Uusi levy The Book Of Souls julkaistaan 4.9.2015

[Starstruck]

En ymmärrä alkuunkaan purnausta soundeista tai mielikuvituksettomuudesta. Totta kai piiskan pitäisi viuhua ja jonkun täysin ulkopuolisen kultasormen antaa toimia lähes vapain käsin, mutta sellaista ei Harrisin valtakunnassa tule tapahtumaan. Sen tietää kaikki. Kaikesta huolimatta, minusta molemmilla osastoilla mentiin nyt aivan järjettömästi eteenpäin. Minusta sävellyksissä on varsin paljon raikkaita tuulahduksia, mutta tietysti myös rimanalituksia, kuten The Red and the Blackin lähes kaikki riffit.

Soitto on Nickon osalta aivan eri tasolla kuin vuosiin. Kyllä, onhan siellä niitä myöhemmän ajan maneerifillejä tämän tästä, mutta on äijällä jo ikääkin. Jos pystyy parantamaan viiden vuoden takaisesta, pitää olla tyytyväinen. Ei tämä albumi mikään mestariteos ole, eikä missään nimessä haasta ainoatakaan 1983-1988 julkaistua lättyä, mutta neljäkymmentä vuotiaalta hevibändiltä tämä on aika lailla maksimisuoritus. Kilpailijat eivät pääse edes lähelle.

[Flanker]

Minä en pidä levyn pituutta ongelmana. Levy ei ole kirja, sitä ei ole pakko nauttia kerralla kokonaan että siitä saa kaiken irti. Kuuntelen musiikkia itse pääasiassa tietokoneelta ja voin naputella sellaisen soittolistan kuin haluan, tai jos autoon tarttee cd:tä niin sellaisen version levystä kuin tykkään.
Tietysti jos ajatellaan kuuntelua niin että "nyt pistetään levy soimaan ja kuunnellaan kerralla kokonaan" niin onhan puolitoista tuntia aika kova jööti, mutta tuplalevynähän BoS on helpompi kuin TFF tai AMOLAD, varsinkin edellämainittua en itsekään yleensä jaksa sellaisenaan.

Nyt on sen verta pyöritelty pitsaa uunissa että voi jotain arviotakin laittaa.

-Ennakkohehkutuksia luettuaan on aina pelko persiissä ettei tämä levy voi mitenkään olla niin hyvä kuin kehutaan...ja eihän se olekaan. Mutta avausraita iski niinkuin biljardi volttia, mitä helv, osaako jätkät oikeasti vielä tehdä tällaista? Fuk yea. Paras levynavaus ainakin sitten Sign of the Crossin. Outro tuo mieleen Book of Thelin mikä onkin hyvä asia koska se on ehkä maailman paras biisi.

-Speed of Light. Tämähän on kuin suoraan Final Frontierilta, mutta vähän paremmin tehtynä. Ei tässä mitään isompaa vikaa ole, mutta kuvaa loppulevyä yhtä huonosti kuin Different World AMOLADia. Näissä kahdessa ekassa biisissä on ehkä kerran kertosäkeen toistoa liikaa molemmissa.

-Great Unkown. Tykkään tästä kyllä kovasti. Toistaiseksi en kyllä yhtään ihmettele että porukat ovat olleet täpinöissään sillä aika komiasti mennään toistaiseksi.

-Red & Black. Tämä on...aika outo. Tulee vahvasti mieleen X-factor, helppo kuvitella ohut soundi ja Blaze laulamassa. Piiitkä instrumentaaliosio mikä on hyvä koska tykkään sellaisesta jos ne on hyviä ja tämä nyt on ainakin mukiinmenevä. Ehkä tämä kappale ei kuitenkaan heti kolahda. Lopetus on outo.

-Riverrun jne. Ehkä nyt mennään selkeästi täytebiisin puolelle. Nickon pellin hakkaamisesta olen muuten samaa mieltä, muistelisin että jo AMOLADissa se hiukan ärsytti?

-Book of Souls. Viimeinkin kaavamainen Maiden-intro, ja perinteinen Gersin kansantanssi-melodia joita kaikki rakastavat, eiks je? Ehkä tässä biisissä Brucen laulaminen menee vähän sinne "kiekumisen" puolelle, vähän olisi kannattanut funtsia laulumelodioita. Muuten tämä on aika kova veto.

sitten cd2...

[Starstruck]

^The X Factorilla vain on huolellisesti kootut riffit ja ainutlaatuinen tunnelma. The Red and the Black on lähinnä kokoelma tylsiä riffejä venytettynä "progebiisiksi" vailla minkäänlaista jännitettä.

Alan hiljalleen kääntyä siihen ajatukseen, että levyltä olisi pitänyt poistaa n. puolet materiaalista ja julkaista vihdoinkin sellainen napakka n. 50-minuuttinen, jossa laatu korvaisi määrän. Ekasta biisistä intro ja outro pois. Tämä sekä Speed of Light ja The Book of Souls a-puolelle. B-puolelle 4–5-minuuttisiksi tiivistettyinä Shadows, Tears ja Sorrows sekä kymppi-minuuttiseksi modifioitu Empire of the Clouds. Tjsp.

[Iron Constable]

Levy löytyy nyt Tuubista ihan virallisena Warnerin julkaisemana HD-versiona ilman turhia mainoksia. Ensimmäinen kunnon laadulla oleva kuuntelu siis menossa. Oma jewelcase on tilattu ja tullee joskus ensi viikolla, siihen asti tällä.

Vielä ei osaa sanoa mitään järkevää. Pari vapaapäivää tulossa ti-ke, jospa silloin pystyisi tyrkkäämään oikein keskittyneen kuuntelun.

[Icarus666]

Sellainen ajatus tästä levystä on myös noussut esiin, että kävisipä Bruce vielä H:n ja Roy Z:n kanssa tekaisemassa yhden helvetin kovan metallilevyn.

esit.Kappas Death of Gloryhän kertoo Punaisesta Paronista..

