analysoimaan, mutta ehdottomat kohokohdat olivat tietysti Where eagles dare, trooper, phantom of the opera... voi perkele ei niitä edes voi pistää paremmuusjärjestykseen kun se kohokohta oli koko vitun keikka!! :) Mitään en vaihtais ja ens vuonna sitten stadikalle?! No missä sitten ovatkin niin siellä olen minäkin.

Up The F´n Irons!
Sorcerer
Bändäri
Bändäri
Posts: 213
Joined: Tue Jan 06, 2004 14:05
Location: Hyvinkää

Post by Sorcerer »

Ajattelin tässä tv-keikkaa odotellessa kirjoitella oman raporttini keskiviikon keikasta. Ja mahdolliset krijotusvirhet menee oluen piikkiin.

Serkun kanssa lähdettiin kohti Helsinkiä n. 17.45 ja kävimme samalla huoltsikalta ostamassa 1.5 litraa vissyä, koska oli niin pirun lämmintä ja päättelimme, että keikan jälkeen jano olisi melkoinen. Areenan parkkipaikalle saavuimme vähän ovien aukeamisen jälkeen, joten ei muuta kuin autosta ulos ja kohti sisäänkäyntiä. Tässä kohtaa meinasi käydä pieni kämmi, kun muutaman metrin kävelyn jälkeen tajusin, että liput ovat auton hanskalokerossa. Kun pääsimme sisään Areenalle, ostettiin serkun kanssa kaljat ja katseltiin sisään tasaisella vauhdilla valuvia ihmisiä. Totesimme, että Maidenia kuuntelvien ikähaarukka on todella suuri.

Sitten tuli aika mennä katsastamaan paikat mitkä löytyivät katsomosta 111 riviltä 12. Paikat olivat oikeastaan aika tarkkaan vastapäätä DoD-kiertueen paikkoja, joten tiesin suunnilleen miten sieltä näkee ym. Siinä istuskelimme serkun kanssa ja turistiin niitä näitä musiikista ja kaikesta muustakin.Kun paikat oli katsastettu niin pitsalle ja sen jälkeen Mastodonia ihmettelemään, bändin musiikista ei ollut oikeastaan minkäänlaista hajua. No se ei sitten toiminut kummallekkaan, joten päätimme mennä moikkaamaan tällä laudalla pyörivää Warlockia. Kun tämä ”velvollisuus” oli hoidettu niin takaisin paikoille ja keikan alkua odottamaan. Lappari baarin miittiin en tullut, koska serkku tuskin olisi ollut siitä niin innostunut.

Ennen valojen sammumista oikeastaan kaikki lähellä olevat istuivat, lukuunottamatta huutosakinjohtaja Keinosta ja muita siinä porukassa olleita :), mutta kun valot sammuivat ja intro alkoi niin kaikki nousivat seisomaan(ilmeisesti joku muukin kuuli jarmilan kehoituksen kuin minä, tosin mulle oli jo alusta alkaen selvää, ettei Areenalle mennä istumaan). Murders in the Rue Morgue ja Another Life menivät osaltani hieman ihmetellessä(levyllä toimivat mielestäni paremmin), mutta kun Prowler lähti käyntiin niin se oli menoa. Ja vaikka puhutaankin, että Run to the Hills, Hallowed Be Thy Name ym. ovat kuluneita kappaleita, niin nämä legendat ovat kuitenkin ne kappaleet mitkä saavat oikeastaan kaikki paikallaolijat heräämään. Ite kyllä ”lauloin” kaikkien biisien mukana ja olin varautunut ennakoituun hikoiluun ottamalla vessasta paperia taskuuni, jotta voisin pyyhkiä hikeä tarpeen vaatiessa pois, mutta ennakoin paperin tarpeen ”vähän” väärin ja puolenvälin jälkeen paperit oikeastaan kastelivat enemmän kuin kuivasivat. Ääni alkoi katoilemaan jo hyvissä ajoin ennen encorea, joten kaikesta päätellen huuto/laulutekniikassani olisi ”hieman” kehitettävää. No kuitenkin loppuun asti selvisin ja päätimme serkun kanssa lähteä pois heti kun Sanctuary loppui, koska tavoitteena oli päästä mahdollisimman nopeasti kotiin. Tai no mullahan ei olisi ollut mikään kiire ja mielelläni olisin jatkoillekkin mennyt, mutta serkku halusi saada nukuttua edes vähän aikaa ennen töitä. Teki muuten se autossa odottanut vissy hyvää...

Illan kohokohdiksi omalta kohdaltani kohosivat Hallowed Be Thy Name, Running Free, Revelations, Where Eagles Dare ja Phantom Of The Opera.
Moonchild
Peräruiske
Peräruiske
Posts: 55
Joined: Wed Jan 07, 2004 4:15
Location: City Of (Fallen) Angels

Post by Moonchild »

aceshigh wrote:
Moonchild wrote:jonotus aika meni sujuvasti, siitä erityiskiitos teineille jotka hauskuuttivat polttelemalla evian pullosta tehtyä vesipiippu jossa oli tavallista aroma sätkää( tosin tietämättään) oli pojille joku paskaa myynyt. hahah. mutta hyvinhän tuo tuntui kolisevan.
Bruce oli elementissään ja jätkät vetivät "nuoruuden" innolla. Soundit oli yllättävän hyvät.
Mastodon oli paska.
Olikos yhdellä näistä "teineistä" Bob Marley t-paita? :roll:
en nähnyt bob marley paitaa, mutta kaksi oli ilman paitaa. muuten olivat tyypillisiä lippalakki, dexter, aromasätkä amisviiksi karvanoppa teinejä
Look, he Fell down.
I Slipped on some Nutz
Biometalli
Hang-Around
Hang-Around
Posts: 138
Joined: Mon Nov 01, 2004 17:47
Location: Oulu

Post by Biometalli »

En erikseen ala raporttia kirjoittelemaan,
mutta täytyy todeta että todellakin kannatti istua junassa 7 tuntia! :wink:

Kysyisin kaikilta kumpanakin iltana paikalla olleista että oliko keikoissa mitään suurempaa eroa?
Ajattelin lähinnä Lontoon terrori-iskujen jotenkin vaikuttaneen bändin soitantoon 7.7 vaikka näyttivät olevan ihan täydessä vireessä.

