Hohhoh, mitähän sitä kirjoittelisi.. ihan yhden läpikuuntelun perusteella en uskalla lytätä, mutta myönnettävä se on, että pettymykseltä haiskahtaa vahvasti. Pikaisesti biiseistä, Satellite 15...TFF toimi introna ihan pätevästi, imaisi kokonaisuuteen suht muikeasti. El Dorado potkii hyvin, sekä livenä että levyltä. Mother of Mercy oli tuoreen kuuloinen, loistavat laulumelodiat, diggasin. Coming Home oli täysin yhdentekevä kipale, samanlaisia Maiden ja monet muut ovat vääntäneet jo tusinoittain, ei uponnut alkuunkaan. The Alchemist ei tästä juuri parantanut, mutta maistui paremmalta kuin Coming Home. Isle of Avalonissa oli mukavan kuuloinen intro, mutta siihen se jäikin. Lässähti intron jälkeen niin tavis-Maideniksi, ettei paljon hymyä kirvoittanut. Pari ihan kivaa kohtaa, muuten mitäänsanomaton. Starblindissa oli yritystä, mutta sekin tuntui paikoin erittäin pahasti vanhan kierrätykseltä.
Hehkutettu loppukolmikko käsillä. The Talismanin intro antoi odottaa jotain ihan törkeän hienoa (samankaltainen Legacyhan on AMOLADin paras biisi

) ja versekin kuulosti vielä hyvältä, mutta pre-chorus, chorus tai mikä lie sinne väliin änkesikään, tuntui auttamattoman ponnettomalta kovan versen edessä. Mieluummin olisi ollut toisin päin. The Man Who Would Be King kuulosti sieltä täältä ihan maukkaalta, mutta ei sitäkään kovin tuoreen oloiseksi voi kehua. Pitkähkön intron jälkeen palattiin taas samaan sointukulkuun.
Odotukset When the Wild Wind Blowsia kohtaan olivat omalla kohdallani jo aika huikeissa sfääreissä ennen kuuntelua. Jännitys ja innostus kuitenkin laantui jo intron tullen,
ei iskenyt. Intro/outrossa oli Clansman-tyylistä vibaa, mutta sillä erotuksella, että jälkimmäisenä mainittu toimii paremmin. Melodiat ja Brucen ääni toimivat kyllä ihan hyvin, mutta ei vaan piru vie iskenyt kunnolla siltikään. En voi sanoa, etteikö WTWWB olis ollut erilainen verrattuna muuhun albumiin, mutta en oikein osaa selittää miksei homma skulannut.
Toki odotan fyysisen levyn saamista käsiin, mutta etukäteiskuuntelu hillitsi odotuksia aika paljon. Äänenlaatu tulee varmasti parantumaan, mutta ei se biisien toimivuutta tai epätoimivuutta poista. Kyseessä oli myös poikkeuksellisen iso paketti musiikkia, toivottavasti levy vielä avautuu kokonaisuudessaan myöhempien kuunteluiden aikana. Jos kolme parasta biisiä pitäisi tässä vaiheessa nimetä, kaksi ensimmäistä olisivat Mother of Mercy ja El Dorado. Mother of Mercy kuulosti Maideniksi yllättävän tuoreelta jo ensikuuntelulla, loistavat laulumelodiat ja täydellisen potkiva. Levyn paras biisi meikäläiselle. El Dorado eroaa varsinkin loppulevystä aika paljon, mutta varsinkin biisin pre-chorus ja chorus oli saatu jyrähtämään kunnolla käyntiin. Kolmas erityismaininnan arvoinen biisi.. joko The Talisman tai WTWWB. Ehkä noista kuitenkin Talisman.
Kokonaisuutena levy ei ainakaan tähän mennessä häikäissyt biisimateriaalillaan. Aika vahvat BNW-AMOLAD -fiilikset tästä tuli, mutta jotenkin tuntui, että juuri noilla kahdella levyllä tehtiin samankaltaisuudesta huolimatta asiat paremmin. Joidenkin esille nostamaa Somewhere in Timea en levyltä juuri löytänyt. Final Frontierin soundeja ei kuitenkaan voi moittia, vaan biisit kuulostivat yllättävän rouheilta. Kitarasoolot sen sijaan olivat (suurimmaksi osaksi!) kaikessa surkuhupaisuudessaan saman skaalan sahaamista, vieläpä samasta "boksista." Kasariluvun Maiden-soolot ja osa 2000-luvunkin vingutteluista ovat valovuosia edellä. Fakta.
Kirjoitukseni kuulostaa varmaan yltiönegatiiviselta, mutta ei tuo levy nyt sysipaska ollut, vaikken siitä kokonaisuutena digannutkaan, ainakaan vielä. Monissa biiseissä oli hyviä elementtejä, mutta muutaman lupaavan intron jälkeen syöksyttiin takaisin siihen aina-niin-perinteiseen E-C-D, tai pariin muuhun yleisempään sointukiertoon. Sävellajien vaihdokset eivät tekisi lainkaan pahaa. Myös virityksen pudottaminen puolella, tai kokonaisella sävelaskeleella voisi tuoda raikkautta menoon, mutta vain mahdollisesti.
Väsyneen horinat loppuvat ihan juuri; levy toimii varmasti monella muulla jo tässä vaiheessa, mutta ehkäpä meikäläisen odotukset varsinkin loppulevyä kohtaan olivat niin korkealla, että olihan niiden pakko pettää. Vasta tulevat, fyysisen levyn kuuntelukerrat kuitenkin paljastavat, onko levystä todella johonkin. Täältä tähän, öitä.