[Tumppa]

Kyllä ketutti perjantaina, kun ei ollut cdonin kirje tullut perille. Viimeinen kerta, kun tuolta tilaan mitään ennakkoon. Olisi pitänyt ostaa Äxästä, mutta kun oli tuollainen alennuskuponki tuonne huumorikauppaan, niin piti se sitten käyttää... No, onneksi on internet , vaikkei siinä samanlaista fiilistä olekaan kuunnella lättyä ekaa kertaa, kun ei saa kansivihkosta räpellellä jne.

Mutta juu. Pari kertaa olen vasta ehtinyt levyn kuuntelemaan läpi ja ihan toimivaa kamaahan tämä on. If Eternity Should Fail, Tears of a Clown ja Empire of the Clouds varmaan ne lempparibiisit. Speed of Light ja Death or Glory ovat meneviä, kivoja biisejä myös. The Man of Sorrows on vähän mystinen kokonaisuus ja Shadows of the Valleyn alku on täysin turha sekä (ihan hyvää) kertosäettä toistetaan biisissä liikaa. Nimikkobiisin ekat 5-6 min on aika tylsää, mutta tämän jälkeen alkaa tykitys (toki alun ja lopun akustisen pimputtelun olisi voinut jättää pois). The Great Unknown menettelee, kuten myös When the River Runs Deep. The Red and the Blackin viimeiset 4 min taisi olla hyvää kamaa, mutta muuten kyllä niin tyypillinen Harris-veisu.

Tämmöisiä sekavia ajatuksia, hyvä saada kirjoitettua jotain ylös. Toivottavasti saan fyysisen kopion tänään käsiini, niin voi noita biisejä kuunnella sitten samalla lyriikoita lueskellen. Kenties avautuu vielä paremmin. Ihan hyvä levy kuitenkin odotuksiin nähden eikä tässä nyt pettyneitä olla missään nimessä!

[Jukka]

Lyhyestä virsi kaunis: Ei lähde ei. Maiden on tehnyt nyt kolmannen kerran saman levyn DoD:n jälkeen, enkä jaksa enää väkisin kuunnella näitä mammutteja hyviksi. Muutaman kerran heräsi toivo ja innostus, kun etteriin tärähti epämaidenmaisia ratkaisuja ja aitoja uusia tuulia, mutta äkkipä se kääntyi taas samaan tylsään läpsyttelyyn. Ei vaaraan tunnetta, ei dramatiikkaa, ei mitään. Ja se on musiikissa vaarallisinta, kun ei herätetä tunteita oikein mihinkään suuntaan. Tosin poikkeus vahvistaa säännön ja Empire of The Clouds on eri hieno kappale.

Kyllä tämä "proge"-Maiden on osaltani nähty.

[valtio]

Lyhyestä virsi kaunis eli ihan paska levy. Kyllä se Accept vaan on ainut bändi näistä vanhoista bändeistä jotka tekee enää hyviä levyjä. Heh,edellinen kommentoija oli myös kirjoittanut että lyhyestä virsi kaunis

[Benjamin Breeg]

Ihan pahaa tekee lukea joitakin kommentteja täällä, siis eikö bändi joka on tehnyt musiikkia meille 40 vuotta, eli pidempään kuin
suurimmalla osaa kirjoittajista on luultavasti ikää ole edes sen vertaa ansainnut että jokaiselle biisille annettaisiin kaikki mahdollisuudet avautua...

Itse kuuntelen vaikka 1.000 kertaa jokaisen biisin, jos se kerta sillä avautuu ja eihän tuo tänä päivänä ole kuin pari biisiä vuodessa, eli no problem. Maidenfaneissa tuntuu olevan vähän samoja geenejä toisen suosikkini Helloween fanejen kanssa, eli aina kun tulee jotain uutta, niin oikein hakemalla haetaan jotain kritisoitavaa, sen sijaan että kiinnitettäisiin enemmän huomiota hyviin puoliin ja pahimmillaan jengi tuntuu kuulevan asioita mitä ei biiseissä ole, tyyliin jossain ennen albumin ilmestymistä luin, että Harris lainaa härskisti Trooperia TRATB:ssä, siis missä helvetissä sellainen kohta biisissä muka on, kun en itse ainakaan väkisinkään löydä ?

Itse saan koko ajan lätystä vain enemmän irti, juurikin tehokuuntelulla, kuten aina ennenkin jo yli 20 vuotta Maidenen albumit vaativat helvetisti aikaa ennen kuin kaikki koukut löytyvät, eikä mikään ole muuttunut. Heikoimmat tai pikemminkin vähiten hyvät biisit alkavat nyt aukeamaan, eli aluksi tuntuivät aika kesyiltä esim. Unknown, River, Glory ja nyt ovat auenneet ja aukeavat varmasti vielä lisääkin ja etenkin WTRRD on aivan saatanan toimiva ralli Enää SOTV ja TMOS kuulostavat vähän bliisuilta, mutteivät huonoilta missään tapauksessa ja uskon, että sen 1.000 kertaa kun näitä pyöräytän, niin opin näistäkin tykkäämään.

Albumilla ei ole yhtäkään huonoa biisiä vaan välillä tyydyttävä + ja jumalainen mennään ja tupla albumi oli ehdottomasti oikea ratkaisu, vaikka tietysti itsellenikin olisi albumin keskiarvo tietysti noussut korkeammaksi, jos nuo 5 biisiä olisi karsittu pois, mutta jollekin muulle albumi olisi sitten ollut heikompi, kun onhan täälläkin, jotkut ilmoittaneet suosikeikseen noita biisejä, jotka omasta mielestäni ovat vaisuimmat, ja itseäni toistaen se on juurikin vahvan albumin merkki. Esimerkkinä DOD:lla ei paljon hajontaa Rainmakerin, nimibiisin ja Paschendaalin ulkopuolella ollut...

Tässä oli taas tämän päivän avautumiset ja nyt taas albumin pariin, koska täälläpäin homma toimii

[Iron Constable]

Pannaan ajatuksia tipoittain, kyllä tänne viestejä mahtuu. Toi on niin iso kokonaisuus, että täytyy jäsennellä biisi kerrallaan.

If Eternity Should Fail

Intro ja outro puolustavat paikkaansa. Intro luo ennakkoasetelmat ja maisemat biisin tunnelmiin ja outro on vaan kivan ilkeä loppujutustelu, vähän Maiden meets Bruce meets Chemical Wedding fiilishän tuosta lopuksi jää.