Raudat kattoon!
aceshigh
Peräruiske
Peräruiske
Posts: 59
Joined: Sun Mar 21, 2004 18:42
Contact:

Post by aceshigh »

Moonchild wrote:
aceshigh wrote:
Moonchild wrote:jonotus aika meni sujuvasti, siitä erityiskiitos teineille jotka hauskuuttivat polttelemalla evian pullosta tehtyä vesipiippu jossa oli tavallista aroma sätkää( tosin tietämättään) oli pojille joku paskaa myynyt. hahah. mutta hyvinhän tuo tuntui kolisevan.
Bruce oli elementissään ja jätkät vetivät "nuoruuden" innolla. Soundit oli yllättävän hyvät.
Mastodon oli paska.
Olikos yhdellä näistä "teineistä" Bob Marley t-paita? :roll:
en nähnyt bob marley paitaa, mutta kaksi oli ilman paitaa. muuten olivat tyypillisiä lippalakki, dexter, aromasätkä amisviiksi karvanoppa teinejä
Jep kun yks tämmöinen Bob Marley-paitainen nuori tuli pummaamaan röökiä (annoin tietenkin) ja sitten tuli semmoisella melko sekavalla äänellä "Wau, täällä on tosi rentoa porukkaa, wau!". Kaverin kanssa mietittiin oliko muukin kuin tupakka maistunut :roll:
Wrathchild
Hang-Around
Hang-Around
Posts: 104
Joined: Thu Aug 12, 2004 20:13
Location: Jyväskylä

Post by Wrathchild »

Ipe wrote: En ole ikinä nauranut niin paljoa, kun Wrathchildin viime viestiä lukiessa. Verbaalisesti ylilahjakas kirjoitus! Jyväskyläläiset te olette kuninkaita!
Kirjoitus onnistui, koska kirjoitin Absinthin jälkivaikutusten alaisena.
escudo
Hell Rat
Hell Rat
Posts: 353
Joined: Tue Jan 06, 2004 19:13
Location: Kuopio

Post by escudo »

MS wrote:Ross Halfin oli ottamassa valokuvia Helsingissä.
Tuli huomattua kun eturivissä vahingossa huitaisin miestä kun olin niin keskittynyt itse bändiin. Ross oli tullut sivulta siihen minun melkein eteen ottamaan kuvia ja siinä sit vähän aikaa piti katsoa ennen kuin tajus kuka se siinä kuvia oli napsimassa. Mutta näitä sattuu.

Muutama sana myöskin täältä päin koko loppuviikosta:

Keskiviikon keikalle en päässyt tulemaan, pomot osaa olla ilkeää porukkaa työmaalla ja siispä päädyin suoraan makasiineille jatkotunnelmiin. Rautatieasemalla tapasin meidän Mr. Helsingin, Ipen jonka kanssa sit vietinkin suurimman osan Helsingissä olemastani ajasta. Oli todella mukavaa aikaa, harmi vaan että veto loppui ennen aikojaan enkä enää lauantaina päässyt mukaan. Jatkoilla tapasin ainakin Charlotten, Zapperin, Wrathchildin, Hammerin, Miinuksen, Mason, FinnArryn, Asan, Hesen ja ThePrisonerin. Neljän ensimmäisen + Ipen kanssa vietin enemmän aikaa, muiden kanssa muutaman sanan tai ihan vaan tervehdittiin. Joka tapauksessa moni käyttäjä tuli tutuksi. Maiden Madness veti ihan sairaan hyvän setin, jatkot olivat muutenkin todella onnistuneet. Jatkoilta lähdettiin Ipen, Zapperin ja Charlotten kanssa eteenpäin ja loppuillasta selvittiin sinne hotellille (jonka nimeä en vieläkään tiedä ja josta olen edelleen Ipelle velkaa :wink: ). Tuli sitä taas oltua humalassa, mikä oli tavoitekin. Odottelen uusintakierrosta Ipen kanssa Kuopiossa suurella innolla!

Torstaina sitten herättiin ja käytiin olusilla Ipen kanssa, tavattiin myös KingOfTwilight ja lähdettiin jatkamaan. Haettiin se kuuluisa Absinth-pullo Ipen kotoa ja mentiinkin sitten Areenalle odottelemaan. Tosin Ipe lähti siitä vielä jonnekin päin menemään. Itse tapasin portilla muutaman Kuopion tuttavan sekä Kellari-Jeesuksen ja Trooperin joiden kanssa tuli jauhettua ovien avausta odotellessa. Eturiviin pääsin ja keikka oli aivan loistava! Ei mahda mitään, Maiden on vaan parasta! Setti oli aivan upea, tosin Killersiä ja Children of the Damnedia jäin kaipaamaan. Yleisö oli aivan hurjana, en muista aikaisemmilla keikoilla olleen sellaista meininkiä. Mitä huomasin katsella niin kukaan ei istunut keikan aikana. Ainakin siltä se näytti. Keikan jälkeen ostin Maiden-pipon ja lähdinkin serkuille lataamaan akkuja. Tänään tulin sit aamujunalla Kuopioon ja paluu arkeen on onnistunut. Odotellaan ensi viikon uutta koitosta Tuskassa!

