Voi hyvä tavaton sentään,
mikä keikka. Edellisestä kerrasta kun Maidenin näin on ehtinyt kulua jo viitisen vuotta. Siinä ajassa ehti tapahtua paljon ja välillä painua Maidenkin jo vähän unholaan.
Nyt kuitenkin päädyin stadikalle etukarsinaan rähisemään ja voi hesus sentään, jo Doctor Doctorin aikana muutuin takaisin 15-vuotiaaksi. Heti bändin ilmestyttyä lavalle oli niin saatanan pähkinöissä että olisin syönyt Brucen kädestä vaikka koiranpaskaa, jos maestro sitä olisi päättänyt minulle tarjoilla. Ja oli muuten ukko tulessa, voi helvetti sentään.
Sytyin jopa iänikuisille Run to the Hillsille, The Trooperille ja Number of the Beastille ja Moonchildin ohella The Prisoner, Afraid to Shoot Strangers ja Seventh Son sulattivat ihan lopullisesti. Fear of the Darkin ja The Clairvoyantin kohdilla alkoi takki jo olla vähän tyhjä, joten kyseiset biisit jäi vähän vaisuiksi omalle kohdalle. Encorekolmikko tosin teki sitten senkin edestä selvää lopustakin fyysisestä ja henkisestä olemuksestani. Jostain syystä en kyllästy Running Freehen varmaan ikinä, aivan täydellinen biisi loppupäähän keikkaa.
Vaikka koko orkesteri olikin piristävän virkeänä ja soitti todella tiukasti, alkaa ikääntymistä näin viiden vuoden väliajalla vähän huomaamaan. Tiedä sitten oliko vika omissa korvissani vai missä, mutta välillä paikoitellen todella tuhnujen soundien lisäksi (Steve hävisi muutamaan otteeseen etukarsinan tuntumasta aivan täysin) tuntui siltä ettei Nicko ihan pysynyt haastavimmissa paikoissa enää oikein muun bändin perässä. Ja sellainenkin pieni yksityiskohta painui mieleen että joko Steve pätki vielä vähän lisää Wasted Yearsin intron ja outron laskevan bassolinjan kohdalla tai sitten Pääjohtaja soitti sen vähän miten sattui
.
Oli miten oli, ihan vitun kova keikka. Muistutti taas, miksi olen jo kohta kymmenen vuotta käynyt säännöllisesti sekoittamassa päätäni Maidenin keikoilla. Ei helvetti, on se vieläkin maailman kovin bändi. Seuraavalla kerralla olen taas varmasti mukana, toivottavasti myös jossain muuallakin kuin vain Suomessa.