Itse biisi on aika yksinkertaisista aineksista koottu ja jotenkin laiskan kuuloinen, vaikka näennäistä yritystä onkin. Toisaalta, pidän melodioista, niin perussäkeistön kuin oikein asiallisen kertosäkeenkin kohdalla. Tällä biisillä myös Bruce pysyy mukavuusalueellaan aika tiukasti, eikä väkinäistä vääntämistä ole havaittavissa. Toistoa tulee loppupuolella biisin nimen hokemisen muodossa, se pitäisi kai antaa anteeksi, koska taustalla pojat vonguttavat kitaraa joka suuntaan. Ehkäpä kuitenkin perinteinen skittasoolon tai parin paikka olisi toiminut paremmin ? Yhtä kaikki, vahva ja mieltäkutkuttava aloitus levylle, kappale, jonka esittäjästä ei kertakaikkiaan voi erehtyä ja joka onnistuu luomaan päähän vahvat mielikuvat maisemista ja ihmisistä elokuvallisen kerronnan tapaan.

Pidätän oikeuden muutoksiin, mutta tässä vaiheessa 8/10

[Edward Mannerheim]

Poltin autoon kuunneltavaksi oman best ofin TBoS:sta. Levylle päätyivät biisit:

1. If Eternity Should Fail
2. The Red and the Black
3. The Book of Souls
4. Death or Glory
5. Tears of a Clown
6. Empire of the Clouds

Pituutta tuli tällekin versiolle 60:49 min eli ihan perkeleesti, vaikka turhimmat rykäisyt jätin pois. Ilman EotC:ta levyllä olisi mittaa maltillisemmat 42+ minuuttia mikä sekin on aivan älytön mitta viidelle biisille. EotC ei ole mikään Maidenin merkkiteos eikä edes Maiden-tyylinen veisu, mutta ihan jees kipale ja jääköön siis levylle autoretkien iloksi. Mulle tuli siitä ekalla kuuntelulla mieleen Mike Oldfieldin jämäproget eli progeilu on hakusessa vaikkei taidot oikein kunnolla riitäkkään. Toisin sanoen toistetaan yhtä kahta melodiaideaa kuolemaan asti - tässä tapauksessa kirjaimellisesti. Tämän levyn mukaprogetitteli menee siis tälle biisille vaikkei levyn hajuttominta ja mauttominta antia edustakaan.

IESF levyn ainoa todella hyvä biisi, jonka intronauhalla on hyvä lämmittää keikkayleisöä kunnes bändi ottaa biisin haltuun ajassa 1:30. Taattua Bruce-laatua, joka voisi yhtä hyvin löytyä miehen soolokiekolta, tykkään. Tähän biisiin intro/outro sopivat hyvin ja se voisi hyvinkin löytyä AoB:ltä tai TCW:ltä.

Levyä olen kieputellut ahkeraan ja ihan järkyttävän etukäteishehkutuksen perusteella toivoin salaa parempaa levyä mitä lopulta saatiin. Tuotanto on parempaa kuin viimeksi, mutta olisin kaivannut tiukempia sovituksia ja soittoa eikä tempon nostaminenkaan olisi ollut pahitteeksi useamman biisin kohdalla. Tarttuvat kertosäkeet loistavat poissaolollaan enkä pystyisi vislaaman yhtäkään lonkalta jos joku sellaista pyytäisi. Hämmentävää.

Nickon soitto tuntuu edelleen löysältä vaikka tiukemmin vetääkin kuin viimeksi. Kitarakuviot ovat todella mielikuvituksettomia, sooloista puhumattakaan, kyllä kolmella kepittäjällä pitäisi saada paljon mielenkiintoisempaa ja tarttuvampaa matskua aikaiseksi. Lisäksi koko ajan pahentuneesta sanoitusripulista ei ole päästy eroon, ei ihme että perusrokkeritkin kellottavat viittä minuuttia kun kerrottavaa on olevinaan niin julmetusti. Monta kertaa on tullut ikävä Remember Tomorrow:n tyyppisiä biisejä, joissa vähemmän on oikeasti enemmän. Bruce tuntuu vetävän rennommin kuin pitkään aikaan, vain pari kertaa ukko tuntuu olevan rekisterinsä ehdottomassa ääripäässä. Siitä plussaa, että jankkaamisesta on päästy eroon, mutta Harriksen kolinabassoa olisin halunnut kuulla paljon enemmän. Kulunutta whoa-takiaista tyrkytetään parilla biisillä, saas nähdä saako HCW tehdä tilaa yleisön hoilausbiisinä. Intro/outro -osastolla on onnistuttu paremmin kuin parilla edellisellä lätyllä, onhan niitä edelleen, mutta ei onneksi niin pitkinä, irrallisina ja monilukuisina kuin monesti aiemmin, tosin Harriksen räpellykset TRatB:llä ovat oma lukunsa. Ja ilman Gersin näppäilyjäkin TBoS:lla olisi vallan hyvin pärjätty. Mutta joo, nyky-IrMa on.

Itse asiassa taidan olla Lappiksen kanssa aika samoilla linjoila tuotannollisissa ja soitannollisissa jutuissa, lukaiskaa miehen aiemmat kommentit. Herra tyhjensi pajatson aika hyvin mun mielestä.

Kuunnellaan lisää vaikka tuskinpa se tästä enää paranee. Nyky-IrMan perisynnit ovat läsnä vaikka niistä on selvästi yritetty päästä eroon eikä valitettavasti biisimateriaalikaan ole sitä parasta A-ryhmää.

[Iron Constable]

The Great Unknown

Skippaan Speed Of Lightin, koska en osaa siitä mitään järkevää sanoa. Samaa läpsyttelyä kuin Different World, Can I Play With Madness jne. Kuuntelee ennemmin kuin selkäänsä ottaa.