Kaikki tapaamani rautaneito-ihmiset osoittautuivat loistaviksi tyypeiksi, kiitos loistavasta seurasta! Seuraaviin tapaamisiin Up the Irons! Kaikkia tapaamiani käyttäjiä en saata tässä muistaa, anteeksi siitä, uusia naamoja tuli tällä reissulla sen verran reilusti.
"Get yourself together, drink 'till you drop
Forget about tomorrow and have another shot!"
-Ale Pupi, Kuopio-
Ipe
Wanha Merimies
Wanha Merimies
Posts: 4374
Joined: Wed Jan 07, 2004 10:28

Post by Ipe »

Hammer wrote:Taisi meikäläinen muutamat Tequilat ja Absinthit kiskoa aina toisinaan, kun Suomen kovin uusi-Anthrax-fani niitä pöytään kantoi. Kunhan eksyt tänne Suomen Ateenaan, niin on Vasaran vuoro tarjota muutamat baarimestarin erikoiset.:wink:

"PARAS REISSU VITTU!"
Oli tosi upea reissu kyllä, kiitos teille! Olette parhaimmistoa!
escudo wrote:Jatkoilta lähdettiin Ipen, Zapperin ja Charlotten kanssa eteenpäin ja loppuillasta selvittiin sinne hotellille (jonka nimeä en vieläkään tiedä ja josta olen edelleen Ipelle velkaa :wink: ). Tuli sitä taas oltua humalassa, mikä oli tavoitekin. Odottelen uusintakierrosta Ipen kanssa Kuopiossa suurella innolla!
Hoidetaan tämä velka asia vaikka sitten, kun teillepäin tulen..!
Hena`
Vempare
Vempare
Posts: 19
Joined: Wed Mar 31, 2004 19:04
Location: Espoo

Post by Hena` »

Kaipa se pitää omatkin kokemukset keskiviikosta tänne laittaa...
(Huom. ei sisällä känni sekoiluja eikä muutakaan hauskaa :lol:)

Lähdettiin parin kaverin kanssa Espoosta Helsinkiä kohden, olin meistä ainoa joka oli ennen nähnyt Maidenin livenä (Joulukuu 2003) Odotukset olivat kaikilla korkealla. Saavuttuamme Kamppiin suuntasimme Foorumiin syömään jotain, ruokailu ei kaukaa kestänyt ja lähdimmekin rautatieasemaa kohti. Tunnelissa törmäsimme ensimmäisiin Maiden- faneihin, huomasin heti heidän hienon Maiden lippunsa ja surin oman "lipputanko viritelmäni" särkymistä, jonka johdosta oma lippu jäikin kotiin fiilistelemään. Hyppäsimme asemalla junaan ja jäimme Pasilassa pois. Areenan oville saavuttuamme huomasimme siellä olevan jo jonkin verran porukkaa. Ei muuta kuin sekaan vaan. Kauaa ei kestänyt, kun ensimmäiset Maiden- huudot jo alkoivat kuulua, pieninkin ärsyke esimerkiksi jos kaksi järjestyksenvalvojaa käveli areenan yläkerrassa, saivat he porukan huutamaan, kuin viimeistä päivää. Ennen sisälle pääsyä sade vilvoitti muuten todella kuumaa päivää.

Kun ovet vihdoin aukesivat alkoi ihmismassa vyöryä turvamiehiä (naisia) kohti.Pakollisten toimien, paitojen ja muun kiertueromun ja parin nestetankkauksen jälkeen lähdimme jonottamaan kentälle pääsyä. Täytyy sanoa että tässä hommassa emme olleet aivan yksin. Pääsimme melko lähelle lavaa vaikka tarkoitus olikin jäädä vähän taaemmas. Ehdimme jonkun aikaa istua kentällä, kunnes valot sammuivat ja lämppäri Mastodon aloitti örinänsä. Itse en heidän musiikistaan pahemmin perustanut vaan istuinkin koko setin ajan lattialla. Ainoa maininnan arvoinen kappalekkin oli coveri joten, noh se siitä... Valojen sytyttyä alkoi yleisökin vähän innostua; aallot kulkivat katsomoissa sekä kentällä ja ”Maiden” kulutettiin loppuun jatkuvien huutojen aikana.

Kun Ides of Marchin sulosävelet alkoivat valojen tummetessa kuulua, nostin itsekkin takamukseni lattiasta ja aloin takoa ilmaa nyrkilläni samalla jotain ulvoen. Varsinaisen setin aloitti Murders in the Rue Morgue, se kuuluu omassa Maiden top-listassa ehdottomasti kärki kastiin. Biisi toimi mainiosti livenä, vaikka miksauksessa oli jotain häikkää, esimerkiksi Brucen laulu katosi välillä. ”Morguen” jälkeen vuorossa oli Another Life, tästä kappaleesta en ole itse erityisemmin perustanut, mutta kyllä se livenä meni paremmin, kuin hyvin! Viimeistään Prowlerin alkaessa alkoivat ihmiset villiintyä! Yleensähän pari ensimmäistä biisiä menee pelkkään ihmettelyyn, ”Tapahtuuko tää oikeasti”. Prowler oli yhtä hyvä, kuin aina. Sitten siirryttiinkin kaikille tuttuun The Trooperiin, kaikki lauloivat mukana ja fiilis oli sanoin kuvaamaton. Remember Tommorrow oli vuorossa seuraavana ja sen jälkeen tulikin yksi omista suosikeistani, Where Eagles Dare. Lauloin mukana koko biisin ajan ja niin tuntui tekevän muukin yleisö. Viimeistään seuraavana tulleen Run to the Hillsin aikana alkoi kurkkuni särkeä ja happi tuntui loppuvan, mutta mitäs pienistä. Sitten vuorossa oli Revelations, joka toimi livenä paljon paremmin kuin osasin kuvitellakkaan! Revelationsin jälkeen alkoi tuttu ja turvallinen Wrathchild, en ole biisistä ikinä pahemmin välittänyt ja sen tilalle oliskini hyvin voitu pistää oma suosikkini Charlotte the Harlot, mutta kun ei niin ei. Biisin jälkeen Bruce alkoi utelemaan yleisöltä sitä ”oikeaa tapaa” kuolla. Yleisöhän vastasi ”With your boots on!”- huudoin. Tästä onkin vaikea arvata seuraava kappale: Die With Your Boots On. Sitten vuorossa olikin Phantom of the Opera, kun tämä eepos oli kaahattu loppuun alkoi nauhalta kuulua hiljaista muminaa. Tämähän tarkoitti Number of the Beastin alkamista, valmistelin kurkkuni tulevaan koitokseen ja kyllähän nuo ”666 the number of the beast!”-huudot ihan mukavalla volyymilla äänihuulteni uumenista tulivat. Tämän jälkeen siirryttiin klassikosta toiseen, vuorossa oli Hallowed be thy name. Se toimikin varsinaisen setin lopettajana ja bändi meni hetkeksi tauolle. Maiden huudot eivät tauonneet hetkeksikään ja vihdoin odotus palkittiin, bändi palasi lavalle ja alkoi Running Free. Sen kertosäe oli mielestäni yleisön osalta äänekkäin ja tunnelma oli todella mahtava! Tämän jälkeen Drifter ja Sanctuary menivat omalta osin vähän sekavissa tunnelmissa. Olin aivan puhki Running Freen jälkeen ja ajattelin rauhoittua hetkeksi. Keikan jälkeen alkoi taas tuo DOD kiertueelta tuttu ”Always look on the bright side of life”-kappale. Hallilta lähtöni jälkeen valuin kotiin ja nukahdin melkein välittömästi.


