Noin kolme kuuntelua nyt takana, ja pitäähän tässä aamun jälkeen pistää vähän kattavampaa mielipidettä. Hyvistä puolista mainittakoon, että kappaleen alku biisiassosiaatioineen on aivan loistava. Metallican Hit the Lights / Helloweenin Starlightin introa muistuttava rytinä on todella yllättävä tyyli aloittaa kappale. Tästä päästään vielä toiseen potenssiin, kun The Longest Dayta muistuttava rumpu-basso yhteistyö lähtee käyntiin. Riffi ei välttämättä ole aivan mielikuvituksellisin, mutta toimii ihan hyvin. Tuntuu, että Bruce on kuunnellut meikäläisen valitusta omasta äänenkäytöstää AMOLADilla: jatkuvan korkealta laulamisen sijasta säkeistöissä vedetään matalalta, jotakuinkin puhetyyliin, mutta kertsissä käytetään tehokeinona korkeampaa ujellusta. Säkeistöt olisi kyllä mielestäni voinut vetää enemmän tunteella.
Sooloista en hirveästi osaa sanoa, en edes siitä kuka niitä soittelee, mutta lyriikat on kyllä niin Dickinsonia.
Bassosoundi kolisee (no pun intended) meikäläiselle aivan kybällä, ja boonukset vielä crash-in lopusta. Sellaisia ei turhan usein kuulla nykyään Maidenissa, ainakaan muistaakseni.Biisi on kaikkiaan hyvä, mutta vielä positiivisempaa on se, että Maiden on jälleen kerran ottanut askeleen eteenpäin ainakin tämän vedon perusteella. Ainakin voi fiilistellä, millaista matskua on tulossa sitten levyn täydeltä.
Onko se huono asia, siitä en tiedä. Varsinkin siitä yllätyin, että aloitusraita on lähes yhdeksänminuuttinen eepos. Epäilin sen tilalle 3-4 minuutin nopeatempoista rallia, kuten Aces High ja Futureal. Mutta kunhan kappaleet ovat hyviä niin en valita. Nyt vain levyä kauppoihin niin olen tyytyväinen. 
Noh, sillä ei ole mitään väliä jos ja kun musiikki on taattua Maiden-laatua. Elokuun 8. ja 16. odotellessa