Tämä biisi taitaakin sitten olla Dance Of Deadin ylijäämävarastosta !? Niin vahvat fiilikset tulevat kyseisen levyn suuntaan. Parasta antia on intro, joka on hieman napakampi mihin on totuttu ja Brucen laulusuoritus on hyvä. Itse kappaleeseen päästäessä mennäänkin sitten valitettavasti sinne Brucen kireämmälle alueelle ja kertsissä vielä piirun verran ylemmäs, mikä aiheuttaa minussa jo hieman epämukavia fiiliksiä. Ihan rajoilla mennään, mutta kuten tiedämme, se ei valitettavasti tälläkään levyllä riitä. Varsinainen biisi jää tässä aika tyngäksi, koska lopun hieman turha outro vie paljon aikaa. Kitaristien esitys on aika heikko, melkoisen mitäänsanomatonta puuroa sieltä tulee joka jannulta. Tästä ei rehellisesti sanottuna jää paljoa käteen, vaikkei mitään ongelmia tätä kuunnella olekaan. Tempo on samaa tasoa aloitusraidan kanssa, eli semmoista turvallista perusnopeutta. Tässä vaiheessa 6.5/10

[Flanker]

^Ihmettelen vähän näitä "pettymys kun levy on 70+ minuuttia jammailua/progeilua". Jos Maidenilta odottaa uusia Piece of Mindejä joissa on tiukkoja 4 minuutin rokkivetoja, niin olisi kannattanut hypätä kyllä kyydistä jo viimeistään 1992. Itselleni pitkät piisit kolahtivat parhaiten jo silloin kasarina ja 3. vuosituhannen Maiden, vaikkei olekaan täydellistä, uppoaa juuri näiden järkälemäisten kappaleiden muodossa. Itse asiassa minun ei tarvinnut jauhaa levyä väkisin läpi 5+ kertaa päästäkseni useimpiin kappaleisiin sisään, kyllä suosikit löytyi jo viimeistään toisella rundilla. Mutta minähän olenkin Opeth-fani.

No se siitä, sitten 2. levyyn.

-Death or Glory. Ressu...öh, Punainen paroni lentelee, mukavan oloisen riffin mutta hyvin kulahtaneen kertosäkeen siivillä. Täytebiisi, ei siis hai.
-Shadows of the Somewhere in Time. No nyt tulee kierrätetyn oloista kamaa. Onko tämä ihan tarkoituksella vai satiiria? Perus-riffi on hyvin Gers-mäinen [tarkistaa], joo olin oikeassa. Siinä ei varsinaisesti ole mitään vikaa mutta skippauksen puolelle tämä kappale menee.
-Shoot all...öh, Tears of a Clown. Nyt ruvetaan puhumaan asiaa. Ajattelin ensiksi että tämä biisi on liian löysä ja hidas, etenkin soolot, mutta melankolisiin sanoihin hitaahko tempo sopii hyvin. Voisi olla silti kiintoisaa kuulla tämä vähän nopeampana liveversiona. 2000-luvun puolella julkaistujen alle 5-minuuttisten Maiden-biisien joukossa tämä menee top-3:een ellei peräti top-1:een. Epäilen että tämä kappale voi kulua loppuun suht nopeasti mutta mitäs siitä. Mutta mutta: MIKSEI TÄMÄ OLLUT AVAUSSINKKU??? Eddie kanteen klovniksi maalattuna, sitten video jossa seurataan masentuneen klovnin rutiineja ja biisi radioon keräämään faneja. It's not rokkit science.
-Man of Sorrows II. Tämä tuntui aluksi aika sekavalta sopalta. Kuten monissa Murrayn biiseissä, tässäkin on aika köpön oloiset säkeistöt mutta kohtuulliset kertosäkeet ja mukavaa kitarointia keskivaiheilla. Tämä on yksi niistä kappaleista joissa Brucen ääni ei enää vaan kanna. Ei kandeis yrittää liikoja. Kokonaisuus menee keskikastiin. Oletteko muuten huomanneet että tällä levyllä on kohtuullisen paljon synaa.
-Empire of the Clouds. Ei tämä nyt mikään lyijyzeppeliini ole, mutta ei ihan yllä hypen tasolle. Kyllä tätä olisi voinut vähän tiivistää. Brucelle krediittiä historiantunnista, mutta osa sanoituksesta on niin jäykkää että kuulostaa melkein kuin hän lukisi äänikirjaa. Keskivaiheen instrumentaaliosuus on ihan ok, mutta olisi voinut hyötyä vähän tiukemmasta soittamisesta. Ei tämä ihan yhtä hyvä ole kuin viime levyn lopetus mutta kyllä tämä plussan puolelle silti menee.

No se siitä & sen kestävyydestä. Levyn tuotantoarvoista voisi sanoa että on sitä paskempaakin kuultu (nimittäin viime levyllä) mutta on parempaakin. Bruce ei laula niin päin helvettiä kuin TFF:llä, ja kitarasoolot ovat yleisesti pikkuisen parempia, mutta olisi tässä silti aika paljon hiomisen varaa. Ja tosiaan kovalla kantilla varustettu tuottaja olisi tästä äkkiä editoinut sellaisen 70-minuuttisen laadun kärsimättä, ehkä päinvastoinkin. Levyllä kuuluu myös turhan useassa kohdassa ettei laulajan äänivarat enää riitä siihen mitä yritetään. Autotun~~!!#¤#¤%& okei ei sitten. Kokonaisuutena tämä on ehkä mukavampi kuunneltava kuin TFF, mutta ajan kanssa selviää sitten jääkö tästä kuinka paljon käteen. Paljosta parjauksesta huolimatta TFF:llä oli joitain todella kovia biisejä joita olen jälkeen päinkin mielelläni kuunnellut.
Kansivihkonen on muuten helvatun hieno, ihan tulee Powerslave mieleen, snif. Just tältä Maiden-levyn sisäsivujen pitää näyttää. Mutta miksi tylsin kuva on lätätty kanteen?
"Steve Harris used Maiden Audio Ed-Ph0n3s during the mixing of this album." Jaa, kai ne on sitten pakko hommata!

[IndianaJones]

Mä en kyllä ymmärrä näitä tilityksiä täällä. Miten joku voi edes sanoa levyä huonoksi? Empire of the clouds on todennäköisesti paras Iron Maiden kappale ikinä.