Raudat kattoon!!
The dream is true...
Lionheart
Viikonloppusoturi
Viikonloppusoturi
Posts: 251
Joined: Wed Jan 21, 2004 13:20
Location: Porvoo

Post by Lionheart »

Sen verran tarkkaan on täällä iltoja reportoitu, että tässä tulee vain lyhyesti omat mietteet (ekalta illalta):

Mastodon on aika helvetin apaattinen ilmestys. Eipä siitä sen enempää.
Meno yleisön puolella oli todella loistava, paljon parempi kuin esim. viime kerralla. Keikkaa edeltävät hetket olivat todella mukavaa seurattavaa. Näin tulevaisuudessakin!!
Maiden oli kyllä todella tulisessa kunnossa. Paras IM keikka jota olen todistanut, harmi kun tällä kertaa otin istumapaikan, olisi tehnyt mieli riehua eturivissä. Brucen ääni oli pelottavan hyvä. Remember Tomorrowin loppukiljaisut tuntuivat korvissa. Setti oli todella hyvä, vaikka Killersiltä olisin halunnut kuulla ne omat suosikkini.
Heikot puolet: Eddie oli aika vaisu. Olisin olettanut, että oltaisiin käytetty montaa eri Eddietä (perus, POM jne.). Hunter-Eddystä en ole koskaan pahemmin välittänyt. Lisäksi loppukeikan ajan edessä olevat jinttapulit seisoivat penkeillä tukkien aika hyvin näkymät. Ellei keikka olisi ollut niin hyvä ja fiilikset korkealla, olisi varmaan tullut pojille tauluun.

Kiitos Eddy & Co. Raudat kaakkoon! :wink:
Born To Lose - Live To Win
Yrms_
Kapteeni Saigonissa
Kapteeni Saigonissa
Posts: 1347
Joined: Wed Mar 02, 2005 17:57
Location: In Espoo Form

Post by Yrms_ »

Paremman tekemisen puutteessa voisi kirjottaa jonkinlaista raportintynkää.
Itse saavuin 6.7 Hartwallille noin 18.00 suoritettuani torstain lipun (katsomo 113) vaihdon keskiviikon lippuun (107) eli aika hurja paikan parannus pienessä ajassa. Kaikki krääsä jäi ostamatta tällä kertaa niiden hintojen takia, eipä edes se 5 euron lenkki houkutellut :D Sitten vaan katsastamaan paikat ja mastodon. No mastoa katoin semmoset puoli biisiä jonka jälkeen pizza hutin jonoon. Kun se meteli kuulosti loppuneen niin ei kun taas hallin puolelle. Roudaustauko tuntui helvetin pitkältä, mutta fiilis oli kohdillaan. Aallot kiersivät ja sitten kuin aivan puun takaa, Ides Of March ja eikun huutamaan! Marchkin tuntui jotenkin epätavallisen pitkältä mutta sitten: Rätätätäkätätätätää... Murders in the Rue Morgue!!! Koko biisin ajan olin ihan pihalla, johtuiko sitten siitä että bändi oli siinä vain muutaman metrin päässä riehumassa. Murders toimi mielestäni mahtavasti näin alussa eikä soundeihinkaan älynnyt kiinnittää huomiota siinä hurmoksessa. Ja eikun menopalaa toisen perään, Luulin vielä another lifen alun olevan Murdersin loppurevittelyä, mutta kun asia selkesi niin ääntä vaan auki kahta kovemmin. AL toimi livenä perkeleen hyvin, voisi mun puolesta laittaa tämän vaikka Wrathchildin tilalle settiin. Prowler ei sitten rullanut niin kovaa kuin edelliset repäisyt, johtuiko sitten vähän laahaavasta temmosta tai mistä, mutta pieni breikinpoikanen oli kyseinen biisi mulle. Mutta kovaa mentiin kuitenkin :) Sitten tämä ikuinen yllätys, the trooper. Eipä tästä mitään muuta sanottavaa kuin että soundit saatiin vähän parempaan kondikseen tähän biisiin. Sitten leijuttiin jonnekin seitsemänteen taivaaseen, Remember Tomorrow oli keikan kohokohtia, se liekkimeri... Tämän biisin aikana ei mikään maailmassa tuntunut pahalta. Brucen laulamana ja nickon soittamana biisissä on ehdottomasti muutama sata volttia enemmän energiaa kuin robottimaisen Burrin ja räkäisen di'annon kanssa soitettuna. Ja miksi lopettaa hyvien biisien putkea kun niitä maidenilla piisaa, Where Eagles Dare! Intro oli aivan mahtava valoineen ja Viimeisetkin pelon rippeet Nickon huonommasta kunnosta ropisivat viimeistään tässä legendaarisessa Rumpustartissa. Biisi oli täyttä paahtoa ja aika meni kuin siivillä enkä oikeastaan paljon muista tästä kappaleesta, sen verran hurmiossa sitä taidettiin olla :) Run to the hillsistä jäi päällimäisenä mieleen Fanaattinen yleisö ja Daven taivaallinen soolo. Revelations meni kanssa niin fiiliksissä että taitaa muistikuvia olla yhtä paljon kuin Where Eagles Daresta. Sitten tuli aikaa katsella vähän mitä lavalla puuhaillaan kun Wrathchild jyrähti käyntiin, ja meininkihän oli sitä tyypillistä maidenia, kovaa mentiin :wink: Ja mitenkäs sitä sitten kuollaan? No saappaat jalassa tietysti, hilpeä ralli ja yksi niistä odotetuista biiseistä keikalla. Olen aina kuvitellut että tämä biisi olisi aina keikalla se suvantovaihe, mutta yleisöhän oli 666% prosenttisesti mukana, ja hyvä niin. Ja sitten tulikin kuunneltua koko tuotanto Phantomin merkeissä, biisi jossa on kaikki mitä maidenin biisissä pitääkin olla, biisin aikana fiilis oli katossa ja jotain nostalgioinnin tapaista leijui ilmassa :?: Sitten vuorossa biisi, joka roikkuu aivan turhaan mukana setissä, paljonkaan hyvää sanottavaa en 666:sta löydä, joten eiköhän lähdetä sitten viimeiselle reissulle kohti Gallow's Polea? Hallowed toimi niinkuin pitääkin ja nyt olikin sitten aika laulaa koko rahan edestä. Sitten päästiin Iron Maidenin tiukkaan syleilyyn, ja vertahan vuosi. Tässä vaiheessa äänestä oli käytetty noin 75%, kappaleen lopussa antoi Dave kepilleen kyytiä ja aikamoiseen kuntoonhan se meni. Encore-tauon aikana käytettiin ainakin 10 prosenttia äänestä. Kun bruce palasi lavalle ja kertoi uudesta levystä niin ääntä oli sitten jäljellä enää sen verran että running freen ja Drifterin jaksoi laulaa mukana, Drifter oli keikan toiseksi paras veto mielestäni. Sanctuary olikin sitten vain jäähdyttelyä ja kuuntelua, mutta penkkiinhän en koskenut! Keikka meni yllätävän nopeasti, mutta sehän on vain hyvä asia, eli keikka vastasi odotuksia ja jopa ylitti ne.
Noiden kahden illan jälkeen taitaapi Hjallis joutua pistään Areenan kunnon remonttiin, sen verran kovaa me karjuttiin :wink:
Half Lives... Eat But Never Kill
Olli the Wicker man
Berserkki
Berserkki
Posts: 950
Joined: Thu Apr 21, 2005 17:51

