Paras Maidenin live Dvd/Vhs?

[Summerganon]

Mitä Rock in Rioon tulee, niin onhan se teknisesti vähän köykäinen julkaisu, eikä missään tapauksessa hiottu, mutta nimenomaan se julmettu energia, muutama upea veto setissä ja erityisesti Brucen huima intensiteetti tekevät siitä kyllä bändin esityksen puolesta erään parhaista livejulkaisuista.

Parhaat vedot Wrathchildista ja The Trooperista ikinä ja sitten vielä mm. Sign of the Cross. Oi että.

[Starstruck]

mutta kyllä Wrathchildista saadaan taottua melkeinpä paras liveveto biisistä koskaan.

Ilman Paul Di'Annoa tuossa ei voi onnistua.

Varmaan Starstruck voi mulle femmalla omansa heittää?

Älä maksa ylihintaa.

Yksi asia, joka tietysti merkitsee aina paljon oli kyse asiasta kuin asiasta, on nostalgia-arvo. Tällä foorumilla taitaa nykyään olla jo valtaosa porukasta sellaisia, jotka ovat innostuneet Maidenista vasta tämän vuosituhannen puolella. Siis totta kai ymmärrän, että RiR toimii monelle vanhemmallekin fanille täysillä, mutta suurin osa kyseistä taltiointia Maidenin parhaana pitävistä lienevät vähän nuorempaa sukupolvea? Itselleni ylivoimaisesti kovin Maiden-vokalisti on Di'Anno ja hienoimmat livetaltioinnit nuo 80-luvun suureelliset produktiot, joita ala-asteikäisenä jo ihastelin. Uskon, että nostalgia-arvo ja vanhat mielikuvat tietyistä asioista tekevät noista elämää suurempia asioita. Reunionin aikainen Maiden ei vain tunnu itselleni millään tavalla yhtä aidolta ja merkittävältä kuin vanhempi tuotanto. Ja tuskin onkaan, sillä yleensä yhtyeet ovat tehneet kaiken olennaisen ja kuluttaneet sen suurimman innostuksensa jo neljänteen levyyn tultaessa. Maidenillä liekki kantoi vähän pidempään, kun bändi kehittyi monella tavalla aina Seventh Soniin saakka.

Settilistasta vielä sen verran, että avauskolmikko on melko toimiva. Onhan esim. BNW:n kertosäe murhaavan tylsä sävellyksenä, mutta suht hieno tunnelma noissa raidoissa on - levyllä.

Wrathchild Dickinsonin kanssa on aina ollut huono.

2 Minutes to Midnight ei LaD:n jälkeen ole sykkinyt livetilanteessa enää yhtä tummana, vaan siitä on tullut jopa iloluontoinen veto. Ihan kuin lyriikat ja tulkinta olisivat eri maailmasta. Pidän kontrasteista, mutta tuon kappaleen kohdalla ei toimi.

Blood Brothers, The Mercenary ja Dream of Mirrors ovat armottoman tylsiä, redundanttisia ja keskimmäistä lukuun ottamatta aivan liian pitkiä värssyjä. Kolme todellista hohhoijaa-hetkeä. Sama koskee The Clansmaniä itse asiassa.

Sign of the Cross toimi Dickinsonin esittämänä todella hyvin, mikä ei ollut yllätys. Tummanpuhuva monumentti tosin menettää suuren osan viehätyksestään ulkoilmassa.

Loput raidat ovatkin sitten rutiinivetoja, tunnelmannostattajia tai pakkopullaa. Vähän konserttikohtaisesti jotakin noista. Jälleen kerran pitää sanoa, että parhaat ja tiukimmat vedot kaikista löytyy 80-luvun livetaltioinneilta (Paitsi tietysti FotD, ymmärrettävistä syistä).

[Jussi K]

Siis totta kai ymmärrän, että RiR toimii monelle vanhemmallekin fanille täysillä, mutta suurin osa kyseistä taltiointia Maidenin parhaana pitävistä lienevät vähän nuorempaa sukupolvea?

Älä sano, mieluummin miekin Rock In Rioa katselen kuin Live After Deathia. 1982 syntynyt ja 1990-92 Maideniin tutustunut.

Kappaleiden analogiasi menee omalla kohdallani pelkästään Dream Of Mirrorsin kanssa niin päinvastaiseen metsään, etten ehkä ole otollisin vertailuhenkilö ollenkaan... Hyvä setti ja suurimmaksi osaksi hyviä biisejä. Mercenaryn, Numberin ja Sanctuaryn heittäisin aina ensimmäisenä pois, kun en niistä ole koskaan tykännyt.

[Starstruck]

Siis totta kai ymmärrän, että RiR toimii monelle vanhemmallekin fanille täysillä, mutta suurin osa kyseistä taltiointia Maidenin parhaana pitävistä lienevät vähän nuorempaa sukupolvea?

Älä sano, mieluummin miekin Rock In Rioa katselen kuin Live After Deathia. 1982 syntynyt ja 1990-92 Maideniin tutustunut.

Kappaleiden analogiasi menee omalla kohdallani pelkästään Dream Of Mirrorsin kanssa niin päinvastaiseen metsään, etten ehkä ole otollisin vertailuhenkilö ollenkaan... Hyvä setti ja suurimmaksi osaksi hyviä biisejä. Mercenaryn, Numberin ja Sanctuaryn heittäisin aina ensimmäisenä pois, kun en niistä ole koskaan tykännyt.

Poikkeaviakin yksilöitä mahtuu joukkoon..

Tuo Dream of Mirrors jotenkin tiivistää omalla kohdallani sen, mikä tuoreemmissa Maiden-pitkäsoitoissa on vialla. Eli se, että ihan menettelevistä viisiminuuttisista on väännetty väkisin proge-eepoksia. Tällöin mukaan tulee aina joitain täysin sietämättömiä, kehnosti sovitettuja, hetkiä sekä iänikuista toistoa. Ymmärrän toki, että vika on mitä todennäköisemmin minussa, mutta täysin rehellisesti olen sitä mieltä, että kaikkien reunionin jälkeisten levyjen surkeimmat biisit ovat niitä eniten rakastettuja: Dance of Death, Dream of Mirrors, For the Greater Good of God ja When the Wild Wind Blows. No, okei, ehkä Gates of Tomorrow ja The Mercenary ovat omilla levyillään vielä heikompia esityksiä, mutta vahvoina kakkosina nuo järkäleet.

[Jussi K]

Dance of Death, Dream of Mirrors, For the Greater Good of God ja When the Wild Wind Blows.

Et sie kai aivan täysin hakoteillä ole, kun vain 50% noista toimii tännekään esimerkiksi. Eli kaksi ensinmainittua; kaksi uudempaa ovat "meh" -osastoa mulle.

[Starstruck]

Dance of Death, Dream of Mirrors, For the Greater Good of God ja When the Wild Wind Blows.

Et sie kai aivan täysin hakoteillä ole, kun vain 50% noista toimii tännekään esimerkiksi. Eli kaksi ensinmainittua; kaksi uudempaa ovat "meh" -osastoa mulle.

Dance of Deathkin voisi olla ihan hyvä biisi, mikäli 1) ensimmäinen sointukierto ja melodia (varsin mitäänsanomattomia kumpainenkin) eivät toistuisi neljää minuuttia biisin alussa ja 2) sitä lelu-folk-riffiä ei olisi koskaan keksitty. Eipä siitä paljoa sitten jäljelle jäisikään...