Tämä varmaan menee uutuudenviehätyksen piikkiin, mutta oikeasti? Onhan Cloudsissa hyvää paljonkin, epämaidenmaista meininkiä ja hienoa tunnelmankasvatusta, mutta kun päästään tuohon pitkään instrumentaalikohtaan, niin kyllä mulla hiipii mieleen että onko tässä mitään järkeä. Aika oopperamaista vibaa on siihen asti, mutta tuo skittariffi jota jauhetaan ikuisuuden, onko se oikeasti edes hyvä? Toivotaan että sekin alkaisi toimimaan, mutta nyt kuulostaa siltä, että on vaan pistetty joku Janickin jämäriffi pyörimään.

Muutenkin, niin paljon hyvää kuin levy sisältääkin, niin uskomattoman heikkoja juttuja ollaan päästetty kyllä mukaan. Jotkut skittamelodiat esimerkiksi, tuommosiahan jokainen kitaristi säveltää vaikka kolmekymmentä illassa.

Noh, kunhan saatiin huonommat jutut pois koneistosta. Onhan tämä positiivinen levy, paljon diggailtavaa. Joku mainitsi ettei löydy hyviä kertosäkeitä, olen aikalailla päinvastaista mieltä. Book of Souls, Speed of Light (!), If Eternity Should Fail (ehkä tätä vähän liikaa toistetaan lopussa juu), When the River Runs Deep... ja näihinkin sisältyy pari aika epämaidenmaista juttua. Vastapainoksi noille ideaköyhemmille jutuille on mun mielestä saatu taas oikeasti todella hyvää kamaa, ja tällä kertaa touhu ei kuulosta niin kuvottavan laiskalta ja epäinspiroituneelta kuin viime levyllä.

Eniten petrattavaa tuntuisi olevan skittaosastolla, vaikka kyllä jopa mulle rupeaa Bruce kuulostamaan äärirajoillaan vetäessä, noh, vanhalta. Kovempia sooloja, komeampia melodioita, harmoniaskittaa, parempia riffejä. Näitä itse olisin kaivannut, vaikka onneksi ollaan päästy paljon eroon niistä muutamasta perussointukuviosta ja suurimmaksi osaksi introhiplailuista. Tosin ehkä heikoin Maiden-intro löytyy, eiköhän kaikki tiedä mistä bassointrosta on kyse.

Ymmärrän kyllä sitäkin jengiä jota ärsyttää kun tietyt ihmiset kritisoi levyä ja kritisoitavat asiat nyt vaan sattuvat olemaan sitä, mitä Maiden nykyään tekee. Pirteä esitys tämä kuitenkin on, iso parannus edelliseen. Joillekin tuntuu vain olevan sydämen asia päästä sanomaan että "ei ne papat osaa, ihan paska", ja vaikka kritiikki on kyllä edelleen mielestäni perusteltua, niin tämä asenne hieman paistaa kommenteista läpi. Ei sillä etteikö paistaisi joistain omista kommenteista. Kunhan vaan löytyisi joku kultainen keskitie tässäkin, ei liikaa hehkutusta, muttei silkkaa parjaamistakaan. IC:n voisin kyllä nostaa esimerkiksi hyvästä, melko herrasmiesmäisestä tyylistä kirjoittaa. Kritiikit esitetään rehdisti, samoin innostumisen aiheetkin. Respect.

[Edward Mannerheim]

Ihmettelen vähän näitä "pettymys kun levy on 70+ minuuttia jammailua/progeilua". Jos Maidenilta odottaa uusia Piece of Mindejä joissa on tiukkoja 4 minuutin rokkivetoja, niin olisi kannattanut hypätä kyllä kyydistä jo viimeistään 1992. Itselleni pitkät piisit kolahtivat parhaiten jo silloin kasarina ja 3. vuosituhannen Maiden, vaikkei olekaan täydellistä, uppoaa juuri näiden järkälemäisten kappaleiden muodossa.

Eikös aika moni fani hypännyt jo tuolloin kelkasta? Kasarilla Maidenin pitkä biisi oli 7-8 ja ROTAM pisimpänä reilut 13 minsaa ja nämäkin veisut olivat levyjen eepoksia eli yksittäistapauksia. Pelkästään TBoS:lla tuon mittaisia biisejä on viisi yhdestätoista.

Mun mielestä on erikoista, että jengi pahoittaa mielensä siitä kun osa porukasta, varmaankin vanhasta koulukunnasta, haluaisi levyjen olevan maltillisen mittaisia ja tiukkoja kokonaisuuksia, joiden kuuntelemiseen ei tarvitse ottaa vapaapäiviä töistä. Se on vaan fakta, että 45 minuutin kuuntelusessioon vielä silloin tällöin löytää aikaa ja siihen pystyy keskittymäänkin, 90 minuuttiin harvemmin. En ole tähän päivään mennessä oivaltanut mitä lisäarvoa fanit saavat biisien pitkittämisestä tai keskinkertaisten biisien änkemisestä albumille vain sen takia, että se on teknisesti mahdollista. Jotenkin haiskahtaa siltä, että tuottajatkin ovat menneet samaan vipuun, kun kovalevylle mahtuu niin antaa mennä vaan. Tuottaminen ja tiivistäminen ovat taitolajeja ja ne tuntuvat olevan Harrikselta ja kumppaneilta pahasti hakusessa. Osa faneista ilmeisesti haluaisi, että bändi julkaisisi seitsemän tunnin treenisessioita sellaisinaan, ovathan jammailu, epätarkka soittaminen ja biisien venyttäminen hyväksyttäviä, koska kyseessä on IrMa ja tuotokset mielletään progeksi - ihan kuin ne olisivat millään tavalla hyväksyttävä perusteluja löysälle läpsyttelylle.

Miksi on haihattelua odottaa 4-5 minuutin rokkereita vaikka eletäänkin 2000-lukua? Onhan kyseessä kuitenkin sama kokoonpano (+ Gers) ja musalaji kuin kasarilla? Se nyt vaan sattuu olemaan Harriksen ja kumppaneiden tämänhetkinen tahtotila, että biisien tiivistäminen, kunnollinen sovittaminen ja huippuluokan tuottaminen on jätetty studion narikkaan äänitysten ajaksi. Liekö vähäinen treeniaika syypää kahteen ensin mainittuun? Mene ja tiedä.