Post by Olli the Wicker man »

Totta kai nyt Ikaalisistakin yksi raportti on tultava.

Keskiviikko 6.7.2005
Herätyskello pärähti soimaan kello 7.00 ja kömmin heti silmät avattuani ylös sängystä ja rupesin mallttamattomana odottamaan illan tapahtumia. Startattiin kotoa siinä 9 maissa ja matka kului Radio Citya kuunnelessa. Ainoastaan yksi kappale tuli Maidenilta, joka oli Hallowed Be thy Name. Pian jo sitten näkyivätkin hesan tienviitat, ja viimeistää siinä vaiheessa kun näki itse Areenan alkoi kämmenet ihan toden teolla hikoamaan. Päivä kului yllättävän nopeasti, pääosan siitä olin kaupoilla Music Huntterissa, josta mukaan tarttui A Real Live One. Käväisinpä myös kolmen sepä patsaalla, mutta tunsin itseni vähän hölmöksi siinä hevikarpaasien rinnalla, joten lähdin sitten pois häiritsemästä... No ei sen enempää muusta päivästä, teitä tuskin kiinnostaa.
Kello löi jo viisi ja kiirehdin päänäyttämölle eli Hartwall Areenalle katsastelemaan mikä on meininki. No sehän selvisi jo pitkälle ennen hallia, Maiden-huudon raikaessa. Kyllä siinä meikäläisenkin tunnelma nousi huippuunsa kun heimoveljiä käveli joka puolella. Puoli tuntia katsastelin vähän ilmapiiriä, kunnes päätin mennä jonottaman alakatsomon portille muiden pitkätukkien kanssa. Sitten yllättikin pieni sadekuuro, mikä raikasti oloa ja sai vaan fiiliksen nousemaan, odotellessa ovien avautumista. Ja mikä huuto kun ovet aukesi ja porukka ryntäsi ruumiintarkastuksen kautta Jaffaan. Heti sisälle päästyäni tietysti jonottamaan Maiden-kojun eteen, josta mukaan tarttui paita, hikinauha ja kiertuekirja.
Siltä seisomalta eikun paikkaa katsomaan mikä osoittautui ihan hyväksi, vaikka olihan se aika kaukana.
Mastodon aloitti settinsä, minkä kuuntelin kokonaan, mutta ei todellakaan vakuuttanut. Ainoa plussa yhtyeessä oli kohtuu nopea rumpali, joka sai kyllä ihan itsenikin hakkaamaan käsi polvia vasten.
Setin loputtua alkoi sitten Keinosen ja muiden Rautaneitolaisten kanssa armoton aaltoliike, joka lopulta lähti kiertämään hallia ja sai aikaan mahtipontisen tunnelman. Sitten valot sammui ja The Ides Of March pörähti soimaan, ja oi sitä ääntä. Toimi muuten em. todella mahtavasti introna. Sitä seurasi Murders in The rue Morgue, jolloi kaikki istumapaikat vaihtuivat viimeistään seisomapaikoiksi ja keikka lähti käyntiin mitä parhaimmalla tavalla. Another Life ja Prowler mentiin läpi sen kummempia puheita, toki nekin ihailtavalla energisyydellä. The Trooper- huuto kuului kulissien takaan samalla kun musta nahkaliivi oli vaihtunut punatakkiin. Kappaleen loputtua alkoi sitten Chiracin mollaaminen ja ihan syystä. Remember Tomorrow näytti Maidenin visuaalisen puolen mahtavilla valoilla ja tietenkin bändin varmalla esiintymisotteella mikä säilyi keikan loppuun asti. Where Eagles Dare sai aikaan sen reagtion mikä oli odotettavissakin, eli mahtavan vastaanoton. Tämä oli ainakin itselle yksi keikan parhaista paloista, niiden muun 17 kappaleen ohella. Run to the Hills sai äänen todella menemään ja sitä seurasi vielä Revelations ja Wrathchild, joten tiedättehän, ääni oli aika maissa näiden jälkeen. If you gonna die... Die with Your Boots on. Nosti todella pienet ihokarvani pystyyn. Phantom of The Opera... aijai jotain ihan sanoin kuvaaatonta, älä lähde setistä enään koskaan. Yleisö veti kyllä tämän viisun sellaisella sykkeellä läpi, että oksat pois. Mutta onhan em. kappaletta settiin jo jonkin aikaa odotettukin. The Number of The Beastin aikana tulleet tulen lieskat pyörryttivät kyllä pientä ikaalilais-poikaa oikein olan takaa, mutta ei noi tulet ainoa asia mikä sai sykkimään vaan olihan siinä vielä vähän tärkeämpiä seikkoja edellä. Hallowed Be Thy Name ja Iron Maiden meinävät läpi tuttuu tapaan ja saivat ylesön taas kerran mukaansa. Sitten olikin jo encorien vuoro, joista parhaan tunnelman sai aikaan Runnig Free, Drifteriä ja Sanctuarya vähättelemättä. Siihen se sitten loppu, mutta haikeutta ei päässyt tulemaan, kun tiesi, että huomenna lisää, ja tässähän ollaan vasta puolessa välissä.
Kaiken kaikkiaan loistava keikka musiikillisesti, että muuten vaan shown puolesta, mutta ainoa asia mitä jäin miettimään oli Eddien vähäinen rooli?
No mutta vietin tähäastisen elämäni hienoimman illan ja olin todella tunnelmissa, mutta mitä huomenna tapahtuukaan, tuumailin pimenevässä Helsingin yössä. :wink:

Luin jutun läpi ja huomasin, että aika tylsää tekstiä, no aion silti raportoida torstain kokemuksista.
"Somedays you`re the pigeon, somedays you`re the statue.. but if you can you should only do things you love"
Scarlett
Vempare
Vempare
Posts: 1
Joined: Sat Jul 09, 2005 21:07

Post by Scarlett »

Nyt kun sain tunnukset näille sivuille, niin kerronpa vähän omasta keikkakokemuksestani. 7.7.2005 menetin Iron Maiden –keikkaneitsyyteni. Verta ei tullut, mutta hikeä ja kyyneleitä sitäkin enemmän :) Vielä on kurkku vähän kipeä huutamisesta... Lauloin täyttä kurkkua, kiljuin ja huusin (sori vieruskaveri…). Välillä istuin onnellisena kuin hypnoosissa ja kuuntelin yleisön mylvintää ja sieluuni asti riipovia kitaroita ja Brucen vahvaa ääntä…

Kun Remember tomorrow alkoi, istuin kuin naulittuna paikallani, ja sitä mukaa kun upea sytkärimeri syttyi, alkoivat kyyneleet virrata. En liikutu kovin helposti ja yleensä saan tunteeni pidettyä kurissa, mutta nyt en voinut mitään. Ja mitä enemmän yritin itseäni hillitä, sitä vuolaammaksi itkuni kävi. En niinkään surrut Lontoon terrori-iskun uhreja vaan edesmennyttä veljeäni (rauha hänen sielulleen), joka ei koskaan päässyt katsomaan Iron maidenia. Hänen olisi pitänyt olla siellä kanssani!!! Olin itse onnellinen siitä, että elän ja että pääsin katsomaan bändiä, jonka musiikin tahdissa olen kasvanut. En voi kuvata sanoin sitä fiilistä, mikä tuli, kun kuuli ne biisit livenä, joita on kuunnellut noin 4-vuotiaasta asti! Varsinkin Hallowed be thy name ja Phantom of the opera saivat ihmeellisiä väristyksiä aikaan. Nyt voisin jopa käyttää kliseetä "parasta, mitä voi tehdä housut jalassa" on olla Iron maidenin keikalla!

Harvoin tulee noin vahvoja ja vaikuttavia fiiliksiä. Vaikka olen Maidenia kuunnellutkin paljon ja melodiat ovat tuttuja, niin silti tuntui, että syvällä sisimmässäni koin jotakin aivan ihmeellistä. Mieleeni palasi muistot vuosien takaa, kun kuuntelin veljeni kanssa Iron Maidenin vinyyleitä. Olin silloin niin pieni, etten musiikista mitään ymmärtänyt, mutta pyysin kuitenkin nauhoittamaan minulle Running free:n kasetille, lastenlaulujen sekaan. Eikä siinä ollut mielestäni mitään ihmeellistä. Tosin kaverini ihmettelivät, että mitäs tämä musiikki on, kun ei olekaan Dingoa. Yritin kovasti selittää, että tällaista musiikkiakin on olemassa. Ja noista ammoisista lapsuuteni päivistä lähtien olen saanut perustella hevimusiikkimieltymystäni. Minusta ei päälle päin huomaa, että olen niin syvästi kiinni hevimusiikissa, ja se herättääkin aina ihmetystä. Minulla ei ole tarvetta vetää päälle nahkaa ja niittejä, koska itse tiedän muutenkin, miten tärkeää hevi on minulle. Minulle hevi on aina ollut iso osa elämääni, eikä sitä ole sen enempää tarvinnut pohtia. En tosin tiedä, kuinka kyseisen musiikin kuuntelu on vaikuttanut psyykkiseen kehitykseeni, varsinkin kun tutustuin kuulemma vinyylilevyihin jo kehdossa. Ehkä minäkin vielä joskus kuusikymppisenä kiertelen hevibändien keikoilla... Tiedän muuten, että eräs hyvin korkeassa asemassa oleva 60-v. nainen on julkisesti ilmoittanut kuuntelevansa Iron maidenia ja AC/DC:tä. Mahtoikohan olla hän, josta nuo havainnot oli tehyt Areenalla!?