[Benjamin Breeg]

^^ Joo näinhän se menee Maidenin tapauksessa, että kaikki tunteet aina moninkertaistuvat, eli kohtalainen biisi kuulostaa hyvältä, ja hyvä biisi puolestaan jumalaiselta, mutta homma kyllä toimii toiseenkin suuntaan, eli välttävä biisi huonolta, ja huono biisi sitten puolestaan jo henkilökohtaisena loukkauksena faneja kohtaan Esimerkkinä vaikka edellisen kiekon avausraita on mielestäni paskin biisi kautta aikain ja ei vain Maidenin vaan ihan ylipäätään bändiä ja tyyliä katsomatta. Näihän asia ei tietenkään varmasti ole, mutta kuten mainitsit tuntuu melkein siltä, kun jotkut kirjoittajat oikein olisivat toivoneet epäonnistumista ja jotkut ( minä ) taas puolestaan innostuvat liikaakin, mutta aina näitä Maidenin albumeita kyllä, vaikka en IC:n herrasmiesmäistä tyyliä osaakkaan, niin pyrin lähestymään rehdisti ilman sen kummempia fanilaseja ja tässä mielestäni onnistunutkin, koska ei edellinen plätty herättänyt itsessäni oikein mitään innostusta.

Taidanpa tosiaan vähän apinoida IC:tä ja kirjoittaa arvostelun biisi kerrallaan, kun ei kaikkia jaksa putkeen tähän kirjoittaa, enkä muutenkaan ole vielä albumin tehokuuntelun puolivälissäkään. Joka päivä mennyt 4 - 6 tuntia albumia kuunnellessa ja paranee koko ajan... IHANAA
Arvostelen kouluarvosanoin, kun mieli ei ole oikein koskaan taipunut noihin ykkösiin ja vitosiin...

If Eternity Should Fail
Alkaa mielestäni Maidenin historian toiseksi parhaalla introlla, eli vain Caught Somewhere in Timella on vieläkin jäätävämpi aloitus mielestäni ja ihmettelen miksei kukaan, tai ainakaan en missään ole huomannut kirjoitettavan, että intro muistuttaa aika paljon Holy Diverin introa... Kun Dickinson hyppää introon mukaan ja laulaa "this is the soul of a man" kuulijalle tarjotaan myös ensimmäiset kylmät väreet ja iho kananlihalle. Puolentoista minuutin kohdalla homma lähtee käyntiin hitaalla ja Maideniksi raskaalla poljennalla. Erittäin epätyypillistä Maidenia ja yksi parhaista Dickinsonin suorituksista koko levyllä, vaikka kertosäkeessä ollaankin aivan rajoilla, niin kertosäe on helvetin hyvä, eikä toisto häiritse ollenkaan. Viimeinen minuutti on kyllä jäätävä, siis tuli itselleni täysin puskista. Tällaista tai mitään tämän suuntaistakaan ei ole Maidenilta koskaan kuultu ja kyllä toimii ! Ainoa mitä olisin näin hyvään albumin avaajaan kaivannut tuohon myös biisin parhaimpiin hetkiin lukeutuvaa 5 minuutin kohdalla, kun Nico avaa upeasti pelin ja lisätään kierroksia upeine nostatuksineen, niin muun biisin tasoa vastaavan soolon. Muuten tässä on kaikki mitä albumin avaajassa pitääkin olla, eli kunnon potku kuulijan rintaan heti kärkeen, eikä mitään helkkarin 5 sentin jämärokkibiisiä, kuten ollut jo aivan liian monta kertaa peräkkäin edellisillä albumeilla. Paras avaus sitten Sign of the Crossin !

Arvosanaksi 10-

[Starstruck]

Ihan pahaa tekee lukea joitakin kommentteja täällä, siis eikö bändi joka on tehnyt musiikkia meille 40 vuotta, eli pidempään kuin
suurimmalla osaa kirjoittajista on luultavasti ikää ole edes sen vertaa ansainnut että jokaiselle biisille annettaisiin kaikki mahdollisuudet avautua...

Itse kuuntelen vaikka 1.000 kertaa jokaisen biisin, jos se kerta sillä avautuu ja eihän tuo tänä päivänä ole kuin pari biisiä vuodessa, eli no problem. Maidenfaneissa tuntuu olevan vähän samoja geenejä toisen suosikkini Helloween fanejen kanssa, eli aina kun tulee jotain uutta, niin oikein hakemalla haetaan jotain kritisoitavaa,

Tämä nyt on ihan täyttä sitä itseään. Kukaan meistä ei ole Maidenille mitään "velkaa". Hieno orkesteri kokonaisuudessaan, end of. Me kaikki olemme maksaneet yhdessä heidän elämänsä ja elämäntyylinsä - todellakin meillä jos jollakin on varaa kritisoida.

Maailma on täynnä bändejä, jotka tekevät kiinnostavampaa musiikkia kuin Maiden nykyään. He olivat itse tässä asemassa 80-luvulla, jolloin monet entisaikojen edelläkävijät harhailivat ties missä. Olen toki sitä mieltä edelleen, että kaikista 70-80-luvulla aloittaneista bändeistä Maiden on yksi kiinnostavimmista. Paljon uutta ja mielenkiintoista on myös tällä levyllä, mutta joku The Red and the Black on kyllä niin väsynyt viisu, että en näe mitään järkeä piinata itseäni "kuuntelemalla sitä hyväksi", kuten joku tuossa osuvasti edellä asian muotoili.

Bändiuskollisuus on yksi väsyneimmistä ilmiöistä. Maiden-faneissa ja Helloween-faneissa ei ole mitään geenejä. Kyllä, pidän itseäni vieläkin "Maiden-fanina", joskin itse sanon mieluummin että "Iron Maiden on kaikkien aikojen suosikkibändini". Mutta jos yhtye tekee jatkuvasti keskitasoa heikompaa materiaalia, joka on kaukana niistä kappaleista ja siitä ilmaisuvoimasta, johon joskus rakastui, en ymmärrä miksi pitäisi väkisin roikkua mukana kaikissa käänteissä.