Tässäpä tätä sepustusta jo olikin... Tarkoitus ei ollut kirjoittaa elämäkertaa, mutta tulipa jaettua syvimmät Iron maideniin liittyvät ajatukseni.

Keikan jälkeen oli muuten samanlainen olo kuin lapsella joululahjojen avaamisen jälkeen. Tässäkö tämä jo oli, niin kauan odotettu ja vouhotettu... Mutta ensi vuonna uudestaan!
Ei se vielä retkuksi tee jos vähän renttuillaan!
UTI
Kirurgi
Kirurgi
Posts: 1942
Joined: Tue Jan 06, 2004 19:37
Location: Kouvola

Post by UTI »

^Kertakaikkisen upea ja liikuttava tarina. Ja tervetuloa foorumille.
KKK "kesä, kalja ja kalastus"
Churchill
Wimp
Wimp
Posts: 45
Joined: Mon Nov 22, 2004 15:40
Location: Haapavesi

Post by Churchill »

Tuleeko/Onko jo molemmista hesan keikoista bootleg vaiko vai toisesta?
We should never surrender!
johnas-
Hang-Around
Hang-Around
Posts: 112
Joined: Tue Jan 06, 2004 14:07
Location: Joutseno

Post by johnas- »

^
QazKFD wrote:Semmosta inffoa olen saanut, että ensimmäisestä olisi kaksi, ja toisesta ilmeisimmin jopa kolme versiota. Siitä ei ole tietoa, että tuleeko mitkäkin yleiseen levitykseen, mutta aavistuksia on.
Like candles watch them burn
tailgunner
Hang-Around
Hang-Around
Posts: 143
Joined: Sun Apr 04, 2004 20:10
Location: joensuu

Post by tailgunner »

^Juuri olin tulossa kyselemään että onko kellään tietoa että oisko hesan bootteja mistään vielä saatavissa.. 2003 jouluna taisi jo n. viikko keikan jälkeen löytyä ainakin dc++:lla. Tässä etsiskelenkin parasta aikaa mutta eipä ole vielä sattunut vastaan..
rue morgue
Viikonloppusoturi
Viikonloppusoturi
Posts: 255
Joined: Tue Jan 06, 2004 23:52

Post by rue morgue »

Olipa todella hienot keikat.

6.7 jäi parhaiten mieleen se armoton möykkä ( tuntui ku olisi sota syttynyt niin mieletön huuto, jalkojen tömistely ja taputus oli päällä) jonka aikana Bruce istahti monitorin päälle ja muutkin bändin jäsenet nauttivat aivan selvästi tilanteesta. Laulu oli aikas kovaa miksattu ja välillä meinasi ruveta kiertämään, mutta ei se menoa haitannut. Hieno fiilis ja näin muutamia RN heeboja ja pari oli mun molemmin puolin ja hauskaa pidettiin. Ääni petti kolmannen biisin puolessa välissä ja loppu keikka pihistiin niin paljon ku kurkusta lähti.
Viimeisen biisin aikana tuli helkutin heikko olo johtuen nestehukasta. Istuma paikallakin voi pitää hauskaa toden teolla.

7.7 Oli siinä suhteessa inhottava keikka ku olin aivan viimeisellä rivillä yläkatsomossa ( omaan pienen korkeanpaikan kammon heh!).
Keikka oli sinäänsä todella kova myös ja miksaus oli parempi ku edellisellä illalla.
Nautein täysin rinnon muijan kanssa ( hän oli ekaa kertaa katsomassa maidenia) ja karjuin keuhkoista viimeisetkin rippeet ulos.
Hallowedin aikana pidin tiukasti kiinni tuolista ja heiluin ku heinämies siellä korkeuksissa.

Nämä molemmat keikat olivat todella hyviä ja nousivat top5 nähdyistä keikoista. Täyttivät kaikki odotukset.

Olo keikkojen jälkeen oli ku olisi harrastanut maratooni s****ä. Raukee ja onnellinen.

Up to the IRONS :finger:
CharlotteTheHarlot
Kisälli
Kisälli
Posts: 615
Joined: Mon Nov 01, 2004 16:37
Location: Helsinki

Post by CharlotteTheHarlot »

Jaha, kai munkin tarvii sitten jotain tänne skriivailla. Tiistaina tuli tosiaan tsekattua veljien kans Sabbath, keikka oli loistava, parhaiten mieleen jäi NIB, Wizard ja War Pigs! Tapasin päivällä myös tämän "Academica-seurueen".

KE:
Kesiviikkoaamuna lähdin veljen luota Hämeenlinnasta Hesaan, poikkesin hostellilla ja tapasin porukan. Kahden aikaan poikettiin haastattelu-jutussa (vittu kun on nolo fiilis vieläkin) ja neljän aikaan suunnistin Cantinaan. Parit vanhat tutut sieltä löyty ja aika kasa uusia kasvoja. Syömisen jälkeen lähdin samaa matkaa ainakin Hesen, Iiviksen, Zapperin ja Wrathchildin kanssa, oliskohan messissä ollu A. Kivi ja Weekend Warrior (en muista nickejä varmaks) areenalle päin, missä sitten Lappariin. Lapparissa tuli taas tavattua aika vitusti lautalaisia, osan tosin olin jo nähny Cantinassa. En muista kaikkien nimimerkkejä, mut nähtyä tuli mm. miinus, joka jäi kyl parhaiten mieleen (niin mä olin samasta paikasta kotosin kuin sä... :D), sit tuli bongattua ainakin Peke, UTI, Hese, Asa, Heli, Keinonen, Sakke, Zapper, Ipe, A. Kivi, Weekend Warrior, Maso.. öö.. ja muita, sori jos unohdin. Mastodonin missasin, Maideniin ehdin just ja just ennen kun ne alotti. Keikka oli mahtava!! Veli lähti kotio kaverinsa kanssa ja sit lähdettiin aftereille porukan kans taksilla. Aftereilla lyöttäydyin ainakin Ipen, Hammerin, Wrathchildin, Escudon ja Zapperin porukkaan. Sitten tuli sielläkin nähtyä taas kasa lautalaisia. Aftereilta matkattiin ilmeisesti Ipen, Escudon ja Zapperin kanssa Ipen ja Escudon hostelli-huoneeseen (Academica). Joskus viiden aikaan kai pääsin sitten käytävälle sammumisen jälkeen omaan huoneeseen.