Seurauskollisuus on vielä jotenkin ymmärrettävää. Yhtyeet sen sijaan eivät ole verrattavissa urheilujoukkueisiin, jotka taistelevat toisiaan vastaan. Yhtyeet taistelevat vain itseään vastaan ja sen taistelun lopputulos on aina kuulijan ratkaistavissa. Itse äänestän yleensä rahoillani, mutta Maidenille annan hyvien vuosien vuoksi mahdollisuuden joka kerta. Kun kerran maksan ja kuuntelen, miksi en saisi kritisoida?

[Weikkonen]

Mun ja Maidenin suhde on muuttunut alkuajan kiihkeästä alkuhuumasta tällaiseen hyvän päivän tuttavuuteen; Moikataan ku nähdään, mutta siinäpä se taitaapi olla. Ei ole bändillä nykypäivänä enää mitään tarjottavaa mulle musiikillisesti, kun liikun tuolla ihan eri musamaailmassa.
...
Mun ja nykyMaidenin suhde ei vain toimi. Tämä musa ei ole relevanttia enää mun mielestä. Jotenkin tulee vaan sellainen fiilis, että lopettakaahan nyt hyvät miehet. Tai sit kokeilkaa ihan rehellistä rokkenrollia, se voisi toimia.
Lähden taas tuonne itselleni relevantin musan maailmaan. Kuuntelin jopa viisi biisiä uudestaan? No, ne on niitä musiikillisia tuntosarvia.
Enjoy your new Maiden-album folks!

Tässäpä tämä tyhjentävästi Lappiksen sanomana. Kuuntelin pienissä pätkissä uuden levyn kokonaan kun kerralla ei oikein lähtenyt. Hyviä juttuja toki välissä, mutta tuskin tämä löytää sen enempää aikaa soittimella kuin Final Frontierkaan. Soundit melkosta loudness war -puuroa, mikä ei nyt varmasti yllätä yhtään ketään. Parissa biisissä tuli enemmän 2000-luvun alkupuolen Maiden mieleen kuin kahden viimeisen levyn Maiden.

[Benjamin Breeg]

Tämä nyt on ihan täyttä sitä itseään. Kukaan meistä ei ole Maidenille mitään "velkaa". Hieno orkesteri kokonaisuudessaan, end of. Me kaikki olemme maksaneet yhdessä heidän elämänsä ja elämäntyylinsä - todellakin meillä jos jollakin on varaa kritisoida.

Äläs nyt loukkaa mun herkkiä tunteita, kun olen muutenkin vähän herkässä mielentilassa tällä hetkellä Kukaan meistä ei ole velkaa sanoit... Mistäs tiedät jokaisen elämän tarinan miten Maiden on siihen vaikuttanut / sitä muuttanut ? Mitäs jos sanon, että teinivuosina kun suurin osa silloisesta kaveriporukastani alkoi käyttämään huumeita joka jatkuu vielä tänäpäivänäkin ja osa on myös niihin kuollut, mutta itseltäni noihin aikoihin suurin osa ajasta meni musan parissa ja löysin uusia kavereita Maidenin puolelta, jotka ovat ystäviäni vielä tänäpäivänäkin ja vaimonikin olen tätä kautta tavannut, jonka kanssa kolme lastakin saanut. Yhden kerran olen siirtänyt Egyptin työmatkaani Maidenin keikan takia ja tuona hetkenä, jotkut rauhan uskonnon edustajat tulittivat konekiväärillä siihen toimistoon sisään missä itseni ja muutaman muunkin piti tuolloin olla... Ehkä sinä et ole mitään velkaa, mutta minä olen ja aika paljonkin, parhaat ystäväni, vaimoni, lapseni ja kukaties henkeni...

Mikäs siinä jos ei uppoa niin kyllä kritisoikaa vain, sillä tottakai siihen kaikilla oikeus tietenkin on, mutta tovottavasti ette nauti siitä kuitenkaan, niin paljon kuin viesteistä mulle välillä vaikuttaa...

[Edward Mannerheim]

^Et sä ole edelleenkään IrMalle mitään velkaa. Kaikki sun mainitsemat valinnat on sun itsesi tekemiä, Irmeli on vain toiminut vaikuttimena niille.

[mishrak]

Pistetäänpä omiakin kommentteja, kun ovat mielestäni ristiriidassa useiden muiden kirjoitusten kanssa.

Ensiksi: mielestäni kakkoslevy on astetta parempi kuin ykkönen. Ensimmäiseltä levyltä ei oikeastaan kolahda kuin Book of Souls, joka on varsin onnistunut biisi. Red and Blackissa on potentiaalia, ja kutsuva yleisönlaulatuspätkä, mutta biisi vain tuntuu liian pitkältä. Kaksi ensimmäistä raitaa ovat mielestäni levyn heikoimmat ja mieleen tulee lähinnä 80/90 luvun vaihteen Maiden - jos Holy Smokea, Can I Play With Madnessia tai Fear of the Darkin täytebiisejä pitää hyvinä niin ehkä myös näitä...Great Unknow ja When The River Runs Deep eivät ole vielä auenneet niin, että niistä olisi oikein mitään sanottavaa.

Kakkoslevyllä toimii oikeastaan kaikki (tosin sitä olen enemmän kuunnellutkin). Death and Glory on parempi avausbiisi kuin ensimmäisen levyn ja Shadows of The Valley on mainio biisi myös, vaikka alkuriffi onkin kuin hidastettu Wasted Yearsin alku! Tears of a Clown ei aivan yllä hypen tasolle, mutta onnistunut sekin. Kaksi viimeistä biisiä ovat The Book of Soulsin parhaat. Empire of The Clouds, jossa ei tunnu olevan yhtään liikaa pituutta, nousee jopa Sign of the Crossin ja Rime of the Ancient Marinerin tasolle ellei ohi, ja näitä biisejä pidän Maidein parhaimmistona.

Mielestäni The Book of Souls on myös harvinaisen surumielinen levy. Ainakin viimeisimmät kolme biisiä tuovat mieleen The X Factor ajan synkistelyt ja lähes kyyneleet silmiin...