TO:
Kolmen tunnin yöunien jälkeen pyörittiin porukan kanssa kaupungilla. Areenalle meni osa porukasta about 12 aikaan, me loput tultiin 16 aikaan. Saatiin paikat tokasta rivistä Daven edestä! KEIKKA OLI PARAS!! Yks järkkäri oli tosi omituinen... Se koko ajan tarkasteli, että mulla ja kaverilla oli asiat hyvin, toi meille vettä, työnsi porukkaa siitä tavallaan edestä pois... Nåjåå, keikan jälkeen tapahtui tää roudari-juttu. :D Sitten jatkettiin porukan kans Holiday Inniin viskille, jonka jälkeen eksyin jälleen Ipen (+ kaveri), jääkaappi-Hammerin ja absentti-Wrathchildin seuraan. Sain mäkin osani absinthistä! :shock: Viiden aikaan taas pääsin omaan huoneeseen, jossa bileet jatku. Lopulta nukuin about kaks tuntia.

PE:
Lentokone kohti Göteborgia lähti 14:00. Eka kerta koneessa! Göteborgissa sitten majoituttiin Gothia Towersiin (helvetin upea paikka, paljon Maiden-faneja) ja käytiin syömässä jossain, en muista missä, ja käytiin tsekkaas Ullevi. Siellä oli ainakin 200 fania telttojen kanssa! Juteltiin siinä parin kanssa ja ne oli kaikki telttaillu siellä jo varmaan kaks päivää! Taisin mennä nukkuun jo about yheksän aikaan, vähän väsytti. :D

LA:
Herättiin aamulla, käytiin syömässä. Sit lähdettiin kierteleen Göteborgia. JOKA baarissa soi Maiden, ihan joka ikisessä! Fiilikset oli korkeella! Tuhlasin kaikki rahani, tavattiin vähän porukkaan Maidenin viralliselta laudalta. Sit lähdettiinkin jo Ulleville. Matkalla sitten sain yhdeltä lautalaiselta ilmaiseks kenttälipun, joka kruunas koko vitun reissun. Ensinnäkin, se areena oli helvetin suuri, toiseks siellä oli niin perkeleesti porukkaa. Mastodon oli arsesta, In Flames tosin taas veti suht. kovan setin. 10 sekuntia ennen kun Maiden alko soittaa, päästi järkkäri mut sinne tavallaan etualueelle (sellanen aidattu alue, minne pääsi vaan rannekkeella tai muuten), kun vilautin Suomen lippua. Keikka oli jälleen mahtava! Maiden veti samat biisit, mutta Bruce puhu enemmän. Ei se "Scream for me Sweden!" kuitenkaan kuulostanu yhtä hienolta, kun "Scream for me Hellsinki!". :wink: Keikan jälkeen menin roudarin eteen heilutteleen lippua ja sitten tapahtu tää roudari-juttu 2.0.

SU:
Ylös klo 9, lentokentälle 13, lento himaan 15. Lentokentällä klo 18 vastassa Ipe, Hese ja Iivis (kiitän syvästi, ansaitsitte ne plekut vähintäänkin siitä). Juna himaan klo 20, pyörällä himaan about 23:30 ----> sänkyyn.

Ipe, Hammer, Wrathchild, Escudo, Zapper, Hese ja kaikki muut... ihan über-mahtavaa porukkaa, kiitokset hauskoista hetkistä, PARAS REISSU VITTU! Jaffa kuittaa jälleen, sori jos kirjotin liian pitkästi.

LONG LIVE IRON MAIDEN.
"'What ho', said the thing with three bonces, 'do not meddle with things you do not understand!'" Nicko McBrain
QazKFD
Rautaneito IRC Crew
Rautaneito IRC Crew
Posts: 5095
Joined: Tue Jan 06, 2004 22:26
Location: Hatanpää Kult

Post by QazKFD »

tailgunner wrote:^Juuri olin tulossa kyselemään että onko kellään tietoa että oisko hesan bootteja mistään vielä saatavissa.. 2003 jouluna taisi jo n. viikko keikan jälkeen löytyä ainakin dc++:lla. Tässä etsiskelenkin parasta aikaa mutta eipä ole vielä sattunut vastaan..
Veikkaanpa (toivon ainakin), että ei DC++:lla ihan heti mitään mp3-skeidaa noista ilmoille tule. Saatika muistakaan keikoista.

Useimmat nauhoittajat kuitenkin ovat mp3-bootseja vastaan, ja mitä enemmän noita idiootit mp3-filuina levittävät, sitä vähemmän keikkoja tulee ilmoille.

Aiheen ohi mutta menköön.
YOU DON'T ROCK HARD
YOU NEVER DID
Urizen
Hang-Around
Hang-Around
Posts: 148
Joined: Sun Jan 18, 2004 21:54
Location: Twenty knots over Kill Devil Hill

Post by Urizen »

Kertokaa n00bille...mitä vikaa on mp3-bootseissa ?

"Näin Seppo Rädyn kerran Kiteen Nesteellä hakkaamassa hedelmäpeliä.
Vittu, mie en pystynyt puhumaan sanaakaan, se oli niin vakuuttava."
- Jouni Hynynen
Alex Machine
Bad Ass MotherFucker
Bad Ass MotherFucker
Posts: 346
Joined: Sun Jan 04, 2004 22:46

Post by Alex Machine »

Halfin lupailee päiväkirjassaan lisäilevänsä keikkakuvia Hesasta sivuilleen vielä tällä viikolla. Eli silmät auki...
Post Reply