[Benjamin Breeg]

Speed of Light
Miksi tätä biisiä dissataan niin helvetisti ? Ok, biisi on täysin irrallinen levyn muista biiseistä, eikä oikein kuulu joukkoon, mutta ei se tästä huonoa tee, eli ymmärtäisin tämänkin dissauksen paremmin, jos alku lehmäkelloineen häiritsisi ( kuten itseäni häiritsee ) ja eka riffi muistuttaa liikaa Enter Sandmania ( joku kitaraa soittava voisi kertoa onko se nyt kuinka sama ? ). Brucen rääkäisyn jälkeen biisi sitten alkaakin ja homma toimii taas kerran vaivatta ja äijä kuulostaa helvetin hyvältä ja kakkosriffi ennen kertosäettä onkin sitten taattua Smith laatua ja kertosäekin helvetin hyvä, vaikka niiden puutetta on myöskin täällä kritisoitu. Murrayn soolo ei kummoinen, mutta Smithin jo varsin hyvä, joskin olisi voinut olla parempikin, eli näistä miinusta pikkuisen ja kertosäettä lopussa olisi voinut toistaa kerran pari vähemmän. Joka tapauksessa valinta ekaksi / ainoaksi sinkuksi mielestäni täysin oikea, vaikka musavideo ei itseäni varten ole edelleenkään, mutta ei himmennä biisin arvoa itselleni ollenkaan.

Arvosanaksi 9-

[Iron Constable]

Nyt on sen verta kuunneltu levyä, että jonkinlainen mielipide on muodostunut kokonaisuudesta. Erittäin vanhan koulukunnan fanina en lähde tätä isosti dissaamaan, tulee viihtymään kuuntelussa varmasti enemmän kuin The Final Frontier, mutta epäilen, ettei lähellekään sitä, mitä olen AMOLADia kuunnellut. Jos nyt verrataan tätä vaikka vain pariin viimeisimpään.

Levyn heikoimmat biisit sattuvat peräkkäin, eli Speed Of Light ja The Great Unknown. Se aiheuttaa luonnollisesti sen, että kakkoslevy on minun kirjoissani parempi, siellä kun ei niin kauheasti häiritse mikään. Empire Of The Clouds aukesi oikeastaan jo toisella kuuntelulla, parin yksinkertaisen teeman kierrätys jaksaa viehättää minua 13 minuutille saakka, sen jälkeen alkava häröily ei osu eikä uppoa, biisin viimeiset viisi minuuttia ovat täysin turhaa shaibaa.

Pisimmistä biiseistä sekä The Red And The Black että Book Of Souls toimivat minulle alusta loppuun hyvinkin vaivattomasti, Tears Of The Clown ja The Man Of Sorrows ovat sen verran erilaisia lähestymistavaltaan, että pääsevät myös siihen parhaimpaan kategoriaan, tai ainakin ensin mainittu. Perusrallit Death Or Glory ja Shadows Of The Valley uppoavat yksinkertaiseen mieleeni kivuttomasti, ei pahaa sanottavaa.

Kuten todettua, aloitusraita toimii oikein hienosti, jäljelle jää sitten vain When The River Runs Deep, josta en oikein saanut mitään otetta, hieman tuntuu väliinputoajalta. Hyvä levy, pesee äkkiseltään ainakin Virtual XI:n, The Final Frontierin ja pärjää oikein hyvin myös Fear Of The Darkille, No Prayer For The Dyingille ollen aika samaa huttua myös Brave New Worldin ja Dance Of Deathin kokonaisuuksien kanssa.

Jaa miten Bruce. No, vanha alkaa olla. Eihän sille mitään voi. Ylintä rekisteriä pitäisi välttää viimeiseen asti, ei kuulosta enää hyvältä, pikemminkin päinvastoin. Kun malttaa pysyä alempana, on edelleen hyvä laulaja. Se, mikä 9v sitten AMOLADilla kuulosti hieman kireältä, kuulostaa nyt loppuunkuluneelta.

Summa summarum:

Parhaat:
If Eternity Should Fail
The Red And The Black
Book Of Souls
Tears Of A Clown

Hyvät:
Death Or Glory
Shadows Of The Valley
The Man Of Sorrows
Empire Of The Clouds (-5 minuuttia lopusta)

Ok:
When The River Runs Deep

Välttävät:
Speed Of Light
The Great Unknown

[Benjamin Breeg]

The Great Unknown
Yksi levyn vaikeimmista biiseistä lähestyä, mutta koukut kyllä uppoavat lihaan, kun jokaisella pyöräytyksellä tulee ahaa elämyksiä. Pidän hiljaisesta introsta ja ai saatana kun nuo jouset kuulostavat hyvältä, tulee sellainen tyyntä myrskyn edellä fiilis, mutta kun homma polkaistaan käyntiin, niin ei aivan pysytä alkuintron tasolla missä maalaillaan erittäin tummia kuvia X-Factor:n tyyliin. Tässä biisissä itse asiassa Bruce kuulostaa kaikista huonoimmalta, ei siis paskalta, mutta kertosäe ei ole kummoinen, itse asiassa biisin heikointa antia, ja Brucen erittäin väkinäinen laulu ei kyllä kuuntelunautintoa takaa ollenkaan. Onneksi tämän kappaleen kertosäe on kuitenkin about heikointa mitä TBOS:lla on tarjottavaa, mutta tuosta tulee kyllä miinusta... Soolot kumpikin ( en tiedä kuka ne soittaa ) nostavat tasoa edellisestä biisistä, mutta siltikin ei viellä aiheuta mitään riemunkiljahduksia. Biisin lopetus myös sopii tähän kuin nenä päähän, eli tämän virren parhaat puolet ovat siis vähän turhankin selkeästi intro ja outro, mikä ei kai vissiin ole kovinkaan hyvä juttu...

Arvosana 8-

[Starstruck]

Äläs nyt loukkaa mun herkkiä tunteita, kun olen muutenkin vähän herkässä mielentilassa tällä hetkellä

Pahoittelen, jos näin tein. Minusta vain et noista upeista asioista huolimatta ole yhtyeelle velkaa mitään ylimääräisiä kuuntelukertoja heikon materiaalin parissa.

En nauti kritisoinnista, ahdistaa jos sitä löytyy liikaa. Aivoni vain toimivat niin, että jos jotain kritisoitavaa on, mainitsen sen yleensä heti. Negatiivinen heti pois alta, niin pystyy paremmin nauttimaan kaikesta hyvästä - tai jotain.